Muita itsetuhoisia, jotka ovat saaneet tökeröitä kommentteja?

Vierailija kirjoitti:

Minua kohdeltiin aina huonosti lääkärien ja hoitajien taholta. Mutta johtui todennäköisesti siitä koska kun tein im yrityksiä niin olin päihtynyt ja myös silloin kun olin itseäni vahingoittanut. No, lopetin juomisen mutta itsensä vahingoittaminen jatkui ja kuin ihmeen kaupalla tuli huoltomies sisään omin lupineen korjaamaan vuotavaa hanaa ja siksi tässä kirjoitan. Se oli kuulemma hyvin lähellä ja jätti vauriot.

Tuolloin otettiin vakavasti, koska tein sen selvinpäin ja sain hoitoa eteenpäin. Mutta kohtelun vuoksi en enää hakenut apua ja jos tuota huoltomiestä ei olisi tuona päivänä ollut niin...

Muistan senkin kerran kun passitettiin sairaalasta ulos ilman kenkiä keskellä yötä, melkein 20 asteen pakkasissa ja kävelyä kotiin olisi ollut noin 10km. Sanoivat että oma vikas kun ei ole kerta rahaa eikä kenkiä, kyllä sun jalat toimii, kävele. Päälläkin oli pelkkä pyjama. Kävelin sitten jonkin matkaa kun sammuin ilmeisesti hankee

Olit varmaan sairaalan vakioasiakas? Vähän on vaikea hoitaa ihmistä joka kännissä tulee joka kerta saman asian takia ja kun hoitoa ehdottaa niin eipä sinne mene. Ei tuossa oikein ole mitään keinoja hoitohenkilökunnalla

T.hoitaja

Hirveä ketju. Oma äitini teki itsemurhan, kun olin lapsi ja olisin todellakin toivonut, että olisi edes hakenut apua. Joten sen jälkeen, kun itse masennuin vakavasti aikuisena, hain apua itselleni, jotta omat lapseni eivät joutuisi kokemaan samanlaista traumaa kuin minä. 

Vierailija kirjoitti:

Hirveä ketju. Oma äitini teki itsemurhan, kun olin lapsi ja olisin todellakin toivonut, että olisi edes hakenut apua. Joten sen jälkeen, kun itse masennuin vakavasti aikuisena, hain apua itselleni, jotta omat lapseni eivät joutuisi kokemaan samanlaista traumaa kuin minä. 

Tässäpä tullaan siihen, että vaikka kuinka sitä apua haet, pyydät ja anelet, sitä ei vain oikein mistään saa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä ketju. Oma äitini teki itsemurhan, kun olin lapsi ja olisin todellakin toivonut, että olisi edes hakenut apua. Joten sen jälkeen, kun itse masennuin vakavasti aikuisena, hain apua itselleni, jotta omat lapseni eivät joutuisi kokemaan samanlaista traumaa kuin minä. 

 

Tässäpä tullaan siihen, että vaikka kuinka sitä apua haet, pyydät ja anelet, sitä ei vain oikein mistään saa.  

Apua saa yleensä vasta sitten kun tekee rikoksen, valitettavasti 

Mikäli tätä ketjua lukee joku, joka työskentelee tämän aiheen piirissä, kertoisitko sen toisen osapuolen ajatukset, fiilikset ja toimintatavat näissä tilanteisssa, kun asiakas kertoo itsetuhoisista ajatuksista tai teoista.

Vierailija kirjoitti:

Minua kohdeltiin aina huonosti lääkärien ja hoitajien taholta. Mutta johtui todennäköisesti siitä koska kun tein im yrityksiä niin olin päihtynyt ja myös silloin kun olin itseäni vahingoittanut. No, lopetin juomisen mutta itsensä vahingoittaminen jatkui ja kuin ihmeen kaupalla tuli huoltomies sisään omin lupineen korjaamaan vuotavaa hanaa ja siksi tässä kirjoitan. Se oli kuulemma hyvin lähellä ja jätti vauriot.

Tuolloin otettiin vakavasti, koska tein sen selvinpäin ja sain hoitoa eteenpäin. Mutta kohtelun vuoksi en enää hakenut apua ja jos tuota huoltomiestä ei olisi tuona päivänä ollut niin...

