Miksi sote-uudistuksen myötä palvelut ei parantuneetkaan?
Meille selitettiin, että sote-uudistuksen myötä saadaan parempia sosiaali- ja terveyspalveluita.
Nyt saa jatkuvasti uutisista lukea, miten palveluita on vaan yhä vaikeampi saada. Kaikesta karsitaan ja alan työntekijöiden työmäärä paisuu.
Mikä sote-uudistuksessa meni näin pieleen, kun sitä valmisteltiin niin pitkään?
Kommentit (31)
Edellisen hallituksen ja varsinkin Kiurun kädenjälki tässä on kyseessä. Kiuru torppasi Sipilän hallituksen soten ja runnoi kiireellä oman versionsa kasaan. Nauttikaammme nyt tästä
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ei laita sote-rahoitusta kuntoon- päinvastoin leikkaa Sotesta 1,4 miljardia. Lisäksi tulevat kuntien valtionosuuksien pienennykset.
Ei makseta niitä EU-pakettien lainoja. Niin säästyy rahat soteen.
Olen jo vuosia taistellut saadakseni nepsy lapselleni hoitoa.
Silloin kun hyvinvointialueita ei ollut olemassa, oli edes toivoa. Jonot oli pitkiä, mutta odottamalla pääsit hoitoon edes joskus.
Sitten kun hyvinvointialueet alkoivat toteutumaan, lyötiin kunnallisella puolella rahahanat kiinni. Mitään et saanut, koska "sitten kun sejase muutos tulee niin hommat menee uusiksi, eli ei nyt kannata tehdä mitään".
Nyt kun hyvinvointialueita on pari vuotta jumpattu, ollaan edelleen siinä tilanteessa että "katsellaan miten tilanne etenee".
Välillä joku henkilö soittelee asioista, mutta kuukauden päästä kun yrität palata asiaan, hänetkin on siirretty uusiin tehtäviin eikä mikään asia etene.
Lopputulema on se, että vuonna 2021 on hoidon tarve todettu, mutta vieläkään ei ole hoitoon päästy.
Nice.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ei ole rahaa niihin palveluihin. Ja joo meni tässä soteuudistuksessa moni asia ns perse edellä puuhun, vaikka toisaalta uudistus olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten ennen kuin tilanne luisui yhtä katastrofaaliseksi kuin nyt.
Miksi Suomella oli varaa ottaa miljardeja lainaa EUn tukipaketteihin, mutta ei varaa pyörittää omia terveyspalveluita?
Suomi ottaa nytkin 43 miljardia LISÄÄ lainaa. Voi kysellä mihin kokkareet ja Persut sen rahan käyttää. Vastaus ei ainakaan ole terveydenhuolto tai koulutus.
Olen terveydenhoitaja. Ennen sotea minulla oli 2 esihenkilöä eli osastonhoitaja ja vastuualueen johtaja. Nyt on 6 esihenkilöä eli hallintoportaita tuli enemmän ja samalla verkostoiduttiin. Aikaisemmin saatoin viedä asiakkaalle tarvikkeita kotiin ja asiakas kuittasi ne saaduiksi. Enää se ei onnistu, hänen tulee tilata uudet siinä vaiheessa, kun viimeinenkin on käytetty (ainakin laskennallisesti) ja siitä 2 vko kuluttua hän voi mennä noutamaan kerran viikossa klo 9-11 avoinnaolevasta tarvikenoutamosta tilauksensa. Tietty se on paikassa, jonne bussilta on 900 m kävely, kävelykyvyttömälle hankala juttu. Niitä tarvikkeita ei saa kuka tahansa, vaippojenkin hakuun tarvitaan valtakirja.
Siksi, kun perskokkareet vei sairailta rahat. Pitää saada Orpolle tunnin juna.
Vierailija kirjoitti:
Siksi, kun perskokkareet vei sairailta rahat. Pitää saada Orpolle tunnin juna.
Kiuru ne rahat vei. Teki lakimuutoksen, jossa oli seuraavalle hallitukselle paha ansa.
Näyttää siltä, että on suurelle osalle ihmisiä tarkoituskin tarjota vain näennäiset hoitopalvelut. Vastaa ajan henkeä ja suunta on kohti kovaa yhteiskuntaa ja sen jakaantumista.
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhoitaja. Ennen sotea minulla oli 2 esihenkilöä eli osastonhoitaja ja vastuualueen johtaja. Nyt on 6 esihenkilöä eli hallintoportaita tuli enemmän ja samalla verkostoiduttiin. Aikaisemmin saatoin viedä asiakkaalle tarvikkeita kotiin ja asiakas kuittasi ne saaduiksi. Enää se ei onnistu, hänen tulee tilata uudet siinä vaiheessa, kun viimeinenkin on käytetty (ainakin laskennallisesti) ja siitä 2 vko kuluttua hän voi mennä noutamaan kerran viikossa klo 9-11 avoinnaolevasta tarvikenoutamosta tilauksensa. Tietty se on paikassa, jonne bussilta on 900 m kävely, kävelykyvyttömälle hankala juttu. Niitä tarvikkeita ei saa kuka tahansa, vaippojenkin hakuun tarvitaan valtakirja.
Surullista luettavaa. Eli hallintohenkilöiden työnä on keksiä keinoja sairaiden ja vammaisten elämän hankaloittamiseksi?
Kunhan aikaa on kulunut, kansan syvät rivit ovat tottuneet uuteen normaaliin ja maksavat huonommista palveluista kiltisti vielä maakuntaveronkin!
Hallinto teki ensitöikseen sen mitä uudelta hallinnolta voi odottaa eli itsensä tarpeelliseksi vaatimalla valtavan määrän uutta byrokratiaa sekä uuden lainsäädännön, että palvelutuotannon valvonnan tasolla. Ei siinä mitään palveluja ehdi ostamaan, varsinkaan sellaiseen hintaan, että niitä pystytään käytännössä tuottamaankin.