Olihan ne vanhat maatalousyhteisöt jotenkin inhimillisempiä kun vanhukset ja naimattomat sai olla osa yhteisöä

Näissä haikailuissa johonkin mystiseen ja ideaaliseen menneisyyteen on se ongelma, ettei tuollaista menneisyyttä ole ollut olemassakaan.

Juu, on asuttu 'yhteisöllisesti', koska se on ollut pakon sanelemaa. Usein juuri naisille tuo on ollut ihan hirvittävää. Miehet ovat päässeet pois pirtistä ja pihapiiristä pelloille, tukkimetsiin ja ns rahahommiin. Naiset ovat olleet jumissa mummojen, anoppien, tätien ja lasten kanssa hyvin pienissä ympyröissä. Kontrolli on ollut tiukkaa, lapsia on tullut halusi tai ei ja työn määrää ei voida edes kuvitella.

Tähänkö pitäisi palata? Vanhusten hoivaa koskevissa keskusteluissa on kauhistuttavaa se, että ihannoidaan jotain ylevää yhteisöllisyyttä, jota ei ole ollutkaan ja kirkkain silmin ollaan valmiita kippaamaan koko kuorma naisten harteille. 

Pitää muistaa myös, että ennen vanhaan ne vanhukset myös kuolivat joskus. Keuhkokuume, aivoverenkierohäiriö, sydänkohtaus, tms vei kerralla, eikä nykyisen kaltaista vuosikymmenien mittaista muistisairaana sekoilua ollut.

Yhteisöllisyys on ihan muuta kuin asua ahtaasti ja uhrata oma elämänsä täysin muiden hoitamiseen.

Tämä on hyvä idea! Itse muuttaisin asumaan yhteisöön. Olen vasta 55 v, mutta aistin jo tulevan lohduttoman yksinäisyyden painon. Se tappaa.

Tämä loppui siksi, että naisetkin alkoivat ajattelemaan myös itseään. Jos miehetkin osallistuisivat, olisi vieläkin enemmän yhteisöllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa oli. Naimattomalla naisella ei ollut mitään ihmisarvoa. Naineellakin vasta lasten ja hevosen jälkeen.

Mistähän ajasta oikein puhut? Kylä talon emännät ovat olleet melkoisia matriarkkoja. Itse olen esim. isoisoisöni muistiinpanoista huomannut että hänen äitinsä vastasi loppujen lopuksi viime kädessä kaikista talon rahoista, tulot/menot/velat oli hänen seurannassaan. Miehet teki raskaat työt. 

Kodin asiat kuului vaimolle, kodin ulkopuoliset miehelle. Mies toi rahat taloon, vaimo päätti miten ne kulutetaan.

Paitsi ettei likikään aina ollut noin. Kun maitotuotteille alkoi olla kaupallista menekkiä, rahat toi taloon vaimo, jonka työsarkaa karjan hoito oli. Mies toi taloon leipäviljaa ja polttopuita.

Rahaa saa siitä, mitä on myydä muille, ja historian saatossa on vaihdellut se, mitä myydään. Eihän miehetkään maatalousyhteisöissä yleensä kodin ulkopuolella töissä käyneet. Eipä sitä rahaa tosin niin paljon tarvittukaan, kun oltiin omavaraisempia.

Ja sitten johonkin aikaan niissä ihanissa maatalousyhteisöissä rahaa saattoi hankkia ottamalla huutolaisen hoteisiinsa. Kunta myi raajarikkoja, vanhuksia, vajaamielisiä ja orpolapsia sille, joka halvimmalla suostuu ottamaan. Eli sama systeemi kuin näillä Espereillä ja Mehiläisillä on nykyään. Arvaa vain, pidettiinkö hoidokeista aina hyvää huolta, ja välittikö kukaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus

Vierailija kirjoitti:

Mutta esim. Verotuksella ja osapäivä työsuhteilla voitaisiin ohjata niin, että halutessaan voisi hoitaa ikääntyvää sukulaistaan kotonaan.

Nykyinen hallitushan haluaa lopettaa osa-aikatyön kokonaan. 

Ei ne yhteisöt aina niin häävejä olleet, on eräs 86-vuotias kertonut, joka on ollut nuorena piikomassa eri paikoissa. Toisissa oli niin raskasta, että joka yö tuli itku. Mitään muuta ei myöskään ollut sen työn lisäksi, kuten omaa elämää tai huveja, kun työ ja koti oli samassa talossa ja talonväki piti kurissa ja nuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvinvointivaltion tapa.