Muistan senkin kerran kun passitettiin sairaalasta ulos ilman kenkiä keskellä yötä, melkein 20 asteen pakkasissa ja kävelyä kotiin olisi ollut noin 10km. Sanoivat että oma vikas kun ei ole kerta rahaa eikä kenkiä, kyllä sun jalat toimii, kävele. Päälläkin oli pelkkä pyjama. Kävelin sitten jonkin matkaa kun sammuin ilmeisesti hankee

Ja mitä tuossa muka sairaalan olis pitänyt tehdä? Ei ne huvikseen voi ketään pitää siellä ja varsinkaan humalassa olevaa. Ei se ole mikään hotelli

Vierailija kirjoitti:

Mikäli tätä ketjua lukee joku, joka työskentelee tämän aiheen piirissä, kertoisitko sen toisen osapuolen ajatukset, fiilikset ja toimintatavat näissä tilanteisssa, kun asiakas kertoo itsetuhoisista ajatuksista tai teoista.

Minä voin kertoa. Olen hoitaja ja omiin työtehtäviin kuuluu mm. itsetuhoisuuden arvioiminen. Oletan että se mikä välittyy potilaalle välinpitämättömänä on se, että itsetuhoisuus herättää ammattilaiselle harvoin mitään tunnereaktioita koska siihen suhtautuu oireena muiden joukossa ja osa ammatillisuutta on sitä, ettei siihen potilaan tunnetilaan mene mukaan. Ketään ei hyödytä että lääkäri tai hoitaja taivastelee tai järkyttyy potilaan oireista.

"Maallikkona" itsetuhoisuus herättää ja kuuluukin herättää järkytystä ja vaikeita tunteita. Ammattilaisen rooli on erilainen. Se mitä ammattilaisen päässä liikkuu yleensä itsetuhoisuudesta kysyttäessä on arviointi siitä, miten voimakasta itsetuhoisuus on ja mihin jatkotoimenpiteisiin se johtaa. Ammattilaisille on tähän olemassa omat työkalut ja mittarit jolla se tehdään ja alueilla myös omat hoitokäytänteet jota en nyt tähän avaa :)

Ammatillisuus ei toki oikeuta huonoa kohtelua ja jokaista potilasta tulee pyrkiä kohtelemaan tasavertaisesti. Epäasiallisesta kohtelusta voi aina antaa palautetta ja jos kokee tapahtuneen hoitovirheen tai epäilee sellaista, niin yhteys potilasasiamieheen. 

Itse potilaana tiedän kun kerran sanoo että tuntuu paremmalta niin saa lähteä kotiin.

Mutta ymmärrän kyllä hoitohenkilökuntaakin: Jos potilas voi näennäisesti paremmin ja itsekin näin toteaa ja se näkyykin käytöksessä niin millä ihmeellä he voivat sitten pitää enää hoidossa. 

Tosin aloituksessa varmaan nyt puhuttiin vähän muusta.Mulle on sanottu suoraan että ei näin kevyillä viilloilla henki lähde että pitää tehdä syvempiä, näin totesi hoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Itse lähetän tökeröitä kommentteja netissä terapiana.

Sitähän aloittaja-hullukin tekee. Siksi saa myös muilta törkeyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäli tätä ketjua lukee joku, joka työskentelee tämän aiheen piirissä, kertoisitko sen toisen osapuolen ajatukset, fiilikset ja toimintatavat näissä tilanteisssa, kun asiakas kertoo itsetuhoisista ajatuksista tai teoista.

Minä voin kertoa. Olen hoitaja ja omiin työtehtäviin kuuluu mm. itsetuhoisuuden arvioiminen. Oletan että se mikä välittyy potilaalle välinpitämättömänä on se, että itsetuhoisuus herättää ammattilaiselle harvoin mitään tunnereaktioita koska siihen suhtautuu oireena muiden joukossa ja osa ammatillisuutta on sitä, ettei siihen potilaan tunnetilaan mene mukaan. Ketään ei hyödytä että lääkäri tai hoitaja taivastelee tai järkyttyy potilaan oireista.

"Maallikkona" itsetuhoisuus herättää ja kuuluukin herättää järkytystä ja vaikeita tunteita. Ammattilaisen rooli on erilainen. Se mitä ammattilaisen päässä liikkuu yleensä itsetuhoisuudesta

Ei varmaan voisi edes olla kyseisessä ammatissa jos jokaisen potilaan itsetuhoisuus herättää voimakkaita tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Viestisi paljasti kaiken sinusta itsestäsi.

Kyllä, kunnon narsistinen ja huomionhakuinen minäminäminätyyppi. 

