Erikoisjoukot kausi 2 Official- nämä 15 kokelasta osallistuvat rankkaan leirin
Erikoisjoukot palaa näyttävästi Neloselle maaliskuussa. Nämä kasvot nähdään. Mukana aiemmin tv:stä tuttuja sekä tuoreempia kasvoja!
https://www.nelonen.fi/uutiset/suomen-tv-historian-rankin-kilpailu-alka…
Katso lähetysajat : Erikoisjoukot - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (1585)
Ruudusta löytyvän esimakustelun perusteella kaudella nähdään paljon samanlaisia tehtäviä kuin viime kaudella. Jälleen on hulilupterit käytössä ja jälleen on taistelukoiran hyökkäys, sekä aina inhottavat maastomarssit nihkeän oloisessa maastossa.
Kuitenkin mukana on myös jonkin verran täysin uusia ja jännittäviä tehtäviä. Yhdessä pitää ilmeisesti paeta veteen uppoavasta autosta, sekä valjaiden kanssa ollaan tekemisissä entistä huimimmissa korkeuksissa. Odotan innolla mitkä on joka jakson teemat, ja miten ne on rakennettu. Mikään pikkubudjetti ei todellakaan kuitenkaan kyseessä ole, jos kaikki järjestelyt ja kustannushommat ohjelman sisällä sekä sen ulkopuolella kerran maksaa, enkä ihmettele että Nelosella on ollut kovat paineet tehdä tästä hyvä show. Viime kausi oli jo kova, varsinkin viimeisimmät jaksot!
Tartun tuohon yhteen kommentiin, että mukamas kameroiden sammuessa syövät kulissien takana hyvin, jne.
Kuuntelin itse asiassa taannoin YouTubesta "podcastia" jossa viime kauden kisaaja ja "voittaja" DJ Harkimo kertoi, että paikoitellen saattoi olla jopa sellaisia hetkiä, jotka oli paljon rankempia kuin ne hetket jotka lopullisiin jaksoihin mahtuivat. Tällä hän varmaan tarkoitti että kurin alla elämä jatkui ihan 24/7, vaikka ei kamerat kuvaisikaan. Ja kaikki ruoka mitä he saivat olivat varmaan ne ateriat mitkä jaksoissa näkyivät.
Kokelaat siis aidosti voisinko sanoa että kärsivät nälästä ja unen puutteesta, kuten jaksoistakin voi tarkkasilmäisenä huomata mikroilmeistäkin. Jaksot antavat ehkä virheellisen kuvan, että "kulissien takana" kokelaat saisivat jotain helpotusta. Voice-over mies ja monet muut lähteetkin ovat toistaneet sitä, että leiristä on koetettu tehdä niin autenttinen kuin mahdollista, ja joka ikinen minuutti täytyy olla varuillaan ja osata huolehtia omasta kunnosta. Näin on brittein ohjelmassa, kuten myös täällä kotimaassa!
Älä siis ala marisemaan, kokemus on RANKKA!
Jaaha, otsikon perusteella kiinnosti hetken, koska luulin että kyseessä on oikea reality takavuosien taistelusukeltajasarjan tapaan. Olikin taas joku formaattipaske, missä on julkkistyrkkjyjä ja mulkvistipoliitikkoja testaamassa "kovia" juttuja. Ei jatkoon.
Noora Räty oli varsinainen hapannaama farmissa, nimitteli miehiä jatkuvasti äijiksi, miten ottaa komentoja vastaan äijiltä?
Ne jotka ovat sitä mieltä, että helppo homma , niin tervemenoa kokeilemaan tai pitäkööt turpansa kiinni. Tämä ei ole mikään viidakonvaltiatar ohjelma vaan osallistujat saavat todellakin elämänsä kokemuksen jota tuskin unohtavat koskaan. Hatunnosto niille jjotka tästä läpi pääsevät.
Haluaisin tietää onko niin että kaikkien varustus on samanpainoinen vaikka 60kg kantaa saman varustuksen kuin 90kg painava henkilö.
Oona Tolppanen on ehdoton suosikkini!
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, otsikon perusteella kiinnosti hetken, koska luulin että kyseessä on oikea reality takavuosien taistelusukeltajasarjan tapaan. Olikin taas joku formaattipaske, missä on julkkistyrkkjyjä ja mulkvistipoliitikkoja testaamassa "kovia" juttuja. Ei jatkoon.
