Japanissa jopa 100-vuotiaat ovat töissä

Ja hyvin surullisesta syystä. Kun koko elämä on eletty enemmän siellä työpaikalla niin kotona tulee tyhjä, yksinäinen olo. On myös tutkittu ilmiö että kun uraohjus mies eläköityy niin kotona odottaa se kotirouva joka on mahdollistanut sen kaiken ja kasvattanut lapset yksin, mutta aviopuolisot eivät tunne tai tunnista toisiaan, koska vuosikymmenet on eletty erillään vaikka on nukuttu samassa talossa - ja tätä ahdistusta sitten paetaan pysymällä työelämässä vaikka hautaan asti, koska siellä on pomo ja työkaverit jotka on tuttuja.

Olen tätä tuskaa seurannut sivusta 75v appiukkoni kohdalla. Kävi töissä kesken syöpähoitojenkin. Ei osaa puhua muille, eikä muusta kuin työstä. Koti on anopin valtakuntaa ja mies vetäytyy kotiin tullessa omaan huoneeseensa väkevien pariin.

Halutaanko tätä Suomeen, on oikea kysymys.

T: Japanissa 1/3 elämäänsä elänyt

Vierailija kirjoitti:

Ja hyvin surullisesta syystä. Kun koko elämä on eletty enemmän siellä työpaikalla niin kotona tulee tyhjä, yksinäinen olo. On myös tutkittu ilmiö että kun uraohjus mies eläköityy niin kotona odottaa se kotirouva joka on mahdollistanut sen kaiken ja kasvattanut lapset yksin, mutta aviopuolisot eivät tunne tai tunnista toisiaan, koska vuosikymmenet on eletty erillään vaikka on nukuttu samassa talossa - ja tätä ahdistusta sitten paetaan pysymällä työelämässä vaikka hautaan asti, koska siellä on pomo ja työkaverit jotka on tuttuja.

Olen tätä tuskaa seurannut sivusta 75v appiukkoni kohdalla. Kävi töissä kesken syöpähoitojenkin. Ei osaa puhua muille, eikä muusta kuin työstä. Koti on anopin valtakuntaa ja mies vetäytyy kotiin tullessa omaan huoneeseensa väkevien pariin.

Halutaanko tätä Suomeen, on oikea kysymys.

T: Japanissa 1/3 elämäänsä elänyt

Tuollaistahan on jo täällä.

Olen nyt työttömänä vasten tahtoani ja häpeissäni siitä, mutta kun töihin pääsen, niin annan sille kaikkeni. Teen töitä ja ylitöitä. Töitä tehdään kun niitä kerrankin saa. Teen tarvittaessa 12h päivässä tai enemmänkin.

Kun olen puolikin vuotta tehnyt töitä, niin olen hyvin vieraantunut vaimostani ja lapsistani. Erityisesti lapsista. Vuoden päästä on hyvin vaikeaa edes kohdata heitä aamuisin. Yleensä luikin tieheni ennen kuin he lähtevät kouluun tai töihin ja tulen illalla kun nukkuvat. Tämä on nykyään suomalaista työelämää.

Meillä on melkein erot vedetty ja lasten kanssa mun on pitänyt ihan väkisillä tutustua uudestaan. Täytyy sanoa että en tunne näitä ihmisiä lainkaan. Osittain halveksin lapsiani ja osittain olisin kiinnostunut tuntemaan heitä, mutta työelämä teki liian suuret rajat välillemme. En osaa aloittaa keskustelua ja en tunne heitä. He eivät tavallaan ole minun perhettä vaikka ovat.

Tämä on suoraan työelämän vika. Ei minusta lähtöisin. Kun tulen kotiini, niin minua vieroksuttaa nämä oudot ihmiset kotonani. Vaikea kuvailla miten työelämä syrjäyttää perheestä. Se on miehen rooli. Perinteisen miehen rooli. Sellainen oma isänikin oli.

Meillä 20-30-vuotiaat makaavat kotona, kun on munasolut ja siittiöt kohdanneet. Vanhat tekevät työt ja silti on varaa nimitellä boomereiksi. 

