Lue keskustelun säännöt.
Miehellä ehkä persoonallisuushäiriö, mistä apua?
11.01.2007 |
Kävin keskustelemassa psykiatrin kanssa ja hän epäili kuvaukseni perusteella, että miehelläni on persoonallisuushäiriö. Järkytyin tuosta diagnoosista niin, että en tajunnut kysellä enempää ja seuraava aika on vasta parin viikon päästä.
Mieheni kohtelee minua todella huonosti, vaikka ei vielä ole lyönyt. Nyt kuitenkin mietin, onko ero ainoa ratkaisu, vai voidaanko miestä hoitaa? Miehen alistettavana en jaksa enää olla. Erotakaan en haluaisi, mutta muuttuuko mies koskaan.
Kommentit (42)
http: //www. narsistienuhrientuki. info/index. php?alasivu=138&valikko=3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikö minun pitäisi olla tukena niin myötä kuin vastamäessä. Kuka " hoitaa" miestä, jos minä eroan?
ap
Joko lähdet ja saat uusissa suhteissasi ihmisarvoista kohtelua ja sinulla on mahdollisuus onneen tai sitten kestät nykyistä tilannettasi lopun elämääsi ja mahdollisuutena on korkeintaan miehesi vallankäytön lisääntyminen.
Lue todella tuta jonkun antamaa linkkiä, niin ymmärrät todella, missä suossa olet.
Enkä todellakaan ole paha perheelleni tai läheisilleni. Ainoa ero vaan se, et mul menee välil aika kovaa, teen paljon asioita ja toisinaan kausi matalalentoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Enkä todellakaan ole paha perheelleni tai läheisilleni. Ainoa ero vaan se, et mul menee välil aika kovaa, teen paljon asioita ja toisinaan kausi matalalentoa
Persoonallisuushäiriöitä on monia, mutta jos on kyseessä vakava narsistinen persoonallisuushäiriö (narsistisuus on pienessä määrin ihan tervettä) eli oikeastaan psykopatia niin parasta mitä voi tehdä on paeta hyvän sään aikana. Psykopaatti ei oma-aloitteisesti luovu uhristaan, ei tunnista omaa sairauttaan, ei hakeudu hoitoon eikä hoidon avullakaan yleensä parane. Terapiassa psykopaatti vain keräilee uusia tapoja manipuloida toisia.
Toisin kuin esim. kaksipuolisesta mieliALAhäiriöstä kärsivällä, psykopaatilta puuttuu kyky tuntea häpeää ja katumusta. Näin ollen hän on täysin häikäilemätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulehan kertomaan kuinka teidän tarinanne eteni ja missä ollaan nyt? Kaikki hyvin??
Jotenkin tuntuu kuin olisin herännyt ja ero tuntuu niin todelliselta. Olen aiemminkin miettinyt eroa, mutta silloin olen ajatellut siitä vain hyviä puolia, nyt kaikkea negatiivista ja pelottavaa tulee mieleen. Haluaisin " nukahtaa" uudestaan, vaikka se uni mitä olen nähnyt ei mukavaa ole ollutkaan. Mutta nyt jotenkin tuntuu, että haluan mieluummin elää siinä unessa kuin hereillä ja tietää, että minun on erottava.
Suurin osa nykyisistä ystävistäni on miehen sukulaisia ja pelottaa, että jään yksin ja menetän sen turvaverkon, joka minulla on ollut. Illalla tuntui kamalalta kotona, kun katselin ja mietin, mitä kaikkea menetän.
Mietin myös mistä saan asunnon. Ehkä lapset joutuvat vaihtamaan koulua. Se tuntuisi liian pahalta. Itse en lapsi voi kouluun kuljettaa, koska joudun itse aamulla lähtemään töihin toiselle paikkakunnalle. Asunnon pitäisi siis löytyä läheltä koulua, eikä vuokraasuntoja lähistöltä paljon löydy.
Olen muuttanut miehen kotiseudulle ja juurtunut tänne. Talosta on tullut koti, miehen sukulaisita ystäviä. Nyt tuntuu, että menetän kaiken. Rahan suhteen varmaan pärjätään, kun olen töissä.
Ajatus että kertoisin asiasta lapsille, tuntuu raastavalta.
Ahdistus on kamala, vaikka en ole muuta tehnytkään kuin jutellut psykiatrin kanssa erosta.