He eivät vain ole testaamassa kovia juttuja, vaan elävät myös kurinalaista elämää kahden viikon ajan. Ravintoa on tarjolla jokaisella aterialla vain kourallinen per kokelas, ja yleensä lepohetket ja yöunet katkotaan säälittömillä harjoitteilla, jolla koetetaan saada kokelaita luovuttamaan leiri.
Lopussa seisovat siis vain fyysisesti ja psyykkisesti vahvimmat kokelaat, jotka ovat selvinneet todellista sotatilannetta simuloivasta "äärimmäisestä testistä", kuten kouluttaja Robin Hendry viime kauden insertissä totesi.
Vähän hei siis kunnioitusta kokelaita kohtaan, ja ajattelepa itsesi tuonne tilanteeseen. Tulisit yllättymään karmealla tavalla voin sanoa!
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää onko niin että kaikkien varustus on samanpainoinen vaikka 60kg kantaa saman varustuksen kuin 90kg painava henkilö.
Oona Tolppanen on ehdoton suosikkini!
Luulen ja muistelisin että jokaisen rinkka on suhteutettuna omaan painoon, niin esimerkiksi vähän hoikempi nainen ei joudu kantamaan 50 kg painavamman miehen verran varusteita. Tässä kuitenkin koetellaan jokaisen henkilökoht. rajoja, että pitää olla joku mahdollisuus jokaisella selvitä, niin kantavat oman painon verran vain.
Tietysti jos joutuvat taas kantamaan niitä tiiliskiviä rangaistuksena, niin ne tietysti painaa saman verran kaikilla, että siinä vaiheessa kannattais miettiä että tottelis kouluttajia!
Oon niin tyytyväinen että pitivät tuon viimeisen vaiheen samana kuin viime kaudella. Kiinniotto & Kuulustelu on varmaan suomen televisiohistorian jännittävin, pelottavin ja ahdistavin kokemus osallistujille. Samaan aikaan saa kotikatsomoissa jännittää että kestääköhän ton pääkoppa loppuun asti. Paljastuuko peitetarina? Saako vakuutettua kuulustelijat sekä lopulta kouluttajatiimin!
Parempaa lopputestiä ei olekaan, ja luulen että juuri tämä vaihe tekee ohjelmasta niin onnistuneen. Leirin alkuvaiheessa fyysisellä kunnolla ja henkisellä vahvuudella on merkitystä. Loppuvaiheessa taas kokelaat ovat jo uupuneita, niin pitäisi vielä löytää sitä ekstra sisua ja mielen hallintaa!
Miten lie selviytyvät nää tän kauden kokelaat kuulustelusta, sen aika näyttää. Mutta jos Ellu G pääsee edes tuonne asti, uskon että joko menee hermot kuulusteijoihin tai unohtaa vain peitetarinan. Molemmat virheet olisivat kohtalokkaita oikeassa elämässä, onneksi ei sentään tässä sarjassa!
Rinkat on kaikilla samanpainoiset , tämä on faktatieto.
Vierailija kirjoitti:
Rinkat on kaikilla samanpainoiset , tämä on faktatieto.
Tavallaan tekee järkeä, kun leirin rankkuutta ja autenttisuutta halutaan lisätä!
Joo ei tarvii kattoo 😂
Ei helkutti mitä porukkaa...
Jokaisella meistä on omat murtumispisteensä. Se että kenellä se seinä tulee ensin vastaan, ja ketkä pääsevät pisimmälle, riippuu täysin henkilöstä ja tahdonvoimasta.
Kaikki kokelaat, ketkä ovat ohjelmaan ilmoittautuneet, omaavat jokseenkin samanlaisen ongelman: he ovat kokeneet elämänsä aikana jos mitä, mutta eivät koe että ovat löytäneet sitä varsinaista murtumispistettään, ja haluavat laittaa itsensä likoon tässä äärimmäisessä testissä ja ylittää kenties itsensä - jotta oppivat lisää siitä keitä he todellisuudessa, julkisuuskuvan takana ovat!
Se tekee tästä niin hyvän ohjelman, kun saa seurata jokaisen henkilökohtaista matkaa. Joillekin se on leirillä lyhyempi, mutta loppuun asti jaksavien osalta pääsemme näkemään heistä uusia puolia. Samalla ohjelma voi inspiroida ihan tavan kansalaisia puskemaan myös sinne epämukavuusalueelle, jos sitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei tarvii kattoo 😂
Ei helkutti mitä porukkaa...
