Lue keskustelun säännöt.
"Sitten kun" - onko täällä muita joiden elämä on pelkkää jonkun asian odottamista?
03.02.2024 |
En osaa elää hetkessä. Ajattelen aina että "sitten kun", mutta sitä odotellessa lusin elämääni. Ja "sitten kun" alkaisi muuttua ajankohtaiseksi, tulee joku uusi ja sitten taas odottelen.
Nytkin makaan kotona ja mietin että "sitten kun" työsopimukseni loppuu vuoden lopussa ja saan vapaa-aikaa ja vähemmän stressiä, alan elää ja teen sitä ja tätä. Että sitten kun saan olla vapaa, voin aloittaa. Sitä odotellessa mietin ja makaan sisällä odottamassa, että tulee maanantai ja pitää mennä töihin.
Näin ne vuoden hupenee, odotellessa vaan.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pysähtyä pohtimaan omia elämänarvojaan. Sieltä saattaa löytyä ne asiat, joihin haluaa ainutkertaista aikaansa ja elämäänsä käyttää.
Pysähtyä ja pysähtyä. Aamulla ylös viideltä, sitten töihin. Jotain aivotonta työntapaista 8,5 tuntia ja kotiin viiden-kuuden maissa. Ruuanlaittoa ja lapset nukkumaan, sitten itse nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä. Viikonloppu menee koomatessa, jo perjantai-iltana ahdistaa et maanantaina taas töihin.
Jossain vaiheessa ehdin vähän miettiä mitä haluan ja se oli enemmän aikaa perheelle ja harrastuksille ja vähemmän töille. Kysyin esimieheltä voisinko tehdä lyhyempää työaikaa. Nauroi kuin pienelle tyhmälle lapselle. Työnhaussakin tarjolla vain täysiä tunteja, jos kysyy et voisko tehdä vaikka 80 % niin ei tod voi. Kokoaikasta vaan ja palkatonta ylityötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitollisuuspäiväkirjasta taitaa olla ihan tutkittuakin hyötyä. Listaa paperille tai ääneen (ihana tapa esim lasten nukutuksessa!) kolme asiaa, mistä olet juuri nyt kiitollinen.
What you nurture, grows. Eli kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mikä on hyvin, mitä on jo saavuttanut ja siihen, että elät.
Erittäin hyvä kommentti, kiitos! Otin nyt esiin kauniin vihon ja alan kirjoitella siihen.
Minäkin olen sellainen sitten kun-ajattelija.
Valitettavasti Joo.
Koetan elää "nyt ku" mut elän kuitenki "sit ku".
En saa ikinä mitään aikaiseksi.
Elämä vaan lipuu ohi..
N40
41 -
juu, kaverini on hyvin tunnollinen, ja ymmärtäväinen. Hän niin ymmärtää, ettei toinen voi sopia asioita syystä x ja y, eikä hän halua jättää esimiestään pulaan. Kiltti ihminen.
mutta olen minäkin tunnollinen ja ymmärtäväinen, mutta kaverillani on sen lisäksi jokin isompi mindset, mitä odottamiseen tulee. En tiedä, miten sitä kuvaa, mutta käänteisesti sanottuna: hän ei ole ns. Tekijä. Hän ei ole ihminen, joka käärii hihat ja tekee. Ennemmin miettii ja pohtii ja haaveilee. Ja löytää sata syytä, miksi ei voi toteuttaa haaveitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pysähtyä pohtimaan omia elämänarvojaan. Sieltä saattaa löytyä ne asiat, joihin haluaa ainutkertaista aikaansa ja elämäänsä käyttää.
Pysähtyä ja pysähtyä. Aamulla ylös viideltä, sitten töihin. Jotain aivotonta työntapaista 8,5 tuntia ja kotiin viiden-kuuden maissa. Ruuanlaittoa ja lapset nukkumaan, sitten itse nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä. Viikonloppu menee koomatessa, jo perjantai-iltana ahdistaa et maanantaina taas töihin.
Jossain vaiheessa ehdin vähän miettiä mitä haluan ja se oli enemmän aikaa perheelle ja harrastuksille ja vähemmän töille. Kysyin esimieheltä voisinko tehdä lyhyempää työaikaa. Nauroi kuin pienelle tyhmälle lapselle. Työnhaussakin tarjolla vain täysiä tunteja, jos kysyy et voisko tehdä vaikka 80 % niin ei tod voi. Kokoaikasta vaan ja palkatonta ylityötä.
Harmi kuulla. Tämä olisi asia, johon olisi hyvä saada muutosta. Itselläni onnistui 80 % ja elämä keventyi huomattavasti. Riippuu tietenkin lasten iästä, mutta työnantajalla täytyy olla painavat syyt, mikäli kieltäytyy alle tokaluokkaisen lapsen vanhemman osittaisesta hoitovapaasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienenkin pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen antaa isosti virtaa ja onnea. Suosittelen!
