Onko täällä ketään, jolla olis lapsuudenperheessä sanottu teini-ikäisenä, että ruokapöydässä ei saa puhua?

Ei, mutta ruoka suussa ei saanut puhua.

Lause kuulostaa kyllä tutulta, mutta taustalla taisi olla se, että olen aikamoinen taivaanrannanmaalari ja omien asioiden höpöttäjä, jonka ruoka ehti kylmentyä. Joten taisi äiti mikrossa käyttää ja todeta, että täytyy olla hiljaa ja keskittyä siihen syömiseen, ettei jää nälkä.

En muista, että olisin kotona erityisesti oppinut tai muutoin jäänyt mieleen, että syödään hiljaa. Päinvastoin, meillä syötiin niin lapsuuden kodissani kuin nytkin perheen kesken yhdessä ja vaihdettiin päivän tapahtumat.

Meillä opetettiin käytöstavat. Normaali jutustelu ja puhuminen ok. Riitelyt ja väittelyt tehtiin muualla. Ruokapöytä ei ole leikkipaikka eikä väittelyareena. 

Meillä äiti nalkutti niin kauan että isältä meni hermot. Isä löi nyrkin pöytään ja määräsi että kaikki ovat hiljaa ja syövät.

No meillä sai puhua vaan sellaisia asioita kuin äiti halusi. Hänellä oli tarkka mielikuva siitä millaisia haluaa lastensa olevan. 

Ei kotona, mutta koulussa oli

Ei. Ruoka suussa ei saanut puhua. Intissä määrättiin ottamaan syödessä lakki päästä. Tosin silloin se ymmärrettiin muutenkin tehdä. Lankapuhelinta ei saanut räpeltää ruokaillessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ruoka suussa ei saanut puhua. Intissä määrättiin ottamaan syödessä lakki päästä. Tosin silloin se ymmärrettiin muutenkin tehdä. Lankapuhelinta ei saanut räpeltää ruokaillessa.

;)

Mää suhtaudun edelleen puhelimeen kuin lankapuhelimeen eli jos käväsen kaupassa tms en todellakaan retuuta sitä mukana.

Samalla yläasteella oli ihmisiä, joiden vanhassa koulussa oli kielletty ruokailussa puhuminen. Minulta ei koskaan missään.

Ei kielletty, se vaan on rasittavaa, kun joutuu kestämään jonkun jäkätystä, kaikki rauhattomuus pois ruokapöydästä.

Aika harvoin olin ruokapöydässä kenenkään muun kanssa.