Oudoimmat kokemukset LÄÄKÄRISSÄ,mitä sinulle tai tutullesi on käynyt? Kelpaa niin hyvä mutta outo lääkärikin kuin täysi osaamattomuus
Aloitan: Kävin lääkärissä kurkkukivun takia,en muistanut yhden lääkkeeni nimeä ja lääkäri kurkkasi sen Omakannasta. Sitten lääkäri kysyi miksi minulle on määrätty niin mahdottomasti kosteusvoiteita ja tiesinkö että se on itseään ruokkiva keho,iho kuivuu mitä enemmän rasvaa pistän. Koetin sanoa että mulla on atopia mutta lääkäri oli päässyt vauhtiin. En keksinyt muuta kuin nostaa puseron leukaan ja näyttää ihottuman runnomat vatsani ja rintani että näyttääkö tämä siltä, ettei tarvitse rasvata? Lääkäri vaikeni hölmistyneenä ja tuntui vasta sitten muistavan miksi oikein tulin.
Olen 50vuotias,atoopikko 1vuotiaasta asti eikä IKINÄ tuota ennen lääkäri ole kyseenalaistanut sitä että tarvitsen kosteusvoidetta useaa eri purkkia (yhdellä pesen itseni,toisella rasvaan kehon jne),päinvastoin saatettu kysyä että olenko kokeillut rasvata.
Kommentit (203)
Jalkojen vaahtoruiskutuksen jälkeen jalat olivat turvoksissa ja kipuja oli niin paljon ettei perusburanalla selvinnyt.
Mieslääkäri innostui, kun kerroin miksi tulin ja alkoi nostella omia lahkeitaan, osoitella suonia erikohtia eri kohtia jaloistaan ja innostuneena kertoi omasta ruiskutuskokemuksestaan ja tuntemuksistaan koko käyntini ajan. Ei kysellyt minulta mitään.
Lopuksi kirjoitti reseptin kipulääkkeelle jota itse käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Sukulainen oli aikoinaan töissä terveyskeskuksessa. Hän kuuli kun laiskan oloinen pullea miespuolinen lääkäri kuunteli puhelimessa. Sukulainen kuuli selvästi että toisessa päässä puhui nainen. Kuunneltuaan naisen asian lääkäri totesi: "No joo, tuu huamenna kello 14 niin kattotahan mikä siälä sun persees on ".
0/5 lääkärit eivät jakele vastaanottoaikoja vaan hoitajat.

Sitä se psykoosi teettää. Luullaan että jos ajan antaa lääkäri se onkin hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Menin päivystykseen, koska kaaduin ja tulin murtaneeksi lantioni ja olkapääni. Röntgentuloksien tutkailun ja hoito-ohjeiden jälkeen ortopedi suositteli käyntiä psykiatrisella sairaanhoitajalla. Olen raitis, asiallinen enkä ollut lyönyt päätäni. Merkillinen tilanne.
Ihan tavallista. Ei ne sun ajatuksia lue, tekee vana työtään.
Olen mäkin kaatunut ja siinä tikkauksen yhteydessä saanut vastata kysymykseen käynkö juttelemassa jonkun kanssa.
Eija Nuutinen? Mehiläinen Kuopio
Se lekuri EI maininnut sanaakaan PAINON TARKKAILUSTA ! Todella outo tyyppi... Neuvoi sentään ottemaan " pari buranaa". Eli ei ole mennyt koulutus täysin hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri piti tosi piiiitkiä taukoja puhuessaan. Jotenkin koin erittäin kiusallisena. Istuttiin siinä pitkiä pätkiä hiljaa.
Sama. Sitten ehdottelin, että mikä mulla vois olla. Lääkäri nyökytteli ja komppasi, joo voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Menin päivystykseen, koska kaaduin ja tulin murtaneeksi lantioni ja olkapääni. Röntgentuloksien tutkailun ja hoito-ohjeiden jälkeen ortopedi suositteli käyntiä psykiatrisella sairaanhoitajalla. Olen raitis, asiallinen enkä ollut lyönyt päätäni. Merkillinen tilanne.
