Mistä tiesit, että olet kohdannut "sen oikean"?
Kommentit (66)
Tykkään hänen kauniista ja pitkistä pieruista :)
Ei sitä erikseen tarvitse miettiä, eikä huomata. Toinen vaan on siinä ja se on maailman luonnollisin ihminen
En ole kohdannut. Sinkku. Oli vääriä nuorena, jotka sekoittivat elämän. Mutta mukavia muutamia ihmisiä lienee maapallolla. En huolisi väärää.
tuntuu niinkun olisitte etsinyt toisianne kaiken aikaa
Läheisyys, läsnäolo ja vuorovaikutus tuntui yhtä helpolta kuin hengittäminen. Kun tavattiin, elämä mullistui henkisellä tasolla totaalisesti. Välitön molemminpuolinen rakastuminen ja toisen tunnistaminen, mitä ei ollut koskaan kummallekaan tapahtunut. Tuntui kuin olisi tullut kotiin ja katsoisi omaa sieluaan. Aivan kuin tuntisi toisen jostain hyvin hyvin kaukaa, selittämättömän kaukaa. Samat mielenkiinnon kohteet ja arvot, toinen tuntui kerta kaikkiaan itselle täydelliseltä ihmiseltä jossa rakastui kaikkeen syvästi. Toisen energian tunsi matkojen ja ajan päästä. Jouduttiin eroon pitkän välimatkan ja tiettyjen muiden asioiden takia, se tuntui kuin sydän olisi viety rinnasta. Vieläkin vuosien jälkeen mietin, ja enpä taida enää ketään miestä voida ottaa elämään. Aina ei elämä käy järkeen.
Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo mikään se oikea ollut vaan joku sun oma harha.
Kun näin että palkka on yli 10 tuhatta euroa kuussa. Ei kannata paljon muualle katsella.
Vierailija kirjoitti:
Lähti ''jalat alta''.
Ja rahat tililtä.
Jännästi työtön nainen tuossa ihastui hyväpalkkaiseen insinöörimieheen, rakkautta ensi silmäyksellä.
Tuntui oikealta, jalat alta, ei voi olla ikinä ketään muuta kuin tämä mies. No sitä kesti joitakin kuukausia ja sydänsurua vuosi päälle. Nykyisin en voi ymmärtää mitä tyypissä näin. Mieheni kanssa 30 v yhdessä, ei tuntunut oikealta alussa eikä mennyt jalat alta. Hänen kanssaan oli helppo olla ja oli hyvä mies. Tuntui sitten pikku hiljaa oikealta. Vuosikaudet. Tosin nyt taas tuntuu, että aivan sama vaikka erottaisiin. Ehkä Se Oikea vielä odottaa jossakin :)
Olen tiennyt ainakin kolme tai neljä kertaa kohdanneeni sen oikean. Joka kerta olen ollut väärässä.
Olin 48 joten olin jo nähnyt yhtä sun toista. Se vaan oli erilaista. Turvallista, luontevaa, kuin olisin tullut kotiin.
Ei ole mitään niitä oikeita. Niitä voi olla useita ja suurin osa osoittautuu kuitenkin vääriksi.
Eihän sitä tiedäkään kuin pidemmän tutustumisen ja yhteiselon jälkeen. Siitä, että elämä yhdessä on vuosienkin jälkeen ihanaa eikä ole mitään tarvetta vilkuilla muualle.
Vierailija kirjoitti:
Jännästi työtön nainen tuossa ihastui hyväpalkkaiseen insinöörimieheen, rakkautta ensi silmäyksellä.
:D Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Rahasi tuskin kiinnostaa ketään toista, kuin vain itseäsi. Lisäksi halusi susta varmaan vain jotain tiettyä asiaa. ;) Jotain muuta kuin rahaa.
Ihan kuin olisi palapelin viereinen osa. Niin luontevaa on olla lähekkäin. Pikkuhiljaa huomasin kuinka samanlaisia olemme. Kun sen yhdistää mielettömään seksuaaliseen kemiaan, niin ei sellaista palaa halua ikinä minnekään hukata.
Vierailija kirjoitti:
Jännästi työtön nainen tuossa ihastui hyväpalkkaiseen insinöörimieheen, rakkautta ensi silmäyksellä.
Mun nykyinen mies, joka on sähkäri, tienaa enemmän kuin insinööri-exä. Ei ne insinöörit niin rikkaita kuitenkaan ole.
Lähti ''jalat alta''.