Mitä näille nykyajan koulujen pienryhmäläisille käy aikuisena?

Ja verrokkina siis, että aikoinaan omalta koululuokaltani eräs käytöshäiriöinen poika siirrettiin yläasteeksi tarkkailuluokalle. Valmistui myöhemmin amiksesta. Hänestä tuli aikuisena taksikuski eli ihan normaalia elämää eli.

Ap

Hyvin suurella osalla heistä tulee olemaan suuria ongelmia aikuisuudessa. Tiedän kokemuksesta. 

Usein, mitä aiemmin pääsee pienryhmään ja on riittävästi aikuista apua, niin hyvin. Tärkeää on, että  alaluokilla opitaan hyvät opiskelutaidot, kaveritaidot, vastuunottaminen, oman toiminnan ohjaus ja käyttäytyminen, niin usein palaa alakoulussa jo omaan luokkaan.

Harmillista, että pienryhmät on monelta alueeltä karsittu pois/ tai miltei pois, ja kolmiportaisen tuen mallin aikana, avun saaminen ja ohjaajan tukea ei saada ajoissa.

Jaa-a.. Ei kai tuon tason erityisryhmää voi verrata entisajan tarkkikseen, missä kuitenkin oli toimintakykyisiä ihmisiä. Jos haasteet ovat tuota luokkaa miä kuvailet, voi tulevaisuuden tavoitteena olla asuminen omassa asunnossa kotiin tuotavan avun turvin, laitoksen sijasta.

No, suomen osaamattomuus ei tietenkään ole muuta kuin ajan kysymys, mutta erikoista, että sen takia joutuu autistien kanssa samaan ryhmään.

Avustaja pois, niin ryhmä rentoutuu.

Kyllä ihmiset avioituvat ja saavat lapsia, vaikka olisi aloituksessa mainittuja ominaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Avustaja pois, niin ryhmä rentoutuu.

Just avustajat luo yleensä pelon ilmapiiriä. "Auttaminen" on lyhytnäköistä... itsenäisyyttä nakertavaa. Antakaa ihmisten olla enemmän sitä, mitä ovat, sen sijaan että joku avustaja hengittämässä jatkuvasti niskaan!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avustaja pois, niin ryhmä rentoutuu.

Just avustajat luo yleensä pelon ilmapiiriä. "Auttaminen" on lyhytnäköistä... itsenäisyyttä nakertavaa. Antakaa ihmisten olla enemmän sitä, mitä ovat, sen sijaan että joku avustaja hengittämässä jatkuvasti niskaan!!

Ja sitten puhutaan muka "resurssipulasta" (en usko hetkeäkään), kun palkataan kaiken maailman pomottajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avustaja pois, niin ryhmä rentoutuu.

Just avustajat luo yleensä pelon ilmapiiriä. "Auttaminen" on lyhytnäköistä... itsenäisyyttä nakertavaa. Antakaa ihmisten olla enemmän sitä, mitä ovat, sen sijaan että joku avustaja hengittämässä jatkuvasti niskaan!!

Ja sitten puhutaan muka "resurssipulasta" (en usko hetkeäkään), kun palkataan kaiken maailman pomottajia.

Ehkä niiden tarkoitus on ylläpitää alistamisen ilmapiiriä. Tulevaisuuden orjakulttuuria ajatellen, sen toivossa.

Joo, samaa välillä mietin omasta lapsestani, yksi heistä käy koulua pienluokalla. Sinänsä olen kiitollinen, että tässä kaupungissa on vielä mahdollisuus saada kunnon tukea koulunkäyntiin. Mutta..Lapsi on lähellä murrosikää ja paljolti kaveripiiri koostuu kaltaisistaan. Ovatko he väliinputoajia peruskoulun jälkeen..

Lähipiirissä erityisnuori, joka käy jotain erityiskoulua, jossa koulupäivän pituus jokaisena päivänä kolme tuntia. Kyseessä yläkoulu. Läksyjä sieltä ei tule, kirjoja ei kanneta kotiin, eli mitään koulureppua ei tarvita, kokeita ei ole. Vanhempien mukaan opettajat kiven kovaan väittävät, että mitään ei kuitenkaan jätetä opetuksesta pois. Jos näin on, niin ihmettelen miksi tavisnuoria sitten istutetaan yläkoulussa kuusi tuntia päivässä, jos jopa oppimishaasteita omaavien on mahdollista suorittaa yläkoulu noin tehokkaasti.

Jatko-opintoihin hakiessa tuolta saadut arvosanat toki ovat ihan yhtä päteviä, kuin mistä vaan peruskoulusta.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä erityisnuori, joka käy jotain erityiskoulua, jossa koulupäivän pituus jokaisena päivänä kolme tuntia. Kyseessä yläkoulu. Läksyjä sieltä ei tule, kirjoja ei kanneta kotiin, eli mitään koulureppua ei tarvita, kokeita ei ole. Vanhempien mukaan opettajat kiven kovaan väittävät, että mitään ei kuitenkaan jätetä opetuksesta pois. Jos näin on, niin ihmettelen miksi tavisnuoria sitten istutetaan yläkoulussa kuusi tuntia päivässä, jos jopa oppimishaasteita omaavien on mahdollista suorittaa yläkoulu noin tehokkaasti.

