Venäjä valmistautuu suurhyökkäykseen ennen syksyä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f5431bba-fe3e-4d31-ab25-bd1b1007718c
Venäjä saa rintamalle jo ilman liikekannallepanoakin kolminkertaisen määrän miehiä Ukrainaan nähden mikä on tietysti loogista, onhan Venäjän väkiluku yli kolme, lähes neljä kertaa Ukrainaa isompi.
"(Venäjän) teollisuus kykenee nyt tuottamaan riittävän määrän ammuksia ja muuta materiaalia varmistaakseen Ukrainan sodan jatkumisen läpi vuoden 2024.
Lännen pakotteista huolimatta Venäjälle valuu sotateollisuudelle kriittisiä komponentteja, ja Venäjän hankintaverkostot ovat entistä syvemmin hämärän peitossa.
Venäläiset toimijat ovat perustaneet Eurooppaan ja Keski-Aasiaan lukuisia yrityksiä, joiden omistusrakenteet ja monimutkaiset toimitusketjut ovat raportin mukaan hämärtäneet niiden taustalla olevat tahot.
Valko-Venäjä, Kiina, Iran ja Pohjois-Korea ovat teknologian ja osaamisen saralla (Venäjän) kaikkein olennaisimmat yhteistyökumppanit, raportissa todetaan."
Venäjä rakentaa myös 3-5 vuodessa armeijansa Ukrainan sotaa edeltävälle tasolle, sen sijaan miehistön kokemus on aivan toisella tasolla kuin ennen sotaa. Suomi saa vastaansa todella vaarallisen ja iskukykyisen Venäjän kunhan Ukrainasta"aika jättää":D
Ei ole Ukrainalla pienintäkään saumaa Venäjän sotilasmahtia vastaan näissä karkeloissa. Ukraina perääntyy jo nyt joka rintamalla. Miehet ovat lopussa ja ammukset hupenevät päivä päivältä. Eikä Venäjä ole vielä edes aloittanut suurhyökkäystä.
Länsi se senkun nukkuu ruususen unta eikä uskalla lähteä Venäjää vastaan taistelukentälle, pelkuruus vain motivoi Venäjää. Kremliä ei kiinnosta jos länsi heiluttaa paperia nenän edessä jossa on NATO nimisen valtion budjetti ja sotilaiden määrä. Kreml näkee vain joukon pelkureita, jotka nöyrtyvät raa,an voiman edessä.
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä tulee kyllä ennenpitkää tajuamaan että sodan hinta muodostuu niin jörjettömäksi ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun lopettaa ja perääntyä.
Puolustava maa joka saa nykyaikaisia aseita pystyy tuottamaan hyökkääjälle sellaiset tappiot että jatkamisesta tulee mahdotonta.
Ey ymmärrä venäjää yhtään. Eip ymmärrä länsimediakaan. Venäjällä ei lasketa mitään hintaa sodalle. Hinnalla kun ei ole väliä. Maa on täysin omavarainen pl. korkean joitakin teknologian tuotteita. Aseet ja ammukset eivät ikinä lopu, kun tehtaat pyörivät käynnissä sotataloudessa. Eikä kukaan uskalla pommittaa venäjän asetehtaita.
70 vuotta kommunismia osoitti, että maa voi selvitä aivan hyvin suljettunakin. Jopa Pohjois-Korea on päässyt samaan ja silti tuottaa aseita ja ammuksia, kaverillekin.
<
Venäjä on hävinnyt Japanille ja keisarilliselle Saksalle. Viime vuosikymmeninä Venäjä ei ole hävinnyt, koska se hyökkää vain selvästi heikommiltaan vaikuttavien kimppuun, eivätkä muut maat nykyään juuri sotia aloita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä tulee kyllä ennenpitkää tajuamaan että sodan hinta muodostuu niin jörjettömäksi ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun lopettaa ja perääntyä.
