Miten te muut vaativien vauvojen vanhemmat kestätte?

Ei sitä meinaakkaan jaksaa. En tiedä voisiko omalla lapsella olla maitoallergiaa, kun posket menevät punaiseksi imetyksen jälkeen. Hän on nyt 10 kk, joka ikinen päivä ja yö on taistelua. Ei ole helpottanut vaikka nykyään on jo isompi ja konttaa ja liikkuu paljon. En tiedä, onko vain niin utelias luonne että kaipaa kokoajan uutta virikettä. 

Vieläkin ihmettelen kun viikko sitten maanantaina oli hyvä päivä, ja jopa nautin olla lapsen kanssa kotona, kun oli ihmeen helppo. Lapsi on kokoajan kipeä, jonkun flunssan saa aina, kun nuolee kaikki paikat ja sitä ei voi estää. Pakko on liikkua kaupungilla, kun siellä hän viihtyy, kun on paljon katsottavaa. Rauhalliset kävelylenkit metsässä ei onnistu, pitää olla autoja ja menoa ja meininkiä. Tänään ei kotona suostunut syömään vaan itki ja kitisi kokoajan, niin mentiin kahvilaan niin siellä suostui..kotiin palattiin niin sama meno jatkui. Olen niin turtunut jo pieneen kitinään, että en enää sitä niin huomaa. Viime viikolla kaupassa joku nainen alkoi huutamaan, että miksi en hoida omaa lastani, että hän on ääni yliherkkä. Tuli paha mieli, kun kokoajan parhaansa yrittää, ja pakko julkisilla paikoilla on liikkua, kotona järkensä menettää.

Eli en oikein muita neuvoja voi antaa kuin mikä itellä toimii, kokoajan jotain pientä tekemistä, museoita, vauvatreffejä, kirjastoon missä muita lapsia ym, niin säilyy oma järki ja vauva viihtyy paremmin.. Toki sulla pienempi vauva, mutta sitten isompana ehkä. 

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa näistä ihan rehellisesti lapsettomille pariskunnille? Sen sijaan että kannustatte hankkimaan lapsia, SE KUN ON NIIIIIIN IHANAA ja niiiiiin erilaista kuin muiden lasten hoito!

Vähän realismia peliin hei suuntaan ja toiseen. Ymmärrät varmasti itsekin, että oman lapsen hoitaminen on erilaista kuin muiden lasten. Uskon, että osaat kuvitella vauvan hoidon varsinkin esikoisen kohdalla olevan intensiivisyydessään aivan uusi ja paljon ihmiseltä vaativa elämäntilanne - vaikka vauva olisi samaan aikaan rakas, toivottu ja ihana. Eivät nämä asiat sulje toisiaan pois enkä jaksa uskoa, että kukaan aikuinen ihminen oikeasti suunnittelisi elämäänsä esimerkiksi lapsen yrittämisen suhteen siten, että ajattelee vanhemmuuden olevan vain joko täydellisen vaaleanpunaisen ihanaa tai totaalisen harmaan kamalaa. Sellainen ajattelu on mustavalkoista ja naiivia.

Voimia

Mulla kaksoset enkä voisi olla onnellisempi. Kyllähän se väsyttää mutta sellaista elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaksoset enkä voisi olla onnellisempi. Kyllähän se väsyttää mutta sellaista elämä on.

Siis millaista se elämä on?

Vierailija kirjoitti:

Hämmentää näissä ketjuissa aina nämä varmuudet allergioista. Olen itsekin ihminen, jolla on muutamia ihan selkeitä allergioita, mutta vauvalla en koskaan lähtökohtaisesti olisi alkanut edes epäilemään mitään allergiaa, vaan nimenomaan niitä mistä kova itkuisuus yleensä johtuu eli joko refluksi ja/tai ummetus. Aivan varmasti on olemassa allergisia vastasyntyneitäkin, mutta olen vain aika hämmentynyt, että miksi juuri allergioita oletetaan syyksi jopa niin suurella varmuudella, että varta vasten halutaan tutkituttaa vastasyntynyttä yksityislääkäreillä. Mutta no, kenties oma elinpiirini on vain sitten tältä osin jotenkin "kuplautunut", kun tämmöistä ei ole tullut itselle vastaan.

Meillä oli vakuutus, niin miksipä ei oltaisi viety lasta lääkäriin? Lääkärin ohjeistamana tehtiin ensin välttämis/altistus-ruokavaliohoitoa. 6kk:n iässä maitoaltistus lääkärissä sekä prick-testit. Allergiat oli selvät. 2-vuotiaana uudet testaukset. Kaikki allergiat hävinneet.

Meidän itkuislla lapsella todettiin paha refluksi, mutta sitä ennen se oli yhtä turhaa lääkäreillä ramppaamista ennen kuin löytyi yksi joka tajus, lapsi söi sitten lääkkeen avulla 2.5 vuotiaasta 12 vuotiaaksi. Itku loppui. Kauan siinä meni mutta hän on nyt terve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaksoset enkä voisi olla onnellisempi. Kyllähän se väsyttää mutta sellaista elämä on.

