Mistä kumppani
Olen normaalipainoinen, tavallisen näköinen, hiljattain eronnut, keskituloinen, neljäkymppinen, aikuisten lasten äiti. Mistä löydän uuden mukavan, romanttisen, elämästä kiinnostuneen, omillaan toimeen tulevan miehen vakavaan suhteeseen?
Kommentit (38)
AP:lle suosittelen Gambiaa - sieltä saa mustaa mambaa täyttämään neljän lapsen äidin tyhjän aukon elämässä.
Kuutosen naiset etsivät deittiapeissa yhdeksikön miehiä. Lopputuloksena nämä naiset märisevät ei siellä mitään ole ja samaan aikaan 10 000 kuutosen miestä jatkavat epätoivoisena omaa etsintäänsä.
Olen kaiken tuon vastakohta, mitä aloittaja kertoi. Painoa on liikaa, liikuntavamma näkyy ja lapsiakin liuta, lapsenlapsiakin löytyy, eli elämä kohtuullisen tapahtumarikasta, mutta kumppani ehdokkaita on riittänyt. Tuntuu jotenkin oudolta, että kohtuullisen hyvät tapaukset eivät heitä löydä, vai onko tässä sellainen asia, ettei anneta mahdollisuutta toiselle ja sen tilanteen kehittymiselle?
Muutama sellainen sankari osui kohdalle, että heidät karkotin heti. Ensimmäinen oli minua 16 vuotta vanhempi todella pohjoisessa asuva, joka oli sitä mieltä, että rammalle pitää kelvata kaikki. Hänet minun piti estää kaikkialta, oli niin innokas kosija ja kylään tulija. Samoin duunari, joka oli enemmän ammattiyhdistysagentti kuin tekijä. Sekä lentopalloija, jolla ei ollut mitään käsitystä siitä, että viesteihin voi toki joskus vastata ja revähdys ei ole syy kadota viikoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan kannattanut jättää voimaantumatta ja panostaa siihen alkuperäiseen suhteeseen.
Panostin, mutta lasten isä ei panostanut muhun muuta kuin toksisuudella. Ei edes pariterapia auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Kuutosen naiset etsivät deittiapeissa yhdeksikön miehiä. Lopputuloksena nämä naiset märisevät ei siellä mitään ole ja samaan aikaan 10 000 kuutosen miestä jatkavat epätoivoisena omaa etsintäänsä.
Jos nainen on edes etäisesti ihmisen näköinen ja hän menee tinderiin, niin hän tulee välittömästi saamaan satoja tai jopa tuhansia tykkäyksiä.
Jollain keinollahan naisten on pakko karsia sitä miesmassaa, ei kukaan ehdi viestitellä satojen miesten kanssa. Ironista kyllä, tämä johtaa siihen että kaikki naiset valkkaavat sieltä tykkääjämassastaan ne parhaimman näköiset miehet, joka taas johtaa siihen että iso määrä naisia tavoittelee niitä muutamia samoja miehiä, jotka ovat ulkonäöltään parasta A luokkaa.
Lopputuloksena tämän johdosta on valtavasti miehiä jotka eivät saa Tinderistä mitään, valtavasti naisia jotka ovat kiukkuisia kun eivät saa sitoutettua sitä komeaa miestä, ja tyytyväinen vähemmistö komeita miehiä, jotka nauttivat elämästään 😀.
Vierailija kirjoitti:
Kuutosen naiset etsivät deittiapeissa yhdeksikön miehiä. Lopputuloksena nämä naiset märisevät ei siellä mitään ole ja samaan aikaan 10 000 kuutosen miestä jatkavat epätoivoisena omaa etsintäänsä.
Voi olla, että niitäkin on. Itse etsin suht omaa tasoani. Eli ihmistä, joka tulee omillaan toimeen, elämä on hallinnassa, ei addiktioita tai mt-ongelmia, rento, rauhallinen ja tasapainoinen. Samanlainen olen itsekin. Kasvoista kaunis ja normaalipainoinen. Tykkäisin myös, että miehellä olisi jokin kiva ulkonäöllinen piirre esim. lempeä hymy. Saa olla ylipainoakin, kunhan on terve ja jaksaa liikkua ongelmitta. Onko se sitten 9? No, mulle hyvä mies on 10. Miksi huonon haluaisin? Ulkonäkö ei todellakaan ole tärkein, mutta kyllä se määrittää ihastuuko vai lähteekö karkuun. Itse asiassa tykkään, ettei mies ole ulkoisesti täydellinen. Tosiaan se lempeä hymykin voi riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuutosen naiset etsivät deittiapeissa yhdeksikön miehiä. Lopputuloksena nämä naiset märisevät ei siellä mitään ole ja samaan aikaan 10 000 kuutosen miestä jatkavat epätoivoisena omaa etsintäänsä.
Jos nainen on edes etäisesti ihmisen näköinen ja hän menee tinderiin, niin hän tulee välittömästi saamaan satoja tai jopa tuhansia tykkäyksiä.
Jollain keinollahan naisten on pakko karsia sitä miesmassaa, ei kukaan ehdi viestitellä satojen miesten kanssa. Ironista kyllä, tämä johtaa siihen että kaikki naiset valkkaavat sieltä tykkääjämassastaan ne parhaimman näköiset miehet, joka taas johtaa siihen että iso määrä naisia tavoittelee niitä muutamia samoja miehiä, jotka ovat ulkonäöltään parasta A luokkaa.