Haluaisin toisaalta kertoa tästä kaikesta miehelle ja unelmoin että hän myöntäisi " kaiken" ja lupaisi muuttua ja menisi hoitoon, mutta toisaalta tiedän, että mikään ei muutu. Hän vaan suuttuisi ja huutaisi, että minussa se vika on. Kun annoin hänelle artikkelin persoonallisuushäiriöstä, hän sanoi, että kuvaus sopii hyvin minuun, itseään hän ei siitä tunnistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lähdin, mutta en voinut erota ' tavallisesti' sillä kun yritin puhua erosta mies heitti minut välittömästi pakkaseen sisävaatteissa eikä päästänyt sisään. Tämä vain yksi esimerkki eli voitte vain kuvitella.
Kun sitten sain järjestettyä salaa asunnon ja lopulta lähdin, en saanut mitään mukaani, en edes lastani. Lisäksi miehellä oli vielä niin suuri henkinen valta minuun ja olin niin hajalla koko karmeasta tilanteesta, että sai sovittua vielä niin suuret elatusmaksut että olen kokoajan ihan luilla.
Sukulaisiltani en saanut tukea, päinvastoin, tämä kuuluu myös asiaan näissä tapauksissa. Uhri jää yksin ja hyljättynä selviytymään.
Sen jälkeen tapahtui vielä vaikka mitä kauheuksia, mm mies yritti erottaa psykologiaa käyttäen lapseni minusta, mutta onneksi ei onnistunut.
Nyt tapauksesta on jo vuosia ja minä alan pikkuhiljaa voida paremmin.
Neuvoni sinulle on: Järjestä asiasi hiljaisuudessa, lähde ja jätä eropaperit, älä keskustele miehen kanssa jos keskustelut menevät överiksi. Kaikki mitä menetät ei ole sen arvoista että menetät elämäsi.
Itseni herätti viimein se tietoisuus että tämä on minun elämäni, minulla on oikeus päättää oman elämäni kulusta. En ollut valmis luovuttamaan kaikkia oikeuksia jollekkin toiselle. Näin itseni vanhana mummona kun mieheni oli jo kuollut ja lapsilla omat perheet. Silloin on aikaa ajatella miten on elämänsä kayttänyt. Näin sen tilanteen ja tunsin ne tunteet ja sen jälkeen en enää voinut muuta kuin lähteä.
Siunausta elämääsi.
persoonallisuushäiriöinen, onneksi ei minun mieheni. Koko elämänsä on yrittänyt hyötyä toisista, huijata ja varastaa. Velkaa on vähän joka puolelle. On hyvä puhumaan ja saa ihmiset uskomaan itseensä. Kohdellut perheitään huonosti vailla minkäänlaista omaatuntoa. Useampi lapsi eri naisille, vaikka ikää vasta hieman yli 30. Hänen mielestään kaikki on muiden vikaa, mitään psykiatrista hoidetta ei itsessään koe olevan. Äkkipikainen ja tuurijuoppo. Apua on saanut aina kriisien jälkeen ja velkoja on maksettu ja yritetty nostaa takaisin elämään. Eroa vielä kun voit, näiden kanssa jutut voivat mennä todella hankaliksi ja rumiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on todellakin narsistinen persoonallisuushäiriö, ei se siitä muutu kuin pahemmaksi! Jos itse olet valmis kestämään sellaista ***** loppuelämäsi, oma on valintasi. Toivoa paremmasta turha elätellä, se on vain hetkellinen kuvitelma ja narsistin tapa murtaa uhriaan yhä enemmän.
Minä valitsin vapauden, onnellisuuden ja lasten turvallisuuden pakenemalla ja nopeasti heidän isältään, päivääkään en ole katunut, eikä pidetä mieheen ollenkaan yhteyttä!
Nyt kun sen minulle ulkopuolinen sanoi, minun se täytyy uskoa, mutta olen kai vielä jonkinlaisessa shokkitilassa. Tunnen oloni jotenkin epätodelliseksi. Välillä kuvittelen, että kaikki on kuten ennenkin (on toivoa, että kaikki tulee kuntoon) ja äkkiä taas muistan, että minun täytyy erota. Tuntuu hieman samalta, kun vanhempani kuolivat. aina välillä uskoin, että he elävät ja kaikki on hyvin, sitten muistin, että he ovat kuolleet ja mietin, miten tuon kuoleman olisi voinut välttää. Nyt jotenkin mietin, että jos en olisi mennyt puhumaan asioistani, en tietäisi, että mieheni ei ikinä enää tule hyväksi minulle. Nyt se toivo on mennyt. Tämä tuntuu jotenkin yhtä peruuttamattomalta kuin kuolema. Silti välillä ajattelen, että voisin vain unohtaa kaiken ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Pistää pääni pensaaseen kuten jänis ja kuvitella, että olen turvassa.
En muista koska olisin viimeksi itkenyt. Paha mieli on ollut usein, mutta itsekenyt en ole. Illalla itkin yksin sängyssä, pelotti ja tunsin itseni aivan yksinäiseksi.
