Millaista oli 80-luvulla?

Olin lapsi kasarilla. Alakoulussa luokkakoko oli alle 20 oppilasta. Siirryttyä ysärin lamakauteen yläkoulussa sekä lukiossa luokallani oli vajaa 40 oppilasta. Tuo ehkä kuvastaa sitä romahdusta miten hyvinvointivuosikymmeneltä siirryttiin suoraan pahoinvointivuosikymmenelle, tuli lamanlapsi-ilmiöt jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukavan persutonta. 

Eipä silloin ollut paljon haittavaikutuksia, joten persuja ei tarvittu, niin kuin nykyään.

Haittavaikutuksia tuli vasta kun persut hallituksessa ensimmäistä kertaa ollessaan otti tänne vuodessa 30 tuhatta paperitonta pakolaista. Joukossa oli varmasti paljon vilunkia harrastavia. 

Sukulaiset tulivat ilmoittamatta käymään, vaikka koko illaksi. Kaverit tulivat ovelle koputtelemaan ja hakemaan ulos.  Tai sitten soittivat kodin ainoaan lankapuhelimeen. Poikkeavasti käyttäyvien tai vähän poikkeavilta näyttävien ihmisten nöyryyttäminen ja pilkkaaminen oli yleistä huvia. Se oli sitä "huumorintajua", jota nykyiset myöhäiskeski-ikäiset muistelevat kaiholla. Puhumattomuuden kulttuuri kukoisti, ja pojat ja teinit purkivat sen seurauksena patoumiaan ja heikkouksiaan kännissä väkivaltaisesti. Turpaan saattoi tosin saada koulussakin selvin päin olevalta jannulta, jota ei ollut pidetty sylissä kahden ikävuoden jälkeen. Silloin luettiin enemmän pitkiä tekstejä ja kirjoja, ja ihmiset osasivat vielä keskittyä. Onnekkaita, onnellisia ihmisiä mutta myös rikkinäisiä ja onnettomia ihmisiä oli varmaan suhteellisesti saman verran kuin nykyään. Suurin ero oli ehkä se, että tulevaisuus näytti ennustettavammalta ja konkreettisemmalta. Tekoälyn kehitys ja someen mökkiytyminen voivat viedä epämääräisempään ahdistukseen kuin ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat olivat poikia, eivät puolityttöjä.

80-luvulla oli olemassa vain kolme sukupuolta: mies, nainen ja "vi*un håmå".

Meillä oli vuonna 85 koulussa vuotta vanhempi poika, joka halusi olla tyttö. Hän pukeutui tytön vaatteisiin, myös söi jotain hormooneja, koska rinnat kasvoi. Lopulta häntä alettiin kutsua tytön nimellä. 

Kasarilla oli tulevaisuudenuskoa. Lapset hankittiin nuorena, reilusti alle kolmikymppisenä, koska kaikilla oli luja luottamus, että elämä kantaa. Sitä ei ole enää, kun äärioikeistolaisuus, vihanlietsonta ja luonnontuhonta on ottanut vallan. 

Sain eka vakkarityöpaikan 80 luvulla, työkkäri lähetti sähkeen, ei ollut puhelinta.

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli hygienia 80 luvulla? Pestiinkö kaikki paikat suihkussa? Haisiko ihmiset? Pestiinkö takapuoli ison hädän jälkeen?

Perjantaina maalaiset tuli kauppaan ja kyllä siellä sonta haisi jonossa. Nykyään bideellä pestään alapäät, myös perse. Helteellä ei haise.

Kasarin alkupuolella työväenluokka oli vielä suuri ja voimissaan, vähän kaikki larppasivat duunarityyliä samalla lailla kuin nykyään larpataan amerikkaa ja porvarillista keskiluokkaisuutta. Kekkosen aikaan, joka kulttuurisesti jatkui vielä juppiaikaan saakka, sulauduit porukkaan jos olit duunarihenkinen ja näköinen, silloin duunaritkin olivat laihoja. 1986 tuli sitten juppiaika ja henki muuttui, laitettiin kaasu pohjaan ja ajettiin päin seinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoletonta.