Mielestäni on itse asiassa hyväkin, että on vähän tällaista p*skaa porukkaa. Tavallaan haluan nähdä että miten he muuttuvat ja miten käyttäytyvät kovan fyysisen ja psyykkisen paineen alla. Tuleeko esiin uusia piirteitä, ja väistyvätkö ne tutut ja "turvalliset" maneerit vahvan luonteen tieltä!
Joillekin kokelaille matka voi tyssätä lyhyeen fysiikan puuttumisen takia, mutta ihminen tuppaa kehittymään henkisesti ja psyykkisesti kovan paineen alla, ja se kiinnostaa varsinkin tän poppoon välillä!
Eipä kiinnostelis jos jotain tavan tallaajia ois töllössä. Ei tois mitään viihde-arvoa ohjelmaan, jota esitetään muutenkin Nelonen kanavalla. Taviksilla olis vaan mikä tahansa dokumentti, jonka sisältö ei henk.koht. kiinnostaisi meikää lainkaan. Tarvitaan sellaisia tunnettuja persoonia, joista voi aidosti nähdä sen kehityksen, kun tietää kenestä on kyse.
Selviytyjiin tai muihin tämä julkkis-teema ei kieltämättä sovi niin hyvin, mutta Erikoisjoukot on mielestäni paljon parempi julkkiksilla kuin taviksilla - se on ihan faktaa!
Vierailija kirjoitti:
Ennakkoluulot nyt veks kaikki!
Tän kauden ansiosta monista ei niin suosituistakin julkkiksista voi kuoriutua uusia, vahvoja puolia itsestään!
Kuka osasi odottaa että viime kaudella nais-dj ja missi läpäisivät kurssin onnistuneesti?! En minä ainakaan! Tarvitaan mielen lujuutta ja keskittymistä vaan, niin mikä vaan voi olla mahdollista!
Veikkaan että jos Ella rupee irvistelemään tai heittämään läppää kouluttajien edessä, voi olla lähtö muuten aika nopee. Ainakin trailerin perusteella kouluttajat ei anna tällä kertaa yhtään armoa, vaan totisesti puskevat kokelaat rajoille ja niiden yli. Jos ei onnistu, niin voivoi!
Mä osasin Amandan veikata, kun on sen verran kova kilpailija. Se mitä oli aikoinaan Viidakon tähtösissä ja muissa. Siläl on sisua.
Siitä missistä en ollut koskaan kuullutkaan, joten ei odotuksia.
Tälle kaudelle on vaan nyt niin kamalia naisia buukattu, että huh. Susanna Koski, Vuohijoki ja Gustafsson... Mielelläni näkisin sen kuoriutumisen, mutta en usko siihen.
Mähän katson tätä vaan kouluttajien takia. Janne <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakkoluulot nyt veks kaikki!
Tän kauden ansiosta monista ei niin suosituistakin julkkiksista voi kuoriutua uusia, vahvoja puolia itsestään!
Kuka osasi odottaa että viime kaudella nais-dj ja missi läpäisivät kurssin onnistuneesti?! En minä ainakaan! Tarvitaan mielen lujuutta ja keskittymistä vaan, niin mikä vaan voi olla mahdollista!
Veikkaan että jos Ella rupee irvistelemään tai heittämään läppää kouluttajien edessä, voi olla lähtö muuten aika nopee. Ainakin trailerin perusteella kouluttajat ei anna tällä kertaa yhtään armoa, vaan totisesti puskevat kokelaat rajoille ja niiden yli. Jos ei onnistu, niin voivoi!Mä osasin Amandan veikata, kun on sen verran kova kilpailija. Se mitä oli aikoinaan Viidakon tähtösissä ja muissa. Siläl on sisua.
Siitä missistä en ollut koskaan kuullutkaan, joten ei odotuksia.
Tä
Kouluttajista Robin ja Matias ovat varmaan ainoita, ketkä ei huuda joka väliin epäuskottavasti. Heiltä tulee selkeitä käskyjä, kuten että jatkat tai sitten luovutat. He myös heidän (käsikirjoitetut?) insertit luonnollisen oloisesti, eikä näy paljoakaan tyyliin pelkkä prompteriin tuijottaminen. Kaikki eleet ja pään liikuttelut, niitä ei voi feikata. He ovat molemmat siis mukavia ja aitoja itsejään myös kouluttajina!
Jannekin vielä menettelee, hänen käskynsä "pääkouluttajana" ovat vain ehkä turhan aggressivisia, ja hänen täytyy "egonsa" tähden tunkea myrstejä ja sieluun tuijottavia katseita sekä kirosanoja joka v*n sanan väliin. Muuten tykkään myös hänestä kouluttajana.
