Onko talon hankkiminen tärkeämpää kuin lasten kanssa olo?

Olemme nuori pariskunta jolla 2 alle 2v lasta. Minä hoidan lapsia kotona ja mieheni opiskelee. Me olemme päättäneet että emme ota lainaa, vaan elämme pienin menoin ja säästämme mitä säästöön on mahdollista saada. Emme vähennä elämänlaatua tai kiirehdi töihin-töihin-töihin velkojen takia.



Säästöillämme olemme saaneet lunastetuksi asumisoikeusasunnon jossa on yksityisiä huokeampi vuokra. Meillä on riittävästi tilaa, ja asumisoikeusasunnossa voimme asua vaikka koko loppuikämme.



Nuorimman täyttäessä viisi olen itse 25v, ehdin aivan hyvin opiskelemaan (en aio mennä opiskelujen ohella töihin, laitan lapset arvoasteikolla ylemmäs kuin työnteosta saatavat ekstratulot) ja kyllä niitä töitä ehtii tekemään.



Oma asunto on tietysti aina oma, ja haaveissani minäkin asun maalla isossa omakotitalossa, mutta se vaatisi niin paljon enkä usko että perheelleni olisi enempää iloa siitä että talo on oma eikä vuokrattu, kuin että meillä on stressitön ja rauhallinen elintapa jossa on paljon yhteistä aikaa.

vaatimattomampi koti ja pieni laina. 2 lapsen syntymän jälkeen pienennettiin lainanlyhennykset tosi alhaisiksi jotta olisi mahdollista hoitaa lapset kotona tinkimättä kovasti elintasosta.

Just ettei tarvitse laittaa lapsia pienenä hoitoon. Rempataan sitten taloa, kun ruvetaan taas ansaitsemaan. Ei kumminkaan viitsitty vuokralla jatkaa.

joidenkin pitää mennä töihin vaikkei talolainaa olisikaan. Meillä on 3 lasta(2,4,10-vuotiaat), tavarapaljouden, jo pelkkien vaatteiden kanssa (eli meillä esikoisen vaatteet odottavat seuraavaa käyttäjää) ei mahduta kolmioon, vuokraneliöstä maksettaisiin kuussa 200 euroa vähemmän, kuin tästä omistusparitaloneliöstä. Töihin oli pakko mennä jo sen vuokran takia, nyt on suurempi motivaatio käydä töissä, kun tietää minkä vuoksi.

Kaikilla ei vain mitenkään ole mahdollisuutta jäädä kotiin, rahat eivät vain mitenkään riittäisi elämiseen.

Vierailija:

ilmaisin itseäni väärin. Se, mikä minua ärsyttää, on, että ensin otetaan laina ja sitten valitetaan, kun pitää mennä töihin. -ap

P.S. Myös lapsiluku on valinta.

-ap

Vierailija:

joidenkin pitää mennä töihin vaikkei talolainaa olisikaan. Meillä on 3 lasta(2,4,10-vuotiaat), tavarapaljouden, jo pelkkien vaatteiden kanssa (eli meillä esikoisen vaatteet odottavat seuraavaa käyttäjää) ei mahduta kolmioon, vuokraneliöstä maksettaisiin kuussa 200 euroa vähemmän, kuin tästä omistusparitaloneliöstä. Töihin oli pakko mennä jo sen vuokran takia, nyt on suurempi motivaatio käydä töissä, kun tietää minkä vuoksi.

Kaikilla ei vain mitenkään ole mahdollisuutta jäädä kotiin, rahat eivät vain mitenkään riittäisi elämiseen.

Vierailija:

ilmaisin itseäni väärin. Se, mikä minua ärsyttää, on, että ensin otetaan laina ja sitten valitetaan, kun pitää mennä töihin. -ap

Vierailija:

Eli kumman sinä valitsisit, ison asuntolainan, jonka maksamiseksi on mentävä mahdollisimman pian töihin, vaikka pieniä lapsia kotona, ja periaatteessa haluakin olla heidän kanssaan, vaiko halvemmassa kodissa lasten kanssa olon?

Asumme kyllä jo talossa mutta vanhassa sellaisessa joka ei vastaa " unelmiamme" . Meillä on jo 3 lasta hankittuna ja hoidamme heitä kotona mahdollisimman pitkään. Suunnitelmamme ovat sellaiset että kun vähän tästä kasvavat ja tulevat ala-asteikään niin sitten rakennamme. Silloin mullakin on paremmat mahdollisuudet EHTIÄ olla mukana talon rakentamisessa ja suunnittelussa.