Jatko-opintoihin hakiessa tuolta saadut arvosanat toki ovat ihan yhtä päteviä, kuin mistä vaan peruskoulusta.

Yleisopetuksessa on paljon sellaista mitä voisi jättää pois ilman, että yleissivistys alenisi. 

Esimerkiksi autismi luokitellaan neurobiologiseksi kehityshäiriöksi, eli se perustuu synnynnäisiin eroihin muun muassa tiedonkäsittelyssä ja aistiherkkyydessä. Autismin kirjo on laaja ja toimintakyky sekä tuen tarve hyvin yksilöllinen, ja nämä voivat vaihdella runsaasti eri tilanteissa elämän aikana. Autistien joukossa on paljon myös älykkäitä ja erityislahjakkaita yksilöitä, mutta yhteiskunta on todella huono hyödyntämään autismien vahvuuksia. Vielä huonompi se on ottamaan huomioon monille autisteille yleisiä haasteita ja tarjoamaan tarvittavaa tukea. Tämä on oma kokemukseni autismin kirjolla olevana ihmisenä ja myös autististen lasten vanhempana. Maailmanlaajuisesti jopa 75% autisteista on työelämän ulkopuolella, mikä on surullista ja hälyttävää. Autisteilla olisi paljon annettavaa tälle maailmalle.

Itse kävin kouluni aikana, jolloin varsinkaan tyttöjen autismia ei juurikaan ymmärretty. Pärjäsin koulussa opinnoissa todella hyvin, mutta sosiaalisesti olin erittäin kuormittunut ja ahdistunut suurimman osan ajasta. Myöhemmin sairastuin mielenterveyden häiriöihin, mikä on sekin neurovähemmistöille ikävä kyllä hyvin tavallista. Jos tässä maailmassa voivat monet neurotyypillisetkin ihmiset huonosti, miten paljon vaikeampaa elämä onkaan niille, jotka helposti jäävät sosiaalisesti paitsioon ja joiden haasteita ei osata tunnistaa?

Nykyisin olen työelämässä, mutta työni on yksinkertaista suorittavaa työtä. Työni on ehdottomasti tärkeää ja koen sen merkitykselliseksi, mutta luultavasti lahjani olisivat riittäneet johonkin vaativampaankin. Nepsy- ja mt-haasteiden ja niihin liittyvän sosiaalisen ahdistuksen vuoksi en kuitenkaan koskaan ole pystynyt hyödyntämään potentiaaliani kunnolla. Nytkin vapaa-aika menee paljolti sosiaalisesta kuormituksesta toipumiseen ja merkittävä osa myös lasteni asioiden ajamiseen, sillä tukea on heillekin todella vaikea saada.

Autismin kirjolla olevien arki yhteiskunnassa, joka on rakennettu aivan erilaisille tarpeille, on jo itsessään kuormittavaa. On silti mahdollista elää hyvää ja mielekästä elämää jopa silloinkin, jos jää kaikkien tukitoimien ulkopuolelle, kuten itselleni kävi. Tässä erityisen tärkeää on löytää lähipiiriinsä samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa vertaistukea. Nämä ap:n mainitsemat lapset onneksi ovat erityisryhmässä, jossa heidän tarpeensa tunnistetaan ja osataan ottaa huomioon, eivätkä he ole yksin haasteidensa kanssa. Toivottavasti he saavat tästä hyvät eväät aikusuutta varten.

Ei mitään sen kummempaa. Kaippa edes kaupassa osaavat joskus yksin asioida?

Vierailija kirjoitti:

Joo, samaa välillä mietin omasta lapsestani, yksi heistä käy koulua pienluokalla. Sinänsä olen kiitollinen, että tässä kaupungissa on vielä mahdollisuus saada kunnon tukea koulunkäyntiin. Mutta..Lapsi on lähellä murrosikää ja paljolti kaveripiiri koostuu kaltaisistaan. Ovatko he väliinputoajia peruskoulun jälkeen..

Siis sinulla on teini ikäinen lapsi jolla ei ole tulevaisuuden suunnitelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä erityisnuori, joka käy jotain erityiskoulua, jossa koulupäivän pituus jokaisena päivänä kolme tuntia. Kyseessä yläkoulu. Läksyjä sieltä ei tule, kirjoja ei kanneta kotiin, eli mitään koulureppua ei tarvita, kokeita ei ole. Vanhempien mukaan opettajat kiven kovaan väittävät, että mitään ei kuitenkaan jätetä opetuksesta pois. Jos näin on, niin ihmettelen miksi tavisnuoria sitten istutetaan yläkoulussa kuusi tuntia päivässä, jos jopa oppimishaasteita omaavien on mahdollista suorittaa yläkoulu noin tehokkaasti.

Jatko-opintoihin hakiessa tuolta saadut arvosanat toki ovat ihan yhtä päteviä, kuin mistä vaan peruskoulusta.

Yleisopetuksessa on paljon sellaista mitä voisi jättää pois ilman, että yleissivistys alenisi. 

Ei meidän koulutuksen tehtävä ole yleissivistää vaan valmistaa työelämään.