Mutta paljon tapahtui asioita jotka enää nykyään ei menisi läpi yhteiskunnan seulasta. Oli esim ihan tavallista että bileissä joku tyttö joi niin paljon viinaa että sammui ja joku saattoi käydä häntä jossain kaapissa panemassa. Tätä ei nähty silloin raiskauksena vaan jopa normaalina.

 

8. Luokalla kaverillani oli 23v poikaystävä eikä edes tytön äiti puuttunut asiaan mitenkään. 

 

Kavereiden kanssa poljettiin pyörällä 40km päähän viikonlopuiksi kaverin vanhempien mökille alle 15 vuotiaina. Siellä uitiin, saunottiin ja juotiin kai myös, eipä vanhemmat pahemmin huolehtineet, kunhan ei mökkiä poltettu.

Ei todellakaan ollut väkisinmakaaminen mitenkään ok. Kyllä semmoinen tyyppi olisi etsitty ja saanut korvilleen. Tiedän että niin kävikin. 

Sammuneen hyväksikäyttöä ei välttämättä noteerattu raiskaukseksi, varsinkaan jos kyse oli vain koskettelusta.

Kun netti ja ensimmäiset chatit tuli 90-luvulla, muistan miten siellä joku ahdistunut kyseli muilta, onko seksi sammuneen tai nukkuvan kanssa raiskaus. Silloin moni vasta alkoi tajuta asian laidan. Luultavasti kyselijällä oli tilanteesta omakohtaista kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaiset tulivat ilmoittamatta käymään, vaikka koko illaksi. Kaverit tulivat ovelle koputtelemaan ja hakemaan ulos.  Tai sitten soittivat kodin ainoaan lankapuhelimeen. Poikkeavasti käyttäyvien tai vähän poikkeavilta näyttävien ihmisten nöyryyttäminen ja pilkkaaminen oli yleistä huvia. Se oli sitä "huumorintajua", jota nykyiset myöhäiskeski-ikäiset muistelevat kaiholla. Puhumattomuuden kulttuuri kukoisti, ja pojat ja teinit purkivat sen seurauksena patoumiaan ja heikkouksiaan kännissä väkivaltaisesti. Turpaan saattoi tosin saada koulussakin selvin päin olevalta jannulta, jota ei ollut pidetty sylissä kahden ikävuoden jälkeen. Silloin luettiin enemmän pitkiä tekstejä ja kirjoja, ja ihmiset osasivat vielä keskittyä. Onnekkaita, onnellisia ihmisiä mutta myös rikkinäisiä ja onnettomia ihmisiä oli varmaan suhteellisesti saman verran kuin nykyään. Suurin ero oli ehkä se, että tulevaisuus näytti ennustettavammalta ja konkreettisemmalta. Tekoäly

80-luvun Helsingissä ravintoloiden sulkemisajan lähestyessä tai koittaessa oli Vanhan naisten vessa täynnä itkeviä naisia joita kaveri kuunteli. Kaduilla oli tavallinen näky nuori mies joka painaa toista nuorukaista seinää vasten huutaen sano et mä en ole huono, sano et mä en ole huono. Kuulostaa oudolta, mutta näin tätä usein.

Mielenterveysongelmiin avun hakeminen oli todella suuren kynnyksen takana, eikä niistä uskallettu puhua. Internetin yksi hyvä puoli on, että voidaan anonyymisti jakaa kaikenlaisia kokemuksia. 80-luvulla ihminen oli yksin ahdistuksensa kanssa, ja ainoa yleisesti tunnettu tapa reagoida vaikeuksiin oli pään täyteen vetäminen.

hienoo aikaa

Vierailija kirjoitti:

Kirjaimellisesti KAIKKI oli paremmin

Olin lapsi kasarilla, eli näkökulma on lapsen (ei teinin), ja lapsen näkökulma on aina omanlaisensa. Toki paljon lukenut ja jutellut ihmisten kanssa kasarista. Lisäksi kokemukset 90-luvun teininä ja 2000-luvun aikuisena väkisinkin värittävät muistoja.

