Olen rikas tyttörukka, antakaa mulle elämä!
Olen pudonnut elämästäni. En jaksa enää elämääni, jossa on vain kaksi sääntöä: asiat kuuluu tehdä kuten ne _kuuluu_ ja kaiken tulee näyttää ulospäin täydelliseltä.
Ystäväpiirini on hyvätuloisten tossumiesten diipadaapa-maisterisvaimoja, joiden todelliset intohimot ovat Stockan hullut päivät ja kalliit merkit. Elämän kulku noudattaa 2-2-2-2-kaavaa, eli kaksi vuotta seurustelua, sitten yhteen muutto, kihlaus, häät, omistusasunto, vauva. Halutaan olla niin ***:n itsenäisiä, herkkiä ja sympaattisia, mutta sitten hassutellaan miehen antamilla shoppailurahoilla, jaksetaan kuunnella ikäviä asioita vain korrektin mittainen aika ja puretaan kyllästymistä toiselle hyvälle ystävälle kun toinen kyllästyttää huolillaan vaikka kevätmuoti on jo saapunut kaupunkiin.
Mä en jaksa. Häät on 2 vuoden megaprojekti 25 tonnin budjetilla, lapsi tehdään vuoden sisään, kahden vuoden päästä leikkikaveri, ja ne kummatkin puetaan erilaisiin söpöihin aamupäivä-, ulkoilu-, leikki- ja vierailuasuihin.
Huudan äänetöntä huutoa 200 neliön ökyasunnossani turhaan, sillä kukaan ei kuule. Auttakaa mua.
Kommentit (9)
Anthony De Mellon kirja Havahtuminen voi antaa matkaohjeita tälle reissulle. Itse olen jo 2 vuotta ollut oma itseni, ihanaa aikaa kerrassaan! Hyvää matkaa!
olen riittävän varakkaita, kuten kakkonen viittasi. Homma täydentyy kaikella muullakin kalliilla, ulkomaanmatkoilla jne.
Mä en tunne kuuluvani tänne enkä tämän tyyliseen persoonallisuuden rakentamiseen. Mulla ei ole tähän mitään omia ansioita, mun miehellä on vain hyvät tulot. Miten se on mut ottanutkin?
jossain uusrikkaissa piireissä, joissa rajattomalta tuntuva rahankäyttö hullaannuttaa teot ja kielenkannat. Tuntee itsensä mielettömän varakkaaksi kun kortti ei lopu edes Stockmannilla.
Mitäs miehesi? Irrottautukaa noista kuvioista. Hanki ystäviä jostain muista sidosryhmistä ja ole oma tavallinen ihminen. Tunnustele uusien ystäviesi kulutustaso ja sopeudu siihen.
Taas siellä joku köyhä provoilee, kun ei voi vain uskoa, että rikkaatkin voivat olla onnellisia. Ottaako noin pattiin, kun joku voi ihan oikeasti saada kaiken?
Pientä kapinaa, kyllä se siitä!
Olet varmaan pääkaupunkiseudulta?
Ehkä kannattaa yrittää hakea uusia ystäviä, joku uusi harrastus ts. Tutustua muihinkin kuin niihin, joilla on jatkuva pätemisen tarve.
Onko vaikea uskoa että joku rikas voi olla oikeasti onneton?
Eniten minua kaivertaa tämä, että joku joka rikkoo kaavan, heitetään ulos porukasta. Esim jos joku ei toivu erosta sopivassa parin kuukauden ajassa, häntä aletaan kartella, koska hän on aina niin alakuloista seuraa ja jotenkin omituinen. Halutaan vaan että on aina kivoja ja ihania asioita ihasteltaviksi.
En ole kotoisin nykyiseltä asumispaikkakunnaltamme. Mieheni ei pidä ongelmaa minään ongelmana. Hän vain naureskelee sille, että noh jotkut ihmiset nyt on noin tavaran perään. Minulla on ihmissuhteita yllämainitun arjen ulkopuoleltakin, mutta mitä sanon vanhalle tuttavapiirilleni. Että anteeks, mutta just huomasin ettei meillä ole mitään yhteistä. Tosin eivät he kuukauden päästä kukaan enää minua edes muista.
He ovat pikkusieluisia ihmisiä, jotka kaipaavat hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta, ja nyt he ovat sattuneet saamaan keinon siihen. Yritä etsiä elämääsi jokin juttu, jossa sosiaalisella taustalla ei ole merkitystä. Todella rikkaat eivät käsittääkseni luule Stockmann-ostosten olevan jokin erityinen meriitti, vaan se on heille tavaratalo muiden joukossa. Myöskään puheessa ei vilahtele vaatemerkkejä, koska niillä ei ole merkitystä. Todella rikkaat nauttivat ihan samoista kauniista, ihanista asioista, vaikka uusista kengistä, mutta he eivät tajua maksavansa niistä vaikka 10 kertaista hintaa köyhempään verraten. Ilo ja hyvä mieli voi silti olla kummallekin yhtä suuret.
eli ihan provo
believe me, tunnen nämä kuviot