Olen alkanut rakastua jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän ap:ta, olen itsekin sarjaihastuja tosin en näytä sitä näille kohteille. Parisuhteessakin olen 4 vuotta ollut. Saan valtavasti energiaa ja jotakin voimia elämää siitä kun pohdin uutta ihastuksen kohdettani tai kohteita, niitä voi olla monta samaan aikaan, joista kukin vuorollaan se jota eniten mietin.. Itsellä varmaan myös noita varhaisen kiintymyssuhteen traumoja ja parisuhde myös melko kylmä. Olen 30v ja välillä ihastun opettajaan, välillä työkaveriin, pomoon, huoltomieheen jne. mistä vaan mukavanoloisia miehiä löytyy, se että keskustelemme hetken, saa itseni ihan pauloihin. No nyt kun tämän kirjoittaa niin varmaan minulla on vakaviakin ongelmia.

Ei sinulla tarvitse olla sen suurempia ongelmia, kuin parisuhde väärän ihmisen kanssa. 

Kannattaisi erota ja alkaa suhteeseen vasta kohdattuaan ihmisen, jonka luona on niin hyvä olla että kukaan muu ei kiinnosta ja omat tarpeet tulevat hänen kanssaan tyydytetyksi. Joka haluaa suhteelta samoja asioita ja joka tarvitsee yhtä paljon läheisyyttä kuin sinä. Ei ole järkeä olla suhteessa, jossa haaveilee muista. Ei sen tarvitse olla sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän ap:ta, olen itsekin sarjaihastuja tosin en näytä sitä näille kohteille. Parisuhteessakin olen 4 vuotta ollut. Saan valtavasti energiaa ja jotakin voimia elämää siitä kun pohdin uutta ihastuksen kohdettani tai kohteita, niitä voi olla monta samaan aikaan, joista kukin vuorollaan se jota eniten mietin.. Itsellä varmaan myös noita varhaisen kiintymyssuhteen traumoja ja parisuhde myös melko kylmä. Olen 30v ja välillä ihastun opettajaan, välillä työkaveriin, pomoon, huoltomieheen jne. mistä vaan mukavanoloisia miehiä löytyy, se että keskustelemme hetken, saa itseni ihan pauloihin. No nyt kun tämän kirjoittaa niin varmaan minulla on vakaviakin ongelmia.

Ei sinulla tarvitse olla sen suurempia ongelmia, kuin parisuhde väärän ihmisen kanssa. 

Kannattaisi erota ja alkaa suhteeseen vasta kohdattuaan ihmisen, jonka luona on niin hyvä olla että kukaan muu ei k

Miksi 30-vuotias on neljä vuotta huonossa suhteessa ja ihastuu vähän väliä muihin? On kyllä hukkaan heitettyä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä huoritellaan aptä? Ei sille mahda mitään jos ihastuu toiseen. 

Kyllä mahtaa. Toisesta voi viehättyä, mutta tunteille vallan antaminen on tutkijoidenkin mukaan (kts linkki) tietoinen teko.

Sen voi halutessaan kampittaa, mutta moni ei halua, vaan haluaa piehtaroida ihastuksen tunteissa oikein kunnolla. Tietoisen teon  todistaa se, että ihastuminen tapahtuu vain tilanteissa, joissa ihastuneen elämään ns. mahtuu ihastuminen tai tuo jotain lisäarvoa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-suhde-valjahtynyt-nain-rakastu…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä huoritellaan aptä? Ei sille mahda mitään jos ihastuu toiseen. 

Kyllä mahtaa. Toisesta voi viehättyä, mutta tunteille vallan antaminen on tutkijoidenkin mukaan (kts linkki) tietoinen teko.

Sen voi halutessaan kampittaa, mutta moni ei halua, vaan haluaa piehtaroida ihastuksen tunteissa oikein kunnolla. Tietoisen teon  todistaa se, että ihastuminen tapahtuu vain tilanteissa, joissa ihastuneen elämään ns. mahtuu ihastuminen tai tuo jotain lisäarvoa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-suhde-valjahtynyt-nain-rakastu…

