Miksi ennen oli varaa pitää palveluja, mutta nyt ei toimi mikään?
Vielä viime vuosituhannella monet palvelut olivat laajoja ja toimivia jopa harvaan asutuilla alueilla. Nyt nämä asiat ovat täysin retuperällä menneeseen aikaan verrattuna. Mitä on oikein tapahtunut?
Kommentit (141)
Suomen valtion suurin menoerä ovat eläkkeet. Ihan heittämällä. Mikään toinen meno ei pääse edes lähelle. Ne menevät kaiken muun yli.
Ne syrjäseudut, joista palveluita leikataan, ovat yleensä täynnä lähinnä köyhiä eläkeläisiä. Köyhät eivät juuri tuota verotuloja vanhat ihmiset kuluttavat paljon kalliita hoito- ja lääkäripalveluita.
Jos tätä halutaan korjata, niin ainoa ratkaisu on todella kattava valtion puuttuminen markkinoihin ja yritysten toimintaan lainsäädännöllä ja säätelyllä.
Mitä ihmiset ilmeisesti haluavat, mutta yrittävät saada tämän voimaan äänestämällä kokoomusta.
Esim. 80-luvun lopulla ei sepelvaltimoitten varjoainekuvauksia tehty yli 65-vuotiaille. Samoin keinimunuaishoitoon ei otettu yli 65-vuotiaita. Nyt ylivoimaisesti suurin osa noista potilaista on yli 65-vuotiaita eli tutkimukset ja hoidot ovat moninkertaistuneet. Pitäisikö alkaa priorisoida?
Vierailija kirjoitti:
Esim. 80-luvun lopulla ei sepelvaltimoitten varjoainekuvauksia tehty yli 65-vuotiaille. Samoin keinimunuaishoitoon ei otettu yli 65-vuotiaita. Nyt ylivoimaisesti suurin osa noista potilaista on yli 65-vuotiaita eli tutkimukset ja hoidot ovat moninkertaistuneet. Pitäisikö alkaa priorisoida?
Voit jättää nämä tutkimukset ottamatta ihan vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Markkinatalous on yksinkertaisesti syynä. Nykyään palvelut on ajettu markkinatalouden armoille ja niillä tehdään puhtaasti bisnestä. Ennen oli tärkeintä että palvelut toimii. Nyt on tärkeintä, että ne tuottavat mahdollisimman hyväät taloudellista tulosta omistajille ja siinä pelissä ei jää enää laadulle sijaa.
Juuri näin. On käsittämätöntä, että toimintoja, jotka eivät voi tuottaa mitään, arvioidaan talouden kannalta. Eihän nyt terveydenhuolto voi olla bisnes, ei se mitään tuota, se on vain kuluja. Ja nyt kun yritetään saada tämä tuottamaan, ei enää mietitä mikä olisi paras hoito vaan mikä on halvin hoito. Miten on mahdollista, että edes luullaan olevan kunnalle edullisempaa ulkoistaa toiminta voittoa tavoittelevalle yritykselle? Iso yritys noukkii kitaansa pienet yritykset ja voivat sen jälkeen sanella hinnat vapaasti ja kunnat sanoo juu juu. Kouluruoka on täysin käsittämätöntä kuraa (kaikki on varmaan nähneet niitä Janakkala-kuvia), ei sitä voi verratakaan entisajan edulliseen ruokaan. Varmaan aivan kamalaa tehdä sitä sotkua kouluttautuneena alan ihmisenä. Ja tästä maksetaan.
Toki ymmärrän, että väestörakenne oli ennen ihan erilainen. Paljon enemmän työssä käyviä ja vähän vanhuksia ja töitä kanssa riitti, kun ei ollut digi digi. Ja kyllähän kun itse muistelen lapsuuttani (70-80-l.) mentiin terveyskeskukseen ihan naurettavista syistä eli on jostain joutanutkin karsia. Minulla meni esim. kerran lapsena kaula sivusta ihan kramppiin, en saanut päätä suoraan, se lihas oli kertakaikkisen jumissa. Ei varmaan nykyisin pääsisi lääkäriin tuon takia... "Yllättäen" parani, kun laittoi lämmintä siihen kohtaan.
Ahneus syynä. Nykyään monet kustannukset sälytetään kuluttajan maksettavaksi erilaisilla palvelumaksuilla ja pankkiala tästä härskein esimerkki. Ei riittänyt, että pankkipalvelut lähes kaikki poissa ja siirretty asiakkaan hoidettavaksi, mutta on alettu perimään palvelumaksuja monista asioista esim korttien käyttö, verkkopankki, saldo tarkastelu automaateilla jne. Milloin tähänkin saadaan joku tolkku? Siitä kertuu isot summat per kuukausi ja vuosi mitä nämä vedättää. Ennenmuinoin sai pankeissa palvelua ja ylimääräisiä maksuja ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään monet kustannukset sälytetään kuluttajan maksettavaksi erilaisilla palvelumaksuilla
No kenekäs ne yrityksen kulut sitten pitöisi maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Ikärakenne ja suuret ikäluokat ovat nyt 80v. Vuosituhannen alussa he olivat vielä työelämässä. Tällä on valtava vaikutus. Eläkepommista ja huoltosuhteesta puhuttiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta asialle ei tehty mitään. Uskottiin vain, että nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio saadaan ylläpidettyä pyhällä hengellä.
