Olen 28-vuotias mies, joka on täysin epäonnistunut elämässä, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä..

Vierailija kirjoitti:

Mieti, mikä sinua kiinnostaa. Perehdy niihin asioihin, hanki itseäsi kiinnostavia harrastuksia, lue, matkusta. Opettele vähitellen juttelemaan ihmisten kanssa niitä näitä, ja kun laajennat kiinnostuksen kohteitasi, sinulla on enemmän sanottavaakin. Netistä löytyy myös tietoa harrastusmahdollisuuksista. Eilen törmäsin esim. mainokseen historiallisen miekkailun kursseista, jossa kaikki ovat varmaan nörttejä 😀 Tämä vain esimerkkinä. 

Ja kaikkia asioita voi tehdä ja harrastaa yksinkin, eikä miettiä, että siinä olisi jotain noloa. Yksin meneminen on itsenäisyyttä. 

Nopeesti joku amisammatti jos oma ala ei vedä. Eikä naiset ei pure. Yleensä. Ja ovat tottuneet lähestymisiin ei ole mitään ihmeellistä tulla torjutuksi, joku voi jäädä lätisemäänkin. Kun on opiskellut ja harrastaa pääasiassa liikuntaa ja laiskottelua ei tuo ikä niin hirveän hämmästyttävä ole. 

Ei ole epäonnistuminen. 30v vasta elämä alkaa, joten on mahdollista löytää jotain mukavaa ja kivaa. Kaikilla on puutteita.

Tiedän ihmisiä, jotka ovat jo ammattikoulussa olleet suljetulla osastolla itsemurha-aikeiden takia ja jäyttäneet huumeita. Sitten 20-vuotiaina heillä on vaiktuinen työ ja parisuhde.

Sitten olen minä, joka ei ole koskaan kokenut mitään vastaavanlaista, vaan kohta 30-vuotiaana turhalla tutkinnolla olen vain istunut kotona tietokoneen äärellä mussuttamassa sipsejä. Noh, sipsien syönnin olen lopettanut sentään..

ap

Eihän tuon ikäisellä, maisteritutkinnon suorittaneella ihmisellä vielä edes voi olla mittavaa työuraa ja kovin pitkiä työsuhteita takanaan. Vaaditkohan itseltäsi liikaa? En tiedä miltä alalta koulutuksesi on, mutta eikö ole enää mahdollisuuksia verkostoitua esimerkiksi jonkin lisäkoulutuksen kautta?

Onko sulla ap aikomustakaan yrittää muuttaa mitään vai tulitko vain voivottelemaan kurjuuttasi? Mietin vaan, kun täällä monet ystävällisesti koittaa neuvoa, mutta taitaa olla turhaa työnsä.

Kannattaa yrittää kiinnostua muista ihmisistä kaikkialla. Kassan kanssa vaihdat pari sanaa säästä. Mummot ja papat juttelee yleensä mielellään. Salilla kehität juttua jonkun tuntemattonan kanssa. Itse olin ujo tuossa iässä, nykyään heitän läppää melkein kenen tahansa kanssa. Muutama ystäväkin on tarttunut matkalla, vaikka olenkin ekstrovertti introvertti, joka kaipaa välillä omaa rauhaa sosiaalisesta kuormituksesta. Mieti asiaa laajemmassa kontekstissa - maailmassa on vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa on hauska tutustua ja vaihtaa kuulumisia. Älä takerru liikaa ihmisiin, sillä ajan myötä löydät kyllä mielenkiintoisia tyyppejä rinnallesi jakamaan elämää. Ystävien ja yhteisten mielenkiinnonkohteiden myötä yleensä löytyy naisia, mutta yleensä on aloitettava jostakin. Tsemppiä sinulle ja muista, että olet arvokas juuri tuollaisena! M47

Minä aistin tuosta avauksesta paljon hyvää ihmisenä. Itseasiassa ihan helvetin paljon. Sulla on elämä vielä edessä. 

Älä vertaa muihin. Vertaa siihen mitä olit eilen ja pyri joka päivä menemään eteenpäin. Vähitellen. Mihin, se sun pitää itse päättää. 

