Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt voitte mennä avautumaan ankeasta lapsuudestanne: "Millaisia rangaistuksia sait lapsuudessasi?"
20.02.2024 |
"MITÄ SIITÄ seurasi, jos et lapsena totellut? Jäikö jälkiruoka saamatta tai jouduitko jäähylle? Oliko ruumiillinen kurittaminen lapsuudessasi hyväksyttyä? Nöyryytettiinkö sinua tavalla, jota nykyään pitäisit henkisenä väkivaltana?"
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siding With the Children of My Therapy Clients -- A Former Psychotherapist Speaks
Tässä parempi versio. Ei mainoksia.
Why Children Don't Belong in Therapy -- A Former Psychotherapist Speaks
Samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
Vierailija kirjoitti:
Vertaatko sä oikeasti raiskausta ja kotiarestia toisiinsa? Kyllä saa olla sairas päästään. Raiskaus on aina rikos. Kotiaresti on normaali seuraus pahanteosta. Lapsia kun ei sakoteta tai laiteta vankilaan kuten aikuisia. Mutta seuraamuksia teoistaan tulee. Niinkuin kuuluukin tulla.
En ole puhunut mitään kotiarestista. (Kotiarestista olen sitä mieltä, että ihminen on ehkä syytä osittain vangita, jos asiat ovat menneet huonosti jo niin pitkälle, että hänen turvallisuutensa on vaarassa; vapauden rajoittaminen on kuitenkin vain hätäratkaisu kriisitilanteeseen.)
Vertaan asennetta väkivaltaan. Väkivalta luo väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
No sitten varmaan piiskaat ja tukistat omiakin lapsia jos se kerran oli hyvä juttu?
Pahin oli ehdottamasti kun pikkuserkkujen luona muistaakseni 1977 tungettiin nuorin kanin häkkiin ja lukittiin se sinne. Mutsit huomas ja sit juostiin pakoon, oikastiin nokkospensaan läpi ja kiroiltiin niin helkkaristi mennessämme.
Jäätiin kiinni ja syötiin saippuaa kiroilusta ja jouduttiin päikkäreille. Kirveli niin perhanasti ne nokkosen polttamat. Sen muistaa vieläkin.
Muuten tuli tukkapöllyä ja joskus remmiä. Olin aika riiviö, mutta en jäänyt kiinni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen kiitollinen vanhemmilleni" - kun väkivallan uhri ei tajua olevansa hyväksikäytetty, hän näkee vanhemmuuden vääristyneesti ja suurenakin, vapaaehtoisena palveluksena.
Why Are Some People Too Stuck to Grow? | Analysis from a Former Psychotherapist
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaatko sä oikeasti raiskausta ja kotiarestia toisiinsa? Kyllä saa olla sairas päästään. Raiskaus on aina rikos. Kotiaresti on normaali seuraus pahanteosta. Lapsia kun ei sakoteta tai laiteta vankilaan kuten aikuisia. Mutta seuraamuksia teoistaan tulee. Niinkuin kuuluukin tulla.
En ole puhunut mitään kotiarestista. (Kotiarestista olen sitä mieltä, että ihminen on ehkä syytä osittain vangita, jos asiat ovat menneet huonosti jo niin pitkälle, että hänen turvallisuutensa on vaarassa; vapauden rajoittaminen on kuitenkin vain hätäratkaisu kriisitilanteeseen.)
Vertaan asennetta väkivaltaan. Väkivalta luo väkivaltaa.
Miten nuorison räjähtäneet psykiatriset ongelmat ja parin viime vuosikymmenen kasvatustrendit korreloi, vai korreloiko mitenkään? Ootko koskaan miettinyt?
Joku jossain arvioi, että nuoriso eläisi tänä päivänä arvotyhjiössä, mitähän ne olisi ne arvot jotka olisivat jääneet uupumaan ja mistä niitä arvoja sitten tarttuu mukaan?
Mikä on rikosseuraamuksien tarkoitus, entä mikä niiden oikeutus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti löi mua lapsuudessani vain yhden kerran mutta jännä miten kristallinkirkas muistikuva siitä syntyi. Kai se oli 11-vuotiaalle niin suuri järkytys kun en olisi äidistäni sellaista uskonut. Kaiken lisäksi se oli seuraus jostain veljeni tekemästä asiasta, en edes ollut syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normirangaistukset vanhaan aikaan: selkäsauna, tukkapöllyä, viikkorahat pois, arestia. Siihen ei kuollut ja meistä tuli kunnon ihmisiä toisinkuin näistä nykyajan pennuista.
