Minkä vaiheen elämässäsi koet olleen elämän tuhlausta

Parisuhteet.Tuntuu,että aina parisuhteesta ollessasi olen typistynyt ihmisenä.

Vuodet 15 - 40. Opiskelu ja palkkatyö oli minulle vain ajanhaaskausta. 

Vuosia kestäneet sairastelut. Ehkä myös opinnot, jotka jätin kesken 170 opintopisteen jälkeen. Tosin sen alan työllisyystilanne oli huono, että tuskin siltä olisi saanut töitäkään.

Koko tämä elämä

Asuin liian pitkään Helsingissä vuokralla, ostin vasta 40-vuotiaana asunnon maalta.

Peruskoulu, mutta ei sinällään koulu vaan se että olin jumissa siellä kiusattavana niin pitkään. Silloin jo ymmärsin että tämä vaihe pitää vain kestää että minulle tulee mahdollisuus vaikuttaa siihen missä ympäristössä olen ja siten mahdollisuus elää.

Ammattitutkinto jonka valitsin sillä perusteella että pystyn sitä alaa tekemään, mutta että se myös työllistää - mutta eipäs työllistänytkään eli ihan turha kompromissi, tutkinto ja vuodet opiskelijana kitkutellen.

Avioliitto, jonka aikana tapahtui kyllä paljon hyvää mikä ei liittynyt siihen mitenkään, mutta jos olisin elänyt tuon ajan sinkkuna niin olisi saanut elää vapaammin ja lopulta säästynyt monelta traumalta.

Noh, kaikkeen ei voi itse vaikuttaa ja virheistään kannattaa oppia.

Monelle yliopistovuodet ovat ihmisen parasta aikaa, mutta minä odotin koko ajan, milloin "oikea elämä" alkaa.

Eivät kiinnostaneet opiskelijariennot eikä pariutuminen, enkä ole kovin akateemisesti suuntautunut ihminen, siinä ehkä syyt.

Mutta eivät ne viisi vuotta toki varsinaista tuhlausta olleet, tutkintoa olin hakemassa ja sen turvin pääsin sitten töihin alalle, joka oli intohimoni koko työuran ajan.

Nyt olen eläkkeellä, mutta intohimo ei ole sammunut. Seuraan mielenkiinnolla sivusta ja nautin siitä, että ehdin vihdoin tehdä muitakin mukavia asioita.

Kaikki työelämässä vietetty aika.

Ja olen koko aikuisikäni töitä joutunut tekemään ja joudun tästä edespäinkin.

Siitä kun synnyin ja tähän hetkeen asti.

Sairastin ikävuodet 22-38. Olin 8 vuotta täysin työkyvytön, kunnes löytyi lääkäri jolla kiinnosti mun asia. Kuntoutuminen oli hidasta, mutta nyt olen ollut jo 8 vuotta kokoaikatyössä ja pystyn harrastamaan jne. Mutta se 16 vuotta oli elämän tuhlausta.

2016-2018, kun olin parisuhteessa narsistin kanssa. Olisi pitänyt luottaa intuitioon heti alussa ja juosta karkuun jo heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

yläpeukutus ei toimi yritin teitä peukuttaa. omassa elämässä turhalta tuntuu sairastaminen,paremmalla hoidolla olis parantunut aiemmin.odottelu sen sijaan että olisin toiminut. opiskelin pitkään,olis ehkä kannattanu hakea töihin ilman koulutusta olis päässy helpommin.moni tehdas,tuotanto työ ei vaadi koulutusta.tiettyihin ihmissuhteisiin ja ystävyyksiin ripustautuminen olis pitänyt toimia itsenäisesti ja miettiä mikä on mulle hyväksi. 

Rakkaushuttu miestäni kohtaan. Kunpa olisin pitänyt vapauteni enkä olisi suostunut huijattavaksi. Myöhemmin paljastui miehen julma luonne ja nyt itsetuntoni murusia keräilen. Ihan hukkaan heitettyä aikaa puolet aikuisuudestani. Yksin olisin saanut paljon enemmän elämästäni irti. 

Vanhan talon jatkuva remontointi! V***u!

Vuodet 16-20, kun jumitin töissä siivoojana ilman mitään tulevaisuudensuunnitelmia, kärsin vaikeasta paniikkihäiriöstä enkä pystynyt tehdä muuta kuin juhlia, käydä töissä ja olla kotona. Nyt 29 vuotiaana yliopiston käynyt ja 2 lapsen äiti ja enää ei paniikkihäiriötä ole😊