En tunnista tätä. En ainakaan viime ihastusta voinut estää, vaikka halusinkin. Tiesin ettei voi onnistua, mutta omia tunteitani en saanut estettyä. APlla tällasta tapahtuu todella usein, mutta hän saakin vastakaikua tahtoessaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän ap:ta, olen itsekin sarjaihastuja tosin en näytä sitä näille kohteille. Parisuhteessakin olen 4 vuotta ollut. Saan valtavasti energiaa ja jotakin voimia elämää siitä kun pohdin uutta ihastuksen kohdettani tai kohteita, niitä voi olla monta samaan aikaan, joista kukin vuorollaan se jota eniten mietin.. Itsellä varmaan myös noita varhaisen kiintymyssuhteen traumoja ja parisuhde myös melko kylmä. Olen 30v ja välillä ihastun opettajaan, välillä työkaveriin, pomoon, huoltomieheen jne. mistä vaan mukavanoloisia miehiä löytyy, se että keskustelemme hetken, saa itseni ihan pauloihin. No nyt kun tämän kirjoittaa niin varmaan minulla on vakaviakin ongelmia.

Ei sinulla tarvitse olla sen suurempia ongelmia, kuin parisuhde väärän ihmisen kanssa. 

Kannattaisi erota ja alkaa suhteeseen vasta kohdattuaan ihmisen, jonka luona on niin hyvä olla että kukaan muu ei k

 

Kyllä Ap varmaankin on alussa tuntenut noin miestään kohtaan, ettei siihen muita ole väliin mahtunut, mutta he ovat olleet yhdessä 19 vuotta ja tullut useampi lapsi, niin mahtuuhan siihen myös alamäkiä. Voi ihastua toisiin ihmisiin puolin ja toisin. Eikä se silti tarkoita, että olisi valinnut alunperin kumppania väärin perustein. Me ihmiset myös muututaan vuosien varrella ja tunteet muuttuu. Ymmärrän itse täysin, mitä Ap käy läpi ja että on mahdollista ihastua syvästi parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön, vaikka omassa avioliitossa kaikki olisi hyvin ja rakkauttakin olisi edelleen.

Luin AP:n aloitusviestin, ja ensimmäinen ajatukseni oli että kyseessä on joko provo, tai sitten AP:lla on aika pahoja mielenterveysongelmia.

Onpa mielenkiintoinen ketju, ja se mitä ap käy läpi, sopisi pääpiirteittäin myös siihen, minkä kanssa itse kamppailen. Minussa ja ap:ssa on paljon samaa; olemme samaa ikäluokkaa, oma avioliittoni on lähes yhtä pitkä, useampi lapsi, akateeminen koulutus, itsestään huoltapitävä jne. Minä myös rakastan miestäni ja lapsiani hyvin paljon, ja asiat on hyvin. Silti olen huomannut, että viime vuosina ihastun herkästi ja leijun pilvissä omissa haaveissani ja välillä, jos en saa vastakaikua, kärvistelen tuskissani. En usko, että olen rakastunut ihastuksiini, mutta syvästi ihastunut olen ollut. Koitan näitä ihastumisia välttää, mutten aina voi sille mitään. Tunteet ovat välillä niin voimakkaat. Koitan edes jättää ihastumiset oman pääni sisälle ja välttää tekemästä mitään, mutta aina se ei onnistu. Toistaiseksi teot on jääneet keskustelun ja viestittelyn tasolle, ja toivottavasti ei pidemmälle menekään. Mutta on se vaikeaa ja pitää kamppailla tunteidensa kanssa. En haluaisi ketään satuttaa ja tiedän jo tekeväni väärin viestittelemällä salaa ihastusteni kanssa. Se ei ole oikein puolisoani kohtaan eikä ihastuksiani kohtaan, ainakaan jos he ovat itse sinkkuja. Minulla oli kerran samaa aikaan 2 ihastusta, joihin pidin yhteyttä. En ymmärrä käytöstäni ja miksi ihastun niin palavasti kuten teini-iässä. Se on jokin niin ihmeellisen ihana tunne, perhosia vatsassa ja sydän hakkaa rinnassa ja hölmö hymy kasvoilla. Siihen tunteeseen jää koukkuun! Sydänsurut sen sijaan on jotain kamalinta, raastavaa ja lamaannuttavaa, silloin usein kadotan ruokahalun. Ymmärrän sen, kun ap sanoi, että lasten kasvaessa nyt jää itselle enemmän aikaa ajatella ja pohtia elämää. Mitä kaipaa elämäänsä ja mitä haluaa vielä kokea. Ja onhan se huumaavaa saada huomiota ulkopuoliselta, tuntea olevansa haluttu. Saan huomiota myös avioliitossani, joten olen miettinyt paljon, miksei se riitä, että miksi toisten miesten huomio hivelee? Saan varmasti lokaa niskaan tällä tekstilläni, eikä se mitään, tämä on kuitenkin oma elämäni ja nämä ovat tunteeni ja ajatukseni.