Lopeta  nyt ruikutus ja ota itseäsi niskasta kiinni. Aloita lenkkeily tai muu liikunta, niin piristyt! 😊 Älä tuhlaa resursseja turhaan

Lopeta palstailu niin masennus helpottaa!

Vierailija kirjoitti:

Kun ottaa pään pois perseestä ja lakkaa elämästä minäminäminä -elämää, niin voi päästä noista turhista oman itsensä ympärillä pyörivistä ajatuksista. Turha paapominen pitääkin lopettaa. Hyysääminen seis. Jos joku ei kestä elämää, tehköön itse omat ratkaisunsa. Siihen ei tarvii yhtään enempää yhteiskunnan varoja käyttää.

Ei meillä ole varaa tuollaiseen politiikkaan, kun nyt jo syntyy liian vähän väkeä, niin vielä nyt heittää junan alle ne vähätkin syntyneet?

Pää perseessä oleminen kuuluu valitettavasti masennuksen sairauden kuvaan. Että turhaan nyt haukutte ihmisiä, sairaus ei ole kenenkään oma vika. 

Kyllä masentuneena ajatukset ovat aika paljon siinä omassa itsessään. Olen ollut vakavasti masentunut ja tavallaan ajattelu oli hyvin kaventunut, ei siinä osannut ajatella laajemmin.

Piirsin kerran psykiatrille kuvan miltä minusta tuntuu kun en osannut selittää. Kuvassa oli piste keskellä jonka ympärillä ympyrä. Näytin että kaikki tuntuu siltä että tuo ympyrä pienenee koko ajan enemmän ja enemmän kunnes ei ole enää ympyrää ja vain piste jäljellä. Se piste olin minä ja ympyrä koko muu maailma ympärilläni.

Kerroin mlesystävälleni etten tahdo enää elää ja hyvin nopeasti hänelle tuli kiire lopettaa puhelu. Eipä paljoa kysellyt voinnistani myöskään jälkikäteen. Tyhmänä siis annoin hänelle siihen mahdollisuuden.

Lähinnä mietin sitä, että miten ammattilainen arvioi sitä, että onko kyseessä uhkailija, ihminen joka todella pitää itsemurhaa yhtenä vaihtoehtona vai onko hän oikeasti seuraavaksi teholla tai ruumishuoneella. 

Mitä noin muuten yleisellä tasolla ajattelette? Onko tyyliin lopeta uhkailu, lopeta itsesääli vai  mitä?

Vierailija kirjoitti:

Kerroin mlesystävälleni etten tahdo enää elää ja hyvin nopeasti hänelle tuli kiire lopettaa puhelu. Eipä paljoa kysellyt voinnistani myöskään jälkikäteen. Tyhmänä siis annoin hänelle siihen mahdollisuuden.

Monet ei osaa suhtautua asiaan, mutta yleensä riittää että kuuntelee tai itse olen halannut. Mutta jos ei kerta kysellyt edes vointiasi jälkeenpäin niin hyvä että kerroit, hän ei sinusta välittänyt. Eli et todellakaan ollut tyhmä vaan viisas.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin sitä, että miten ammattilainen arvioi sitä, että onko kyseessä uhkailija, ihminen joka todella pitää itsemurhaa yhtenä vaihtoehtona vai onko hän oikeasti seuraavaksi teholla tai ruumishuoneella. 

Mitä noin muuten yleisellä tasolla ajattelette? Onko tyyliin lopeta uhkailu, lopeta itsesääli vai  mitä?

Potilaasta on vaikea nähdä, miten vakavasta asiasta on kyse. Ei itselläni ainakaan ole mielessä ollut että lopeta uhkailu tai itsesääli wtf? Kuka edes ajattelee noin. Mutta jos joku hoitaja noin ajattelisi niin so what, eihän niitä ääneen sanota . En nyt oikein saa kiinni tästä ajatuksesta mitä haet kysymyksellä.

Muistan kun olin vuorokauden osastolla im yrityksen jälkeen ja hoitajilla oli kiire saada mut kotiuttaa. Harmittelivat kun joutuivat odottamaan että psykiatrin pitää tulla arvioimaan tilanne. Osaston oma lääkäri huusi kurkku suorana käytävällä mulle että miten tyhmä olen kun tuhoan maksani ja joku kuollut voi joutua luovuttamaan maksansa mulle pahimmassa tapauksessa. Olin ihan rauhallinen enkä raivannut itse mitään. Toivoin vain pääseväni yksin kotiin mahdollisimman pian. En ole tuon jälkeen hakenut apua, vaikka Itsetuhoisia tekoja on ollut.