Kertokaa, miten etenen. Haenko ensin asuntoa. Voinko esim. kunnalta anoa asuntoa perusteena ero, vaikka en eroa ole vielä vireille laittanut. Haluasin tosiaankin ensin tuon asunnon, ennenkuin tekisin mitään muuta.
ap
Vierailija:
on todellakin narsistinen persoonallisuushäiriö, ei se siitä muutu kuin pahemmaksi! Jos itse olet valmis kestämään sellaista ***** loppuelämäsi, oma on valintasi. Toivoa paremmasta turha elätellä, se on vain hetkellinen kuvitelma ja narsistin tapa murtaa uhriaan yhä enemmän.
Minä valitsin vapauden, onnellisuuden ja lasten turvallisuuden pakenemalla ja nopeasti heidän isältään, päivääkään en ole katunut, eikä pidetä mieheen ollenkaan yhteyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti kuitenkin tarkkaan, haluatko jäädä miehesi kanssa samalle paikkakunnalle. Lähelle on helpompi tulla vainoamaan ja uhkailemaan kuin kauas.
Muuten voisit ottaa yhteyttä esim. lähimpään turvakotiin. Sinne voit mennä heti, ja sieltä saat käytännön apua kaikkien asioiden järjestämiseen. Jos turvakoti on liian kaukana, paikkakunnallasi on varmaan perheneuvola tai vastaava, josta voit kysellä apua.
Onnistut ja pärjäät varmasti, olethan pärjännyt jo nyt vaikeissa olohuhteissa. Uusi ja tuntematon pelottaa aina ja helposti on kiusaus valita tuttu vaikkei niin turvallinen vaihtoehto. Lähde kuitenkin kun vielä pystyt siihen. Jos nyt nukahdat, asiat voivat saada vaikka kuinka ikävän lopun.
Persoonallisuushäiriöinen voi havahtua kun elämänkriisi iskee, ei sinun apusi avulla, kohta olet itse sairas.
Lapset joutuvat vaihtamaan koulua, mutta se voi olla heille jopa hyvä vaihtoehto, jos nykyinen asuinpaikkakuntasi on pieni ja juorut lentävät.
Työ lähellä asuntoa helpottaa suuresti yh-arkeasi.
Yksi ongelma on, ne lähettää postia kotiin:( kysy voiko sen välttää.
Jos nykyisellä paikkakunnalla sinun on vaikea selvitä arjesta ja turvaverkko on vain miehen sukulaisia ja hänen huijattavissaan syyttämään sinua, mieti pitäisikö hakea asunto ja hoitopaikka läheltä työpaikkaasi. Näin minä tekisin. Tai siis tein mutta peruin.
Ap, lapset ehkä joutuvat vaihtamaan koulua,mutta
se tuskin on pahempi vaihtoehto kun eläminen tuossa tilanteessa. Persoonallisuushäiriö vaikuttaa koko perheeseen. Lähtekää nyt kun vielä voitte.
Lapset rakastavat isäänsä tosi paljon ja uskon että myös isä rakastaa lapsiaan. Tuntuisi kamalalta, jos eivät enää voisi nähdäkään. Tästä syystä haluasisin pysyä samalla paikkakunnalla. Ei mies kuitenkaan mikään hirviö ole. Haukkuu vaan koko ajan eli pahoinpitelee henkisesti. On kuitenkin vastuuntuntoinen, käy töissä, ei ryyppää.
Ero on lapsille järkytys ja toinen järkytys on kun joutuvat lähtemään pois kodistaan, joka on lapsille hirmuisen tärkeä. Toinen lapsista on joskus kysellyt, että eihän koskaan tarvii muuttaa pois. Nyt joudutaan todennäköisesti omakotitalosta kerrostaloon. Koulu on pieni koulu, jossa viihtyvät hyvin. Tiedän että etenkin toisella lapsista tulee olemaan vaikeuksia saada ystäviä, on sen verran hiljainen, jos koulu vaihtuu. Eli kunpa löytäisin asunnon nykyisen koulun läheltä.
ap
vuosia yritin saada hänet hoitoon mutta hänen mielestä hänessä ei ollut vikaa vaan minussa, kuvittelin asioita ja luulin sekä suurentelin. Lopulta erosimme kun en enää jaksanut. Hän kohteli huonosti minua sekä lapsia, osasi olla fiksusti kun oltiin kylässä tai meillä oli vieraita. Loppuvaiheessa alkoi tämäkin lipsua. Ei jaksanut skarpata enää. Ainoa vaihtoehto meidän kohdalla oli eroaminen. Päivääkään en kadu että erosin, nykykään hänellä on uusi vaimo ja perhe, toivon parasta että olisi parempi.