Kirsi Salo ,57v uskoo että voi elää vielä 50 vuotta
Elintavat hänellä kuulemma niin hyvät. Kaikkea sitä ihmiset luuleekin.
Kommentit (71)
No kyllä sitä jotkut elää. Munkin mummi eli 104 vuotiaaksi.
Onhan se täysin mahdollista, vaikkei kuitenkaan kaikista todennäköisintä. Ihmiset elävät koko ajan pidempään ja pidempään ja omassa lähiiirissäkin on useampi lähemmäs 100-vuotiaaksi elänyt ja yksi meni kuudella vuodella ylikin.
Pitää itseään nuorekkaana varmaan vielä satavuotiaanakin ja seurustelee jonkun pojanklopin kanssa.
Tai sitten se on kops heti huomenissa kun joku voimaantunut ajaa autolla yli.
Rokotevastaisena ei kuole koskaan. Piikit tappaa.
Voihan hän elää, mutta kannattaisi miettiä sitä elämän laatua eikä vuosia. Puolikuuro, puolisokea ja muistisairaus siinä pisteessä että hourii mitä sattuu, karkailee ja pelottaa. Perse jää pesemättä kun ei mielestään tarvitse moista palvelua. Hyväkuntoinen sydän paukuttelee menemään niin ei helposti kuole.
Poikkeuksellisen pitkäikäisiä yhdistävät enemmän geenit kuin elintavat. Terveelliset elintavat ovat toki terveydelle tärkeitä ja täysin paskoilla elintavoilla voi syöstä itsensä ennenaikaiseen hautaan, mutta eivät ne niin ratkaisevia ole, että kuka vaan voisi terveellisesti elämällä elää pitkään. Perimällä on suuri vaikutus, sattumalla toki myös. Usein nämä Salon tyyppiset hihhuloijat luulevat, että kaikki on itsestä kiinni, että kun vaan yrittää tarpeeksi, mitään pahaa ei satu. Niin elämä ei valitettavasti toimi.
Vierailija kirjoitti:

Pitää paikkansa. Tämäkin äijä eli 94-vuotiaaksi peseytymättä syöden paskaa https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009158783.html
Vierailija kirjoitti:
No kyllä sitä jotkut elää. Munkin mummi eli 104 vuotiaaksi.
Siis toihan on ääreistä harvinaista.
Näin joskus jonkun tilaston, jossa on tietyn ikäiset.
Niin 5,5 miljoonaisesta kansasta oli tyyliin elossa vain 200 ihmistä, jotka olivat täyttäneet 100 vuotta. Eli se on oikeasti ihan todella harvinaista.
Kalorirajoitus tuo eläinkokeissa 40% lisää elinikää.
On aina tuntunut, että tolla on jotenkin suuret luulot itsestään. Että kuvittelee pystyvänsä mihin vaan. Nyt vielä tämäkin profetia päälle.
Voi kirsiä, elämän pituus on kiinni muustakin kuin terveellisistä elämäntavoista.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä sitä jotkut elää. Munkin mummi eli 104 vuotiaaksi.
Kuka munkki se oli?
Niin. On hyvä ajatella positiivisesti ja optimismi. Jos siihen on mahdollisuus. Oli se totta tai ei. Ehkä optimismi auttaa elämään kauemmin, joskus. Ja olisihan maapallolla vielä paljon tunnettavaa, koettavaa ja nähtävää. Vaikka merenrannat ja simpukat. Ehkä toki astraalissakin, taivaassa jne. Ikuisuuden ajattelu täällä tai muualla. Kukkia.
Reppana mummo. Libidonsa viimeisillä hönkäyksillä höyryää.
Mulle lääkäri sanoi tänään että elän luultavasti vielä ainakin 5 vuotta. Se tuntui ihan sopivalta ajalta. Eikö ihmisille mikään riitä?
Tai sitten kännykänräplääjä-ä#mä ajaa huomenna päälle.
Vierailija kirjoitti:
On niitä pidempäänkin eläneitä.
Todennäköisyys on kuitenkin lyhyemmän elämän puolella.
On niitä pidempäänkin eläneitä.