Siis millaista se elämä on?

Onnellista, työntäyteistä, paljon hymyjä, paljon naurua, paljon omaa tahtoa, kujeilua, vaipanvaihtoa, syömistä, rakkautta. Kun lastaan ei tarkastele ensisijaisesti viallisena ja ongelmaisena, saa elämältä paljon enemmän.

Ehkä lapsen kanssa hössötetään liikaa?

Miettikää, miten esivanhemmat.pärjäsivät, kun lapsia oli kymmenen ja kotityöt raskaita. Ei ollut aikaa hyysätä vauvaa kuin perustarpeet. 

Meillä oli samanlaista huutoa koko imetyksen ajan. Loppui itsestään 5kk iässä kun maitoa ei vaan enää tullut. Mutta kas, loppui myös huuto kun siirryttiin täysin korvikkeeseen. Mä yritin karsia imettäessä vaikka mitä ruokavaliosta, mutta en sit varmaan tarpeeksi kuitenkaan. 

Itse mietin, että jotainhan vauva yrittää kertoa huutaessaan kurkku suorana? Ehkä itse käväisisin jopa lastenlääkärin vastaanotolla (sain paremmin sieltä itse apua kuin neuvolasta, silloin kun vauvallani oli mystistä itkuhuutoa).

Omalla vauvallani muuten yksi mystisen huutamisen aiheuttaja oli vauvan paidassa oleva huppu. Jotenkin ärsytti niin, että vauva huusi huutamistaan, mutta rauhoittui kun poistin käytöstä kaikki hupulliset paidat.

Kuulostaa ADHD:lta. Ps. Älä tee enempää lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä meinaakkaan jaksaa. En tiedä voisiko omalla lapsella olla maitoallergiaa, kun posket menevät punaiseksi imetyksen jälkeen. Hän on nyt 10 kk, joka ikinen päivä ja yö on taistelua. Ei ole helpottanut vaikka nykyään on jo isompi ja konttaa ja liikkuu paljon. En tiedä, onko vain niin utelias luonne että kaipaa kokoajan uutta virikettä. 

Vieläkin ihmettelen kun viikko sitten maanantaina oli hyvä päivä, ja jopa nautin olla lapsen kanssa kotona, kun oli ihmeen helppo. Lapsi on kokoajan kipeä, jonkun flunssan saa aina, kun nuolee kaikki paikat ja sitä ei voi estää. Pakko on liikkua kaupungilla, kun siellä hän viihtyy, kun on paljon katsottavaa. Rauhalliset kävelylenkit metsässä ei onnistu, pitää olla autoja ja menoa ja meininkiä. Tänään ei kotona suostunut syömään vaan itki ja kitisi kokoajan, niin mentiin kahvilaan niin siellä suostui..kotiin palattiin niin sama meno jatkui. Olen niin turtunut jo pieneen kitinään, että en enää

Tottakai voi olla maitoallergia 

Mun vauva huutaa varmaan 80% hereilläoloajastaan. Nukkuu kyllä ihan hyvin yleensä, kunhan olen vieressä. Tuskin siis kyse allergioista, luulisi niiden valvottavan myös yöaikaan. 

Vauva huutaa yleensä samantien, kun lasken hänet alas lattialle. Joku viihtyy siinä max. 10 minuuttia ennenkuin huuto alkaa. Jos menen toiseen huoneeseen esim. kotitöiden takia, alkaa karjua ihan heti ja todella kovaan ääneen. Joskus käytän kantoreppua, mutta jatkuva seisoskelu repun kanssa on vähän rankkaa itselleni. 

Vauva ei osaa siis vielä liikkua eteenpäin, ikää 7kk. Vaikuttaa todella turhautuneelta kun ei pääse liikkeelle. Mutta koskaan siis ei ole viihtynyt itsekseen hetkeäkään. 

 

Olen jatkuvasti hälytystilassa ja stressissä. Tuo todella kovaääninen karjuminen saa itseltäni pasmat ihan sekaisin. Myös hyväntuulisena vauva kiljuu korkealta ja kovaa :D

Olen myös huolehtinut, millainen lapsi vauvasta sitten kasvaa. Huojentavaa lukea täältä, että hänestä voi tulla ihan normaali lapsi, eikä tavallista vaikeampi. 

Välillä tuntuu, että kotoa poislähteminen on helpompaa kuin kotona oleminen. Ulkona vauvalla on muuta ihmeteltävää ja on sitten edes hetken hiljaa. 

 

Kotityöt hoidan päikkäriaikaan. Vauvan hereilläollessa en saa oikeastaan tehtyä yhtään mitään. Iltaisin vauvan nukahdettua en yleensä enää pääse pois sängystä, koska hän havahtuu heti ja alkaa karjua heti aivan täysillä. 

 

Tsemppiä meille :D 

"Ei sitä meinaakkaan jaksaa. En tiedä voisiko omalla lapsella olla maitoallergiaa, kun posket menevät punaiseksi imetyksen jälkeen."

