" Kahden kodin" lapset, missä on heidän kotinsa?

Puhuu aina kun lähdetään hoidosta, että mennään kotiin (tarkoittaa silloin meidän kotia). Ja kun on isin kanssa puhuu myös kodistaan. (tarkoittaa silloin heidän kotiaan)Hänellä on oma huone, tavarat ja vaatteet molemmissa kodeissaan. On ainakin toistaiseksi älykäs, iloinen, touhukas ja myöskin kiukuttelee ja osoittaa mieltään kuten kaikki lapset.



Nimenomaan tässä ratkaisussa mun mielestä lapsi voittaa.

lukea koko ketjua, mutta tuttavani lapset ovat kärsineet SUUNNATTOMASTI siitä, että perhe on muuttanut usein (6v aikana 4 kertaa). Ja vanhemmat siis yhdessä. Eli ei tähän " kodittomuuteen" tarvita avioeroa.



Itse muistan lapsuuteni onnellisena, minulla oli kaksi kotia (tosin " isän luona" kävin 80-luvulle tyypillisesti vain 2-3 viikonloppua kuussa). Mutta ykpeilin aina sillä, että minulla on kaksi kotia! :)

Ja teille muille, jotka yritätte todistella päinvastaista - olisitteko itse valmiit ottamaan reppunne ja reissaamaan kahden kodin välillä viikoittain? Kyllä se lapsi vaan tarvitsee sen yhden pysyvän kodin, voihan sitä etävanhempaa tavata vaikka joka päivä muuten. Ja minä en muuten laittaisi paljonkaan painoarvoa ruotsalaisille tutkimuksille!

Järjetön ratkaisu. Lapsi on kuin heittopussi, ota koppi.



Vanhemmille ratkaisu on helppo. Voi bailata viikon ja olla vanhempi viikon, kätevää.



Mitään ihanampaa ei ole kuin oma koti ja sitä on vain kerrallaan yksi paikka. Kun tullaan reissusta kotiin lomalta tai mummolasta sitä omaa sänkyä ja kotia arvostaa tosi paljon. Tunnetasolla merkittävä paikka.



Mitähän näistä seilaajista tulee isona, aika näyttää. Epäilen että levottomia kun juuria ei ole missään.



Sadistiset vanhemmat tekevät lapselleen noin pahasti. Tällaisilta lapset huostaan ja lastenkotiin.

(eli ei väkivaltaisia eikä juoppoja tms.) hyviä vanhempia jotka on tiiviisti mukana lasten elämässä niin miksi helvetissä täytyy erota?????

Miten ei aikuiset ihmiset osaa tulla toimeen keskenään lasten parhaaksi, en tajua!!!



Ja joku vastasi että itkettää aina se viikon ero lapsesta niin miettikää kaikkia niitä isiä joilla se ero on joka ainoa viikko, ja joka toinen viikonloppukin vielä päälle.



Jos jostain olen vanhemmilleni kiitollinen niin siitä etteivät eronneet ennenkuin olin täysi-ikäinen, minulle ehti tulla kunnollinen suhde kumpaankin.

Tai yleensä eroavien tulisi olla, mutta kukapa on? Jospa molemmat kasvaisivat eroon toisistaan samaan tahtiin olisi erotilanteessa helppo ottaa päälimäiseksi asiaksi lastenhyvinvointi.

Ei koskaan ole käyttänyt sanaa koti lapselle asunnostamme, eikä lapsikaan niin. Aina puhutaan sunnuntaina, että " nyt lähdet kotiin ja nähdään taas kahden viikon päästä" . Minusta se on selvä vkl-vanhempien kohdalla. Eihän se vierailupaikka mikään koti ole vaan koti on siellä lähivanhemman luona. Ei se silti vähennä vanhemmuuden merkitystä vaan on pelleilyä väittää jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

Vierailija:

Aina kun hänen miehensä lapset edellisestä suhteesta tulevat isänsä luo. Niin kaveri puhuu kylään tulemisesta. Tyyliin, " ensviikonloppuna tulee tytöt taas meille kylään"

Mun mielestä se kuulostaa ihan oudolta. Tosin kaverini tykkään näistä lapsista, vaikka välillä valittaa että viikonloput on aina silloin yhtä hullunmyllyä. Mitä en suinkaan epäile.