Japanin työkulttuuri on säälittävä. Ihmiset tosiaan usein elävät työlleen ilman muuta sisältöä elämässään. Miksi japanilaiset ovat niin tehottomia? Miten länsimaissa pystytään ylläpitämään yhteiskuntaa ja tuottamaan asioita ilman, että pitäisi koko elämänsä pyhittää työlle? Minä en koskaan vapaaehtoisesti suostuisi pelkäksi työläisorjaksi.

Eikö Orpo ehdottanut mummot töihin päiväkoteihin? 

VASU!

(Vanhustensuojeluilmoitus.)

Ei tästä Japanin ja Suomen eläkeongelmasta voida syyttää kuin niitä eläkeläisiä. He eivät ole tehneet riittävästi lapsia, jotta nykyinen huoltosuhde olisi hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä 20-30-vuotiaat makaavat kotona, kun on munasolut ja siittiöt kohdanneet. Vanhat tekevät työt ja silti on varaa nimitellä boomereiksi. 

Olipas todella boomerimainen kommentti. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ne siellä tosiaan missään firmassa raada "orjina". Vaan esim. näyttää tietä jalankulkijoille ja sanoo "sumimasen" eli anteeksi. Tai pitää kylttiä missä ne näyttää et mistä jono alkaa. Vie lautasia pöydästä ravintolassa jne. Kyllä niin pysyy terveempänä kuin päivät pitkät istuu nojatuolissa ja tuijottaa telkkaria. 

Tämä on puolet totuudesta. On ns. aktivointi hyväntekeväisyystyötä (ilmaiseksi tai joskus pientä korvausta vastaan) jossa vanhat miehet esim. haravoi puistoa tai auttaa koululaisia tien yli.

Toiset taas pysyy siinä omassa työssään hautaan asti. Palkka nousee iän myötä eikä kaikissa firmoissa edellytetä tulosta siitä vastineeksi, joten vanhan työläisen työkunnolla ei ole niin paljon väliä. Riittää että juo kahvit, ei tarvitse tehdä mitään koska työpaikka ja palkka on turvattu. Nuorempia työntekijöitä tämä perinne tietysti kismittää, kun he joutuvat tekemään kaiken työn ja huonolla palkalla.

Vaan mitä sanoo suomalaisyritykset? Olisiko halua palkata vanhoja ukkoja vuosikymmeniksi tyhjää toimittamaan muuallekin kuin johtoportaaseen ja vielä maksaa siitä +5000€/kk?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja hyvin surullisesta syystä. Kun koko elämä on eletty enemmän siellä työpaikalla niin kotona tulee tyhjä, yksinäinen olo. On myös tutkittu ilmiö että kun uraohjus mies eläköityy niin kotona odottaa se kotirouva joka on mahdollistanut sen kaiken ja kasvattanut lapset yksin, mutta aviopuolisot eivät tunne tai tunnista toisiaan, koska vuosikymmenet on eletty erillään vaikka on nukuttu samassa talossa - ja tätä ahdistusta sitten paetaan pysymällä työelämässä vaikka hautaan asti, koska siellä on pomo ja työkaverit jotka on tuttuja.

Olen tätä tuskaa seurannut sivusta 75v appiukkoni kohdalla. Kävi töissä kesken syöpähoitojenkin. Ei osaa puhua muille, eikä muusta kuin työstä. Koti on anopin valtakuntaa ja mies vetäytyy kotiin tullessa omaan huoneeseensa väkevien pariin.

Halutaanko tätä Suomeen, on oikea kysymys.

T: Japanissa 1/3 elämäänsä elänyt

Ihan itse olet vastuussa siitä ettet tunne enää lapsiasi tai välitä heistä. Kukaan muu ei voi ruveta rakastavaksi isäksi sun tilalle. Sun on ihan itse löydettävä ne keinot, jotka auttaa sua pitämään henkisen yhteyden perheeseesi. Itse olen bonusäiti ja näen mieheni lapsi vain joka toinen viikonloppu. Silti olen onnistunut pitämään heihin lämpimät välit. Toki paljon etäisemmät kuin mitä heillä on oikeisiin vanhempiinsa, mutta silti. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö että osa ei ole siellä ehkä omasta halustaan töissä, vaan pakosta orjatöissä, ellei itse tykkää puuhata jotain mistä pitää. Osalla ei ole Suomessakaan eläkettä tai tule olemaan. Monenko terveys sallii edes sen.

