Sinä, jolla 2-asteen repeämä synnytyksessä:

jälkeen palautui mielestäni tosi nopeasti (II asteen repeämät)

mutta toisen synnytyksen (II asteen myös) jälkeen kesti pidempään, eikä lopputulos ole enää sama. En osaa sanoa tikkien määrästä, verta meni niin että sain luovutettua verta ja olin aika heikossa kunnossa muutenkin .

Kuopus oli iso ja tuli virhetarjonnassa, joten eipä kai muuta voi odottaakaan :( ?

repesin virtsaputken suulle ja tikkeja tuli aika paljon. Olen palautunut, tai ehkä rmätin on vähän "ylempänä" kuin ennen synnytyksiä. En sitten tiedä onko normaalia..?

emätin :)

ja lisäksi sain toisen asteen repeämät emättimeen. Eppari oli siis tietenkin välilihassa. Tuli kuulemma 3 tikkiä (en ole varma), kesti ehkä kuukausi parantua jotenkuten. En osaa oikein sanoa koska pitkän aikaa syytin epparia peräpukamien aiheuttamasta kivusta. Vielä yhdynnässä välillä sattuu tuo epparin kohta (n puoli vuotta synnytyksestä.



Toisen asteen repeämä emättimessä oli haava, ja sitten siitä alkava 7 sentin onkalo. Oli melkein peräsuoli puhjennut, kuulemma, jumalan kiitos ettei ollut. Tämä repeämä ei sattunut kertaakaan millään lailla. Vähän pelotti miltä yhdynnässä sitten tuntuu, muttei ole tosiaan vaivannut kertaakaan.

parani tosi nopeasti, nopeammin kuin ekassa synnytyksessä tehty pieni eppari. Alakerta palautui ihan normaaliksi vaikka pelkäsin tosi paljon et ei tule ennalleen ;).

tuli maailmaan otsa edellä ja jouduttiin auttamaan imukupilla. Repesin aika pahasti ja minut jouduttiin kasaamaan kokoon yli 20 tikin avulla (tikkejä oli kahdessa "kerroksessa".



Jonkin aikaa istuminen ym teki tosi kipeää, rakasteleminen sattui vielä 2 kuukautta synnytyksestä, mutta vähitellen paikat parani. Väittäisin, että tänä päivänä (kuopus 2v) ei ole enää nähtävissä mitään

Veritankkausta sain 4 yksikköä. Alapäähän jäi joku lepare. Jälkitarkastuksessa kyseli miten yhdyntä sujuu. Ei ollut käynyt edes mielessä koittaa, 2kk synnytyksen jälkeen alapää vielä tuntui kävellessä tai istuessa. 6kk synnytyksestä ekat sekstailut ja toosa on kuulemma tiukempi kuin ennen, se lipare vaan näkyy välilihassa. Nyt aikaa 3v tapahtuneesta ja alkaa tuntua olo täysin palautuneelta.

siinä mielessä, että puudutus ei toiminut, vaikka sitä lisättiin, ja vinguin ja roikuin ilokaasuletkussa ja yritin olla laskematta "neula sisään, neula ulos"-harsintaa. Kätilö oli superempaattinen: "Kyllä minä tiedä, milloin se on puutunut, minä puudutan aina hyvin." Synnytyksen järkyttävin vaihe, kesti puolisen tuntia. Ei siis mikään ylistetty kokemus: "Kaikki kivut unohtuvat, kun vauvan vain saa syliinsä."



Minulle tehtiin vuosia myöhemmin toinen operaatio nenän limakalvoille ja silloin oli sama ilmiö: ei puutunut ensimmäisen sieraimen kohdalla. Seuraavalla kerralla puudutus tehtiin toisella tavalla ja kokemus oli ihan toinen, olisi voinut vaikka päivätorkut ottaa samalla, kun ekan toimenpiteen kohdalla hiki valui tuskasta.



Kysymykseen: toisen asteen repeytymä kesti akuutissa vaiheessa parantua pari viikkoa. Sen ajan istuin toisella puolella kankkua, eppari kinnasi myös. Vessassa käynti oli ekoina päivinä hirveää ja peräpukamat vaivasivat muutaman kuukauden. Muuten olen suht hyvin palautunut synnytyksistä.



Toisen lapsen uskalsin kuitenkin synnyttää pelkopolikäyntien jälkeen, mutta menin eri sairaalaan ja siellä ponnistusasento oli toinen ja vauvan päätä tuettiin ponnistuksen aikana niin, että vain muutama tikki jouduttiin ompelemaan. Kannattaa siis puhua heti synnytyssaliin tullessa, että on repeytynyt pahoin edellisellä kerralla ja pyytää huomioimaan tämä.

että minulla ei ainakaan lue sanaakaan mistään tikkien määrästä tai jonkun asteen repeämistä synnytyspapereissa? Eppari tehtiin ja tuli kuulemma muitakin repeämiä, mutta sanallakaan kukaan ei koskaan ole luokitellut niitä minkään asteiseksi. Missä te olette synnyttäneet, jotka tiedätte vaurioidenne luokituksen ja tikkien määrän? :O

Jos sinulle on tehty episiotomia eikä se ole revennyt yhtään, papereissa lukee vain episiotomia. Yleensä repeämä on I/II asteen repeämä ja tikkien määrää ei lasketa, ellei kyseessä ole pieni määrä (esim. yksi tai kolme). Joissakin sairaaloissa tulostetaan neuvolakortin liitteeksi synnytyskertomus, josta nämä tiedot löytyy.