Hän oli ärsyttävän kiltti ja aikuisia mielistelevä - pelkäsi koko ajan että aikuiset hylkää. Ja aika paljon oli ongelmia tuon kotiasian kanssa, sillä tarvittavat tavarat oli aina väärässä paikassa.

yksi asunto, jossa sitten vuoroviikot asuisivat.

Mun mielestä se vois olla hyvä ratkaisu, mutta entä sitten kun mukaan tulee uusia kumppaneita? Niin että joku muu nainen olisi siellä ex mieheni ja minun yhteisessä vuokraboksissa mieheni kanssa.. No voidaanhan me miehen kanssa hankkia omatkin asunnot, mutta kolmen asunnon ylläpito tulisi jo aika kalliiksi..

Lapset asuvat 3 päivää viikosta äidillä/4 isällä (isällä enemmän päivähoitopaikan vuoksi). Lapset vaihtoivat päiväkotia, nyt ovat Lauttasaaressa (kun on niin kätevä sijainti molemmille vanhemmille).



Eli lapset menettivät kaiken tutun ja turvallisen, mutta vanhempien mielestä kaikki sujuu " niin kätevästi" .

Tiedän yhden tapauksen, jossa elettiin vuoden verran niin, että vanhemmat vierailivat lasten kodissa. Se johti todella massiivisiin riitoihin, joita puitiin oikeudessa asti.



- Kun koti on lasten, se ei ole kummankaan vanhemman, kodista ei siis vastaa kukaan aikuinen pysyvästi. Tämä tuo lapsille turvattomuutta. He joutuvat ottamaan liian varhain aikuisen roolia ja huolehtimaan talon/kodin asioista, kun kotona oleva vanhempi vaihtuu jatkuvasti eikä sitoudu kotiin.



- Vanhemmille tulee jatkuvaa riitaa siitä, kuka hoitaa lasten kotiin liittyvät asiat.



- Useimmat eronneet alkavat seurustella aika pian. Asuessaan lasten kodissa he luonnollisesti tuovat uuden kumppaninsa sinne. Tästä syntyy isoja, kuka on nukkunut lakanoissani -tyyppisiä riitoja.



- Noin kolmasosa eronneista saa uusia lapsia uusperheessä. Kuka äiti jättäisi vastasyntyneensä isän hoitoon kahdeksi viikoksi mennessään hoitamaan vanhempia lapsiaan vanhaan kotiin?

Perinteinen mallihan on, että lapset asuvat äidillä ja sitten ovat isällään joka toinen viikonloppu ja lisäksi yksi arkipäivä + lomat sopimusten mukaan. Silloin lapsella on kaksi kotia myös. Aiheesta on tehty vuosi sitten myös väitöskirjatutkimus, jossa haastateltiin kahden kodin lapsia kun he olivat jo nuoruusikäisiä. Tulokset olivat enemmän positiiviset kuin negatiiviset. Perinteisessä mallissa lapsi menettää arkivanhemmuuden toisen vanhemman, yleensä isän, kanssa. Tämä voi olla pojille aika negatiivinen asia.



Meillä käytännössä lapsilla on lelut ja vaatteet molemmissa kodeissa. Tärkeitä leluja lapsi saa toki myös kuljettaa mukanaan. Vanhempien välillä ei ole ylimääräistä katkeruutta, koska molemmat vanhemmat ovat saaneet säilyttää vanhemmuuden eikä näin lapsi ole repivien riitojen välikappaleen (esim. huoltajuusriidat).



Minusta olet ylittänyt ammatillisuuden rajasi, jos olet työsi puolesta puuttunut vanhempien asumisjärjestelyihin. Lisää suvaitsevaisuutta erilaisia perhemalleja kohtaan ja avarakatseisuutta peliin!!!

Mutta eiköhän se ole niin, että lapset ovat erilaisia.



Tuo jaettu vanhemmuus olisi kyllä vanhemman kannalta ihanne ratkaisu, mutta lasten kannalta meillä ainakin toimii parhaiten näin.

...taitaapa olla niin, että yksi ratkaisu sopii toiselle paremmin kuin toiselle. Meitä on niin monenlaisia, mutta tärkeintähän on että asiat katsotaan aina lapsen kannalta parhaaksi. Meidän tapauksessa minä eli äiti, olisin halunnut kokeilun jälkeen lopettaa vuoroviikko systeemin, koska tunsin olevani vajaa äiti ja ikävä on aina suunnaton. Lastenvalvojalla kävimme muutamaan otteeseen ja asiaa pohdittiin ja juteltiin, ja hän näki poikamme olevan erittäin tasapainoinen ja onnellinen lapsi, jolla on kaksi hyvää kotia!