Nämä samat mullakin. Kovapäisenä poikana sitä sattui ja tapahtui. No hard feelings. Hyvä lapsuus oli. Kunnollinen perheenisä ja veronmaksaja minusta tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahin oli ehdottamasti kun pikkuserkkujen luona muistaakseni 1977 tungettiin nuorin kanin häkkiin ja lukittiin se sinne. Mutsit huomas ja sit juostiin pakoon, oikastiin nokkospensaan läpi ja kiroiltiin niin helkkaristi mennessämme.
Jäätiin kiinni ja syötiin saippuaa kiroilusta ja jouduttiin päikkäreille. Kirveli niin perhanasti ne nokkosen polttamat. Sen muistaa vieläkin.
Muuten tuli tukkapöllyä ja joskus remmiä. Olin aika riiviö, mutta en jäänyt kiinni :)
Te vangitsitte, äiti vangitsi; äiti vangitsi, te vangitsitte...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normirangaistukset vanhaan aikaan: selkäsauna, tukkapöllyä, viikkorahat pois, arestia. Siihen ei kuollut ja meistä tuli kunnon ihmisiä toisinkuin näistä nykyajan pennuista.
Nämä samat mullakin. Kovapäisenä poikana sitä sattui ja tapahtui. No hard feelings. Hyvä lapsuus oli. Kunnollinen perheenisä ja veronmaksaja minusta tuli.
Olit katkera tai ei, väkivaltainen lapsuus on osa sinua ja välittyy lapsillesi isyytesi kautta; onko se hyvä vai huono asia, se on toinen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halveksin kaikkia sellaisia vanhempia jotka pahoinpitelivät/pahoinpitelevät lapsiaan. Kuvottavaa ihmissaastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
No sitten varmaan piiskaat ja tukistat omiakin lapsia jos se kerran oli hyvä juttu?
En tietenkään, koska fyysinen kurittaminen on laitonta.
Poika on jo 16 ja viime aikoina on käyty todella hyviä keskusteluja. Hän on mm harmitellut, ettei häntä pakotettu lapsena urheiluharrastukseen, koska nyt kun teini-ikäisenä on eräästä lajista innostunut, ei enää ehdi kehittyä niin kuin haluaisi. Hänen kykynsä keskittyä lukemaan kirjallisuutta on olematon. Hänen pituuskasvunsa on ollut kohtuullisen hidasta luultavasti johtuen päivärytmin epäsäännöllisyydestä ja unen vähyydestä, tosin osuutta on varmasti ihan jonkinlaisella neurologisella taipumuksella huonounisuuteen, kun sitä on vauvasta saakka jatkunut. Hän on harmitellut myös liian vähäistä panostustaan koulunkäyntiin ennen kuin nyt lukiossa.
Aivan kaikki on tehty mitä kasvatuksen puitteissa on tehtävissä: harrastuksia on esitelty pienestä pitäen, niissä on taivuteltu ja lahjottu käymään. Iltatarinat on luettu yhdessä, läksyt tehty yhdessä, kielletty kaveriseura ennen kokeita, jotta tulisi luettua, nukkumaanmenoajat on olleet, ruutuajat on olleet, palkittu hyvistä suorituksista jne jne jne.
Sisäinen 'kuri', halu menestyä, työmoraali, se on kaikki puuttunut. Mietin mikä osuus asiassa on ei-autoritäärisellä, keskustelevalla vanhemmuudella.
Poikani tilanne kuulostaa olevan todella yleinen, jopa enemmistöä nuorista pojista koskettava. Onko tämä oikein, kun ajatellaan, että heidän tulisi kyetä rakentamaan omaa tulevaisuuttaan ja maailmaa ympärillään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaatko sä oikeasti raiskausta ja kotiarestia toisiinsa? Kyllä saa olla sairas päästään. Raiskaus on aina rikos. Kotiaresti on normaali seuraus pahanteosta. Lapsia kun ei sakoteta tai laiteta vankilaan kuten aikuisia. Mutta seuraamuksia teoistaan tulee. Niinkuin kuuluukin tulla.
