Stub ollut pettymys. Olisin kuvitellut että vuodet olisivat karaisseet häntä ja että olisi saanut tietynlaista kypsyyttä
Stubin ongelma on se että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Ylemmyydentuntoinen ja kopea asenne eivät herätä kunnioitusta.
Kommentit (421)
voi, niin turhaan, niin turhaan tuo trolli työtään yrittää, näethän ettei se kanna
Vierailija kirjoitti:
Stubb on paremmista piireistä. On äitinsä puolelta hienostosukua ja luultavasti he ovat antaneet lapsenlapselleen rahaa. Ihan varmasti sieltä on saanut ihan kaikkea mitä vain on halunnut. Oma syy jos ottaa paljon lainaa. Kertoo siitä, ettei osaa hoitaa asioita. Onko pakko asua hienostoalueillta. myöskään isän puoleinen suku ei ole mitään piikoja ja renkejä.
Eikö Lehtisaarikin ole hienostoaluetta. Siellähän on lapsuutensa viettänyt.
Ei todellakaan oo. Siellä on pystyyn lahonnu ostari ja 60-luvun huonokuntosia kerrostaloja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kokkareiden ehdokas Stubb pääsi pressaksi sen takia, että kokkareilla oli resursseja panostaa vaalimainontaan ja heillä oli myös suurin kannatus. Heillä oli suurin kannatus eli 1. kierroksella oli aika varma jatkoopääsy. Toisella kierroksella on sitten enää kaksi ehdokasta eli oli pakko äänestää jotain. Monihan jätti kokonaan äänestämättä. Eikä Stubb niin paljon saanut enempää kuin Haavistokaan.
Oli parempia tai ainakin yhtä hyviä muitakin ehdokkaita, mutta politiikka on kovaa peliä. Ei paras niissä mittelöissä voita.
Niin no Pekka Haavisto ei ainakaan ollu paras. Sehän oli niistä yheksästä vähiten koulutettukin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarpeeksi 'arvokas' presidentiksi. Virnuilee!!! Ollut hiljaa, kun maa makaa kurjuudessa, köyhyydessä, vanhusten hoito retuperällä, lääkäriin ei pääse.
Ottais nyt jotain kantaa kokkareiden säästötalkoisiin, kun velka vaan syvenee😠
No voi että. Hymyiletkö sä koskaan ku kaikki on noin huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubb on paremmista piireistä. On äitinsä puolelta hienostosukua ja luultavasti he ovat antaneet lapsenlapselleen rahaa. Ihan varmasti sieltä on saanut ihan kaikkea mitä vain on halunnut. Oma syy jos ottaa paljon lainaa. Kertoo siitä, ettei osaa hoitaa asioita. Onko pakko asua hienostoalueillta. myöskään isän puoleinen suku ei ole mitään piikoja ja renkejä.
Eikö Lehtisaarikin ole hienostoaluetta. Siellähän on lapsuutensa viettänyt.
Ei todellakaan oo. Siellä on pystyyn lahonnu ostari ja 60-luvun huonokuntosia kerrostaloja.
No oli se aikoinaan ihan ihan hyvä asuinalue. Eihän 60-luvun kerrostalot ole huonoja, jos niitä on remontoitu. Ostarit nyt on melkein joka paikasta jätetty hoitamatta, eikä niissä enää ole mitään kauppoja, kun ihmiset käy suurissa kauppakeskuksissa. No ainakin myös Stubbin äidin oli varaa olla kotona. Ei varmaan ole kaikilla siihenkään varaa. Näyttää ainakin siellä 2 huonetta maksavan tällä hetkellä yli 200.000 euroa kerrostalossa. 60-luvulla rakennettu yksiö maksaa 179.000 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Yleisötilaisuudessa Suomessa on jo limsat heitetty sen päälle
ai niinkö kovasti ryssssssää viddudddaa, kun Suomella ei ole rysssssämielistä pressaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia äänestin Haavistoa - oltaisiin saatu kypsästi ajatteleva ja valtiomiesmäisesti käyttäytyvä presidentti.
Stubb on humaani ihminen, ja täyttää hyvin "sivistysporvarin" kriteerit, mutta on liian spontaani. Haastatteluissa peesasi Haavistoa, ja riski sille että puhuu läpiä päähänsä ulkomaisen maailman lehdistön edessä on liian suuri. Typerä lausunto vaikka YK:ssa ei enää menisi ohi jollain koppavalla "sori siitä"--viestillä.
Ylioppilas ja siviilipalvelusmies joka miehen kanssa asuu. Me ei tiedetä mitä tyhmää se ois keksiny presidenttinä, esim.rajalain kaatamisen. Onneks sun laisia on vähemmän. Naisilta vois muutenki ottaa äänioikeuden pois ku teistä suurin osa äänesti Haavistoa.