Se että pystyt listaamaan nuo asiat on jo tosi iso askel siihen että pystyy tietoisesti edistämään muutosta omassa elämässään. 

M46

Sulla on vasta eka kolmannes takana. Kiirettä tosin saat pitää, jos haluat esim perheen - mikä sekin saattaisi olla hyvä ratkaisu.

Me ihmiset, myös siis naiset, olemme hyvin paljon toistemme kaltaisia eikä meitä ole syytä pelätä. Ymmärrän, että tämä on ongelma pääsi sisällä. Joku puhui täällä lääkityksesta. Olen itse lääkevastainen, mutta nyt kun tässä kohta pysähdyn miettimään ongelmaasi, saattaisi jokin lääkitys olla tarpeen tai paikallaan. Jokin mieto rauhottava tulee mieleen tässä. Itsetunto-ongelmista olisi myös hyvä päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Kaikki asiat, joista puhuit, ovat itsetunto-ontelmista johtuvaa.

Uudet harrastukset, joissa tapaa ihmisiä olisivat varmasti sinulle enemmän, kuin paikallaan.

Miten olisi kirjeenvaihto eli viestien vaihto ihmisten tai vain naisten kanssa kahden kesken. Saisit näin kokemusta ja voisit jopa tavata jonkun.

Muuta en osaa tähän hätään keksiä. Tsemppistä... kyllä asiat vielä parammiksi muuttuvat - usko pois.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä maisterille nainen löytyy. Nyt vaan liikkeelle . Kelpaako vähän vanhempi - vaikka yh? Kyllä sinut halutaan!

Miksi pitäisi tyytyä vanhempaan yksinhuoltajaan?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ihmisiä, jotka ovat jo ammattikoulussa olleet suljetulla osastolla itsemurha-aikeiden takia ja jäyttäneet huumeita. Sitten 20-vuotiaina heillä on vaiktuinen työ ja parisuhde.

Sitten olen minä, joka ei ole koskaan kokenut mitään vastaavanlaista, vaan kohta 30-vuotiaana turhalla tutkinnolla olen vain istunut kotona tietokoneen äärellä mussuttamassa sipsejä. Noh, sipsien syönnin olen lopettanut sentään..

ap

Olisitko tosiaan mieluummin pahoinvoinut ex-huumeidenkäyttäjäamis. Et varmastikaan. Heilläkin on menneisyys taakkanaan ja se voi vaivata ja ahdistaa heitä huonoina hetkinä. Liiallinen itsesäälisi syö sinua sisältä päin. Arvosta esim. maisteriuttasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikein paha masis, niin eikö kannattaisi hakeutua keskusteluavun piiriin ja mahdollisesti saada jonkinlainen lääkitys ensialkuun, jotta motivoituu tekemään asioita. Itse en ole koskaan joutunut tällaista tekemään, mutta tunnen täältä yliopistosta ihmisiä, joilla on lääkitys. Jos ei lääkitystä, niin luonnossa liikkumisella on tutkitusti masennukseen suotuisia vaikutuksia.

Tämä! Voisit hyvinkin hyötyä keskusteluavusta, mahdollisesti pidemmästäkin psykoterapiasta, kun ongelmasi ovat niin pitkäaikaisia.

Suosittelen, että hakeudut terveyskeskukseen / työterveyteen. Siellä sinut sitten ohjataan tod.näk. lääkärille ja sitten keskustelukäynneille psykiatriselle sairaanhoitajalle / psykologille. Saa ja kannattaa mennä lievemmilläkin oireilla eikä vasta sitten jos työkyky menee kokonaan.

- ensikertailaisuuskiintiöllä on todella pienet vaikutukset, olen nähnyt tilastot niin lääkistä ja oikista lukuunottamatta ei juurikaan vaikutusta.

- voit myös mennä ammattikouluun, sun pohjalla opinnot on valmiit 1,5-2 vuodessa. Lisäksi käsittääkseni käytetyt korkeakouluopintotukikuukaudet eivät vaikuta ammatillisen opintotukeen.