Lapsellasi on paha olo ja kipuja ja vaan päivittelet asiaa. Törkeää. Lapsesi on allerginen jollekin syömällesi aineelle ja se tekee hänen olostaan sietämättömän. Virikkeet vähän helpottavat kivun tuntemuksia, kun huomio on välillä muussa.

T: Allerginen aikuinen

Mulla oli nuorin vaativa vauva, tosin on ollut vaativa ihan aikuisikään asti. Neljästä lapsesta kaikkein vaikein. Kaikki on opeteltu huudon kautta: uimaan opettelu, kävelemään opettelu, pyörällä ajo, konttaaminen, kenkien pukeminen. Nyt nuorena aikuisena hyvin jyrkkä ja ehdoton luonne, epärehellinenkin.

En tarkoita että ap:n vauvasta tulee samanlainen mutta ehdotan että joskus luonteessakin voi olla sitä, että huutaa.

Hirveästi tsemppiä, ap. Tiedän miltä tuo tuntuu, kun oma esikoinen oli samanlainen. Sitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut, mutta se tunne, kun lapsi näyttää nukahtaneen ja kuvittelee, että voisi nyt viimein itse syödä tai käydä vessassa, ja sitten hän vain parahtaa taas itkemään - ja itse tietää, että seuraavaan rauhallisen hetken mahdollisuuteen on monta tuntia.

Oli käsittämätöntä, miten kaikilla tuntuu olevan tarve neuvoa sitä univajeesta, väsymyksestä ja jatkuvasta hälytystilassa olosta hermorauniota äitiä itsestäänselvyyksillä. Siinä tilassa ainakin minusta en neuvot tuntuivat usein vielä alentuvilta. Ihan kuin ei olisi tullut mieleenkään kokeilla kaikkia konsteja jo itsekin, olla järjestelmällinen ja rauhallinen ja yrittää poissulkea ongelmia. Ulkopuolelta on kiva neuvoa, että itsepä olet hössöttämällä sen opettanut tuollaiseksi, kyllä minun vauva vain nukkui pitkät päiväunet omassa sängyssään. Ja sitten vielä nämä neropatit, joilla on tarve tulla ilmoittamaan, että ei pitäisi lisääntyä jos saa tuollaisia jälkeläisiä (hohhoijaa). Omalla taipaleella olen onneksi tavannut niitä 90-vuotiaita mummojakin, jotka kertovat ihan vastaavista vaikeuksista omien lastensa kanssa aikanaan.

Jos haluaa auttaa, voi mennä vähäksi aikaa sylittelemään ja heijaamaan sitä huutavaa lasta, että äiti saa edes hetken varman tauon. Jos ei halua auttaa, niin sitten voi pysyä poissa ja pitää päänsä kiinni.

Meidän vauvalla toimi parhaiten, että kannoin häntä koko päivän kantoliinassa tai -repussa. Paikoillaan ei voinut olla yhtään, mutta oli sentään hiljaa kun liikkui ja koko ajan heijasi jalkeilla repussa. Söin seisten ja heijaten, vessassa ja suihkussa käydessä piti vain antaa huutaa. Kannettuna saattoi nukahtaa vaikka puoleksi tunniksi, mutta liike ei saanut pysähtyä hetkeksikään. Oli todella rankkaa siinä univajeessa. Yöllä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin nukuttaa viereen, niin sai itsekin sentään nukuttua.

Vielä yksi oljenkorsi sinulle, jos tätä ei ole tutkittu: raudanpuute aiheuttaa unettomuutta vauvoillakin. Tätä on takavuosina tutkittu hyvin vähän, mutta esim. itse olin aneeminen koko raskauden ja nyt kun asiasta on tullut enemmän puhetta, olen pohtinut että olisiko tuo ollut meidän tilanteessa syynä. Mutta voi toki myös olla että mitään selitystä ei löydy ja pitää vaan yrittää selvitä näin.

Oma lapsi on nykyään 6, on hyväntuulinen, omatoiminen ja nopea oppimaan mitä vaan. Oppi mm. lukemaan 4-vuotiaana. Tuntuu, että hänelle oli silloin vauvana vaikeaa kun pää olisi kaivannut virikkeitä, mutta ei vielä fyysisesti pystynyt tekemään mitään.

Jos vauva vaatii nukkuakseen ja rauhoittuakseen kokoaikaisen liikkeen, on hänen fyysisessä olemisessaan jotain pielessä. Allergiasta mahakipuja? Selkänikamat lukossa ja siitä johtuvaa kipua? Raudanpuuteanemian aiheuttamaa ikävää oloa? jne.

Olen itse ollut varmaan todella ikävä vauva. Olin lähes kaikelle allerginen ja ruoat aiheuttivat kipujen lisäksi ällöttävää oloa ja sietämätöntä kutinaa. Lääkärin määräämät voiteet olivat liian vetisiä ja aiheuttivat voimakasta kirvelyä. Nyt on sopiva ruokavalio ja sopivat voiteet. Kivut ja kutinat pysyvät poissa.