Kun remppasimme tätä taloa ekan vauvan ollessa pieni niin en meinannut ehtiä edes rautakauppaan kunnolla! Sitä virhettä en enää tee. Jonkin 5-vuotiaan kanssa on paljon helpompi kulkea kuin useamman pienen kanssa.

No, meillä päin vaihtoehdot ovat nämä, ja me kun ajattelemme KOKO PEREEN hyvinvointia kokonaisuutena VUOSIA ETEENPÄIN emmekä vain sitä, että pärjäämme joten kuten 3 vuotta. Tärkeää on, että rahaa ei pistetä haaskuun kalliisiin vuokriin ja ettei eletä niin pienillä tuloilla, että mitään merkittävää ei jää säästöön. Jos yksi lapsi mahtuu jakamaan saman makkarin äidin ja isän kanssa, mitä teette kun lapsia on enemmän? Siirrätte vaan asunnon ostoa, koska joidenkin logiikan mukaan jokainen lapsi pitää hoitaa kotona 3-vuotiaaksi?



Oli miten oli. Suomessa pitää säilyttää toimiva päivähoitojärjestelmä ja lisät osa-aikaistyön mahdollisuuksia. Näin mustavalkoisia valintoja kuin ap esittää, ei pitäisi enää joutua tekemään.

me ei olla valittu kumpaakaan, eikä kukaan meidän akateemisesta ystäväporukastakaan. Ei ole ollut kenelläkään vaihtoehtoja, kaikkien on ollut pakko tyytyä vaatimattomiin liian pieniin asuntoihin, ja niiden maksamiseksi on ollut pakko vielä mennä töihin.

tärkeintä on että siellä missä asutaan, niin siellä asuu myös onni. sellaiset, joilla on varaa, voivat ostaa ison talon, suodaan se heille ja sellaiset joilla ei ole varaa ostaa, asuvat sitten vähän pienemmissä asunnoissa.



sitä en ymmärrä että ostetaan se iso talo, vaikka ei varaa olisi, ja vain sen takia, että kun muillakin on ja eihän me kehdata vuokralla asua. itse pidän henkistä omaisuutta tärkeämpänä. asumme vuokralla, ihan oma valinta, lainaa saisimme, vaikka toinen meistä opiskelee, suoraan sanoen niin paljon, että jos ottaisimme koko summan, mitä saisimme, emme voisi tehdä sitten mitään muuta.



onko se sitten sen väärtiä, että kökötetään siinä hienossa kämpässä seuraavat 30 vuotta ja aloitetaan se the Elämä sitten.

Vastuullinen vanhempi tarjoaa lapselleen turvallisen asuinympäristön. Itse en mistään hinnasta vaihtaisi tätä turvallista ja hiljaista pientaloaluetta mihinkään halpaan ja levottomaan vuokrakasarmiin, vaikka lapsi täytyykin laittaa ennen kolmea vuotta päiväkotiin. Mutta toisaalta, eipä ole mitään tutkimuksiakaan siitä, että päivähoito olisi alle kolmivuotiaalle haitallista.

Normaali talo, mahdollisimman lyhyet työpäivät ja hoitopäivät. Haluan olla lasteni kanssa ja isä myös. Vanhuksena vanhainkodissa makoillessa ei se talo tule katsomaan eikä kulje sydämessä ;-)

on meitä ihmisiä niin moneen lähtöön:) tunnet varmaan suurta ylpeyttä itsestäsi, kun et joudu asumaan vuokrakasarmissa? mutta voin sanoa, meillä on ainakin todella mukava talo, ihania naapureita, kiva piha ja mikä parasta, pieni vuokra ja rahaa tehdä muutakin. tämä on nyt tätä elämää tällä hetkellä, kohta on opinnot valmiina. ehkä ostamme talon joskus, ehkä emme.



tällä hetkellä ilmeisesti halveksut vuokralla asujia, halveksutko esim. minua sitten kun saan valmistuttuani vaikka 5000 e kuussa, asun omassa talossa ja ajan volvoa? voiko jonkun elämä oikeasti olla niin rajoittunutta, että asettaa ihmiset arvojärjestyukseen sen mukaan missä asuu? se on totta, vuokrataloissa asuu paljon ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta niissä asuu paljon myös ihmisiä, jotka ovat ihan tavallisia. jos elämänarvot perustuvat materiaan ja statukseen, se on jokaisen oma valinta. on myös ihmisiä, jotka ajattelevat asioista toisella tavalla. elämässä tärkeämpää saattaa olla vaikka maailman näkeminen perheen kanssa. itse ainakin mielelläni muistelen vanhana, että onpa mukava kun tuli nähtyä maailmaa.