Täähän ei ollut AP, vaan 30-vuotias nainen ihan väärässä suhteessa. Hänen pitäisi erota selvästi. En ymmärrä miksi sinnittelee kylmässä suhteessa noin nuorena, ei ihme että syntyvyys laskee.

Vierailija kirjoitti:

Onpa mielenkiintoinen ketju, ja se mitä ap käy läpi, sopisi pääpiirteittäin myös siihen, minkä kanssa itse kamppailen. Minussa ja ap:ssa on paljon samaa; olemme samaa ikäluokkaa, oma avioliittoni on lähes yhtä pitkä, useampi lapsi, akateeminen koulutus, itsestään huoltapitävä jne. Minä myös rakastan miestäni ja lapsiani hyvin paljon, ja asiat on hyvin. Silti olen huomannut, että viime vuosina ihastun herkästi ja leijun pilvissä omissa haaveissani ja välillä, jos en saa vastakaikua, kärvistelen tuskissani. En usko, että olen rakastunut ihastuksiini, mutta syvästi ihastunut olen ollut. Koitan näitä ihastumisia välttää, mutten aina voi sille mitään. Tunteet ovat välillä niin voimakkaat. Koitan edes jättää ihastumiset oman pääni sisälle ja välttää tekemästä mitään, mutta aina se ei onnistu. Toistaiseksi teot on jääneet keskustelun ja viestittelyn tasolle, ja toivottavasti ei pidemmälle menekään. Mutta on se vaikeaa ja pitää kamppai

Et sinä enää todellisuudessa rakasta miestäsi, kuten ei ap:kaan rakasta miestään. Se, mitä kutsut rakkaudeksi, on vain tottumusta. Koska jos oikeasti rakastaisit, et antaisi yhdenkään ajatuksen viedä sinua eteenpäin. Mutta toivottavasti miehesi tekee samoin kuin sinä, kun et sinä pelkuri uskalla erota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa mielenkiintoinen ketju, ja se mitä ap käy läpi, sopisi pääpiirteittäin myös siihen, minkä kanssa itse kamppailen. Minussa ja ap:ssa on paljon samaa; olemme samaa ikäluokkaa, oma avioliittoni on lähes yhtä pitkä, useampi lapsi, akateeminen koulutus, itsestään huoltapitävä jne. Minä myös rakastan miestäni ja lapsiani hyvin paljon, ja asiat on hyvin. Silti olen huomannut, että viime vuosina ihastun herkästi ja leijun pilvissä omissa haaveissani ja välillä, jos en saa vastakaikua, kärvistelen tuskissani. En usko, että olen rakastunut ihastuksiini, mutta syvästi ihastunut olen ollut. Koitan näitä ihastumisia välttää, mutten aina voi sille mitään. Tunteet ovat välillä niin voimakkaat. Koitan edes jättää ihastumiset oman pääni sisälle ja välttää tekemästä mitään, mutta aina se ei onnistu. Toistaiseksi teot on jääneet keskustelun ja viestittelyn tasolle, ja toivottavasti ei pidemmäl

 

Luulen että näin on. Ihan yleistä että ihmiset nelikymppisenä aloittavat ns toisen kierroksen. Itse ihastunut APn ja 128. viestin kaltaiseen naiseen, olo on kuin lukiossa tai yliopistossa yli 20 vuotta sitten. Kyllähän se pahaa tekee kun näkee hänen flirttailevan muiden kuin minun kanssani. Ja oma mies vielä kuvioissa.

Mulla oli vastaavanlainen kausi suunnilleen samassa iässä vaikka en ollut parisuhteessa enkä tasan taatusti saanut ikinä vastakaikua keneltäkään (tuskinpa/toivottavasti edes ihastustani tiesivätkään), mutta sitten tuo kyky ihastua katosi kokonaan johonkin. En tiedä onko lopullista, mutta useampi vuosi tässä on jo mennyt ilman noita tuntemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Täähän ei ollut AP, vaan 30-vuotias nainen ihan väärässä suhteessa. Hänen pitäisi erota selvästi. En ymmärrä miksi sinnittelee kylmässä suhteessa noin nuorena, ei ihme että syntyvyys laskee.

