Olen murheen murtama menetettyäni rakkaan veljeni huumeille. TAJUAVATKO kannabiksen kannattajat mitä tekevät?!?!
Rakastava perheenisä, aviomies, työelämässä menestyvä ammattilainen.
Kaikki muuttui pian sen jälkeen, kun veljeni oli kokeillut kannabista. Kuulin tästä hänen vaimoltaan. Veljeni oli väittänyt aluksi, että homma on hallinnassa ja harmitonta. Kannabis kuitenkin muutti veljeni käytöstä ja vapaa-ajanviettoa sellaisiin mittasuhteisiin, että hakattu vaimo lähti lapsineen. Sitten veljeltäni lähti työ ja asunto ja se pudotti hänet ihan pohjalle.
Tätä surkeutta hän oli sitten lääkinnyt vahvemmilla huumeilla ja sieltä ei enää ollut paluuta. Kun tapasin hänet pitkästä aikaa, edessäni oli tyhjään tuijottava miesraunio, jonka hermo oli tiukalla ja hän vain toisteli kädet täristen miten v...aa ja miten v..aaa. En tiedä millä aineella hän oli aivonsa tuhonnut, mutta katsoin veljeni kuolleeksi jo tuossa vaiheessa. En enää tuntenut häntä, hänessä ei ollut mitään tuttua.
Menetettyään työnsä hän hankki rahat rikoksilla ja joutui välillä vankilaankin. Hän on ollut vieroituksessa, mutta mihinkäs narkkari elämästään pääsisi kuin hautaan. Nyt veljeni on täysi rikollinen ja olen hänelle vihainen, vaikka välillä säälinkin. Hän ei kestä tätä todellisuutta, kun vieroitusoireet raastavat, niskassa ovat ulosotto ja huumemaailman velanperijät. Siksi hän tekee rikoksen päästääkseen huumeiden avulla edes hetkeksi pakoon hänen paskaa elämäänsä.
Ihan turhaan tämän maan viranomaiset eivät ole kieltäneet kannabista. He ovat kokeneet saman kuin minä ja siksi tietävät enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Siksi.
Pistää vihaksi, kun monet sinisilmäiset puhuvat huumeista niin myönteiseen sävyyn. Katsokaa, etteivät rakkaanne koske huumeisiin, koska muuten on liian myöhäistä.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Puolestani jokainen kasvattakoon kotonaan mitä haluaa, jos käyttää itse ja tietää mitä tekee. Mutta usein kannabis, ikävä kyllä on tie kovempiin aineisiin. Tiedän vanhuksia joilla kannabis pysyy ns. hallussa, mutta myös nuoria joille se ei enää riittänyt. Nykyisin myytävä kannabis on myös eri vahvuista ja laatuista kuin aiempina vuosikymmeninä, joten psykoosiriski on kovempi. Miksi ei alkoholi riitä pienemmissä määrin, miksi on pakko saada pää sekaisin ja yrittää laillistaa lisää haitallisia aineita?
Tai miks pitää turruttaa tunteita yleensäkin päihteillä, oli se sitten alkoholi tai huumeet. Kovimpia tyyppejä on ne jotka kohtaa tunteensa. Ja tekevät asioille jotain, jos ovat elämäänsä tyytymättömiä.
Minä menetin läheisen serkkuni alkoholille, toinen tekee hidasta itsetuhoa saman litkun kanssa ja hienomotoriikka on mennyt ja puhe sammaltaa. Ja silti tuo on laillinen aine.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolestani jokainen kasvattakoon kotonaan mitä haluaa, jos käyttää itse ja tietää mitä tekee. Mutta usein kannabis, ikävä kyllä on tie kovempiin aineisiin. Tiedän vanhuksia joilla kannabis pysyy ns. hallussa, mutta myös nuoria joille se ei enää riittänyt. Nykyisin myytävä kannabis on myös eri vahvuista ja laatuista kuin aiempina vuosikymmeninä, joten psykoosiriski on kovempi. Miksi ei alkoholi riitä pienemmissä määrin, miksi on pakko saada pää sekaisin ja yrittää laillistaa lisää haitallisia aineita?
Tai miks pitää turruttaa tunteita yleensäkin päihteillä, oli se sitten alkoholi tai huumeet. Kovimpia tyyppejä on ne jotka kohtaa tunteensa. Ja tekevät asioille jotain, jos ovat elämäänsä tyytymättömiä.
Ei kannabis turruta tunteita, kuin korkeintaan tilapäisen hetken. Kannabis saattaa auttaa akuuttiin ahdistukseen rentouttavan vaikutuksensa takia, mutta mihinkään pitkäaikaiseen negatiiviseen tunteeseen se ei ole ratkaisu. Saattaa jopa vahvistaa näitä tunteita.