- jos sua yhtään kiinnostaa muiden auttaminen niin lähihoitajana opit vuorovaikutustaitoja, saat varmasti töitä ja sun hyvästä fyysisestä kunnosta on hyötyä. Lisäksi naisvaltainen ala, jossa tutustut varmasti myös naisiin ja naisten mielenmaailmaan 😄

- ala käymään avantouimassa! Saat luonnollisia dopamiineja ja siellä saunanlautailla oppii smalltalkkia! Siellä jutellaan aina, ei mitään syvällisiä vaan tosi perus juttuja. Muista ottaa släpärit mukaan! 

- myös seurakunnilla on nuoren aikuisten iltoja. Käy kokeilemassa jotain sellaista (esim helluntaiseurakunnalla). Siellä on muitakin jotka eivät oo halailleet tai pussailleet. 

- katso joka päivä puol ysin tai kympin uutiset. Sitten oot jo aikaperillä asioista. Pyri välttämään liiallista pornon katselua. 

- oot vielä nuori ja nyt voit vaikuttaa asioihin niin vaikuta! Tsemppiä :) 

Minulla oli melkoisen sama tilanne 28 vuotiaana vaikka tosin kavereita oli kyllä. Rupesin teeenaamaan, hommasin suhteellisen hyvä palkkaisen ammatin, latasin tinderin ja sieltä löysin naisen ja nyt 30 vuotiaana menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Eli ei kannata luovuttaa vaikka vaikealta tuntuisikin. Nopeasti elämän saa muutettua jos on valmis näkemään aikaa ja vaivaa sen eteen koska helppoa se ei ole.

Ymmärrän että pettymyksen ja masennuksen(?) tilassa saattaa kokea, että on "täysin epäonnistunut", mutta ap, et millään objektiivisella mittarilla ole "täysin epäonnistunut". Olet terve, sinulla on koulutusta, katto pään päällä, olet yhä nuori ja on aikaa jne jne. On monia asioita, joista olla kiitollinen ja joihin olla tyytyväinen. Pidä tämä mielessä, osoita suhteellisuudentajuista kiitollisuutta ja harjoita positiivista ajattelua. Sitten vain puutut niihin asioihin, joissa on vielä puutteita, pienin askelin eteenpäin. 

Poenon katselun olen siis lopettanut, mutta tuo turha palstojen selaileminen on se ongelma. Yksi iso este elämässä on työnhaku kun aina ylianalysoin työpaikkoja ja jätän sitten hakematta ja oletan, että en sovellu työhön.

ap

Harrastusten kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä.  Ja myös niin että matkustat maahan jonne olet aina halunnut.  Ja muuten, seurustelukumppani voi olla myös ulkomaalaistaustainen. 

Vierailija kirjoitti:

Poenon katselun olen siis lopettanut, mutta tuo turha palstojen selaileminen on se ongelma. Yksi iso este elämässä on työnhaku kun aina ylianalysoin työpaikkoja ja jätän sitten hakematta ja oletan, että en sovellu työhön.

ap

Tiedostat siis ongelman ja sinulla on mahdollisuus valita toimia toisin. Eli seuraavan kerran, kun huomaat ylianalysoivasi, ohita ajatus ja lähetä hakemus. Voi tuntua vaikealta, mutta pystyt kyllä, jos haluat. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos vaikka hakisitkin työtä, johon et sovellu?

Minulla oli aika samanlainen tilanne sinun ikäisenä. Nyt olen 44 ja melkein samassa tilanteessa edelleen, paitsi että olen lähtenyt opiskelemaan siivoojaksi. Sanoisin, että tee jotain ratkaisuja ennen tätä ikää, jos haluat jonkinlaisen järkevän uran ja naisen. Itse en kyllä kadu valintojani ollenkaan, koska olen opetellut rakastamaan elämää ja siksi näen menneisyyteni hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Olen kiitollinen kaikesta ikävästäkin, mitä minulle on tapahtunut.

Paras neuvo, jonka minä olen saanut on:" Onni ei löydy etsimällä, vaan elämällä!"

Kuten täällä on jo sanottu: selvitä itsellesi, että mitä haluaisit ja mistä olet kiinnostunut, ja alat tekemään niitä asioita elämässäsi.

Toinen neuvoni on se, että selvitä ensin, onko psyykesi kunnossa? Tekstisi perusteella tuli mieleen, että olisiko sinulla kenties masennus?