Meillä on lähes velaton, isohko omakotitalo pk-seudulla. Mitenkö se on mahdollista? Satuttiin ostamaan aikanaan ensin rivitaloasunto ja sittemmin vielä tämä omakotitalokin hyvään aikaan, velat on maksettu kokonaisuudessaan pois parin vuoden päästä. Olemme aina tehneet töitä innokkaasti, etenkin opiskeluaikana ja vielä aikana ennen lapsia. Lasten syntymän jälkeenkin on ollut MUKAVA palata takaisin työelämän piiriin noin vuoden paussin jälkeen, vaikka pakottavaa syytä siihen ei ole ollutkaan. Monissa maissa vuosikin on ikuisuus putkeen jatkuvissa perhevapaissa mitattuna...

Jos lapsille olisi jotain haittaa siitä, että molemmat vanhemmat käyvät töissä, voisin olla kotona pidempäänkin. Totuus kuitenkin on, ettei

laadukkaasta

päivähoidosta ole lapselle haittaa, kunhan hoitopäivät eivät ole liian pitkiä ja hoitajat ovat mahdollisimman pysyviä. Joidenkin tutkimusten mukaan siitä on itse asiassa päinvastoin jopa hyötyä - alle 3-vuotiaillekin. Meillä kaikki lapset on olleet kotihoidossa 3-5-vuotiaiksi, vaikka molemmat vanhemmat ovat käyneet töissä :)

Vierailija:

on meitä ihmisiä niin moneen lähtöön:) tunnet varmaan suurta ylpeyttä itsestäsi, kun et joudu asumaan vuokrakasarmissa? mutta voin sanoa, meillä on ainakin todella mukava talo, ihania naapureita, kiva piha ja mikä parasta, pieni vuokra ja rahaa tehdä muutakin. tämä on nyt tätä elämää tällä hetkellä, kohta on opinnot valmiina. ehkä ostamme talon joskus, ehkä emme.

tällä hetkellä ilmeisesti halveksut vuokralla asujia, halveksutko esim. minua sitten kun saan valmistuttuani vaikka 5000 e kuussa, asun omassa talossa ja ajan volvoa? voiko jonkun elämä oikeasti olla niin rajoittunutta, että asettaa ihmiset arvojärjestyukseen sen mukaan missä asuu? se on totta, vuokrataloissa asuu paljon ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta niissä asuu paljon myös ihmisiä, jotka ovat ihan tavallisia. jos elämänarvot perustuvat materiaan ja statukseen, se on jokaisen oma valinta. on myös ihmisiä, jotka ajattelevat asioista toisella tavalla. elämässä tärkeämpää saattaa olla vaikka maailman näkeminen perheen kanssa. itse ainakin mielelläni muistelen vanhana, että onpa mukava kun tuli nähtyä maailmaa.

Ei kannata pillastua noin ja tehdä pikaisia johtopäätöksiä. Olen itse lapsena ja nuorena asunut hirveässä kaupungin vuokrakasarmissa ja PELKÄSIN. Omille lapsilleni en sitä halua. Turvallinen asuinympäristö on tärkeä. Ja meillä ainakin matkustellaan. En oikein tajua, miksi laadukas asuminen sulkisi pois matkustelun.

Tosiasia kuitenkin on, että vuokra-asuntohin kertyy sitä yhteiskunnan huonompaa ainesta, joka vaikuttaa ikävällä tavalla ympäristöön ja lähellä asuviin ihmisiin.

kaverit merkkaavat uravalinnoissa erittäin paljon. Haluan lasteni käyvän sellaista koulua, josta suurin osa jatkaa lukioon, josta suurin osa jatkaa yliopistoon. Varmuuden vuoksi haluan asua hyvämaineisella suht kalliilla alueella. En halua tehdä omista lapsistani ' yhteiskuntaluokkien välisen integraation' koekappaleita aiheesta, tuleeko akateemisten vanhempien lapsista akateemisia myös Jakomäessä.



Joo, saa ottaa nokkiinsa, olen pinnallinen, mutta realisti. Enkä tiedä jatkaako yksikään lapsistani yliopistoon. Valmennuskurssit kyllä maksan tarvittaessa.