+puolustusvoimien alasajo, isisakkojen rahtaus, rysssssien hyysäys kaikinpuolin, siinä syy miksi en naisena voinut ikimaailmassa Haavistoa edes ajatella pressksi. Se että on homo ei vaikuttanut mitään, kautta maailman on homoja päättävillä puikoilla.
Kyllähän tuohon on nyt tottunut. Ruvennut rauhoittumaan, hyvä presidentti hänestä vielä tulee. Olisi tullut Haavistostakin, Häkkäsestä ja Aaltolasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet uskoivat, että Stubb olisi muuttunut, mutta ikävä kyllä ei ole yhtään. Sama vanha tyyli jatkuu. Kaikki arvokkuus on kadonnut presidentti-instituutiosta. Onneksi en itse häntä äänestäntyt. Nyt saa hävetä/pelätä, mitä hän päästää suustaan. Mitä merkitystä on oikeasti presidentin sukupuolisella suuntautumisella. Eihän me tiedetä kenenkään sukupuoli-identiteetistä. Jos vaikka vain elää mahdollisesti kaapissa. Pelkkä tuote koko Stubb.
Niin onhan sillä kuitenki merkitys asuuko mies miehen vai naisen kanssa. Haavisto ei paljon sitä häpeä että asuu miehen kanssa.
Ai että moni kakku päältä kaunis. Kaapissa voi tehdä mitä vaan, kunhan asuu naisen kanssa. Onkohan Stubbeilla eri makuuhuoneet. Pitkäänhän he asuivat eri maissa
Eihän se sitä ole julistanut, siis sitä, että jotain peräreikää venyttelee. Se on sun mielikuvituksesi tuotetta, mutta homojahan on ollut kautta aikojen, ei siinä pitäisi nyt mitään niin erityistä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään Stubbista. Ulospäinsuuntautunut, välitön, sosiaalinen ja.... myönnän, ylimielinen. Ei haittaa. Antaa mennä. Isolla egolla vaan ja hyvällä kielitaidolla maailmalle. Rouvansa on myös minusta napakymppi. Aivan toista tasoa kuin hajuton ja mauton Jenni, jolta puuttui sosiaalisia taitoja. Jennihän oli niin arka sanomaan koskaan mitään. Sosiaalisesti sujuva ihminen vastaa ja on "avoin", mutta osaa rajata, mitä sanoo. Vaikutelma voi tulla avoimesta ja välittömästä ihmisestä, mutta silti ei oikeasti sano sellaisia asioita, joita ei halua sanoa. Lisäksi Suzanne osaa tuoda itsensä esille, ottaa kantaa, mutta ei tunkeile kuitenkaan liikaa, koska hänhän ei ole se "pomo" vaan miehensä. Ei kansa ole vaimoa äänestänyt vaan miehensä.
Todellakin iines osaa tuoda itsensä esille, hahah.
Rouva Stubb on niin pidättyväinen kuin olla ja saattaa. Vielä enemmän kuin Jenni Haukio.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään Stubbista. Ulospäinsuuntautunut, välitön, sosiaalinen ja.... myönnän, ylimielinen. Ei haittaa. Antaa mennä. Isolla egolla vaan ja hyvällä kielitaidolla maailmalle. Rouvansa on myös minusta napakymppi. Aivan toista tasoa kuin hajuton ja mauton Jenni, jolta puuttui sosiaalisia taitoja. Jennihän oli niin arka sanomaan koskaan mitään. Sosiaalisesti sujuva ihminen vastaa ja on "avoin", mutta osaa rajata, mitä sanoo. Vaikutelma voi tulla avoimesta ja välittömästä ihmisestä, mutta silti ei oikeasti sano sellaisia asioita, joita ei halua sanoa. Lisäksi Suzanne osaa tuoda itsensä esille, ottaa kantaa, mutta ei tunkeile kuitenkaan liikaa, koska hänhän ei ole se "pomo" vaan miehensä. Ei kansa ole vaimoa äänestänyt vaan miehensä.
Todellakin iines osaa tuoda itsensä esille, hahah.
Rouva Stubb on n
Aku ja Iines on hieno presidenttipari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aprillipila koko jätkä.
Hän on syntynytkin 1.4.1968.
Nimenomaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa Niinistö voisi vielä jatkaa. Pysyisi Suomessa vakaus.
Jep. Haavisto olisi ollut sopiva myös.
En nyt tiedä. Niinistöllä alkaa olla jo ikää, ja Haavistolla ei ole minkäänlaista ammattiin johtavaa koulutusta.
Haavistolla koulutusta pressaksi enemmän kuin kellään.
Juu juu, lukiopohjalla pressaksi.
Eipä siellä ollut sopivampiakaan tarjolla
Ei muut olleet sen huonompia. Stubb pääsi näistä sen takia presidentiksi, koska kokkareilla oli niin suuri kannatus.