En ole puhunut mitään kotiarestista. (Kotiarestista olen sitä mieltä, että ihminen on ehkä syytä osittain vangita, jos asiat ovat menneet huonosti jo niin pitkälle, että hänen turvallisuutensa on vaarassa; vapauden rajoittaminen on kuitenkin vain hätäratkaisu kriisitilanteeseen.)
Vertaan asennetta väkivaltaan. Väkivalta luo väkivaltaa.
Miten nuorison räjähtäneet psykiatriset ongelmat ja parin viime vuosikymmenen kasvatustrendit korreloi, vai korreloiko mitenkään? Ootko koskaan miettinyt?
Joku
Korreloi mihin?
En ajattele ihmisten kurjuuden syyksi arvojen puutteeksi, vaan arvojen puutetta kurjuuden seuraukseksi.
Rikosseuraamusten tarkoitus on estää vanhempia hyväksikäyttämästä lapsia. Niiden oikeutus tulee lainsäädännöstä, esim. 80-luvulla Suomessa kiellettiin lasten lyöminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
No sitten varmaan piiskaat ja tukistat omiakin lapsia jos se kerran oli hyvä juttu?
Tämä. Vanhemmuus Keski-Euroopassa ja Baltiassa on jo ihan erilaista. Puhumattakaan koulusta ja varhaiskasvatuksesta. Tulokset näkyvät Pisa-tulosten ja yleisesti yhteiskunnan kehityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
No sitten varmaan piiskaat ja tukistat omiakin lapsia jos se kerran oli hyvä juttu?
Liian tiukka kontrolli näivettää itsenäisyyden. En tarkoita, että sen vastakohta olisi piittaamattomuus.
Poliittisesti ajatellen, valtion kasvatussuunnitelmaan (VaSu) kuuluu kuvaamasi kaltainen kansalainen, ts. hän on tavoitteiden mukainen.
Risua, remmiä ja tukkapöllyä. Viikkorahaa ei saanut niin sitä ei voinut pois ottaa.
Ei sitä aina tiennyt edes mistä rankaistiin. Oli vain ilmeisesti ollut liian kovaääninen tai muuten ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli varsin onnellinen lapsuus 80-90 luvuilla. Sopivasti vapautta ja vastuuta. Kotitöihin piti osallistua, eikä niistä aina saanut palkkaa. Kaiken tarvitsemani sain, mutten kaikkea haluamaani. Suunsoitosta tuli luunappi tai tukkäpöllöä ja jos olin tehnyt oikein tuhmaa sain joskus remmistä. Jankuttamisesta ja kärttämisestä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Ei mitätöity ja vaiennettu, vaan sain ilmaista mielipiteeni, mutta vanhemman päätös lopulta oli se mikä piti.
Pitäisikö mun nyt olla jotenkin pahoillani ja traumatisoitunut? Päinvastoin, kiitollinen vanhemmille, kun jaksoivat koulia minusta ihmisen, joka pystyy ja haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä ajattele, että aina hauskaa olla pittää.
No sitten varmaan piiskaat ja tukistat omiakin lapsia jos se ke
"V*ttuuntunut narsisti-orja" -mentaliteetin pakottamisessa ei ole mitään ihailtavaa.
Onnittelen lämpimästi kaikkia vanhempia, jotka ovat keskustelevalla ja tunteita sanoittavalla kasvatuksella, jossa rangaistuksia ei jaeta vaan motivoidaan palkitsemalla, saaneet kasvatettua aikuisia, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä menestyviä miehiä. Miehiä, joilla opinnot menivät putkeen, ammatti ja tulotaso miellyttää, on parisuhde, ystäviä ja terveet elämäntavat.
Jos kuitenkin kävi toisin, niin ehkä, ehkä, on pienenpienipikkiriikkinen mahdollisuus, ettet olekaan kasvatustieteen absoluuttinen auktoriteetti sekä profeetta.
Kun katselee noita pojan kavereita, niin kaverivanhempien nuoret on nyt ammattikoulussa, jossa kaikki muu on p*skaa paitsi se kun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin istua kahvihuoneessa ja vapettaa.
Alue: Aihe vapaa
Älä lässytä lopettamisesta ja kyllästymisestä, kun keskustelet aiheesta, eli olet siitä kiinnostunut.
Älä syyttele törkeistä puheista, kun keskustelun idea on vaihtaa ajatuksia - mielipiteet eivät ole törkeitä siksi, että sinä et niistä pidä.
Totuudessa ei ole mitään kamalaa, sen peittelyssä on.