Miehellä ehkä persoonallisuushäiriö, mistä apua?

Haukkui vain, ei hakannut.



Kymmenen vuotta jaksoin kuulla huutamista ja haukkumista, uuvuin ja masennuin, sain siitä lisää haukkuja. Lasten takia yritin kestää.



Lopputulos: Kaksi lasta masennusdiagnoosilla, toinen yrittänyt itsemurhaa, itse vuosien terapiassa, masennuslääkkeitä jouduin syömään pari vuotta. Mies sen kun porskuttaa. Uusi emäntä on kierroksessä, sääliksi käy.



Lopulta erosin, koska olisin tappanut itseni jos olisin jäänyt. Nyt elän ihanan, hellän ja kunnioittavan miehen kanssa ja kasaan itseäni terapiassa edelleen.



Kannattaako jäädä?

Todellakin pidä huoli, mitä lapsenne " oppivat" isältään! Minunkin lasten isä oli olevinaan niin täydellinen isänä ja lapset häntä " rakastivat" , todellisuudessa pelkäsivät kuollakseen... Jo pienennä esikoinen kuvitteli ettei osaa yhtään mitään eikä koskaan opi kun kerta isi niin sanoin...Tässä jo pari vuotta yritetty kohottaa tuota itsetuntoa kaikin voimin! Ja pahinta se,että kaiken raivon ja vihan lapset purkivat minuun, kun en heitä tarpeeksi ajoissa saanut pelastettua... Onneksi he kuitenkin ovat vielä nuoria, vuosia aikaa huomioda ja välittää heistä täysillä, jotta kasvaisisivat mahdollisimman tasapainoisiksi. Ennen kaikkea onneksi isä on tajunnut pysyä kaukana ja hiljaa!

Sanoit että toinen lapsistasi on arka ja hiljainen. Mahtaisiko isukilla olla osuutensa siihen asiaan?

OIkeastaan rakastuinkin hänen huomaavaisuuteen. En oikein tiedä, milloin tämä käänne tapahtui. Muutama vuosi sitten varmaan. Hän alkoi syyttämään minua kaikesta ja nyt viimeinen vuosi on ollut pahin. Alussa hän osasi pyytää anteeksi pieniäkin asioita. Viimeisen vuoden aikan hän ei ole pyytänyt anteeksi mitään. Tai on kerran, kun uhkasin mennä puhumaan asioista, silloin hän pyysi anteeksi ja lupasi parantaa tapansa, mutta vasta tämän uhkauksen voimasta. Tiedän että pahinta tässä on malli, jonka lapset saavat.



Nyt vaan pitäisi tehdä se ensimmäine askel ja hakea asuntoa. Kiitos kommenteista. Ne vahvistavat omaa ajatustani, vaikkakin toinen minäni yrittää vielä pistää vastaan. Tällä hetkellä olen eroamassa, mutta tiedän että saan vielä vakuutella itselleni uudestaan ja uudestaan, mikä on parasta.

He ovat ammattilaisia lukemaan, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa, sitten kun ovat saaneet uhrinsa koukkuun, tulee muutos ja hetkessä!

Ei persoonallisuushäiriö ole mielisairaus, jota voitaisiin hoitaa lääkityksellä tai terapialla. Enemmänkin kyse on kieroonkasvaneesta mielen rakenteista. Yleensä pers. häiriöiset eivät ole motivoituneita sitoutumaan hoitoon. Kuulostaa kurjalta, mutta uskon että vaihtamalla miestä elämäsi paranee. Olisin myös varuillani lasten ja isän kanssakäymisessä. Persoonallisuushäiriöisen kapasitetti aikuiseen ja tasapainoiseen vuorovaikutukseen, empatiakyky, manipulointitaipumus ym kun ovat vähän toista luokkaa kuin " normaali" väestöllä. En tietankään kannusta erottamaan lasta isästään, mutta pidä kuitenkin varasi.

Mitä minun pitäisi tehdä.



- Laittaa asuntohakemus vireille. Katselin kunnan sivuilta ja hakemuksen mukana pitää toimittaa todistus mm. erosta ja omistusasunnon arvosta. Jos en vielä pistä eroanomusta vireille, en saa todistusta siitä? Mistä saan todistuksen omakotitalomme käyvästä arvosta?