Puolustava maa joka saa nykyaikaisia aseita pystyy tuottamaan hyökkääjälle sellaiset tappiot että jatkamisesta tulee mahdotonta.
Ey ymmärrä venäjää yhtään. Eip ymmärrä länsimediakaan. Venäjällä ei lasketa mitään hintaa sodalle. Hinnalla kun ei ole väliä. Maa on täysin omavarainen pl. korkean joitakin teknologian tuotteita. Aseet ja ammukset eivät ikinä lopu, kun tehtaat pyörivät käynnissä sotataloudessa. Eikä kukaan uskalla pommittaa venäjän asetehtaita.
'Ukrainan viisainta ryhtyä puolustuskannalle'. Mitäs luulet heidän tehneen viimeiset kaksi vuotta? Ja miksi?<
Kremlin denatsifioinnin voisi aloitta heittämällä Putler ikkunasta.
Venäjän ovat voittaneet myös turkkilaiset sekä Krimin sodassa ruotsalaiset, englantilaiset ja sardinialaiset. Puola-Liettuan joukot käväisivät Moskovassa saakka 1600-luvulla. Ja ei nyt edes mennä Tsingis-kaaniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä tulee kyllä ennenpitkää tajuamaan että sodan hinta muodostuu niin jörjettömäksi ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun lopettaa ja perääntyä.
Puolustava maa joka saa nykyaikaisia aseita pystyy tuottamaan hyökkääjälle sellaiset tappiot että jatkamisesta tulee mahdotonta.
Ey ymmärrä venäjää yhtään. Eip ymmärrä länsimediakaan. Venäjällä ei lasketa mitään hintaa sodalle. Hinnalla kun ei ole väliä. Maa on täysin omavarainen pl. korkean joitakin teknologian tuotteita. Aseet ja ammukset eivät ikinä lopu, kun tehtaat pyörivät käynnissä sotataloudessa. Eikä kukaan uskalla pommittaa venäjän asetehtaita.
70 vuotta kommunismia osoitti, että maa voi selvitä aivan hyvin suljettunakin. Jopa Pohjois-Korea on päässyt samaan ja silti tuottaa aseita ja ammuksia, kaverillekin.
Sinä et ymmärrä mistään mitään.
Kun raha loppuu niin ei sodita ja niin Venäjällä tulee käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjällä todella valtava massiivinen sotateollisuus käy kuumansa yli 6% bkt:stä, jopa 30% julkista menoista. 3-vuorossa. Firmat pakotettu tuottamaan aseita ja sen osia armeijalle. Venäjä on lähes kaksinkertaistanut puolustusmenot tänä vuonna 2023. Sama jatkuu nousujohtoisesti.
Vertailun vuoksi vain 11 Natomaata ylittää 2% puolustusmenojen osuuden bkt:stä. Tänä vuonna 18 maata tavoitteena.
Ja tämä onkin ainoa syy, aivan ainoa, miksi Venäjän talous bkt:ssa mitattuna osoittaa varovaista kasvulukua. Sotatalouen vaatima tuotanto lasketaan bkt:hen mukaan, samoin sodan uhrien hoitaminen ja tuhojen korjaaminen.
Jos tarkastellaan yksityisyritysten ja kotitalousten talousnäkymiä Venäjällä, luvut ovat katastrofaaliset, pahemmat kuin Suomen 90-luvun lamassa. Inflaatio on huima, ruplan arvo on romahtanut, el
Jo vähimmilläänkin Venäjä viipaloi itä-Ukrainan itselleen, estää Ukrainan natojäsenyyden ja aiheuttaa samalla jäätävän arvovaltatappion ja uskottavuuskriisin Yhdysvalloille, Natolle ja EU:lle jotka räyhäsivät auttavansa Ukrainaa ns loppuun saakka.
Ja samaan aikaan kauppa käy kiihtyvään tahtiin yhä laajenevan BRICSin kanssa jonka jäsenmaiden väestö kattaa ihmiskunnan ylivoimaisen enemmistön.