Sen sijaan hyviä fiiliksiä kannabis taas boostaa. Eli mökkiterassilta katseltu ilta-aurinko tyynellä järven selällä aiheuttaa pienessä pilvessä vielä voimakkaamman hyvänolontunteen kuin ilman.
Kannabis sopiikin hyvän fiiliksen päihteeksi, ei pahojen turruttajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolestani jokainen kasvattakoon kotonaan mitä haluaa, jos käyttää itse ja tietää mitä tekee. Mutta usein kannabis, ikävä kyllä on tie kovempiin aineisiin. Tiedän vanhuksia joilla kannabis pysyy ns. hallussa, mutta myös nuoria joille se ei enää riittänyt. Nykyisin myytävä kannabis on myös eri vahvuista ja laatuista kuin aiempina vuosikymmeninä, joten psykoosiriski on kovempi. Miksi ei alkoholi riitä pienemmissä määrin, miksi on pakko saada pää sekaisin ja yrittää laillistaa lisää haitallisia aineita?
Tai miks pitää turruttaa tunteita yleensäkin päihteillä, oli se sitten alkoholi tai huumeet. Kovimpia tyyppejä on ne jotka kohtaa tunteensa. Ja tekevät asioille jotain, jos ovat elämäänsä tyytymättömiä.
Melkoista keittiöpsykologiaa. Onko tullut mieleen, että päihteitä ei välttämättä käytetä tunteiden turruttamiseen? Viiniäkin otetaan juhlissa hieman kohottamaan tunnelmaa. Ole sinä absolutisti, mutta älä saarnaa muille.
Vierailija kirjoitti:
Mielummin oon se tyyppi jonka silmät punertaa ja hekottaa kuin se joka hakkaa nakkikiskalla kännissä muita.
Alkoholi ei sovi minulle. Minusta tulee uhoileva ja riitaa haastava juntti kännissä. Pilvessä olen rauhallinen ja (ainakin omasta mielestä) hauska.
En ole koskenut viinaan kohta 10 vuoteen, mutta voin osallistua kavereiden illan viettoon pienessä pilvessä eikä kukaan kavereista ole koskaan pitänyt minua narkomaanina kun tietävät millainen olin kun join. Kannabiisen polttaminen on laittomuuden takia tabu, jos se ei olisi niin ymmärtäisitte että ympärillänne on paljon ihmisiä jotka polttelee sillon tällöin kannabista.
Olen samaa mieltä.
T: penkin jukka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeet pitäisi laillistaa.
- Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää käyttääkö huumeita
- Rikollisuus vähenisi
- Valtio tienaisi satoja miljoonia vuodessa
- Käyttäjä tietäisi mitä ostaisi ja saisi turvallisen käytön ohjeet.
Onhan myös subutex laillinen lääke.
Subutex on myös Suomessa hyvin yleinen huume, jonka aiheuttama riippuvuus on todennäköisesti maailman voimakkain ja syntyy nopeasti.
En näe siinä juurikaan eroa kannabikseen.
Se sinulla juuri on ongelma, että et ymmärrä eri aineiden välisiä suuria eroja.
Tarkemmin hän ei halua nähdä niitä eroja. Rankin ero on tappavuus. Alkoholiin kuolee niin ja niin paljon ihmisiä kannabikseen ei ole kuollut yhtään. Kannabis ei koukuta fyysisesti niin sitä ei ole pakko saada kuten kovia huumeita. Pelkän kannabiksen laukaisemia psykooseja on käytön yleisyyteen nähden vähän. Ei edes joka vuosi vaan harvemmin löytyy yksi tai kaksi kannabiksen laukaisemaa psykoosia. Samassa ajassa alkoholi, kovat huumeet, lääkkeet ja kaikkien sekakäyttö aihetavat tuhansia psykooseja. Pikkusen niinku väärässä suunnassa tuo huolestuneisuus kun kannabiksesta on niin kauhuissaan.
Kuten on jo sanottu niin kannabiksen kiellon voi perustella vain kaksinaismoraalilla.
Kannabis on laitonta, koska se on vähähaittaisin päihde, jonka aiheuttama riippuvuus ei ole edes kahvin luokkaa. Alkoholi ja tupakka/nikotiini ovat laillisia, koska kumpikin aiheuttaa erittäin voimakkaan riippuvuuden ja tuhoaa aivoja.
Naapurissa asuva nainen on menettänyt alkoholille miehensä ja poikansa. Sitä ennen mies joi kaiken perheen omaisuuden. Ollut varmaan myös murheen murtama.
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuva nainen on menettänyt alkoholille miehensä ja poikansa. Sitä ennen mies joi kaiken perheen omaisuuden. Ollut varmaan myös murheen murtama.
