HS: Suomalaiset nuoret aikuiset ovat tutkimuksen mukaan yksinäisempiä kuin muut samanikäiset Pohjoismaissa ja Virossa.

Toisten ihmisten tapaamiseen käytetään yhä vähemmän aikaa

Yksinäisyyden kokemisesta kertovat myös Ylen kyselyn vastaajat. Kommentit ovat anonyymejä, mutta jutussa olevien kommenttien antajien henkilöllisyys on Ylen tiedossa.

Vauva-arki lisää kotona vietettyä aikaa, mikä ei edesauta yksinäisyyden tunteesta irtautumista. Puolison sairauden oireiden vuoksi kotiin ei usein voi kutsua vieraita. Vanhempainvapaan ajan yksinäisyys tuntuu välillä erittäin suurelta.

35-vuotias vastaaja Rovaniemeltä

Itseäni ei oteta kaveriporukassa suuremmin huomioon, vaan jään taka-alalle, samalla kun samassa porukassa toisille kehittyy tiiviimpiä suhteita keskenään.

22-vuotias vastaaja Tampereelta

Väestöliiton tutkimusjohtajan Anna Rotkirchin mukaan jatkossa on tutkittava, miksi nuoret aikuiset tuntevat Suomessa yksinäisyyttä enemmän kuin vertailumaissa

Se on osaltaan sitä suomalaista luonteenlaatua ja asennetta: yksin pitää pärjätä. Samaan vyyhtiin lukeutuu myös se, että Suomessa muutetaan kovin nuorina asumaan omiin asuntoihin. 

.

Niin, että on vaimo, pari lasta ja useita ystäväpiirejä sekä laaja tuttavapiiri, ja tämä on se tyyppi, josta tehdään juttu yksinäisyyteen liittyen?

Miksi nämä jutut ovat lähes aina tällaista paskaa? Seuraavaksi varmaan haastatellaan Wahlroosia köyhyyteen liittyen, koska tyypillä ei ole omasta mielestään riittävästi fyffeä.

Jos nuoret ovat jo yksinäisiä niin vanhemmiten se vaan lisääntyy. Saat olla ihan rauhassa, ainoastaan netin keskustelupalstoilla pääset kontaktiin muiden kanssa, jolloin kohtaat yleensä vain negatiivisuutta.

Ei ikinä parisuhdetta, ei kavereita, ei päivääkään töitä, eikä harrastuksia vuokrayksiön ulkopuolella. Käyn kaupassa, välillä kävelyllä ja vanhempien luona kylässä. Muut menot lähinnä terveydenhuollon käynnit ja SNRI-lääkkeiden hakeminen apteekista. M23

Millä logiikalla 49 on nuori aikuinen... Kyllä se raja menee siinä 18-29. 

 

49 on jo keski-iässä.

Olen itse 56 ja minulla oli viimeksi kavereita peruskoulussa.

Suomi on hyvin kallis maa elää, Sveitsin hintatasoa mutta tuet ja nettopalkat Latvian tasoa.

Jos nuori, etenkin miespuolinen ei ole vauraasta suvusta ja ei ole varaa kuin katsella yksiön seiniä, ei kukaan halua olla tekemisissä.

Töitä haetaan, mutta satoihin hakemuksiin vastataan "kiitos mielenkiinnosta" tai ghostataan täysin.

Töitä saa lopulta 28 vuoden iässä, kun psyyke on jo murentunut yksinäisyydestä ja ankeudesta. Tulee mt-eläke ja taas yksi elämä on rikottu.

Tämän maan suurin ongelma ei ole valtion menot tai tuet tai eläkkeet, vaan se ettei täällä ole kaikille halukkaille säädyllisellä palkalla olevia palkkatöitä.

Tyttäreni ei päässyt edes hanttihommiin maisterina. Siis sellaisiin joissa pitää lattiaa kuurata tai hoitaa huoltoaseman kassaa. Hakijoita oli satoja.

Auttaisin jos voisin, mutta olen itsekin pienituloinen. Tämä maa on muuttunut avovankilaksi sellaisille jotka aloittavat elämää ilman pääomia tai suhteita.

Niin... se on vähän jännä juttu, että kun niitä mukuloita hankkii, ei voikaan enää hillua kavereiden kanssa ympäri kyliä. Koskee niin miehiä kuin naisiakin. Ei perhe ole mikään sellainen, jota säilytetään vaatehuoneessa ja otetaan sieltä esiin sitten, kun tulee jokin "perhefiilis". Lapset on itseasiassa suurempi siitoumus kuin puoliso. 



Mun äitini aikoinaan sanoi, että lapset pitää hankkia vasta sitten, kun on ammatit, vakituinen työpaikka ja juoksut on juostu. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitti sitä, että sitten, kun työ sekä arki kotona riittää elämänsisällöksi. Hyvä puoli tässä kuitenkin on, että lapset kasvavat. Tulöee vielä päivä, jolloin ne huitelaa omia juttujaan omien kavereidensa kanssa ja siinä iskä ja äiskä istuu työpäivän jälkeen olohuoneen sohvalla ja miettii, että mitähän tekisi. 

Olen 24v ja koen että eniten sosiaalista elämää rajoittaa raha. Kun ei ole rahaa mennä kavereiden kanssa elokuviin, eräilemään tai edes syömään, kaverit vieraantuvat nopeasti kun ainoa mihin olisi rahaa on kävely tai kotona olo.