Jokin olemuksessa varmaan kiinnitti huomiota. Eivät yleensä turhaan sano. Miten olit loukannut itsesi?
Varmaan kun lääkäri alkoi utelemaan *kumppaneista, autistimaisen huono käytös hoitotilanteessa (ei sos taitoja), kun ei ole otettu vakavasti ja sanottu että olen hyvävointinen kun olen nuori ja hyvännäköinen, vähättely, osaamattomat gynekologit jotka ovat vastuuttaneet hoidon sujumisesta minua esim "En löydä , en löydä" jne.
Myös yksi huutava mieslääkäri. Puhui huutaen
Niin ja ainakin yksi huvittava väärä diagnoosi tms..
Pyysin virolaista lääkäriä (suomessa) uusimaan ihotautilääkärin minulle määräämän reseptin. Lääkäri sanoi, ettei tätä kirjoiteta vaivaani, johon se oli kirjoitettu. Sanoin, että kyllä sitä ihan yleisesti siihen määrätään. Tämä kysyi huutaen kumpi meistä on lääkäri. Tämän jälkeen en enää puhunut. Oli kirjoittanut kantaan "vaikuttaa masentuneelta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menin päivystykseen, koska kaaduin ja tulin murtaneeksi lantioni ja olkapääni. Röntgentuloksien tutkailun ja hoito-ohjeiden jälkeen ortopedi suositteli käyntiä psykiatrisella sairaanhoitajalla. Olen raitis, asiallinen enkä ollut lyönyt päätäni. Merkillinen tilanne.
Jokin olemuksessa varmaan kiinnitti huomiota. Eivät yleensä turhaan sano. Miten olit loukannut itsesi?
Liukastuin villasukissa puulattialla. Lähinnä ihmettelivät noin massiivisia murtumia pienestä tällistä nuorella ihmisellä (30 v). Ei muuta erikoista.
Ulkomaalainen mieslääkäri tivasi,kuka minut työnsi alas portaita kun koetin selittää että tipahdin. Ihan itse.
Ei tainnut olla tuttu ilmiö suomalainen villasukat ja liukkaat portaat-yhdistelmä..

Heillä on saattanut olla kampanja menossa väkivallasta. Väkivaltaa näkee kaikkialla jos oikein kuvittelee. Silloin looginen ajattelu sumenee.
Vierailija kirjoitti:
Joka naiselle tiedoksi . Älä mene siihen metalliseen rintakuva koneeseen ellei oikeasti ole kyhmyjä tai muuta sillä se kone puristaa sun rintarauhaset RIKKI ja siitä se tulee sitten.
Syöpä ei synny siten, että kehoa puristetaan.
Et muutenkaan kuulosta kovin asiantuntevalta, kun et tiedä, mikä se "metallinen rintakuva kone" oikeasti on. Viittaat ilmeisesti mammografiaan, joka seulontavälineenä väestötasolla laskee todistetusti rintasyöpäkuolleisuutta.
Jos mammografiaan menee vasta siinä vaiheessa, kun syöpä on jo kasvanut niin isoksi että sen tuntee, sehän on hyödytöntä muuten kuin siinä mielessä, että kirurgi näkee, mistä kohtaa leikataan tmv. Mammografiaan hyöty on nimenomaan varhaisessa tunnustamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalainen mieslääkäri tivasi,kuka minut työnsi alas portaita kun koetin selittää että tipahdin. Ihan itse.
Ei tainnut olla tuttu ilmiö suomalainen villasukat ja liukkaat portaat-yhdistelmä..
Heillä on saattanut olla kampanja menossa väkivallasta. Väkivaltaa näkee kaikkialla jos oikein kuvittelee. Silloin looginen ajattelu sumenee.
Tuo loogisen ajattelun puute näkyy ihmisillä arkipäivän asioissa, politiikoilla yms... Sivuhuomio....
Joka naiselle tiedoksi . Älä mene siihen metalliseen rintakuva koneeseen ellei oikeasti ole kyhmyjä tai muuta sillä se kone puristaa sun rintarauhaset RIKKI ja siitä se tulee sitten.