Lue keskustelun säännöt.
"Sitten kun" - onko täällä muita joiden elämä on pelkkää jonkun asian odottamista?
03.02.2024 |
En osaa elää hetkessä. Ajattelen aina että "sitten kun", mutta sitä odotellessa lusin elämääni. Ja "sitten kun" alkaisi muuttua ajankohtaiseksi, tulee joku uusi ja sitten taas odottelen.
Nytkin makaan kotona ja mietin että "sitten kun" työsopimukseni loppuu vuoden lopussa ja saan vapaa-aikaa ja vähemmän stressiä, alan elää ja teen sitä ja tätä. Että sitten kun saan olla vapaa, voin aloittaa. Sitä odotellessa mietin ja makaan sisällä odottamassa, että tulee maanantai ja pitää mennä töihin.
Näin ne vuoden hupenee, odotellessa vaan.
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ennen. Nykään nautin hetkestä. Tästä aamukahvista ja hetken palstailusta. Myöhemmin metsästä. Kannattaa käydä luonnossa maadottumassa välillä. Stressi jää metsään. Itse ihan pysähdyn ja jään kuuntelemaan, haistelemaan ja katselemaan. Meditaatiokin auttaa ja jooga. Kokeilkaa. Voi se olla vaikka joku piirrustus tai käsityökin. Yrittäkää keskittyä yhteen asiaan vaikka tunniksi, ällkää ajatelko mitään muuta. Siitä se lähtee.
We have two lives, and the second begins when we realize we only have one.
Confucius
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen. Nykään nautin hetkestä. Tästä aamukahvista ja hetken palstailusta. Myöhemmin metsästä. Kannattaa käydä luonnossa maadottumassa välillä. Stressi jää metsään. Itse ihan pysähdyn ja jään kuuntelemaan, haistelemaan ja katselemaan. Meditaatiokin auttaa ja jooga. Kokeilkaa. Voi se olla vaikka joku piirrustus tai käsityökin. Yrittäkää keskittyä yhteen asiaan vaikka tunniksi, ällkää ajatelko mitään muuta. Siitä se lähtee.
Samaa mieltä. Mielen pitää saada keskittyä yhteen asiaan rauhassa. Ja se voi olla mitä vaan, mistä tykkää. Itselle helppoin tapa olla ajattelematta on liikunta kuten pilates ja jooga. Se on itsessään jo kuin meditaatiota kun keskittyy kerrallaan yhteen kohtaan kehossa. Kävelylenkit ovat myös toimivia. Ja käsityöt. Ja lukeminen, mutta pakko myöntää, että tätä pitää vielä treenata. Ennen luin kirjoja tuntikausia, nyt on vaikea keskittyä.
Samaa sitkuttelua täällä. Pidän tavoitelistoja, ja oikein ruksin sieltä tavoitteita valmiiksi ja kuvittelen, miten elämä alkaa sitten kun kaikki on suoritettu. Tällä hetkellä odotan mm. että saan asuntolainan maksettua loppuun, se tapahtuu huhtikuussa. Mutta sen jälkeen ruksittavia kohtia on sitten esim. sijoitussalkun kasvattaminen tiettyyn summaan. Eli vaikka en ole miljonääri tunnistan tuota aiemman postaajan efektiä, että varallisuus ei ikinä tunnu riittävän vaan aina tavoite ja tyytyväisyys on jossain edessäpäin.
Oikeastaan korona-ajan alku ja eristyneisyys aikoinaan teki minulle sen että ihan päätinkin elää jonkin aikaa eräänlaista hiljaiseloa, maksaa lainan ja vaurastua. Mutta se tuntuu jääneen päälle enkä oikein saa lähdettyä liikenteeseen ja "elämään". Toki tykkään tasaisesta arjesta, jossa kasvattelen teinejäni aikuisiksi, mutta kyllä tässä alkaa olla vähän fiilis että jotenkin pitäisi oman elämän suhteen aktivoitua. Ehkä jokin uusi harrastus, kun viitsisi ja jaksaisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitollisuuspäiväkirjasta taitaa olla ihan tutkittuakin hyötyä. Listaa paperille tai ääneen (ihana tapa esim lasten nukutuksessa!) kolme asiaa, mistä olet juuri nyt kiitollinen.
What you nurture, grows. Eli kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mikä on hyvin, mitä on jo saavuttanut ja siihen, että elät.
Vierailija kirjoitti:
Itse opin pysähtymään, kun rakas veljeni teki itsemurhan.
Löysin jonkin henkisyyden ja luovutin suorittamisesta.
Jotenkin nämä elämän raadollisimmat kokemukset tuo meille jotain hyvääkin. Toivottavasti kaikkien ei tarvitsisi mennä sitä kautta.