Vanhemmilta en ole saanut senttiäkään tukea ja töihin olen päässyt vain kerran, nollatuntisopimuksella jossa sain muutaman kerran kuussa parin tunnin keikan. Ei siitä saanut taloudellisesti mitään hyötyä.

Masentaa ja ajaa itsetuhoisuuteen kun koko elämä on paywall-maksumuurien takana mutta sitä rahaa ei saa mistään vaikka olisi valmis tekemään mitä tahansa töitä sen eteen. Kavereilla perintöjä, rahastoituja lapsilisiä jne. kymppitonneja tai satoja tonneja ja nauttivat elämästä vaikkeivät edes tee töitä kuin satunnaisesti.

Murenee myös lojaalisuus tällaista maata kohtaan. Tuntuu että se on rakennettu vain rikkaille, muut ovat orjia joita tarvittaessa kutsutaan tekemään muutama tunti hanttihommia. Jos niitä ei ole, niin voi voi. Myös moraali alkaa rakoilemaan ja alkaa miettiä, onko enää mitään menetettävää jos hankkisi tuloja keinoilla jotka eivät ole lakipykälien mukaisia.

Vierailija kirjoitti:

Se on osaltaan sitä suomalaista luonteenlaatua ja asennetta: yksin pitää pärjätä. Samaan vyyhtiin lukeutuu myös se, että Suomessa muutetaan kovin nuorina asumaan omiin asuntoihin. 

Muutetaan, koska se on taloudellisesti mahdollista. Esim.Espanjassa ja Italiassa asutaan kotona pidempään, koska muuta mahdollisuutta ei edes ole. Toki poikkeuksia on eteläisessä Euroopassakin. Miksi pitäisi muuttaakaan kovin nuorena pois kotoaan jos vain on mahdollisuus vähänkin pitempään lapsuudenkodissa asustella!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on osaltaan sitä suomalaista luonteenlaatua ja asennetta: yksin pitää pärjätä. Samaan vyyhtiin lukeutuu myös se, että Suomessa muutetaan kovin nuorina asumaan omiin asuntoihin. 

Muutetaan, koska se on taloudellisesti mahdollista. Esim.Espanjassa ja Italiassa asutaan kotona pidempään, koska muuta mahdollisuutta ei edes ole. Toki poikkeuksia on eteläisessä Euroopassakin. Miksi pitäisi muuttaakaan kovin nuorena pois kotoaan jos vain on mahdollisuus vähänkin pitempään lapsuudenkodissa asustella!

Kaikilla ei ole mitään "rakastavaa lapsuudenkotia". Itse pääsin väkivaltaisia vanhempia pakoon vasta 17v täytettyäni koska kunnan virkamies tajusi auttaa minua.

Paitsi että pääsin omaan asuntoon, pääsin pakoon viikottaista lyömistä, tönimistä ja tavaroideni rikkomista, haukkumista jne.

Monelle lapsuudenkoti on helvetti eikä turvasatama.

Vierailija kirjoitti:

Olen 24v ja koen että eniten sosiaalista elämää rajoittaa raha. Kun ei ole rahaa mennä kavereiden kanssa elokuviin, eräilemään tai edes syömään, kaverit vieraantuvat nopeasti kun ainoa mihin olisi rahaa on kävely tai kotona olo.

Vanhemmilta en ole saanut senttiäkään tukea ja töihin olen päässyt vain kerran, nollatuntisopimuksella jossa sain muutaman kerran kuussa parin tunnin keikan. Ei siitä saanut taloudellisesti mitään hyötyä.

Masentaa ja ajaa itsetuhoisuuteen kun koko elämä on paywall-maksumuurien takana mutta sitä rahaa ei saa mistään vaikka olisi valmis tekemään mitä tahansa töitä sen eteen. Kavereilla perintöjä, rahastoituja lapsilisiä jne. kymppitonneja tai satoja tonneja ja nauttivat elämästä vaikkeivät edes tee töitä kuin satunnaisesti.

Murenee myös lojaalisuus tällaista maata kohtaan. Tuntuu että se on rakennettu vain rikkaille, muut ovat orjia joita tarvittaessa kutsutaan tekemään muutama tunti

Tämä on kärjistynyt viime vuosina. Hanttihommien n. parin tonnin palkallakaan ei ihmeitä tehdä Suomen hintatasolla, kun puolet menee asumiseen, neljäsosa ruokakauppaan ja jokunen hassu satanen lähinnä tarvittaviin elämisen tarpeisiin (vaatteet, auto, harrastukset). Kituuttelemalla voisi satasen tai pari irrottaa johonkin hauskaan. Eikä keskituloisillakaan ole juuri enempää rahnaa käytettävissä verojen noustessa ja hyödykkeiden ollessa vähän hienompia. Lapsiperheillä elämä lienee vieläkin tiukempaa. 

Ilmaston vuoksi 2/3 osaa vuodesta ajaa ihmiset sisätiloihin ja suomalaisten perusvärähtely on matalaa sorttia, joten varsin ankeaa on. Valmistumisen jälkeen pitänee etsiä uutta elämää jostakin muualta kun kurjaksi on kaikki täällä mennyt, eikä tästä porukasta ole laivan kurssia muuttamaan.