Että kyllä rssä tuonkin voi jo voitoksi tulkita, ymmärrettävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä tulee kyllä ennenpitkää tajuamaan että sodan hinta muodostuu niin jörjettömäksi ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun lopettaa ja perääntyä.
Puolustava maa joka saa nykyaikaisia aseita pystyy tuottamaan hyökkääjälle sellaiset tappiot että jatkamisesta tulee mahdotonta.
Ey ymmärrä venäjää yhtään. Eip ymmärrä länsimediakaan. Venäjällä ei lasketa mitään hintaa sodalle. Hinnalla kun ei ole väliä. Maa on täysin omavarainen pl. korkean joitakin teknologian tuotteita. Aseet ja ammukset eivät ikinä lopu, kun tehtaat pyörivät käynnissä sotataloudessa. Eikä kukaan uskalla pommittaa venäjän asetehtaita.
70 vuotta kommunismia osoitti, että maa voi selvitä aivan hyvin suljettunakin. Jopa Pohjois-Korea on päässyt samaan ja silti tuottaa aseita ja ammuksia, kaverillekin.
Luuletko sinä että venäläiset jotka on tottuneet länsimaiseen elintasoon ovat valmiit asumaan jossakin maakuopassa sen takia että mielisairas puuuttin saa sotia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap pahasti sairas, ei ole ihme että töitä ei ole saanut.
Mielenterveyssyiden takia lorvii työkyvyttömyyseläkkeellä. Hävettäähän se.
Putiinin täytyy olla jo mielenterveys häiriöidensä takia työkyvyttömyys eläkkeellä.
Kuinkas (😝) ryssäläiset eivät aja alas hullun päällikkönsä aikeita !
Tämä Venäjän hyökkäyssota oli hullun idea.
Mutta sitäkin hullumpaa on kun venäläiset vaan kulkevat hullun talutushihnassa kuin pässit narussa . Jos ovat karhuja...., niin Miks heidän lauma määki...🐏🐑🐏🐑🐑🐑
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukraina on romahtamassa?
Ukrainasta kantautuu synkkiä tietoja: Zenit on murtunut, Avdijivka vaarassa kaatua seuraavaksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Länneltä puuttuu rahat, ammukset, halu ja johtajuus. Se alkaa näkyä. EU:n Ursulalakin on viimeaikoina printannut uutta 10 000 ilmastolakipakettia.
Tilanne täysin sama kuin II-maailmansodassa, sen alussa. Euroopan ja länsipuolen johtajat passiivisia ja hyväuskoisia hölmöjä. Kuten Chamberlain (UK),joka julisti kaikille, ettei Hidler tule hyökkäänmäään muihin maihin. Hidler valtasi muutamassa kuukaudessa heikon Ranskan, kesäkuussa 1940.

Vanha KGB-toveri paljastaa Putinin väitetyt mielenterveysongelmat
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:ssä ja Venäjän ulkomaantiedustelu SVR:ssa toiminut entinen vakooja sanoo, että Putin ei kyennyt hillitsemään itseään opiskeluaikoina ja oli siksi vaaraksi itselleen ja muille.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa tiedustelupalvelu KGB:n Andropov-instituutissa samaan aikaan 1980-luvulla opiskellut Sergei Žirnov paljastaa, että Putinia ei aluksi otettu Neuvostoliiton pahamaineiseen ulkomaantiedustelupalveluun tämän kurittomuuden ja mielenterveysongelmien vuoksi.
Putinin luonnearviossa luki, että hän tekee päätöksiä, jotka ovat vaarallisia sekä hänelle että tiedustelupalvelulle, Žirnov sanoi oppositiomedia Možem objasnitin haastattelussa.
Žirnovin mukaan Putinia pidettiin taipuvaisena tunnepurskahduksiin ja hermostuvaisena, minkä takia häntä ei pidetty sopivana vakoojaksi.
Syynä luonnehdintaan olivat toistuvat katutappelut. Žirnovin mukaan Putinilla oli tapana kuljeskella ystävänsä Sergei Rolduginin kanssa pitkin Pietaria.