Ja koska RKP:llä ei ollut omaa ehdokasta, sai hän kaksikielisenä paljon myös sen puolueen kannattajien ääniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa Niinistö voisi vielä jatkaa. Pysyisi Suomessa vakaus.
Jep. Haavisto olisi ollut sopiva myös.
En nyt tiedä. Niinistöllä alkaa olla jo ikää, ja Haavistolla ei ole minkäänlaista ammattiin johtavaa koulutusta.
Haavistolla koulutusta pressaksi enemmän kuin kellään.
Juu juu, lukiopohjalla pressaksi.
Eipä siellä ollut sopivampiakaan tarjolla
Ei muut olleet sen huonompia. Stubb pääsi näistä sen takia presidentiksi, koska kokkareilla ol
ja laajasti yli puoluerarojen koko maassa
Stubbhan on ollut paljon parempi presidentti kuin edes odotinkaan. Monia tärkeitä kokouksia ulkomailla, kaksi valtiovierailuja tehtynä ja kolmas tulossa Norjaan lokakuussa. Upeaa katsoa kielitaitoista presidenttiämme ja hänen tyylikästä ja hymyilevää puolisoaan. Isännöinyt monia ulkomaalaisia valtiojohtajia ja ministereitä, eilen yksi presidentti ja kolme USAn kongressin edustajainhuoneen edustajaa kävivät Suomessa. Monta maakuntamatkaa Suomessa, tavallisten ihmisten tapaamisia. Osallistuu koulurauhan julistukseen ensi viikolla ja vierailee ikääntyvien luona. On lehdistön käytettävissä aina matkoilla ja vastaa kysymyksiin. Tavannut paljon eri kulttuurilajien edustajia sekä monien lajien urheilijoita. Edistää vaimonsa kanssa terveellisiä elämäntapoja julkaisemalla kuvia lenkkeilystään ja uinnistaan. Ja on mukava seurata presidentin, hänen perheensä äheistä yhdessäoloa presidentin isän ja bonusäidin kanssa. Mahtavaa, että meillä on presidentti, joka tiedottaa työstään enemmän kuin edeltäjät yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään Stubbista. Ulospäinsuuntautunut, välitön, sosiaalinen ja.... myönnän, ylimielinen. Ei haittaa. Antaa mennä. Isolla egolla vaan ja hyvällä kielitaidolla maailmalle. Rouvansa on myös minusta napakymppi. Aivan toista tasoa kuin hajuton ja mauton Jenni, jolta puuttui sosiaalisia taitoja. Jennihän oli niin arka sanomaan koskaan mitään. Sosiaalisesti sujuva ihminen vastaa ja on "avoin", mutta osaa rajata, mitä sanoo. Vaikutelma voi tulla avoimesta ja välittömästä ihmisestä, mutta silti ei oikeasti sano sellaisia asioita, joita ei halua sanoa. Lisäksi Suzanne osaa tuoda itsensä esille, ottaa kantaa, mutta ei tunkeile kuitenkaan liikaa, koska hänhän ei ole se "pomo" vaan miehensä. Ei kansa ole vaimoa äänestänyt vaan miehensä.
Todellakin iines osaa tuoda itsensä esille, hahah.
Rouva Stubb on pidättyväinen kuin olla ja saattaa. Vielä enemmän kuin Jenni Haukio.....
Suzanne Innes-Stubb ei todellakaan ole pidättyväinen. Kättelee ihmisiä, juttelee heidän kanssaan ja väläyttää samalla lämpimän hymyn ja osoittaa, että todellakin haluaa tavata sen ihmisen. On myös mukava katsoa presidenttipariamme yhdessä, heillä on aivan mahtava kemia keskenään ja rakkaus näkyy joka katseessa, heillä on hauskaa yhdessä ja sitä on hieno katsella!
https://i.media.fi/incoming/ipyac5/9527277.jpg/alternates/FREE_1440/952…
no ei tod ole. vaan edustaa rennompaa tätä päivää,uuden polven pressa. rentous, vapaaolemus käsitetään väärin. Hän on koko kansan pressa. Ihan paras ja edustavin ikinä. Todella kansainvälinen- tähti-
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sen vaimo edes tunne Suomea tai suomalaisia tai puhu suomea. Tosi nolo.
eiköa.hän asuneeena Suomessa jo tunne ja piiitkä avioliitto, ei ole erottu ja karattu. Tällä työskennellyt Koneen juristin
Vierailia kirjoitti:
Voi kumpa ihmiset ymmärtäisivät harmauden parhautta, Rehn-pressaa tämä aika tarvitsee.
Osaava, tyyni, neuvottelukykyinen, pitää kaikkia samanarvoisina.
Kannattaa musutusta. Tyyneys on näyttelemistä. Freisler tulee ensin mieleen.
Todella positiivinen yllätys ollut. Erinomainen presidentti, hyvä jatkaja Niinistölle.