En pysty kuvittelemaankaan tuollaista kokemusta. Tuli ihan huono mieli kun aloin ajatella sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se sit niinku olis teille se ELÄMÄ? Mitä te sitten tekisitte? Miten se eroaisi nykyisestä?
mun elämä parani heti kun tajusin, että tykkään elämästäni tällaisena. Että haluan elää juuri nyt tätä. Ja jos en halua jotain, sitä ei ole pakko tehdä tai ainakaan siihen (vaikka hammasläääkäriin tai veroilmoitukseen) ei tarvi keskittyä kuin uuri se aika kun sitä on pakko tehdä. Sitä ei tarvitse odottaa etukäteen eikä muistella jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sit niinku olis teille se ELÄMÄ? Mitä te sitten tekisitte? Miten se eroaisi nykyisestä?
mun elämä parani heti kun tajusin, että tykkään elämästäni tällaisena. Että haluan elää juuri nyt tätä. Ja jos en halua jotain, sitä ei ole pakko tehdä tai ainakaan siihen (vaikka hammasläääkäriin tai veroilmoitukseen) ei tarvi keskittyä kuin uuri se aika kun sitä on pakko tehdä. Sitä ei tarvitse odottaa etukäteen eikä muistella jälkeenpäin.
Tuskin edes kauheasti eroaisi. En tiedä, en ole miettinyt mitään konkreettista. Enemmänkin se on sellainen epämääräinen tunne, että joku kalvaa. Kai tää on vähän pakoa todellisuudesta, jossa on niitä veroilmoituksia ja hammaslääkäreitä. Että kuin taikaiskusta, ilman että ite tarvii tehdä mitään, kaikki jotenkin muuttuisi. Tiedoston, ettei asia ole niin, mutta silti mietin, että no tänään meen vielä vanhalla kaavalla ja sitten ensimmäinen tammikuuta* muuksi muutun.
*tähän käy mikä vaan ajanmääre
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Minäkin suoritan. Ja ikävä kyllä, vaikka minulla on rakastava kumppani, elämäni on vain yhtä suorittamista ja odottamista silti.
Tarvitsisin täydellisen elämänmuutoksen ja irtautumisen kaikesta vanhasta, muuton muualle ja elämän rakentamista täysin alusta. Siihen puoliso ei suostu enkä halua olla ilman häntä.
Sama täällä. Mä haluaisin pois Suomen talvesta. Vähintään marraskuusta maaliskuun loppuun jossain valoisammassa ja lämpimämmässä maassa, tai vaikka muutettais pysyvästi. Noh, sitä sitku sitku odotellessa. Lapset ovat vielä alakoulussa, mies rakentaa omaa uraansa nimenomaan täällä Suomessa. Mies on alkanut haaveilemaan kesämökistä. Mä taas haaveilen että pääsisin pois. Tuntuu että olen vankina omassa elämässäni. Tämä ei ole sitä mitä haluan. Mutta rakastan perhettäni yli kaiken. Kirjaimellisesti. Odotan varmaan lopun elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Minäkin suoritan. Ja ikävä kyllä, vaikka minulla on rakastava kumppani, elämäni on vain yhtä suorittamista ja odottamista silti.
Tarvitsisin täydellisen elämänmuutoksen ja irtautumisen kaikesta vanhasta, muuton muualle ja elämän rakentamista täysin alusta. Siihen puoliso ei suostu enkä halua olla ilman häntä.
Suosittelen että luovut tuosta täydellisen elämänmuutoksen ajattelusta.
Vaikka muuttaisit aivan kaiken, todennäköisesti hetken päästä jumittuisit taas samaan suorittamisen malliin.
Olen myös tuollainen tulevaisuudessa elävä suorittaja ja laitoin liikaa toivoa siihen että kun vaihdan maata, pystyn ehkä aloittamaan elämäni kuin alusta. No eipä se tietenkään niin toiminut vaan sitten kaiken arkipäiväistyttyä alkoi tuntua ihan samalta odottamiselta ja jumittamiselta. Mikään ei ratkea ilman jotain ajatusmaailman perusteellista muutosta ja luulen että ainakin itse tarvitsisin siihen terapiaa. Jotenkin ne ajatusradat junnaavat vaan samassa vaikka kuinka yritän niitä muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Minäkin suoritan. Ja ikävä kyllä, vaikka minulla on rakastava kumppani, elämäni on vain yhtä suorittamista ja odottamista silti.
Tarvitsisin täydellisen elämänmuutoksen ja irtautumisen kaikesta vanhasta, muuton muualle ja elämän rakentamista täysin alusta. Siihen puoliso ei suostu enkä halua olla ilman häntä.