Elämä oli turvallista, tasaista ja ennakoitavaa. Ihmiset eli aikuiset olivat rentoja ja heillä tuntui olevan hauskaa, vaikka olisikin ollut (jopa lapsen ymmärtämiä) vaikeuksia esim. talouden suhteen. 

Koulussa oli käytävä. Ja pulpetit. (Tuo oli vitsi kasarilla, mutta nykytilanteen valossa ei olekaan itsestäänselvää, että lapset ja nuoret käyvät koulussa ja että heillä on siellä omat pulpetit. Ei 80-luvulla kukaan lintsannut koulusta, eikä 90-luvullakaan, tai ainakaan ko. oppilas ei enää kauaa pysynyt yleisopetuksen luokassa.) 

Lähiössä oli paljon pankkien konttoreita, kyse vuosikymmenen lopusta. (90-luvun alussa kaikki konttorit Posti(pankki)a lukuun ottamatta katosivat.) Lapset saivat pankeista pyytämällä tarroja, lukujärjestyksiä ja avaimenperiä, kolikkopankkien lisäksi (niitä taisivat saada vain ko. pankin asiakkaat). 

Koulussa oli suht. selkeät oppiaineet. Vasta 90-luvun puolella (ala-asteen ylemmillä luokilla) alettiin yhdistellä oppiaineita vähän siihen tapaan, kuin nyt on "ilmiöoppiminen". Tai tämä johtui opettajan omista intresseistä ja/tai halusta kokeilla jotain uutta. 

Lastenohjelmat olivat 80-luvun puolivälissä (TV1 ja TV2) loistavia. Eurooppalais-japanilaisia yhteistyöanimesarjoja, mikä lienee vaikuttanut osaltaan siihen, että todella monet kasarin lapset tykkäämme aikuisinakin japanilaisesta estetiikasta ja anime-elokuvista. Kotimaiset viihdeohjelmat olivat lapsen silmiin ja korviin hauskoja, mutta toisin kuin piirrossarjat, ne eivät valitettavasti ole kestäneet aikaa. Heikki Kinnunen oli kaikkialla.

Muumit eivät olleet mikään juttu - vasta japanilais-suomalainen animaatiosarja 90-luvun alussa muutti tilanteen. Voisivatkohan nykyiset lapset ja nuoret kuvitella tilanteen, jossa muumeja ei välttämättä näy arjessa missään? Perheessämme luettiin paljon, mutta ei Janssonia. Ainoa 80-luvun kosketus muumeihin oli minulla (oletettavasti puolalainen) nukkenäytelmä sekä mustavalkoinen sarjakuvalehti, jotka molemmat lähinnä pelottivat. Ei puhettakaan muumimukeista, -lautasista, ruokailuvälineistä - eikä puhettakaan, että aikuisten astioissa olisi ollut piirroshahmoja. Lasten laseissa ja mukeissa oli muita piirroshahmoja, lähinnä Disneyn ankkoja ja My Little Ponyjä itselläni.

Lasten sarjakuvalehtiä oli paljon, ja niitä luettiin ahkerasti. Lähes kaikista lasten piirrossarjoista oli sarjakuvaversiot, ja Disneyn lastenelokuvista tehtiin isot (A4)-kokoiset sarjakuva-albumit. Varakkaammissa perheissä akuankat kerättiin kansioihin, meillä ostettiin muitakin lehtiä ja ne aina pyörivät joka paikassa (mikä saattoi edesauttaa sitä, että aina oli luettavaa käsillä ja koko ajan luin, myös ruokapöydässä, mitä jotkut tuttavaperheen aikuiset moittivat). 