Vaikka Putinille oli KGB-koulussa opetettu välttämään konfliktitilanteita ja pysymään tyynenä, tuleva Venäjän presidentti teki juuri toisin.
Hänen verensä kiehui helposti ja hän joutui tappeluihin, koska hän piti itseään suurena sambopainijana.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/366daabc-9f65-4c72-b3be-539515162c53
No voi voi, tämäkin vielä. Miksi jotkut alkavat puhua totta? Eikö se ole kiellettyä?
Ajatushautomo: Venäjällä riittää panssarivaunuja vielä vuosiksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, tämäkin vielä. Miksi jotkut alkavat puhua totta? Eikö se ole kiellettyä?
Ajatushautomo: Venäjällä riittää panssarivaunuja vielä vuosiksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Venäjällä on ollut mahdollisuus korvata laatu määrällä [--] siirrättämällä tuhansia vanhoja panssarivaunuja varastosta, se kirjoittaa.
IISS kertoo, että Venäjä on parhaimmillaan ottanut varastostaan jopa 90 panssarivaunua kuukaudessa. Sen mukaan varastossa olisi vielä noin 4 000 panssarivaunua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukraina on romahtamassa?
Ukrainasta kantautuu synkkiä tietoja: Zenit on murtunut, Avdijivka vaarassa kaatua seuraavaksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Länneltä puuttuu rahat, ammukset, halu ja johtajuus. Se alkaa näkyä. EU:n Ursulalakin on viimeaikoina printannut uutta 10 000 ilmastolakipakettia.
Tilanne täysin sama kuin II-maailmansodassa, sen alussa. Euroopan ja länsipuolen johtajat passiivisia ja hyväuskoisia hölmöjä. Kuten Chamberlain (UK),joka julisti kaikille, ettei Hidler tule hyökkäänmäään muihin maihin. Hidler valtasi muutamassa kuukaudessa heikon Ranskan, kesäkuussa 1940.
Todellakin on hiljaista...missä Macron. Entä se brittien johtaja? Kuka muistaa edes nimen? Missä esimerkit, suunnannäyttö ja johtajuus?
Saksan johtajuus jo nähtiin. Puolivuotta siellä arvottiin annetaanko Leopard-vaunuja vastahyökkäykseen. Sinä aikana Venäjän teki vahvat puolustuslinjat ja miinoitti kaiken mitä pystyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, tämäkin vielä. Miksi jotkut alkavat puhua totta? Eikö se ole kiellettyä?
Ajatushautomo: Venäjällä riittää panssarivaunuja vielä vuosiksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Venäjällä on ollut mahdollisuus korvata laatu määrällä [--] siirrättämällä tuhansia vanhoja panssarivaunuja varastosta, se kirjoittaa.
IISS kertoo, että Venäjä on parhaimmillaan ottanut varastostaan jopa 90 panssarivaunua kuukaudessa. Sen mukaan varastossa olisi vielä noin 4 000 panssarivaunua.
Eilen venäläiset menettivät 23 panssarivaunua ja samanlainen meno on jatkunut jo pidempään. Vaikka noista osan saisikin evakuoitua korjattavaksi (eli jos ammuskaruselli ei rähjähtänyt singoten tornin 100m korkeuteen), niin 90 vaunua kuukaudessa ei riitä kovin moneksi päiväksi. Muutama päivä sitten venäläisten menetykset olivat samaa luokkaa ja silloin kerrottiin ukrainalaisten menettäneen samana päivänä vain kaksi Leopard 1 vaunua, joista toinen saatiin hinattua korjattavaksi.
USAlla on muuten 3700 Abrams I vaunua varastoituna kuivalle aavikolle pölyä keräämään - eli eivät vaunut sinänsä länsimaista ole loppumassa, mutta voi kai vain kysyä, että miksi ihmeessä noistakaan ei voisi paria kymmentä kuukaudessa korjata ukrainalaisille annettavaksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3-5 vuodessa Venäjä ei rakenna kuin konkurssin.Kiina ei maksa kaasuputkia ja sanelee halvan hinnan.