Itseasiassa Japanissa on ainakin ollut melko lunkejakin duuneja, siellä työnteon käsite ei vastaa ihan samalla tavalla tarkkarajaista pakettiratkaisua kuin vaikkapa Suomessa. Vanhusten osatyökykyisyys ymmärretään siinä missä meidän nykyinen ajatusmalli on sellainen että täytyy kyetä täysimittaiseen panokseen tai antaa olla.

Vanhusten tekemä työ voi olla vaikkapa jotain kevyttä myyntityötä tai käsitöitä, muutama tunti päivässä oman jaksamisen mukaan. Meilläkin vielä suht lähihistoriassa oli mummoja myymässä pullapitkoja ja villasukkia, mutta kaikki tällainen puuhastelutyö jonka tarkoitus on tuoda pientä lisähyvinvointia tekijälle itselleen on tehty liki mahdottomaksi. Jos tekeminen ei tuota riittävästi valtion kirstuun, on tekeminen rajattava vain niille jotka tuottavat.

Kuuntelin tänään tuon saman podcastin. Siinä tuotiin esiin se, että vanhukset eivät elä valtiolta saamallaan eläkkeellä. Siksi heidän on pakko työskennellä. Eli mielestäni tuossa systeemissä ei ole mitään ihailtavaa. Turha romantisoida noiden vanhusten elämää.

En haluaisi elää edes kahdeksankymppiseksi, jos tietäisin olevani köyhä vanhus, jonka olisi pakko vielä tuossa iässä esimerkiksi jakaa aamun lehteä jossain kaupungin slummialueella. No, pääsisipä ainakin nopeasti kolkuttelemaan tuonelan porteille, kun joku alueen s*kopää saisi idean käydä kimppuun ja ryöstää. Toki tällä menolla luultavasti on pakko työskennellä tuohon ikään asti, kun eläkeikä nousee jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja hyvin surullisesta syystä. Kun koko elämä on eletty enemmän siellä työpaikalla niin kotona tulee tyhjä, yksinäinen olo. On myös tutkittu ilmiö että kun uraohjus mies eläköityy niin kotona odottaa se kotirouva joka on mahdollistanut sen kaiken ja kasvattanut lapset yksin, mutta aviopuolisot eivät tunne tai tunnista toisiaan, koska vuosikymmenet on eletty erillään vaikka on nukuttu samassa talossa - ja tätä ahdistusta sitten paetaan pysymällä työelämässä vaikka hautaan asti, koska siellä on pomo ja työkaverit jotka on tuttuja.

Olen tätä tuskaa seurannut sivusta 75v appiukkoni kohdalla. Kävi töissä kesken syöpähoitojenkin. Ei osaa puhua muille, eikä muusta kuin työstä. Koti on anopin valtakuntaa ja mies vetäytyy kotiin tullessa omaan huoneeseensa väkevien pariin.

Halutaanko tätä Suomeen, on oikea kysymys.

T: Japanissa 1/3 elämäänsä elänyt

"Tämä on nykyään suomalaista työelämää". Ei, tuo on vain sinun elämää...

Jokainen näistä noin neljästäsadasta on todellisia sankareita. Kiitos ja kumarrus.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen näistä noin neljästäsadasta on todellisia sankareita. Kiitos ja kumarrus.

Reppanoita ne on. Sääliksi käy.

Niin ja Intiassa joku raajarikko 4-vuotias lapsikin tekee kaivoksella 16 tunnin työpäivää kirjaimellisena orjana (vaikka nykyään ei pitäisi olla orjia), koko perhettään kenties yksin elättäen, eikä ketään kiinnosta kun sellainen kuolla kupsahtaa keskelle katua.

Tätä meillekin!

Nro 22

Suosittelen että pidät hiukan lomaa joskus, ihan itsesi takia.

Mitä ahkerampi ja uhrautuvampi, sitä enemmän kovistellaan töihin.

Vierailija kirjoitti:

Nro 22

Suosittelen että pidät hiukan lomaa joskus, ihan itsesi takia.

Mitä ahkerampi ja uhrautuvampi, sitä enemmän kovistellaan töihin.