Vierailija kirjoitti:

Koulussa asioiden ulkoaopettelua ja opetusmentelmänä kappaleiden tekstien lukeminen. TV:stä tuli kerran viikossa lastenohjelmia. Välillä oli melko tylsää, minkä takia illat urheiltiin ja leikittiin ulkona. Lauantaina leivottiin pullaa ja sai limsaa saunan jälkeen. Itse olin siis lapsi 80-luvulla, en osaa sanoa aikusten elämästä. Käytiin kesäisin sukulaisten luona ja ehkä kerran risteilyllä. En osaa sanoa, oliko rahaa paljon vai vähän, ainakaan sitä ei juuri mihinkään käytetty paitsi asumiseen, ruokaan ja bensaan. 

Meillä vanhemmat dokas koko viikonlopun ja maanantaina menivät tuu öihin. Lauantaina syötiin makkaraperunoita, ei mitään pullanleipomista. Muistelet varmaan 50 lukua. 

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi kasarilla, eli näkökulma on lapsen (ei teinin), ja lapsen näkökulma on aina omanlaisensa. Toki paljon lukenut ja jutellut ihmisten kanssa kasarista. Lisäksi kokemukset 90-luvun teininä ja 2000-luvun aikuisena väkisinkin värittävät muistoja.

Elämä oli turvallista, tasaista ja ennakoitavaa. Ihmiset eli aikuiset olivat rentoja ja heillä tuntui olevan hauskaa, vaikka olisikin ollut (jopa lapsen ymmärtämiä) vaikeuksia esim. talouden suhteen. 

Koulussa oli käytävä. Ja pulpetit. (Tuo oli vitsi kasarilla, mutta nykytilanteen valossa ei olekaan itsestäänselvää, että lapset ja nuoret käyvät koulussa ja että heillä on siellä omat pulpetit. Ei 80-luvulla kukaan lintsannut koulusta, eikä 90-luvullakaan, tai ainakaan ko. oppilas ei enää kauaa pysynyt yleisopetuksen luokassa.) 

Lähiössä oli paljon pankkien konttoreita, kyse vuosikymmenen lopusta. (90-luvun alussa kaikki konttorit Posti(pankki)a lukuun ottamatta k

Paljo samoja muistoja, mutta aikuisten elämä oli ankeeta, ne vaan kävi töissä ja ryyppäs ja olivat vittumaisia. Näin muistan lasisen lapsuuteni. Onneksi oli paljon kavereita ja vapaana juoksenneltiin milloin missäkin. 

80-luvulla oli kaikki paremmin. Ajatella, että sai jopa polttaa tupakkaa sisällä toimistossa eikä kukaan vittuillut. Oli kosteita lounaita, sai jopa tuoda viinipullon työpaikalle ennen pikkujouluihin menoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli hygienia 80 luvulla? Pestiinkö kaikki paikat suihkussa? Haisiko ihmiset? Pestiinkö takapuoli ison hädän jälkeen?

Perjantaina maalaiset tuli kauppaan ja kyllä siellä sonta haisi jonossa. Nykyään bideellä pestään alapäät, myös perse. Helteellä ei haise.

Hele mikä kommentti. Hygieniasta pidettiin hyvää huolta. Ei kukaan vettu haissut tai jos ois haissut sitä ois kiusattu armottomasti. 

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla oli kaikki paremmin. Ajatella, että sai jopa polttaa tupakkaa sisällä toimistossa eikä kukaan vittuillut. Oli kosteita lounaita, sai jopa tuoda viinipullon työpaikalle ennen pikkujouluihin menoa. 

Olitko teini vai lapsi kasarilla?

Vakavasti ottaen, tuo mainittu aspekti "kaikki oli paremmin"-teemassa on tietenkin vähän kaksipiippuinen juttu. Esimerkiksi "lasisen lapsuuden" kasarilla eläneiden mielestä olisi varmasti ollut parempi, jos vanhemmat eivät olisi polttaneet sisällä ja juoneet kosteita lounaita työpaikalla ja jatkaneet sitä juomista sitten kotona.

Kaikessa on aina kaksi puolta. Onhan näistä elokuviakin tehty, ja tehdään varmaan jatkossakin. 

