Ateistit, miten reagoisitte jos teininne kertoisi tulleensa

Ensi merkit harhaisuudesta.

Harva uskova on NOIN adasmielinen

Ateisti voi olla potentiaalinen uskonnosta kiinnostuva, koska on ollut jo niin kiinnostunut, että on päätynyt siihen, että Jumalaa ei muka ole. Välinpitämättömien lapsilla voi olla todella tyhjää.



Raamatun sanomahan on nerokas, jos sen oikein ymmärtää ja aivoillakin voi päästä siihen tulokseen, että Jumala on olemassa.



Ihminen oli luotu, mutta lankesi ja synti teki ihmisestä kuolevaisen. Syntiä on kaikki mikä erottaa ihmisen jumalasuhteestaan. Jumala lähetti Jeesuksen, jotta ihmiset - jos uskoo - pelastuisivat kuolemattomuuteen syntiinlankeemuksesta huolimatta.



Ymmärretään huolesi sillä uskovaisia on vaikka minkälaista porukkaa, mutta muitakin ihmisiä on vaikka minkälaista porukkaa. Rukoile teinisi puolesta, jos sinulla on hänestä hätä.

kristitty(ei ehdasmielinen). lapsemme ei kuulu kirkkoon mutta kyllä me tulemme hänelle jumalasta kertomaan. minusta on hienoa jos lapsemme päättää omien pohdintojensa tuloksena liittyä kirkkoon. parempi näin päin, kun että automaattisesti kastetaan. luulisi että usko on silloin vahvempaa kun omien pohdintojen jälkeen päättää uskoa.



haluamme molemmat että lapsella on oikeus ja mahdollisuus turvata Jumalaan. kerromme hänelle Jumalasta mutta ehkä enemmän sitä kautta että kaikilla maailman ihmisillä on Jumala, mutta ihmiset uskovat häneen eri tavalla.



mutta siis bottom line on se, että mielestäni lapsella on oikeus uskoa ja turvata johonkin, joka auttaa häntä tuntemaan olonsa turvalliseksi tässä maailmassa.

Jos lapsi kuitenkin vaikuttaisi onnelliselta ja tasapainoiselta, asia olisi ok.

satuihin.. :)

jos joku saa rauhan itselleen sillä että uskoo johonkin nii sehän on vain hyvä. Tiedetäänpä ainakin, että on jotain sellaista, johon oikeasti lapsi itse uskoo, eikä ole sellaista pienestä asti " opetettua uskomista" .

Itse, omasta tahdostaan, vaiko kenties poika/tyttöystävän yllyttämänä? Muutama tuttu kääntyi alle 20-vuotiaana islaminuskoon koska heillä oli marokkolaiset poikaystävät. Siihen en ehkä suhtautuisi kovin hyvin. Saa lapseni toki muslimiksi kääntyä, jos itse kokee sen olevan hänelle oikea tie. Kunhan ei tee sitä (tai muuhunkaan uskontoon kääntymistä) jonkun toisen ihmisen toiveesta.



Toisekseen, riippuu uskonnosta... Jos kyse olisi kristinuskosta, islamista, tai vaikkapa buddhalaisuudesta (joka tosin mulle on aika vieras), mikä ettei. Mutta jos kyse on jostain lahkosta joka uskoo avaruusaluksen tulevan pelastamaan heidät maailmanlopulta, ja kaikkien on pukeuduttava hopeanväriseen verskapukuun ja Niken lenkkareihin, niin ei ei ei...



Jos lapseni haluaa isompana esim. rippikouluun ja kasteelle, hän saa mennä, kunhan ITSE haluaa. Minä en ole halunnut liittää häntä vauvana seurakuntaan, koska en voi tietää onko se sitä, mitä hän itse isompana toivoo. Omalla kohdallani ei ainakaan ollut, olen eronnut kirkosta.

Itse agnostikkona hyväksyn lapseni mahdollisesti valitseman uskonnon, kunhan se ei ole mikään hihhuliuskonto joka vahingoittaa häntä.

Ajatuksenvapaus se on jälkikasvullakin. Sitäpaitsi kyseenalaistaminen on terveen teinin merkki. Enemmän olisin huolissani, jos kaikki mun oppini menisi suoraan käyttöön.

Fanaattista uskovaisuutta minun olisi erittäin vaikea sietää. Mutta ns. tavallista uskoa sydämessä en pitäisi pahana ollenkaan!