Oikeat asiantuntijat, joilla on oikea elämä ilman vauva palstaa, ovat aivan erimieltä.
Juurihan Iltiksen talousasiantuntijat totesivat että Venäjän taloudesta vain 30% tulee öljystä ja kaasusta. Ei tämä sota sotimalla taida loppua.
Se, että taloudesta (mitähän talouttakin tämä tarkoittaa) on 30% raaka-aineista, kertoo kysymyksessä olevan kehitysmaan. Niin jossain Kongossakin on.
Valitettavasti Suomenkin high teckki on sitä puumassaa eri muodoissaan. Suomella on puujalat. Pelkään pahoin että 30% viennin osuutena ylittyy reilusti. Tietäviä paikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukraina on romahtamassa?
Ukrainasta kantautuu synkkiä tietoja: Zenit on murtunut, Avdijivka vaarassa kaatua seuraavaksi IL seuraa sotaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Länneltä puuttuu rahat, ammukset, halu ja johtajuus. Se alkaa näkyä. EU:n Ursulalakin on viimeaikoina printannut uutta 10 000 ilmastolakipakettia.
Tilanne täysin sama kuin II-maailmansodassa, sen alussa. Euroopan ja länsipuolen johtajat passiivisia ja hyväuskoisia hölmöjä. Kuten Chamberlain (UK),joka julisti kaikille, ettei Hidler tule hyökkäänmäään muihin maihin. Hidler valtasi muutamassa kuukaudessa heikon Ranskan, kesäkuussa 1940.
Todellakin on hiljaista...missä Macron. Entä se b
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on saapunut vierailulle Saksaan. Hän tapaa Berliinissä liittokansleri Olaf Scholzin ja allekirjoittaa Ukrainan ja Saksan kahdenvälisen turvallisuussopimuksen.
Myöhemmin tänään Zelenskyi jatkaa matkaansa Ranskaan, missä hän tapaa presidentti Emmanuel Macronin. Myös Pariisissa ohjelmassa on kahdenvälisen turvallisuussopimuksen allekirjoittaminen.
Uutistoimisto AFP kertoi jo aiemmin, että sopimus Saksan kanssa kattaa Ukrainalle pitkän aikavälin turvallisuussitoumuksen ja tuen. Ranskassa Macronin hallinto kertoi torstaina, että sopimus noudattaa Ukrainalle tehtyjä sitoumuksia, joista päätettiin viime heinäkuussa Naton huippukokouksen yhteydessä Vilnassa. Maat lupasivat Ukrainalle jatkuvaa tukea.
Ukraina ja Britannia tekivät samankaltaisen sopimuksen tammikuussa. Ukraina käy keskusteluja vastaavanlaisesta sopimuksesta parhaillaan myös muiden maiden kanssa.
... Nyt allekirjoitettavat sopimukset sisältävät muun muassa uudenaikaista sotakalustoa Ukrainalle ja ukrainalaissotilaiden kouluttamista.
Mikä maksaa kun ei Ukrainaan saada tarpeeksi aseita? Euroopan idiootit ei ymmärrä että kyse ei ole ainoastaan Ukrainasta vaan euroopan tulevaisuudesta. Ukrainalaiset uhraavat henkensä ja eu:ssa pihdataan aseita, voi prkele.
'Ukrainan viisainta ryhtyä puolustuskannalle'. Mitäs luulet heidän tehneen viimeiset kaksi vuotta? Ja miksi?
Kun sydämellinen rauhaarakastava naapurikansa alkaa pommittaa sairaaloita ja siviilikohteita, kuten se on tehnyt kaikkien naapureittensa kohdalla säännönmukaisesti. Silloin on käytävä puolustussotaa.
Puutin pois Ukrainasta ja rauha tulee.