Sillä näyttää olevan suuri merkitys lapsuusmuistoihin, ovatko vanhemmat käyttäneet ongelmallisesti alkoholia vai eivätkö ole. 

OLi HienoA Aikaa juu.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaiset tulivat ilmoittamatta käymään, vaikka koko illaksi. Kaverit tulivat ovelle koputtelemaan ja hakemaan ulos.  Tai sitten soittivat kodin ainoaan lankapuhelimeen. Poikkeavasti käyttäyvien tai vähän poikkeavilta näyttävien ihmisten nöyryyttäminen ja pilkkaaminen oli yleistä huvia. Se oli sitä "huumorintajua", jota nykyiset myöhäiskeski-ikäiset muistelevat kaiholla. Puhumattomuuden kulttuuri kukoisti, ja pojat ja teinit purkivat sen seurauksena patoumiaan ja heikkouksiaan kännissä väkivaltaisesti. Turpaan saattoi tosin saada koulussakin selvin päin olevalta jannulta, jota ei ollut pidetty sylissä kahden ikävuoden jälkeen. Silloin luettiin enemmän pitkiä tekstejä ja kirjoja, ja ihmiset osasivat vielä keskittyä. Onnekkaita, onnellisia ihmisiä mutta myös rikkinäisiä ja onnettomia ihmisiä oli varmaan suhteellisesti saman verran kuin nykyään. Suurin ero oli ehkä se, että tulevaisuus näytti ennustettavammalta ja konkreettisemmalta.

Hyvä tasapainoinen vastaus, joka välttää sekä typerän romantisoimisen että vastakkaisen ääripään.

Erilaisuuden hyväksyminen oli aivan minimaalista nykyiseen verrattuna. Joitakin varmasti ihan hyvää tarkoittavia yrityksiä puuttua asiaan oli, mutta ne olivat sitten jotain itsessään nykymittapuulla karmeita Ylen ohjelmia tyyliin "Markku on homoseksuaali, ja nyt hän saa itse kertoa meille kuinka vaikeaa hänellä on tämän vaikean asian kanssa".

Lasten oikeudet ei myöskään painaneet mitään, ja se on jotain, joka jäi mieleen koska olin itse nimenomaan lapsi. Monessa lapsiperheessä tupakoitiin sisällä koko ajan. Turvavyöt alkoivat ensimmäistä kertaa vasta ylipäänsä tulla uusiin autoihin myös takapenkille. Lapsilta salailtiin jatkuvasti mahdollisimman pitkälle kaikki vaikeat asiat, esim. perheen rahatilanteeseen tai vanhempien väliseen suhteeseen tai perheenjäsenten sairauksiin liittyvät, joista nykyään on ihan normaalia puhua lapsille totuudenmukaisesti ja ikätasoisesti. Sääntöjä ja rajoja ei kauheasti alennuttu lapsille perustelemaan, edes silloin kun ne olivat sinänsä täysin järkeviä ja oikeutettuja. Ja vanhemmat olivat nykymittapuulla ankaria, tahallista henkistä ja fyysistä satuttamista pidettiin yhä laajalti jotenkin välttämättömänä kasvatuksessa. Minullakin oli kiltit koulutetut vanhemmat, jotka ovat aina tukeneet ja auttaneet kaikessa, mutta hölmöilyistä seuraamukset oli huuto, tukkapölly tai remmi. Ja kaikki kotona ja koulussa minulle lapsellisuuttani sattuneet nolot asiat tai alisuoriutumiset kerrottiin naureskellen perheen ulkopuolisille.

Sitten toisella puolella oli se, että töitä on kaikille ja maailman tulevaisuus jatkuu samanlaisena maailman tappiin saakka. Ymmärrän sen, miksi monet kaipaavat sen vuoksi takaisin siihen aikaan, mutta en voi olla ajattelematta asiaa siltä kannalta, että 80-luku on jotain, jonka jälkeen tulee jo määritelmän mukaan 90-luku.