Luuletko teppo, että alkoholiongelmat tekevät kannabiksesta jotenkin hyväksyttävämpää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeet pitäisi laillistaa.
- Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää käyttääkö huumeita
- Rikollisuus vähenisi
- Valtio tienaisi satoja miljoonia vuodessa
- Käyttäjä tietäisi mitä ostaisi ja saisi turvallisen käytön ohjeet.
Onhan myös subutex laillinen lääke.
Subutex on myös Suomessa hyvin yleinen huume, jonka aiheuttama riippuvuus on todennäköisesti maailman voimakkain ja syntyy nopeasti.
En näe siinä juurikaan eroa kannabikseen.
Se sinulla juuri on ongelma, että et ymmärrä eri aineiden välisiä suuria eroja.
kehtaatkin kirjoittaa p*skaa teppo 🤢🤢🤮🤮
puolet maailman 24 miljoonasta skitsofreniasta on kannabistaustaisia ja pelkästään hus:n alueella on kymmeniä kannabispsykooseja viikossa.
Vierailija kirjoitti:pelkästään hus:n alueella on kymmeniä kannabispsykooseja viikossa.
HUS:n lääkärin mukaan puhdas kannabispsykoosi on hyvin harvinainen. Eikä niitä ole tullut kannabiksen lääkekäyttäjille, jotka kuitenkin käyttävät kannabista ihan joka päivä ja paljon enemmän mitä päihdekäyttäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuva nainen on menettänyt alkoholille miehensä ja poikansa. Sitä ennen mies joi kaiken perheen omaisuuden. Ollut varmaan myös murheen murtama.
Luuletko teppo, että alkoholiongelmat tekevät kannabiksesta jotenkin hyväksyttävämpää?
Ihan turhaan minulle kiukuttelet sitä, että kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi. Kumpikaan ei ole minun vikani.
Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä toteaa Twitterissä, että pelkästään kannabiksesta aiheutuvia psykooseja ei ole Suomessa vuosittain ainuttakaan, jos oikein tarkkoja ollaan:
https://twitter.com/LahtinenMikko/status/1584239593691709441
Vierailija kirjoitti:puolet maailman 24 miljoonasta skitsofreniasta on kannabistaustaisia
Linkki?
Ja toinen puoli alkoholin aiheuttamia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuva nainen on menettänyt alkoholille miehensä ja poikansa. Sitä ennen mies joi kaiken perheen omaisuuden. Ollut varmaan myös murheen murtama.
Luuletko teppo, että alkoholiongelmat tekevät kannabiksesta jotenkin hyväksyttävämpää?
Aiotko joskus kirjoitella alkoholin ja kovien huumeiden haitoista jotain?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi…
Viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka/nikotiini samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa.
.
https://www.is.fi/terveys/art-2000007700851.html
Alkoholi on hermomyrkky, joka tuhoaa aina aivosoluja.
.
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-156725
Alkoholi linkittyy vahvemmin syöpään kuin tiesimmekään - uusi tutkimus paljastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeet pitäisi laillistaa.
- Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää käyttääkö huumeita
- Rikollisuus vähenisi
- Valtio tienaisi satoja miljoonia vuodessa
- Käyttäjä tietäisi mitä ostaisi ja saisi turvallisen käytön ohjeet.
Onhan myös subutex laillinen lääke.
Subutex on myös Suomessa hyvin yleinen huume, jonka aiheuttama riippuvuus on todennäköisesti maailman voimakkain ja syntyy nopeasti.
En näe siinä juurikaan eroa kannabikseen.
Se sinulla juuri on ongelma, että et ymmärrä er
tepon röyhkeydellö ei ole rajoja. Hän väittää, että kannabis olisi vähähaittainen, vaikka käytännössä psykoosi ilman kannabistaustaa on harvinainen ja joka toinen skitsofrenia on kannabiksen käytöstä johtuva.
teppo on jopa niin sekaisin, etä väittä osaavansa soittaa rumpuja, vaikka hänellä ei ole lainkaan rytmitajua ja rummutus on lähinnä silmitöntä paukuttamista

Kannabis on muita päihteitä vaarattomampaa, kertoo laaja EU-selvitys.
Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume1_en
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume2_en
https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
"Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
Kannabiksen käyttö johtaa lähes aina sekakäyttöön ja tämä pahentaa kannabispsykoosia entisestään
Eipä ne tajua mitä ne tekee. Se on osa suomalaisten kusi-päisyyden ilmenemistä, että kaikki järjetön pitää yrittää saada kuin muka normaaliksi ja sitten itketään seurauksia. Ei siis ole suomalaisia on vain idioottikansa jonka poliittisesti korrektimpi ilmaisu on suomalaiset.