Ahdistaa, tästäkö se syrjäytyminen alkaa?
Olen ollut nyt vuoden sairaslomalla. Työnantajan ja työterveyden kanssa todettu että mahdollisuutta palata samaan työhön ei ole ja työnantajalla ei ole tarjota muuta työtä. Kai ne kohta ja ymrrettävästi päättää työsuhteen mitä sitten?
Odotan nyt eläkeyhtiön päätöstä. Haluaisin uudellenkouluttautua mutta ilmeisesti ovat kovia laittamaaa työkokeiluihin? Mitä hyötyä niistä on?
Rahallinen tilanne etenkin ahdistaa kovasti. Olen aina ollut pienipalkkaisessa työssä ja säästöjä ei ole, vain opintovelkaa. Olen vielä joutunut ottamaan lulttokorttivelkaa hoitaakseni koirani yllättävän sairastumisen ja ajattelin maksaa sen lomarahoista pois, mutta eihän niitä nyt jää ns. Ylimääräiseksi jos jään työttömäksi.
Tuntuu vain niin lohduttomalta koko tilanne ja saanko ikinä.enää työpaikkaa nyt kun yipun kärryistä pois. Pitäisi kai lukea vähemmän vauvapalstaa.
Kommentit (5)
Itse ainakin tiedän työkokeilun kautta työllistyneitä. Niistä saa monelle pitkäaikaistyöttömälle arvokasta työkokemusta ja osaamista, joiden avulla seuraavan työpaikan saanti on helpompaa. Tietämäni henkilö sai esimerkiksi työkokeilun kautta ensimmäisen omaa alaa liippaavan työpaikan. Sai hyvän perehdytyksen työhön ja työnantaja halusi tehdä uuden työsopimuksen työkokeilun jälkeen. Kaikki voittivat, yksi pitkäaikaistyötön sai oman alan töitä ja työnantaja hyvän työntekijän pienellä riskillä.
Eläkeyhtiön päätöstä odotellessa voit ainakin miettiä niitä omia vahvuuksia ja heikkouksia. Mihin lähtisit uudelleen kouluttautumaan? Onko sinulla jo jotain osaamista jota voisit hyödyntää? Kannattaa myös muistaa vapaaehtoistyö. Siitäkin saa työkokemusta ja se estää omaa syrjäytymistä. Ehkä sen kautta löytyy myös se uusi työ.
Kysymyksiisi en osaa vastata, mutta tsemppiä!
Kun olet työkokeilussa niin rikastutat muita ihmisiä ja ne tienaa tekemälläsi työllä. Työkokeilussa ollaan firmassa joka ei ole rikas mutta pärjää koska saavat ilmaista työvoimaa työttömiltä. Niin tämän maan hyväveli verkosto toimii että heikompi osaisten pitää tehdä ilmaiseksi töitä hyväosaisille.
Niinpä. Aika mutkikkaalla tavalla toimitaan, kokeilu ei takaa mitään ja ihmiset ovat kuin koekaniineja juoksupyörässä. Ja vielä joku muu tuntuu päättävän puolestasi. Ihan kuin sun toiveilla ja ajatuksilla ei olisi väliä. Mitä itse haluaa ja toivoo.
Ei kukaan sinua estä kouluttautumasta uudelleen.