Sitten on tuo Knuttin Jan... Ei millään pahalla, mutta häneltä ei sanoja suusta puutu. Aina kun on kasvokkain kokelaiden kanssa, alkaa hirveä manaaminen ties kuinka monen desibelin voimakkuudella. Kivikova kasvo sekä vähän heikosti suoriutunut noista inserttien kuvaamisesta. Istuu kuin patsas, eikä elehdi miltei ollenkaan. Sitten jostain kumman syystä kun pui kollegoidensa kanssa takahuoneessa päivän suorituksia, tulee jotenkin irvistävä ilme heti esiin. Haiskahtaa pieni väkisin vedetty naurun tynkä...
Mutta ei siis pahalla, kunnioitan kyllä kouluttajia heidän urheutensa ja yrittäjyytensä tähden toki, esimerkillisiä miehiä sillä saralla!
Vierailija kirjoitti:
Muuten ihan ok osallistujalista, mutta Noora Räty ja Ellu G ovat kyllä sietämättömiä persoonia. Muuten suhteellisen freshiä väkeä. Erityisesti kiinnostaa nähdä, kuinka mukana jaksaa 55 -vuotias kokki Sami Garam ja Pastori Pike, jota ei ennen ole tainnut tällaisissa tositelkkari hommissa näkyäkään.
Odotan sitä hetkeä kun Ellugee poistuu paikalta ovet paukkuen ja toteaa kuinka sai sanottua taas viimeisen sanan.
Vierailija kirjoitti:
Rinkat on kaikilla samanpainoiset , tämä on faktatieto.
Jos siellä jokainen kuskaa lähinnä omia varusteitaan niin eihän ne mitenkään voi olla samanpainoiset. Onhan ne vaatemäärät pakostikin kevyempiä niillä joilla on pienemmät vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakkoluulot nyt veks kaikki!
Tän kauden ansiosta monista ei niin suosituistakin julkkiksista voi kuoriutua uusia, vahvoja puolia itsestään!
Kuka osasi odottaa että viime kaudella nais-dj ja missi läpäisivät kurssin onnistuneesti?! En minä ainakaan! Tarvitaan mielen lujuutta ja keskittymistä vaan, niin mikä vaan voi olla mahdollista!
Veikkaan että jos Ella rupee irvistelemään tai heittämään läppää kouluttajien edessä, voi olla lähtö muuten aika nopee. Ainakin trailerin perusteella kouluttajat ei anna tällä kertaa yhtään armoa, vaan totisesti puskevat kokelaat rajoille ja niiden yli. Jos ei onnistu, niin voivoi!Ainakin tuo dj olisi oikeassa maailmassa heitetty pihalle jo ensimmäisinä päivinä. Eikö se roikkunut hännän huippuna jossain alkupään marssissa? Pienikokoinen nainen ei valitettavasti pärjää miesten kanssa raskailla
Amanda oli hännänhuippuna lähes joka tehtävässä, mutta silti syystä tai toisesta voitti koko kisan. Siinä oli muutenkin muutama mystinen putoaminen kilpailijoiden itsensä toimesta, että liekkö käsikirjoitettu niin. Sinänsä hyvä ohjelma, mutta kun painotettiin ettei joukkue voi jäädä odottamaan, niin Harkimoa sai odottaa jatkuvasti.
Odotan tavallaan innolla Ellu G:n edesottamuksia! en kyllä yhtään itse kouluttajana sietäisi hänen itsekkyyttään ja ihme virnuilua. yhtäkkiä naama peruslukemilla, mutta ei tunnu vaan aidolta.
kuitenkin kun on kyse myös luottamuksesta ryhmän sisällä, niin kuinka helposti Ellu pystyy sulautumaan ryhmään sisään ja toimimaan tiimihengessä. entinen ura huippunyrkkeilijänä tuo aggressiivisuutta ja fysiikkaa, mutta vaikea on uskoa että hän tulisi täyttä 12 päivää selviämään. sen takia olenkin utelias, ja hyvä niin!
Muut 14 kilpailijaa näyttää ihan perus minun mielestäni. kaikki voi onnistua tai epäonnistua, ja esimerkiksi nää Gladiaattorit tähdet Vertti ja Oona voi yllättää joko positiivisesti tai sitten ei pääkoppa kestäkkää!
Ja sitten on toi 50+ vuotias keittiömestari... noh eipä ainakaan pelkän kunnon takia tule pitkälle pääsemään, kun tuon ikäiselle jo aamulenkkikin on hengästyttävää. Hän voi toki olla suurin yllättäjämme?!