Aina kun meillä pitäisi olla joku meno tms., mies yleensä häipyy
Yhtään ei voi luottaa toteutuuko sovitut asiat. Esim. Lauantaina olimme sopineet pitävämme lapsemme synttärit isovanhemmille. No, pe-iltana mies keksi tekosyyn suuttua todella pienestä asiasta ja lähti sitten mökille eikä tullut juhliin.
Tuntuu, ettei häneen voi lainkaan luottaa, että sovitut asiat toteutuisivat. Ja hän myös sitten lähtee aina todella impulsiivisesti, mutta ei kuitenkaan yön yli nukuttuaankaan tule ns. Järkiinsä vaan pysyy sitten aina pari päivää mökillä.
Tuntuu myös, ettei hänelle uskalla sanoa oikein mitään kun hän suuttuu todella pienistä asioista. Olen hänelle sanonutkin, että minusta tuntuu, etten tule lainkaan kuulluksi eikä minulla ole oikeutta sanoa näkemystäni, jos se poikkeaa mieheni näkemyksestä.
Kommentit (27)
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
Mikä saa sinut pysymään parisuhteessa tällaisen henkilön kanssa?
Se voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos omalla mökötyksellä/suuttumisella pyritään vaikuttamaan toisen käytökseen.
Minä lähtisin, mutta sinä tiedät tilanteen paremmin ja teet omat päätöksesi.
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
mua ei äiti herättäny päikkäreiltä 2v lapsen synttäreille. olin vähän vidun vihane, olen vieläki
Käyttää suuttumista syynä paetakseen omaan rauhaansa kun ei joku homma huvita.
Ei kovin kypsää käytöstä. Vanhempi eivät vain voi häipyä ja jättää toista vanhempaa selviytymään.
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
Lapsi säästyy monilta pettymyksiltä, kun ei ole tuollaista isää ollenkaan kuvioissa. Mitä nopeammin jätät, mieluiten jo eilen, sitä paremmin lapsi tulee voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
mua ei äiti herättäny päikkäreiltä 2v lapsen synttäreille. olin vähän vidun vihane, olen vieläki
Kenen kaksivuotiaan synttäreille? Menikö vanhempasi sinne ja jättivät sinut yksin kotiin nukkumaan?
Lähde itse joskus vastaavalla tavalla sinne mökille. Tai ehkä vielä parempi, lähde lapsen kanssa pois sillä aikaa kun ukko on siellä mökillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
mua ei äiti herättäny päikkäreiltä 2v lapsen synttäreille. olin vähän vidun vihane, olen vieläki
Kenen kaksivuotiaan synttäreille? Menikö vanhempasi sinne ja jättivät sinut yksin kotiin nukkumaan?
oman. kellarissa nukuin ja yläkerrassa juhlivat minun vanhempieni kanssa.

Eikö sinulla ollut herätyskelloa? Kai äitisi arveli, että sinua ei juhlissa kaivata, kun ei tullut herättämään.
Niin, tätäkin kaveria on lapset kiinnostanut 10 min, kun niitä on tehty. Mutta, mutta, jos olisi isovanhemmät+pentu juhlat vs. yksin rauhassa mökillä, olisi helppo valinta kumpaa tekisi.
kyll sää tiiät mitä nää katkerat sanoo :D "minä en ainakaan kattelis" niinkun niitä joku kattelis senkään vertaa. se on helppo luopua siitä mitä ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
mua ei äiti herättäny päikkäreiltä 2v lapsen synttäreille. olin vähän vidun vihane, olen vieläki
Kenen kaksivuotiaan synttäreille? Menikö vanhempasi sinne ja jättivät sinut yksin kotiin nukkumaan?
oman. kellarissa nukuin ja yläkerrassa juhlivat minun vanhempieni kanssa.
Eikö sinulla ollut herätyskelloa? Kai äitisi arveli, että sinua ei juhlissa kaivata, kun ei tullut herättämään.
tottakai on, kui tyhmä sää oot? minun äitini oli minun vieraani lapseni synttäreillä. ja siitä olenkin vihainen kun mua ei kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Provo. Kukaan ei ole noin tyhmä.
Ei ole provo vaan minun elämääni tällä hetkellä.
ap
Eikö ole parempi että häipyy mökille murjottamaan pois jaloista ?
Sopimus on yleensä kahden tahon välinen toimi. Se ei ole sopimus, että sinä ilmoitat esim koska on lapsen synttärit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä ei tullut lapsensa syntymäpäiville? Ei jumaliste, mikä paska isä. JSS. Heti.
mua ei äiti herättäny päikkäreiltä 2v lapsen synttäreille. olin vähän vidun vihane, olen vieläki
Kenen kaksivuotiaan synttäreille? Menikö vanhempasi sinne ja jättivät sinut yksin kotiin nukkumaan?
oman. kellarissa nukuin ja yläkerrassa juhlivat minun vanhempieni kanssa.
Eikö sinulla ollut herätyskelloa? Kai äitisi arveli, että sinua ei juhlissa kaivata, kun ei tullut herättämään.
tottakai on, kui tyhmä sää oot? minun äitini oli minun vieraani lapseni synttäreillä. ja siitä olenkin vihainen k
No mitä ihmettä sinä siellä kellarissa tirsoja vedit, miksi et ollut valmistelemassa niitä lapsesi juhlia?
Antaisin miehen muuttaa sinne mökille kokonaan