Lopputuloksena tämän johdosta on valtavasti miehiä jotka eivät saa Tinderistä mitään, valtavasti naisia jotka ovat kiukkuisia kun
Totta. Ja naisten ainoa kommentti tähän ilmiöön on että "seurustelu ei ole hyväntekeväisyyttä". Eli he hyväksyvät ilmiön että p anomiehet saa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuutosen naiset etsivät deittiapeissa yhdeksikön miehiä. Lopputuloksena nämä naiset märisevät ei siellä mitään ole ja samaan aikaan 10 000 kuutosen miestä jatkavat epätoivoisena omaa etsintäänsä.
Jos nainen on edes etäisesti ihmisen näköinen ja hän menee tinderiin, niin hän tulee välittömästi saamaan satoja tai jopa tuhansia tykkäyksiä.
Jollain keinollahan naisten on pakko karsia sitä miesmassaa, ei kukaan ehdi viestitellä satojen miesten kanssa. Ironista kyllä, tämä johtaa siihen että kaikki naiset valkkaavat sieltä tykkääjämassastaan ne parhaimman näköiset miehet, joka taas johtaa siihen että iso määrä naisia tavoittelee niitä muutamia samoja miehiä, jotka ovat ulkonäöltään parasta A luokkaa.
Lopputuloksena tämän johdosta on valtavasti miehiä jotka eivät saa Tinderistä mitään, valtavasti naisia jotka ovat kiukkuisia kun
Anteeksi, olen hukannut maailman pienimmän viuluni, niin en voi soittaa sinulle surullista laulua. Mutta käy nyt hyvä mies ihmisten ilmoilla niin säilyy kosketus reaalielämään. Kaikenmaailman hiippailijat elelee parisuhteessa, esimerkkinä vaikka Halla-Aho tai huutokauppakeisari. Siinä sulle "alfaa".
Vierailija kirjoitti:
hyi, yh. mihin sinä taas miestä tarvitset? johan sinä (vähintään) yhden kanssa porsit.
Tässä nyt malliesimerkki mitä niistä deittisovelluksista löydät. Joten ymmärrän ettet ole löytänyt
Entä jos lakkaat etsimästä? Elä elämääsi ja anna asioitten tapahtua. Epätoivoinen etsiminen erittäin harvoin johtaa yhtään mihinkään. Itse en ole parisuhteessa enkä edes halua. Seurustellut olen useammankin kerran, ja aina se kumppani eteen tullut muualta kuin netistä.
Ja jos nyt niin kävisi ettei löydy, elä sittenkin elämääsi ja nauti siitä mitä sinulla on! Sinkkuelämä on täynnä mahdollisuuksia, voit tulla ja mennä, päättää itse ja yksin ihan kaikesta. Itse olen elänyt nyt useamman vuoden vapaana kuin taivaan lintu enkä häkkiin enää tule suostumaan.
Esim. tuo tyyppi jota tähän lainasin saa kuvotuksen nousemaan suuhuni. En tuhlaisi palanutta puupenniä moiseen.
19 vuoden suhde, josta 16 vuotta avioliitossa. Mies jätti toisen naisen takia.
En todellakaan halua miestä elämääni, olen todella tyytyväinen elämään vain lasten kanssa.
En etsi suhdetta enkä halua ketään miestä.
Suhteet ovat yliarvostettuja, tuovat enemmän stressiä ja päänvaivaa. Ilman miestä on oikeasti ihan mielettömän ihanaa olla ja elää. Kokeilkaa ja yllättykää.
N 45
Suomi: https://www.rosebrides.com/search/results/?skey=bf1052109fad3f11391f705…
Korkeasti koulutettuja: https://www.millionairematch.com/
Miksi haluat lisää ongelmia kun juuri pääsit edellisistä eroon?
Ei kukaan halua jännämiehen käyttämää naista.
Tuttavani mies kalastelee ruotsinlaivoilla. Ehkä sieltä löytyy muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut muutamassa deittiapissa vuoden mutta ei siellä mitään ole. Olen käynyt kaksilla Tinder - treffeillä mutta ei, ei.
Eli käytännössä odotat, että asiat tapahtuu ilman että sinun tarvitsee tehdä juuri mitään. Mitä jos unohtaisit ne sovellukset ja lähestyisit miehiä IRL?
Vierailija kirjoitti:
19 vuoden suhde, josta 16 vuotta avioliitossa. Mies jätti toisen naisen takia.
En todellakaan halua miestä elämääni, olen todella tyytyväinen elämään vain lasten kanssa.
En etsi suhdetta enkä halua ketään miestä.
Suhteet ovat yliarvostettuja, tuovat enemmän stressiä ja päänvaivaa. Ilman miestä on oikeasti ihan mielettömän ihanaa olla ja elää. Kokeilkaa ja yllättykää.
N 45
Yksi kysymys? Miten purat seksuaalisen energiasi? Onko sinulla joku kiva lelu? Teet väh. kerran vuodessa reissun Afrikkaan? Vai halut kadonneet vaihdevuosien myötä?

Tämä on yksi syy, miksi etsin kumppania. En halua yhden illan juttuja, mutta haluan miestä. Siksi toivon kumppania, vaikka edellisestä juuri pääsin
Ap