Tulimme siihen ratkaisuun, että tämä on ainakin toistaiseksi poikamme kannalta paras ratkaisu. Kärsin suuresta ikävästä aina kun poika on poissa, mutta olisi ollut ITSEKÄSTÄ muuttaa systeemiä vain sen takia!!!

paljon siitä kuinka aktiivisesti esim. isä on tottunut olemaan lasten elämässä. Jos vanhemmuus on jaettu avioliiton aikana niin miksei sen jälkeen. Uskoisin, että lapset säilyttävät kiintyvät vanhempiin juuri niin paljon kuin saavat nauttia heidän huolenpidostaan. Jos lapset näkevät isäänsä harvoin, niin varmasti lapset " vierastavat" isää ja käynneistä seuraa erilaisia tunnereaktioita. Jos lapset taas tapaavat molempia vanhempiaan säännöllisesti, säilyy läheinen side molempiin vanhempiin. Tietysti jos toinen vanhempi ei kykene esim. alkoholismin vuoksi huolehtimaan hyvin lapsesta, on tilanne aivan toinen. Mutta suurin osa eroperheistä on " ihan tavallisia perheitä" .

Siitä oli syksyllä lehdissä (HS, AL, Hbl ainakin) ja tulokset olivat ihan yksiselitteisiä ja otanta suuri. Siinä todettiin, ettei vuoroin kummankin vanhemma luona asuvilla lapsilla mene sen huonommin kuin muillakaan (avioero)lapsilla. Tutkimuksessa oli sekä pieniä lapsia, jotka eivät vielä käyneet koulussa, että kouluikäisiä lapsia (Koulu ei tietenkään muutu kahden viikon välein, joten tällöin vanhempien pitää asua tarpeeksi lähellä toisiaan, jotta koulunkäynti onnistuu)



Itse asiassa minä tiedän huomattavan määrän myös aikuisia ihmisiä, jotka asvuat kahdessa (ja jotkut useammassa) kodissa. Kuten nämä lapsetkin, he kokevat kaikki näistä kodeista OMIKSEEN, ne eivät ole " ex-vaimon koti" tai " äitipuolen koti" vaan " MInun turunkotini" tai " minun oslonkotini" tai " minun riiankotini" . Osassa näistä tapauksista myös koko merhe asuu monessa kodissa (jolloin ne ovat " Meidän kotejamme" ja joissain tapauksissa vain yksi perheenjäsen elää monessa kodissa (jolloin jotkut ovat " meidän" koteja ja toiset " minun" )



Argumentaatio siis ontuu. Lapsilla menee oikeasti ihan yhtä hyvin kuin muillakin ja aikuisetkin suostuvat tosiaan asumaan noin pitkiäkin aikoja.



Tässä on oikeasti kyse vain siitä, että nämä meidän kulttuurissa lähivanhemmiksi pääsevät eivät raski luopua oikeuksistaan sen vertaa, että toinen vanhempi saisi olla tasavertainen.

Aina kun hänen miehensä lapset edellisestä suhteesta tulevat isänsä luo. Niin kaveri puhuu kylään tulemisesta. Tyyliin, " ensviikonloppuna tulee tytöt taas meille kylään"



Mun mielestä se kuulostaa ihan oudolta. Tosin kaverini tykkään näistä lapsista, vaikka välillä valittaa että viikonloput on aina silloin yhtä hullunmyllyä. Mitä en suinkaan epäile.

kotiin. Aikuiset vaan ovat yleensä niin itsekkäitä etteivät kykene luopumaan omasta hyvästään lasten takia.

vanhemmat lähihuoltajina? Mielestäni ei! Ja ainahan ero jonkinlainen kompromissi ydinperheeseen verrattuna. Mutta elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan ja pahoinvointia on sekä drinperheissä kuin ero- ja uusperheissäkin.

asumistuen saa se vanhempi jomman luona lapsi on kirjoilla.

Vierailija:

että kumpaan kotiin tällaisen vuoroviikkolapsen postit tulee? Entäpä asumistuet? Jos esim. äiti ja vuoroviikkolapsi niin saako asumistukea yhden vai kahden henkilön mukaan?