Lisäksi syvälle päin haavoja joita ei voinut edes ommella.

Tulehtuivat ja sain muutaman kerran antibiootteja ja ylimääräistä arpikudosta kävin poistattamassa 4kk kohdalla.. 5kk kohdalla tais alkaa olla parantunut nin että kärsi jo istua ja kävellä. Joka menkkojen yhteydessä se muistutteli itsestään 2-3 vuotta.

Ja levähtäneeltä näyttää... 5 vuotta kohta mennyt.

tikkejä 15 ja kesti jotain 9 kk ennen kuin olin parantunut. Jälkipyykkiä pestiin moneen kertaan, kävin monta kertaa lääkärissä poistattamassa granulaatiokudosta, ja se homma oli niin perseestä ettei sanotuksi saa. Itse repeäminen oli todella pientä verrattuna siihen vitun arpikudokseen (kirjaimellisesti sanoen).

Eihän tässä uskalla kohta vauvaa yrittääkään, kun näitä juttuja lukee....

No, kirjoitinhan minäkin, että uskalsin synnyttää toisen lapsen, vaikka ensimmäinen synnytys oli kivuiltaan ja kestoltaan järkyttävä kokemus. En tosin odottanut toiselta synnytykseltä mitään hyvää, valmistauduin senkin olevan pitkä ja tuskallinen. No, kiitos Tammisaaren loistavan lempeän synnytyskulttuurin ja kiitos "yläkertaan", toinen synnytys oli todella korjaava kokemus.

Synnytysasennolla on kuitenkin todella suuri merkitys; enää en selälläni maaten suostuisi synnyttämään.

T. 10

mutta kummallakin kerralla oli komplikaatioita joiden takia oli tärkeää saada vauva mahd. nopeasti ulos --> minä selälleni, tahdoin tai en.

Synnytysasennolla on kuitenkin todella suuri merkitys; enää en selälläni maaten suostuisi synnyttämään.

Oli aika traumaattinen kokemus, repesin imukuppisynnytyksessä emättimestä monesta paikkaa ja sain isohkot peräpukamat välilihaan, lapsi siis vedettiin väkisin ulos, kun sydänäänet häilyivät. Vietiin leikkaussaliin synnäriltä suoraan, makasin isossa verilammikossa, onneksi puuduttivat kaiken kaulasta alaspäin. Synnyttäneiden osastolla eivät edes tienneet missä olin ollut, joten kun nostivat ylös ekan kerran saivat pari litraa verta ja nesteitä lattialle. Toivon, että joku synnytyshenkilökunnastakin ko. sairaalassa saa kokea sen " hoidon" joskus. Yliopistosairaala, jos olisin ollut paremmassa kunnossa , olisin hakenut korvauksia korjausleikkaukseen. Hb 90 teki olosta niin hirveän etten pysytynyt aluksi mihinkään kun pääsin kotiin.

Pysyvät muutokset alapäähän, jos haluaa korjauksia, pitää maksa itse, kun en tajunnut hakea potilasvahinkoa ajallaan.

Sain muuten paheksuntaa ja outoja lausuntoja, kun en seuraavassa synnytytksessä suostunut kokeilemaan uudestaan onneani.

Henkisesti olen toipunut hyvin, mutta ihmettelen edelleen, miksi potilaan pitää maksaa itse korjaukset kun synnytysvammat vastaavat pahoinpitelyn lopputulosta. Jos miehille voisi käydä näin, Kela taatusti korvaisi ainakin osan.

toipuminen. pahin vaihe oli kuukauden sisään ohi.



Alapää jäi repaleiseksi, mutta ei se elämän suurin murhe ole. Suuseksiin tosin on suuri kynnys, koska alapää on kaikkea muuta kuin esteettisen näköinen.

Nuo olivat varmaan kuitenkin enemmän kuin vain toisen asteen repeämät? O_o Ihan kauhea kokemus sulla! Otan todella osaa, kenenkään ei tulisi kokea tuollaista.

tikkejä tuli MONTA :/, en muista enää. aika kauan kursittiin mutta ihan hyvä tuli lopulta :). paraneminen kesti seuraavasti: ekat kaksi viikkoa vaikea istua, yhdyntä onnistui 2 kk:n kuluttua. ja siis palautui tosiaan ihan normaaliksi :).

Vaan sitäpä ei saa aina valita. En mäkään olisi halunnut, mutta kummallakin kerralla oli komplikaatioita joiden takia oli tärkeää saada vauva mahd. nopeasti ulos --> minä selälleni, tahdoin tai en.

Synnytysasennolla on kuitenkin todella suuri merkitys; enää en selälläni maaten suostuisi synnyttämään.

mutta esikoisen syntymässä ei ollut mitään syytä, miksi olisi pitänyt synnyttää selällään. Ennen ensimmäisen lapseni syntymää pidin hieman hörhöilynä synnytystapoihin liittyviä vaihtoehtoja, mutta toisen lapsen syntymän kokemuksen jälkeen pidän ärkevänä perehtyä asioihin ja esittää omia toiveita. Ja tällä en tarkoita mitään elämysmatkailua synnärille, vaan itsen ja lapsen säästämistä yksinkertaisilla pehmeämmillä menetelmillä.Niitä voi hyvin käyttää niin pitkälle kuin ei ole tarvetta järeämpiin toimenpiteisiin.