Sosialistimaassa ihmiset laitostetaan yhteiskunnan holhokeiksi.

Yksilö, perhe ja yhteisö ovat puna-yhteiskunnan pahimmat viholliset.

Yksilön pahin vihollinen on perhe, suku ja yhteisö. 

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun suku on sanellut, kenen kanssa saa avioitua ja kenen kanssa ei. Vanhimman pojan on ollut pakko jäädä hoitamaan tilaa, vaikka mieli olisi palanut opintielle ja lahjojakin olisi ollut. Sama kohtalo on usein ollut naimattomalla tyttärellä, jonka velvolisuus on ollut jäädä kotitilalle hoitamaan vanhuksia. On ollut paineita siittää perillisiä. Pahimmillaan on ollut pitkäaikaista sukujen keskistä vihanpitoa, jolloin et ole saanut olla "niiden" kanssa väleissä, vaikka itselläsi ei olisi mitään niitä vastaan. Eikä niitä omiakaan sukulaisia aina ole rakastettu, kun silkasta velvollisuudesta vain on jouduttu niitä sietämään.

Vasta mahdollisuus valita itse seuransa - ja ennen muuta sen, kenen seurassa ei halua olla - tekee yksilön.

Eipä niistä vanhuksista aina niin hyvää huolta pidetty. Saattoivat jossain koleassa saunamökissä virua odottamassa kuolemaansa, poissa muiden jaloista. Ruokaa tuotiin kerran päivässä, palanen kovaa leipää jonka sai vedessä itse liotella syömäkelpoiseksi, ja perunoista paleltuneet. 

Ja oliko sitä seuraakaan aina. Isoäitini sentään asui talossa, omassa pikku kammarissaan, jossa oli haiseva ämpäri tarpeiden tekoa varten. Talossa muuten asui kaksi vanhapoikaenoani, jotka enimmän aikaa toimittivat omia askareitaan, eikä heistä ollut seuraksi, kun eivät osanneet puhua kuin miesten juttuja, jotan moottoreista ja sellaista. Lopulta mummo saatiin kunnalliskotiin, ja oli siellä sitten paljon tyytyväisempi oloonsa, vaikka oli siirtoa vastustanut ja hanttiin pannut.

Olen naimaton ja mielestäni kyllä ihan osa yhteisöä. Tai siis itsestäni kiinni, olenko. Eihän tässä tarvitse kuin soittaa ystävälleen tai vaikka tädilleen, jos hlauaa rupatella. Tai lähteä harrastuspiiriin. Työyhteisökin on. Jopa naapureista muutaman kanssa tulee juteltua. Eli mikä tässä nyt on se ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä idea! Itse muuttaisin asumaan yhteisöön. Olen vasta 55 v, mutta aistin jo tulevan lohduttoman yksinäisyyden painon. Se tappaa.

Vaikka nyt löytäisitkin ryhmän vanhuksia, joita voisit hoitaa, ja ryhmän lapsiperheitä, joiden lapsia voisit hoitaa samalla kun hoidat muistisairaita housuunsa paskovia, ei ole mitään takeita, että aikanaan ne lapset tai edes heidän vanhempansa hoitaisivat sua. 

Mulla ja mun miehellä ei juuri sukua ole ja mieskin vielä toisesta maasta kotoisin.

Nykyajan yhteisöllisyys onkin ihan muuta kuin oman suvun nurkussa nyhjäämistä tai pieneen kyläyhteisöön tukehtumista.

Koen, että yhteisöllisyys on esim urheiluseuran toimintaan osallistumista, työyhteisön hyvästä ilmapiiristä huolehtimista, naapureiden kanssa voi olla hyvissä väleissä, lasten ollessa pieniä kerhot, muskarit yms, vanhempien aktiivisuus koulun kanssa tehtävässä yhteistyössä jne. 

Näistä ja vastaavista kuvioista syntyvät myös aikuisten ystävyyssuhteet ja tuttavuudet. Eikä ole tarkoituskaan, että nämä olisivat lastenhoitoa tai vanhusten hoivaa varten. Yhteisöllisyys on sosiaalisia suhteita, toisten huomioimista, hyväksytään erilaisuus ja kunnioitetaan toinen toisiamme, voidaan vastavuoroisesti auttaakin toisiaan, mutta mikään hyötymistarkoitus tässä ei ole jutun jujuna.