Kun nuori läheiseni kuoli, aloin miettiä asioita eri kantilta. Aiemmin ajattelin että voi kun tämän, tämän ja tämän haaveen saisi joskus toteutettua. Suruaikana aloin miettiä että jos läheiseni kohtalo osuisi minun kohdalleni, yhtäkkiä makaisin sairaalassa ja tietäisin että elämäni päättyy pian, niin minkä haaveen toteutumattomuutta surisin eniten? Lappia rakastavana tiesin että surisin sitä, ettemme koskaan ehtineet muuttaa Lappiin. Oltiin puhuttu siitä paljon ja se oli suuri, mutta "sitten kun"-haave. Että viimeistään eläkkeellä sitten.
Kun tajusin miten suuri ja tärkeä se haave kuitenkin oli, alettiin tosissamme järjestää asioita niin että mehän muutamme. Ja muutimme! Moni ystävä huokaili että voi kun itsekin uskaltaisi repäistä... Miksei uskaltaisi? Haaveet kannattaa toteuttaa.
Ja olemme toteuttaneet monta muutakin haavetta neljän vuoden aikana. Olen ihan älyttömän onnellinen. Jos huomenna kuulisin että kuolen pian, tottakai surisin lapsia, puolisoa jne. Mutta sydämestäni voisin sanoa että olen kokenut elämässäni kaiken sen mitä olen halunnut. Se on aika hieno tunne.
Moni kertoo, että läheisen kuolema on saanut pyörän liikkeelle. Mulle ei ole tuota onneksi osunut vielä kohdalle. Miten saisi saman herätyksen ilman että tapahtuu jotain ikävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Minäkin suoritan. Ja ikävä kyllä, vaikka minulla on rakastava kumppani, elämäni on vain yhtä suorittamista ja odottamista silti.
Tarvitsisin täydellisen elämänmuutoksen ja irtautumisen kaikesta vanhasta, muuton muualle ja elämän rakentamista täysin alusta. Siihen puoliso ei suostu enkä halua olla ilman häntä.
Vaikka ihminen repäisisi ja muuttaisi elämänsä puitteet täysin, meillä on taipumus päätyä lopulta taas tekemään sitä mitä teimme edellisessäkin elämässä.
If you do what you have always done, you will get what you always have gotten. Niinhän se menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun minulla on alkanut fyysinen terveys reistailla, niin olen päässyt jotenkin paremmin kiinni nykyhetkeen. Eli sairaus on tuonut mukanaan jotain hyvääkin, opettanut. Olin kotini vankina kaksi viikkoa sairauden takia, katsoin ikkunasta ulos, siellä oli ihmisiä kävelyllä. Ajattelin, kuinka onnekkaita ovat, kun pystyvät poistumaan kotoaan ja ulkoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Moni kertoo, että läheisen kuolema on saanut pyörän liikkeelle. Mulle ei ole tuota onneksi osunut vielä kohdalle. Miten saisi saman herätyksen ilman että tapahtuu jotain ikävää?
Sisäistämällä että meillä on vain tämä yksi elämä, ja se voi päättyä ihan koska tahansa. Jos ei sitä saa päähänsä muulla tavoin eikä lähipiirissä ole tarvinnut kuoleman todellisuutta tai pelkoa kokea, niin voihan sitä katsoa dokkareita yms joissa näkee sen faktan, miltä tuntuu kun kesken kaiken täytyykin "olla valmis" kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan suoritan, en elä.
Mut joo, kyllä kuvittelen et jos mulla olisi rakastava kumppani niin elämäni olisi paljon parempaa.
Mene tänään baariin ja ala jutella jonkun kanssa.
En yksin kehtaa. 5 vuotta oon roikkunut kaikenmaailma deittisivuilla, eikä mitään. En ole edes pussannut ketään.
Joo, sitten kun henki pakenee ruumiistani niin ehkä helpottaa. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse opin pysähtymään, kun rakas veljeni teki itsemurhan.
Löysin jonkin henkisyyden ja luovutin suorittamisesta.
Jotenkin nämä elämän raadollisimmat kokemukset tuo meille jotain hyvääkin. Toivottavasti kaikkien ei tarvitsisi mennä sitä kautta.
Valitettavasti saman olen kokenut 😭
Tällä hetkellä on,mutta tilapäisesti.
Kuulostaa tutulta. Olen sellaista tunnollista tyyppiä että jos sovitaan niin sitten se sopimus pidetään ja ennen luulin muidenkin olevan pääosin samanlaisia. En voinut rentoutua tai tehdä oikein mitään muuta kun vain odotin sitä sovittua.
Nykyään en enää anna ihmisten odotuttaa itseäni. Jos joku tuhlaa aikaani, ei soita silloin kuin oli tarkoitus tai ei ilmesty paikalle, siirryn tekemään jotain muuta. Enkä enää siedä sellaista ettei tiedetä mihin aikaan jotain on, en rupea koko päivää odottelemaan että jotain tapahtuu, jos tapahtuu.
Jatkuvasti myöhässä olevat ja muut ajantuhlaajat heivaan elämästäni.