- ilmoitanko kotona asiasta vasta kun asunto saatu? tietääkö kukaan kuinka kauan voi mennä enne kuin saa asunnon?. En halua vielä lapsia tässä tilanteessa turvakotiin tms. Kun nyt kuitenkin kotona vielä pärjätään.



Missä sovitaan lapsista?



Olisko parasta varata aika esim. perheneuvolaan ja yrittää saada mieskin mukaan? Saisko sieltä neuvoja kuinka tämä erotilanne hoidetaan? Vai onko parempi mennä yksin?

Jotkut perheneuvolat ylikorostavat isän osuutta ja oikeutta lapsiinsa, huolimatta vaikka juurikin luonnehäiriöistä. Toisaalta niissä voi saada hyvinkin pätevää ohjausta. Turvakodit ovat varmasti niitä paikkoja, jossa sinua uskotaan, sinua ei painosteta yrittämään vielä jotain yms. Turvakotiin menon edellytys ei ole fyysinen väkivalta, vaan siellä henkinenkin pahoinpitely on syy paeta. Itse tekisin niin, että soittaisin turvakotiin ja kysyisin sieltä vinkkiä ja neuvoa miten kannattaa edetä.



Jos päätät edetä perheneuvolan kautta, älä missään tapauksessa ota miestä mukaan -hän tulee käyttämään saamiaan tietoja sinua vastaan. Pidä valmisteluvaihe täysin salassa, älä edes kotona väläyttele eroa.



Asuntoasiaan on vaikea sanoa mitään konkreettista, sillä eri kuntien käytännöt vaihtelevat.

Sinulla ei ole kiire nyt kun olet miehesi sairautta tunnistamassa, tiedostat tilanteen rauhassa. Luot toimintasuunnitelman ja varasuunnitelman ja alat rakentaa turvaverkkoa. Psykiatrisi lisäksi suositan juttelua perhekeskuksessa tai mikä kunnan perhetyöntekijä nyt teille mahdollinen olisikaan. Tärkeää on, että tuot tätä asiaa esille viranomaistahoilla. Isä nimittäin ei varmasti halua erota perheestään ja tulee tekemään kaikkensa litistääkseen sinut henkisesti ja jopa fyysisyyskin voi astua kuvaan. Hän saattaa keinoja kaihtamatta pyrkiä saamaan lapset erossa itselleen ja tuskin sitä toivot, ja tuskin lapset voisivat kasvaa normaaleiksi persoonallisuushäiriöisen kanssa. Lue aiheesta, aloita googlettamalla persoonallisuushäiriö ja hanki kirjastosta alan kirjoja. Tärkeintä tosiaan nyt on että tiedät mistä on kyse, mistä ei ja rauhassa mietit miten eteenpäin. Persoonallisuushäiriöitä on monia muitakin kuin narsistinen ja asosiaalinen ja useampi häiriö voi ilmetä samassa henkilössä. Mikäli kyse juuri kahdesta edellämainitsemastani tyypistä, voit olla varma, että erosta et helpolla selviä, toivottavasti ehjänä kuitenkin. Maltti ja rauhallisuus kehiin nyt, ja hyvä suunnitelma. Kaikkea hyvää toivottaa kymmenen vuotta asosiaalisen kanssa elänyt, nyt " vapautuva" kahden lapsen äiti.

Sairas tuhoaa pikkuhiljaa ympärillään elävät, eikä edes koe huonoa omaatuntoa.

Kuten edellinen tuossa mainitsikin, siellä he ainakin uskovat sinua, eivät ala vähättelemään huoltasi, tukevat ja välittävät. Ikävä kyllä juuri näissä perheneuvoloissa yms. löytyy vielä liikaa väkeä, jotka eivät tunnista/välitä varsinkaan narsistien uhreja.

Ja netin kautta löytyy paljon tietoa, miten edetä eroasioissa, itse tarvitsin asianajajan apua.

Eli kun kerrot eroaikeista tms, niin suuttuuko mies, haukkuu sinut, voiko olla ihan fyysisestikin väkivaltainen? Yrittääkö sovitella ja selittää parantavansa tapansa?