Mikset halua olla ilman häntä? Olet hänelle vain tarpeidentekopaikka. Ei sinkkunaisilla ole miespuolisia kavereita, koska pelkkä naisen seura ei ole minkään arvoista.
Ei ole. Etenkin haaveet ja haluamani asiat toteutan heti tai ainakin alan toimia niiden toteuttamiseksi. Siksi, että sitä "sitten kunia" ei välttämättä tulekaan. Voin huomenna sairastua vakavasti ja kaikki voi jäädä toteuttamatta.
Kaikki suurimmat haaveeni olen toteuttanut viimeisen neljän vuoden aikana. Eli sen jälkeen kun läheiseni kuoli alle 30-vuotiaana lyhyeen sairauteen ja kaikki haaveet jäi häneltä toteuttamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä itseen ole, mutta paras kaverini on. Hän on 50+, ja koko elämä on odottamista. Hän ei voi sopia huomiseksi mitään, koska joku ihminen on sanonut soittavansa huomenna. Hän ei voi tehdä tavata, koska ei tiedä, monelta tapaa tuon toisen henkilön. Ja usein nämä epämääräiset lupaukset ovat tyhjiä. Kaveri istuu koko päivän kotona odottamassa. Koska on sovittu,
Olen 10 vuotta kuunnellut, että hän vihaa työpaikkaansa ja haluaa vaihtaa töitä. Niitä hänellä olisi muuallakin. Aina on jokin projekti kesken, minkä vuoksi ei voi tehdä muutosta. Sitten kun.
Ja Miten yksi ihminen voi vetää puoleensa miehiä, jotka odotuttavat. Eivät tule sovittuna aikana, ovat kaksi tuntia myöhässä, jne. Kaveri odottaa viikon, kaksi, puhelinsoittoja.
Kai se on jotain aloitekyvyttömyyttä. Odottaa, että asiat tipahtavat syliin, ettei itse tarvitsisi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Minäkin suoritan. Ja ikävä kyllä, vaikka minulla on rakastava kumppani, elämäni on vain yhtä suorittamista ja odottamista silti.
Tarvitsisin täydellisen elämänmuutoksen ja irtautumisen kaikesta vanhasta, muuton muualle ja elämän rakentamista täysin alusta. Siihen puoliso ei suostu enkä halua olla ilman häntä.
Sama täällä. Mä haluaisin pois Suomen talvesta. Vähintään marraskuusta maaliskuun loppuun jossain valoisammassa ja lämpimämmässä maassa, tai vaikka muutettais pysyvästi. Noh, sitä sitku sitku odotellessa. Lapset ovat vielä alakoulussa, mies rakentaa omaa uraansa nimenomaan täällä Suomessa. Mies on alkanut haaveilemaan kesämökistä. Mä ta
Mä oon sun vastakohta. Asutaan ulkomailla. Mies haluaisi isomman talon, enemmän matkustelua, sitä ja tätä. Mä haluaisin kesämökin Suomesta.
Odotan, että saan työkyvyttömyyseläkkeen. Ehkä sitten minulla on aikaa ja energiaa johonkin. Nyt elämä kuluu odotellessa kuntoutustukipäätöksiä. Useampi kuukausi vuodesta on päätösten odottelua. Kun päätös tulee, niin en saakaan aikaiseksi mitään, vaan masennus pahenee. Siitä, kun toivun, niin uuden hakemuksen tekeminen jo odottaa ja ja sama jännitys alkaa. Ei tämä ole ihmisarvoista elämää. Ehkä eläkkeellä pystyn keskittymään johonkin. Nyt ei onnistu mikään, ei käsityöt, ei lukeminen, ei mikään, mikä vaatii vähänkään keskittymistä tai muistamista.
Kannattaa pysähtyä pohtimaan omia elämänarvojaan. Sieltä saattaa löytyä ne asiat, joihin haluaa ainutkertaista aikaansa ja elämäänsä käyttää.
Sitten kun EI TULE KOSKAAN. Joko teet nyt tai voit suoraan siirtyä vain odottamaan kuolemaa ja vapautusta.
Mulla onneksi työsopimus loppui tammikuun lopussa. Stressi ja ahdistus laukesi ja nyt on flunssa ja selässä suojakramppi. Odottelen että tervehdyn niin ehkä sitä sitten voi taas elää.
Työssä käynti vei kaiken ajan ja voimat...
Nautintoa silloin tällöin ei ole jumittamista sen enempää kuin alkoholin viihdekäyttö. Kaksinaismoraali sallii vain alkoholin vaikka se on kaikin tavoin haitallisempaa.