Lue keskustelun säännöt.
Jos entinen koulukiusaajasi tulisi lähes 40 vuoden jälkeen pahoittelemaan käytöstään, niin mitä sanoisitte?
19.02.2024 |
Eikä kyse olisi siis mistään pienestä naljailusta, vaan herkimmässä teini-iässä vuosia kestäneestä henkisestä rääkistä, johon hyvin usein liittyi mahdollisimman pahasti toteutettu häpäisy sekä rankka fyysinen väkivalta. Mitä sanoisitte? Millään anteeksipyynnöllä asiaa ei voi korjata, koska tästä kaikesta on aiheutunut pysyviä sekä henkisiä että fyysisiä vammoja. Henkisiin vammoihin vuosien psykoterapia. Kaikki hoitokulut on menneet omasta pussista, tuo nilkki pääsi aikoinaan kaikesta vastuusta. Nyt sitten vanhemmiten häntä alkanut syyllisyys painamaan. Tässähän on kyse vaan siitä, että hän haluaisi synninpäästön, mutta siihen en ole halukas, joten poistuin tilanteesta sanomatta mitään.
Kommentit (169)
Jos joku entinen kiusaajani tulisi pyytämään anteeksi tiedän jo että menisin hämilleni. Varmaan Nuuskamuikkusmaisesti sanoisin vaan "Jaa". Ja sitten poistuisin paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tästä on jo aikaa, mutta ensin en ollut tuntevinani ja sen jälkeen nostin vaan nokan ylös ja lähdin paikalta.
"Karma" kosti yhdelle pahimmista kiusaajistani, kuoli jo parikymppisenä liikenneonnettomuudessa. Kiusasi muitakin kuin minua, fyysisesti ja henkisesti. Sai kaikki hännystelijänsäkin mukaan. Pahinta oli koulumatkat. En varsinaisesti ollut iloinen hänen kuolemastaan, mutta sen kuultuani aikoinaan totesin vain että poistuipa tuokin enää ketään piinaamasta. Muista kiusaajista osasta tuli alkkiksia, osan elämä lienee keskinkertaista. Huippumenestyjää ei tullut kenestäkään. Itselläni parisuhde, perhe ja työ, harrastuksia. Tavallista elämää. En haluaisi että kiusaajistani kukaan ottaisi mitään yhteyttä koskaan. Jos omatunto soimaa aikuisena niin eläköön sitten sen tunteensa kanssa. Ei kiinnosta minua.
En antaisi anteeksi. Sen sijaan käyttäisin sanan säilääni taitavasti niin, että saisin kiusaajan ihan oikeasti häpeämään itseään, ja toivomaan voivansa vajota maan alle siinä silmieni alla. Koska siltä hänkin sai minut tuntemaan ne sadat ellei tuhannet kerrat peruskoulun aikana.
Kun on tarpeeksi pitkään ja rajusti kiusattu, ei sitä välttämättä voi eikä tarvitse antaa anteeksi. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi päässyt eteenpäin, tai että olisi katkera. Ei. Kyse on vain sen tosiasian tunnustamisesta, että kiusaaminen muokkaa ihmistä pysyvästi - ja ainut oikeudenmukainen lopputulos on, että kiusaaja elää loppuelämänsä ymmärtäen tämän.
Vierailija kirjoitti:
Se että suurin osa kiusatuista vastaajista täällä ilmeisesti ei pystyisi antamaan anteeksi sekä väläyttelee jopa väkivaltaisia fantasioita osoittaa, etteivät ole päässeet yli ikävistä kokemuksistaan. En tiedä mikä neuvoksi tuohon, mutta surullista luettavaa.
Tämä onkin se, mikä kiusaamisessa on niin perseestä. Nimittäin on uhrin oma vastuu tehdä töitä sen eteen että pääsee yli kiusaamisesta vaikka se olisi mitä aiheuttanut. Kiusaajat poistuvat ja jättävät sotkun kiusatun siivottavaksi ja ne tsemppaajat ja lohduttavat olkapäätkin muuttuu aika äkkiä silmien pyörittelijöiksi kun kiusatulle alkaa ikää tulla.
Lasten aiheuttamaa väkivaltaa ei pidetä asiana, josta aikuisen kuuluisi oireilla, oli uhri itsekin lapsi sitä kokiessaan tai ei. Aikuisilta usein unohtuu että lapselle hänen ikäisensä lapsi tai nuori ei ole mikään "jonkun lapsi" vaan ihminen, joka on hänen vertaisensa ja, jonka hyväksyntä on hänelle todella tärkeää. Se, että tulee ikätoveriensa joukossa pitkäkestoisesti kohdelluksi muita huonommin, ei ainoastaan tunnu ikävältä vaan se saa nuoren uskomaan olevansa oikeasti muita alempi ihminen. Kasvuiässä kehittyneestä persoonasta ja rikotuista rajoista on vaikea päästä eroon vain kasvamalla sen verran vanhaksi, että lapset eivät enää pysty kiusaamaan.
Kaikki tämä, ja silti uhrin on itse kasvettava yli mustan lampaan roolista, joka hänelle on pedattu jo pienenä ja tätä suosittelen jo siksi, että kyllä aikuisetkin tykkää saalistaa helppoja silmätikkuja. Traumat on jonkun toisen syytä mutta vain kiusatun ongelma. En siksi yhtään ihmettele, taivastele tai paheksu vaikka se joillakin kestää vuosikymmeniä, tai aiheuttaa katkeruutta tai kostonhimoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sais muovisandaalista kulkusille ja avokasta poskelle
Haluaisin kehottaa kaikkia kiusattuja päästämään irti katkeruudesta oman itsensä takia. Itse tein näin, ja se on hyvin vapauttavaa. Kiusaajalle ei tarvitse sanoa antavansa anteeksi, mutta kun antaa sydämessään anteeksi niin se on tie ulos omasta pahasta olosta. Miksi hirttäytyä vanhoihin asioihin, kun uusiakin ongelmia elämä tulee kyllä tarjoamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysinen pahoinpitely on aina halveksuttavaa. Nykyään on vaan hiton vaikeaa tietää milloin edes kiusaa. Katsot väärin, puhut väärällä äänensävyllä, et kuuntele oikeassa kohtaa, et peukuttanut somessa. Kertokaa nyt säännöt mitkä ne on. Olen varmaan kiusannut tajuamattani.