Lapsille isäsuhde ei välttämättä kuitenkaan ole hyväksi; siis tottakai lapset rakastavat isäänsä, mutta kyllä heitä traumatisoi se, jos isä haukkuu äitiä jatkuvasti. Miten mies suhtautuu muuten lapsiinsa - onko se sinusta normaalia??



Hurjasti voimia sinulle! MInustakin olisi hyvä soittaa sinne turvakotiin ja kysyä neuvoja. sinuna minä ehkä aloittaisin ne erovalmistelut itse kertomatta miehelle. Ja jos mies tekee mitään fyysistä väkivaltaa, niin mene heti lääkärille jne.

Vakavasti persoonallisuushäiriöinen ei tiedä, mitä rakkaus on, vaan simuloi vain näkemiään tunteenilmaisuja. Suhde lapeen voi kuitenkin olla hyvin kiinteä, koska tunne-elämältään rampa tarvitsee kainalosauvaa. Lapsen rakkaus on tärkeä itsetunnon pönkittäjä etenkn naispuoliselle narsistille. Toisaalta kun vanhemmalla on tärkeämpää menoa, lapsi voidaan hyvin jättää yksin kotiin tai hänen ruoastaan tai vaatteistaan ei huolehdita.



Minulla on siis kokemusta vain naispuolisesta persoonallisuushäiriöisestä. Ap:llä on se etu puolellaan, että koska hän on äiti, hänen on suhteellisen helppo saada lapset erossa luokseen asumaan. Naispuoliseslta psykopaatilta lapsia ei saa pois juuri muuten kuin huostaanottona suoraan psykiatriselle osastolle.

Nykyään on niin pop nää persoonallisuushäiriöt että joka erkki on lyömässä toiselle diagnoosia otsaan. Diagnoosin persoonallisuushäiriöstä tekee psykiatri ja itse asiassa henkilölle itselleen (varovainen tulisi olla tekemästä arvioita puolison kertomana, arvella kyllä voi kuten tässäkin tapauksessa).

Tietyt persoonallisuuden piirteet eivät vielä ole diagnoosiin tai mielenterveysongelmaan riittäviä sinänsä, meidän kaikkien piirteisiin liittyy niin narsistisia kuin muitakin persoonallisuuden piirteitä, eri asia sitten on kenellä on sairauteen asti.

Toiselle diagnoosin antaminen on aina vallankäyttöä, joten maallikkopiireissä tätä tulisi välttää. Kaikki epämiellyttävät ihmiset eivät ole persoonallisuushäiriöisiä vaan ihan kusipäitä muuten vaan.

Ap:lle tsemppiä ja toki av on paikka josta saa paljon vertaistukea! Hyvä juttu sinänsä mutta ehdottomasti tarvit muutakin.

Joskus alussa itki ja pyysi anteeksi käytöstään, että on haukkunut minua.

Joskus viime vuoden aikana sanoin, että ehkä meidän olisi parempi erota. Sanoi vaan, että senkun lähdet. Ei sinua täällä tarvita.

Joskus olen joutunut jäämään vähän myöhempään töihin. Olen sitten sanonut, että olen hyvissä ajoin takaisin, että ehdin laittamaan lapsille iltapalan ja nukkumaan. Sanoo vaan että ei minulla ole mitään kiirettä, koska pärjäävät hyvin ilman minua.

En siis usko, että suuttuu, jos puhun erosta. Olen ainakin saanut sen kuvan, ettei enää välitä, vaikka minä lähtisinkin pois. Toinen juttu on sitten lapset, niistä ei varmaankaan haluasi luopua.

Mies huutaa paljon lapsille, se on ainoa keino kieltää lapsia tekemästä jotain. lasten nukkumaanlaittaminen tarkoittaa sitä, että huutaa lapsille, että menkää nukkumaan. Ei auta hampaiden pesussa. Peittelee, jos tv:stä ei satu tulemaan mitään mielenkiintoista sillä hetkellä.

Omalla paikkakunnalla ei ole turvakotia. Varaan ajan perheneuvolaan. Siellä ehkä tiedetään oman paikkakunnan asiaoista, millä tyylillä täällä asiat hoidetana. Menen ainakin ekalla kertaa yksin, niin saa selittää missä mennään. Olen kirjoittanut paperille muutamia tilanteita, joten niistä varmaan saa kuvan tilanteestamme.