 

Ei nykyään työelämässä ole lomia. On työttömyyttä ja pätkätöitä. Kaikkein ahdistavinta on mennä perhelomalle. Koko asetelma pitää näytellä. En ole hyvä sellaisissa. Mulla ei ole koskaan ollut palkallisia lomia tai virallisia lomia. Työttömyys on sitten se ainoa hetki milloin voisi pitää lomia, mutta muilla on silloin menoja. Kävin kahden viikon lomalla yksin.

Nyt olen tässä epätodellisessa tyhjässä olotilassa vieraiden ihmisten ympäröimänä. Olen lukkiutunut autotalliin. Tosi vaikea kohdata pehettä kun parin vuoden työkomennus on takana. En tunne edes itseäni. Persoona on eräällä tavalla hajautunut.

Työelämään jäi yksi ja täällä on toinen ja perhe odottaa minulta jotain. En osaa oikein olla ihminen.

Näin se on aina miehillä ollut!

Vierailija kirjoitti:

Ja hyvin surullisesta syystä. Kun koko elämä on eletty enemmän siellä työpaikalla niin kotona tulee tyhjä, yksinäinen olo. On myös tutkittu ilmiö että kun uraohjus mies eläköityy niin kotona odottaa se kotirouva joka on mahdollistanut sen kaiken ja kasvattanut lapset yksin, mutta aviopuolisot eivät tunne tai tunnista toisiaan, koska vuosikymmenet on eletty erillään vaikka on nukuttu samassa talossa - ja tätä ahdistusta sitten paetaan pysymällä työelämässä vaikka hautaan asti, koska siellä on pomo ja työkaverit jotka on tuttuja.

Olen tätä tuskaa seurannut sivusta 75v appiukkoni kohdalla. Kävi töissä kesken syöpähoitojenkin. Ei osaa puhua muille, eikä muusta kuin työstä. Koti on anopin valtakuntaa ja mies vetäytyy kotiin tullessa omaan huoneeseensa väkevien pariin.

Halutaanko tätä Suomeen, on oikea kysymys.

T: Japanissa 1/3 elämäänsä elänyt

Minun appiukkoni Japanissa työskenteli 80-vuotiaaksi saakka. Oli hieman pakko, koska hän oli yrittäjä ja lankoni oli tarkoitus jatkaa yritystä. Poika oli "hieman" haluton ja hukkateillä, koska olisi itse mieluummin tehnyt jotain muuta.

Appi työskenteli ahkerasti, jotta poika sai vihdoin suoritettua kalliit koulut loppuun ja kasattua itsensä niin, että pystyi ottamaan firman hoitoonsa. Onneksi lanko on sittemmin hyväksynyt asian ja alkanut jopa pitää työstään. 

Heti kun appi vihdoin jäi eläkkeelle, hänellä todettiin syöpä. Se vei parissa vuodessa, mutta ainakin appi ja anoppi "tutustuivat" toisiinsa sinä aikana uudelleen ja viettivät enemmän aikaa yhdessä kuin vuosikymmeniin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 22

Suosittelen että pidät hiukan lomaa joskus, ihan itsesi takia.

Mitä ahkerampi ja uhrautuvampi, sitä enemmän kovistellaan töihin.

 

Ei nykyään työelämässä ole lomia. On työttömyyttä ja pätkätöitä. Kaikkein ahdistavinta on mennä perhelomalle. Koko asetelma pitää näytellä. En ole hyvä sellaisissa. Mulla ei ole koskaan ollut palkallisia lomia tai virallisia lomia. Työttömyys on sitten se ainoa hetki milloin voisi pitää lomia, mutta muilla on silloin menoja. Kävin kahden viikon lomalla yksin.

Nyt olen tässä epätodellisessa tyhjässä olotilassa vieraiden ihmisten ympäröimänä. Olen lukkiutunut autotalliin. Tosi vaikea kohdata pehettä kun parin vuoden työkomennus on takana. En tunne edes itseäni. Persoona on eräällä tavalla hajautunut.

Työelämään jäi yksi ja täällä on toinen ja perhe odottaa minulta jot

Kyllä.  Tunnettu heitäkin jotka eivät edes vapailla hellitä.