Kun kukaan ei ymmärrä, en edes minä...
Olen kihloissa maailman ihanimman miehen kanssa.
Meillä on kaksi täydellistä lasta.
Mutta.. kokoajan mieleni täyttyy ajatuksesta, että joku päivä haluan lähteä lopullisesti maailmalle YKSIN..
Kaikki on hyvin ja mikään ei oikein rassaa mieltä, mutta kaipuu vapauteen o ii kova, että olen jopa miettinyt kaiken valmiiksi- kuka hoitaa lapset, raha-asiat, KAIKKI..
Kaikki olen jo miettinyt valmiiksi.
Olenko jotenkin sairas vai mitä helvettiä tämä on?
Ajatus on ollut jo monta vuotta ilmassa..
Kommentit (14)
Mulla on vähän samanlainen tunne, kauhea kaipuu kokoajan pois. Ja varsinkin se, että sais yksin mennä ja olla.
Siis kukaan ei ymmärrä näitä minun ajatuksia, minä mukaan lukien. Ettekä tekään varmaan.
Mulla on vähän samanlainen tunne, kauhea kaipuu kokoajan pois. Ja varsinkin se, että sais yksin mennä ja olla.
Mitä sä olet aina elämältäsi halunnut?
Tarkoitan sitä, että oma "suunnitelmani" oli vain matkustella ja tapailla ihmisiä, kunnes sitten tapasin mukavan miehen ja sain lapsen ja nämä haaveet "kaatuivat" siihen. Jotenkin se reissailu jäi kummittelemaan, vaihde jäi kai jollain tapaa päälle. Mieli tekisi ottaa ja lähteä, olla yksin ja päättää ihan yksin omista tekemisistään.
Voiko sullakin olla sitä, jollain tapaa vapauden kaipuuta? Sitä, ettei ole kenestäkään vastuussa?
Kakkonen
Fantasiat on kivoja, mutta tuskin toi oikeesti olisi ihanaa. Vaan voithan sä lähteä!
Jos lähdet, saanko tulla mukaan? :)
Kakkonen
Voisitko oikeasti hylätä lapsesi? Minuakin on aika ajoin kaduttanut että on lapsia tullut tehtyä: vapaus ja vastuuttomuus kiehtoo kyllä. Mutta kun he ovat olemassa ja minua tarvitsevat, en KOSKAAN voisi heitä hylätä ja aiheuttaa peruuttamattoman trauman oman itsekkyyteni takia.
En ole koskaan katunut sitä, ett ole lapseni tehnyt.
Siksi itsekkin olen hämilläni näistä ajatuksistani.
ap
Aika piankin. Olet jo valmistautumassa tilanteeseen tai sinua valmistellaan siihen.
Jää kirjaimet sanoje välistä kun nää näppäimet on NIIN pienet :)
Olen aina ollut ns. Oman tie kulkija, yksinäinen ratsastaja.
Nuorena harrastin vain irtosuhteita.
Aina olin haaveillut, että haluan olla yksin ja korkeintaan yksi lapsi eikä miestä.
Voi olla, että juuri se tekee "niin vaikeaksi" olemisen, kun kuvitelmat ovat olleet erilaisia kuin mitä oikeasti on sitten tullut.
Vaikka mies ja lapset olisi ihania, niin silti sitä omaa elämää ja vapautta kaipaa. Siitä huolimatta luulen, että jos menisit vaikka viikon lomalle jonnekin yksin, ikävä iskisi ja kaipaisit jo takaisin... Olisiko mahdollisuus koettaa sellaista?
Kakkonen
Pois lähtemisellä, sitä, etten tulisi enää takaisin..