Kiitokset kaikille kirjoituksistanne. Nyt lähden viikonlopun viettoon, maanataina yritän päästä uuteen alkuun.

ap

Vierailija:

Eli kun kerrot eroaikeista tms, niin suuttuuko mies, haukkuu sinut, voiko olla ihan fyysisestikin väkivaltainen? Yrittääkö sovitella ja selittää parantavansa tapansa?

Lapsille isäsuhde ei välttämättä kuitenkaan ole hyväksi; siis tottakai lapset rakastavat isäänsä, mutta kyllä heitä traumatisoi se, jos isä haukkuu äitiä jatkuvasti. Miten mies suhtautuu muuten lapsiinsa - onko se sinusta normaalia??

Hurjasti voimia sinulle! MInustakin olisi hyvä soittaa sinne turvakotiin ja kysyä neuvoja. sinuna minä ehkä aloittaisin ne erovalmistelut itse kertomatta miehelle. Ja jos mies tekee mitään fyysistä väkivaltaa, niin mene heti lääkärille jne.

Vain toinen samassa tilanteessa ollut tietää, mitä pitää sanoa ja mitä pitää jankuttaa.

Mutta kyllä olen heräänyt siihen, että mieheni ei toimi ihan normaalisti ja tosiaankin varaan ajan nyt ensin tuonne perheneuvolaan. Sieltä varmaan saan apua ja ainakin ohjeita eteenpäin.

Vierailija:

Nykyään on niin pop nää persoonallisuushäiriöt että joka erkki on lyömässä toiselle diagnoosia otsaan. Diagnoosin persoonallisuushäiriöstä tekee psykiatri ja itse asiassa henkilölle itselleen (varovainen tulisi olla tekemästä arvioita puolison kertomana, arvella kyllä voi kuten tässäkin tapauksessa).

Tietyt persoonallisuuden piirteet eivät vielä ole diagnoosiin tai mielenterveysongelmaan riittäviä sinänsä, meidän kaikkien piirteisiin liittyy niin narsistisia kuin muitakin persoonallisuuden piirteitä, eri asia sitten on kenellä on sairauteen asti.

Toiselle diagnoosin antaminen on aina vallankäyttöä, joten maallikkopiireissä tätä tulisi välttää. Kaikki epämiellyttävät ihmiset eivät ole persoonallisuushäiriöisiä vaan ihan kusipäitä muuten vaan.

Ap:lle tsemppiä ja toki av on paikka josta saa paljon vertaistukea! Hyvä juttu sinänsä mutta ehdottomasti tarvit muutakin.

siellä ei sinänsä kukaan ole sinun puolellasi, se on vain keskusteluapua. Vain sinä tiedät jos on lähdettävä, ja silloin on turha odottaa sieltä tukea. Varsinkin jos mies tulee keskusteluihin niin hän varmasti antaa sivistyneet vaikutelman.

Ei siis paljastu välttämättä pelkästään henkilön itsensä kanssa jutellessa vaikka olisi millainen psykiatri kyselemässä. Tietenkin hiukan pidemmässä seurannassa varmaan selviää. Taitava manipulaattori voi vedättää myös ammattilaisia - kokemusta on. Mutta lapsista huomaa, jos ovat joutuneet elämään muutaman vuoden esim. häiriintyneen yksinhuoltajan kanssa, ilman terveemmän isän tukea.

Kun mies tulee sinne kestusteleen niin hämmästyt miten mukava ja ymmärtävä hän osaakaan olla, muiden kuullen. Pyytää vaikka anteeksikin, jos tarvitaan. Samoin esittää sinulle jonkin aikaa että hän yrittää ja on pahoillaan ja pyytää anteeksi jne.



Sitten kun olet päättänyt taas yrittää, hänen yrittämisensä vähenee, anteeksipyynnöt harvenevat, hän alkaa muistuttaa virheistäsi, sitten alkaa syyttää että sinussa sitä vikaa vasta olikin, ja lopulta on kaikki yrittämiset unohdettu ja ollaan takaisin samassa töykeässä haukkumisessa.