Monet av-mammat nyttää ajattelevan vain sitä yhtä lasta ja vain sitä ensimmäistä kolmea vuotta. Elämää on senkin jälkeen. Ja monissa perheissä todellakin on useita lapsia. Kuinka paljon luulette teini-ikäisen olevan valmis tinkimään elintasostaan sen vuoksi, että iltatähti saisi olla kotihoidettuna kolmivuotiaaksi? Ei mitään harrastuksia eikä ikinä-ikinä mitään uusia vaatteita / meikkejä / cd-levyjä tms yläastelaiselle? Todellako tämä kaikki vain kotihoidon nimissä?

sen lainan mitä saisimme tai vähemmänkin, ei olisi varaa matkustella, niinkuin monella on. on myös paljon ihmisiä joilla on varaa sekä maksaa lainaa, että matkustella. siinä ei vain ole järkeä, että otetaan niin suuri laina, ettei varaa jää muuhun elämään. se oli se vertaus siihen matkusteluun.

Ja siis me ei itse kuuluta niihin, siis uraperheiden lapsiin, menestyviin aikuisiin toki ;) Menestymisellä en tarkoita vain korkeaa koulutusta ja asemaa työelämässä saati taloudellisia mittareita vaan kokonaisuutta: emme tunne yhtään ns. uraperheen " uhria" , joista kuitenkin kovasti puhutaan. Kaverimme ovat fiksuja, luovia, itsenäisiä, sosiaalisia ja silti myös tasapainoisia, onnellisia ja empaattisia aikuisia :) Ja siis tämä nyt siitä huolimatta, että heidän vanhemmillaan " ura meni lasten edelle" ja he ovat olleet vauvasta asti päivähoidossa... Muistelen, että jossakin ruotsalaisessa tutkimuksessa huomattiin jotain samanlaista? Se on btw tietääkseni ainoa PITKITTÄIStutkimus aiheesta.



Itse olen silti ollut lasten kanssa aika paljon kotona, koska minä vain satun nauttimaan siitä :) Mutta jos joku toinen haluaa ennemmin pitää tahtia yllä työrintamalla pienistä lapsista huolimatta, ei se yksin tee heistä todellakaan sen huonompia vanhempia! Veikkaankin, että aika harva " ökytalojen" asukkaista palaa töihin PELKÄSTÄÄN taloudellisten asioiden takia, mutta tekosyy on pakko keksiä...?

Olisin halunnut olla kotona pitempään lapseni kanssa, mutta taloudellisista syistä en voinut.

Talo oli, ja lainaa, mutta se ei ollut töihinpaluun syy.

Olen yrittäjä ja jos en olisi palannut töihin, olisin joutunut miettimään koko loppuelämämme toimeentulomme uusiksi.

Ehkäpä uudelleenkouluttautumaankin.

Ja jos olisin itse vielä ollut tähän valmis, niin entäpä 16 työntekijääni?

No, ainahan hekin voisivat hakea uusia tuulahduksia työkkäristä...

Katson että työnantajalla on vastuu myös työntekijöistään, joskin tietysti omasta lapsestani.

Pitäisiköhän säätää laki, että esim yrittäjät eivät saisi lisääntyä? Tai että suuret asuntolainat ja pienet lapset eivät olisi mahdollinen yhdistelmä. Luulisi sen olevan mahdollista nykyteknologialla.

Siinäpä onkin seuraavalle hallitukselle sopivantuntuinen ohjelma.

samalla voitaisiin kieltää myöskin vuorotyöläisiltä jälkikasvu.

Minä kun tunnen muutamia vuorotyöläisiä jotka valittavat että haluaisivat olla enemmän lastensa kanssa...

Jos tälle linjalle lähdettäisiin, ap, niin sepäs olisikin loputon suo.

Ehkä ei aina kannattaisi niin kovasti miettiä muiden elämää.Joskus riittää että keskittyy ihan omaansa.

Vierailija:

sen lainan mitä saisimme tai vähemmänkin, ei olisi varaa matkustella, niinkuin monella on. on myös paljon ihmisiä joilla on varaa sekä maksaa lainaa, että matkustella. siinä ei vain ole järkeä, että otetaan niin suuri laina, ettei varaa jää muuhun elämään. se oli se vertaus siihen matkusteluun.

Tai riittää vähempikin matkustelu, esim. kotimaassa. Me tykkäämme kyllä matkustella, mutta tykkäämme kyllä asuakin mukavasti. Sentään matkoilla ollaan ehkä pari viikkoa vuodesta, loppu aika enemmän tai vähemmän kotona...