Tai että sen itselle sopivan (ja parisuhdehaluisen) kumppanin löytyminen on vaikeaa, kun osa jumittaa väärien kanssa.

Se toisen roska on toisen aarre ja samaten se "ihan ok"/"välttää" itselle on toiselle ihan täydellinen. 

Jostain syystä toiset on hurjan omistuksenhaluisia sekä kuvittelee omaavansa oikeuden tuhlata sen toisen ainutkertaista elämää uskottelemalla olevansa hyvässä suhteessa/onnellisia hänen kanssaan vaikka todellisuudessa haluaisivat aivan jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa mielenkiintoinen ketju, ja se mitä ap käy läpi, sopisi pääpiirteittäin myös siihen, minkä kanssa itse kamppailen. Minussa ja ap:ssa on paljon samaa; olemme samaa ikäluokkaa, oma avioliittoni on lähes yhtä pitkä, useampi lapsi, akateeminen koulutus, itsestään huoltapitävä jne. Minä myös rakastan miestäni ja lapsiani hyvin paljon, ja asiat on hyvin. Silti olen huomannut, että viime vuosina ihastun herkästi ja leijun pilvissä omissa haaveissani ja välillä, jos en saa vastakaikua, kärvistelen tuskissani. En usko, että olen rakastunut ihastuksiini, mutta syvästi ihastunut olen ollut. Koitan näitä ihastumisia välttää, mutten aina voi sille mitään. Tunteet ovat välillä niin voimakkaat. Koitan edes jättää ihastumiset oman pääni sisälle ja välttää tekemästä mitään, mutta aina se ei onnistu. Toistaiseksi teot on jääneet keskustelun ja viestittelyn tasolle, ja toivottavasti ei pidemmäll

No jos ei tee mitään muuta kuin viestittelee niin mitä se haittaa? Olen minäkin töissä ihastunut, mutta emme ole mihinkään siitä edenneet. Pelkästään puhuttu töiden ohessa ja kahvitunneilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa mielenkiintoinen ketju, ja se mitä ap käy läpi, sopisi pääpiirteittäin myös siihen, minkä kanssa itse kamppailen. Minussa ja ap:ssa on paljon samaa; olemme samaa ikäluokkaa, oma avioliittoni on lähes yhtä pitkä, useampi lapsi, akateeminen koulutus, itsestään huoltapitävä jne. Minä myös rakastan miestäni ja lapsiani hyvin paljon, ja asiat on hyvin. Silti olen huomannut, että viime vuosina ihastun herkästi ja leijun pilvissä omissa haaveissani ja välillä, jos en saa vastakaikua, kärvistelen tuskissani. En usko, että olen rakastunut ihastuksiini, mutta syvästi ihastunut olen ollut. Koitan näitä ihastumisia välttää, mutten aina voi sille mitään. Tunteet ovat välillä niin voimakkaat. Koitan edes jättää ihastumiset oman pääni sisälle ja välttää tekemästä mitään, mutta aina se ei onnistu. Toistaiseksi teot on jääneet keskustelun ja

Työpaikalla nyt ainakin pitäisi välttää flirttiä ym. siinähän menee vielä työtkin sekaisin, siviilielämän lisäksi.

Samanlaista sekoiluahan se oli parikymppisenä, nelikymppisenä tulee vain uusi kausi. Tuntuu vaan ettei kukaan ole oppinut mitään nuoruudesta, vaan samat virheet toistuu nelikymppisenä. Flirttaillaan avoimesti varattuna / varattujen kanssa ym. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sulla on joku persoonallisuushäiriö. Ehkä toi sun mies, joka tuntuu olevan täysi lapanen, ei täytä kaikkia sun tarpeita. Mistä me se voidaan tietää. Mieti itse. 

Ei kukaan ihminen voi täyttää jonkun toisen kaikkia tarpeita. Tyytyväisyys ei voi tulla mistään muualta kuin oman itsen sisältä. Minusta mies ei vaikuta lapaselta, vaan ymmärtäväiseltä muiden mokia kohtaan.

Surullista luettavaa, olin aina romantikko, mutta eihän AP:n miehen tilanteeseen haluaisi joutua.