Tämä on se todellinen syy. Kaikki muu on kärpäsen surinaa. Ja mitään helppoa ratkaisua ei ole.
Julkisen puolen perustavanlaatuinen ongelma on, että vaikka jonkinlainen budjetti olisikin niin aina voi itkeä tarpeeksi paljon, että valtiolta saa lisää rahaa luoja ties mihin.
Vertaa tätä johonkin pienyritykseen joka esimerkin vuoksi ei saa tukia tai avustuksia. Mitäs sitten jos rahat loppui ja velat tai lainat painaa päälle? Oma vika ja itse sen kärsit.
Julkisella puolella pitäisi olla erittäin ankara tilien tarkistus ja talouden syynäys. Taloudellisista väärinkäytöksistä pitäisi antaa potkut saman tien ilman mitään eropalkkioita ja tuomio varojen väärinkäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli enemmän veronmaksajia ja verokertymää suhteessa väestön määrään.
Epäilen, että asialla voi olla jotain tekemistä väestön vanhenemisen kanssa. Vanhoja on paljon enemmän kuin ennen ja he tarvitsevat terveyspalveluja.
Tämä on aiheuttanut myös sote-menojen kasvun.
kova palkkaisten virka sikojen määrä kasvanut tolkuttomaksi heti 60% pihalle.
2017: Pääministeri Sipilä vahvisti Pariisissa Suomen sijoittavan yli sata miljoonaa ilmastorahastoon, myös Orpo oli mukana.
Minä sanoisin näistä eläkeläisistä:
Ei pelkästään se, että meillä on iso joukko eläkeläisiä nykyään. Iso ongelma on siinä, että he kuluttavat paljon terveyspalveluita. Tiedän monia +80 v ikäisiä, jotka saavat paljon tutkimuksia, säännöllisiä hoitoja jne. Ei ennen olisi tuon ikäisille enää tehty kaikenlaisia leikkauksia ja muita elämänlaadun kohentamiseksi. Nykyään elämää pidetään keinotekoisen pitkään yllä vanhojen ihmisten kohdalla. Ja toki jokainen ihminen on arvokas, mutta miksi sen +80 v:n ikää pyritään pidentämään kaikin keinoin? Itse satsaisin terveydenhuollon resurssit varsinkin lapsiin, nuoriin ja alle 50 v aikuisiin, jotta saataisiin työikäistä ja tervettä väestöä vastaisuudessakin.
2018: Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on ollut yksi Sipilän hallituksen politiikan lähtökohdista. Hallitustunnustelijana asetin hallituskumppaneille kynnyskysymykseksi Pariisin ilmastosopimukseen sitoutumisen. Hallitus onkin päättänyt muun muassa kivihiilestä luopumisesta vuoteen 2029 mennessä, uusiutuvan energian tavoitteen nostamisesta yli 50 prosentin ja sähköisen liikenteen edistämisestä. Kaiken kattavana tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuonna 2045.
Päätetyt toimet eivät kuitenkaan vielä riitä. Nyt julkaistun tutkimuksen viesti on selvä. Meidän on tehtävä enemmän ja nopeammin ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi.
Tarve vähentää päästöjä luo valtavat markkinat uusille teknologisille ratkaisuille. Suomella on mahdollisuus nousta ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvallaksi.
Ennen ihmiset oli enemmän töissä, pienelläkin palkalla, joten oli varaa pitää pankkeja ja posteja auki pienissäkin kylissä. Nyt kukaan ei suostu tällä rahalla hommiin koska sossusta saa saman tekemättä mitään.
Sipilä ja Orpo: "Loppuu se kivihiilellä saastuttaminen."
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/sipilan-hallitus-iloitsi-hiilenmusta…
Vierailija kirjoitti:
Markkinatalous on yksinkertaisesti syynä. Nykyään palvelut on ajettu markkinatalouden armoille ja niillä tehdään puhtaasti bisnestä. Ennen oli tärkeintä että palvelut toimii. Nyt on tärkeintä, että ne tuottavat mahdollisimman hyväät taloudellista tulosta omistajille ja siinä pelissä ei jää enää laadulle sijaa.
Jos näin olisi, eikö se näkyisi katukuvassa? Kansa on rumaa ja köyhää, ajelevat vanhoilla autoilla ja ostavat halvinta ruokaa. Vaatteet marketeista. Vai onko niitä omistajia vain muutama näkymätön.
Muuhanmaaton kustannukset ovat valtavat, samoin vihreä siirtyminen maksaa miljardeja.
Aijuu, apupaketit Kreikkaan, Italiaan ja Kyproksen pankeille jne.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa kun joskus sattui onnettomuus, opettaja vei terveysasemalle kilsan päähän.
Niille jäljelle jääneille terveysasemille on rakennettu sellainen himmeli keskustan tahdosta, että johtajia on enemmän kuin hoitajia. Ei niitä ole varaa joka kylässä ylläpitää.
Suomalaista bisnesosaamista: Maksa 6 saat 3, osta kalliilla ja myy reippaasti tappiolla. Tarviiko sitä edes ihmetellä miten täällä ei talous ole lähtenyt vauhtiin.