Harmittaa, kun en tässä elämässä ehtinyt kokea oikeaa rakkautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun olit nuori, niin mikä silloin meni pieleen? Miksi muut naiset löysivät kumppanin, mutta sinä et?"

- Jos osaisin tuohon vastata, niin varmaan olisiin todennäköisemmin kumppanin löytänyt,. Vai pitäsikö minun uhriutua ja syyttää muita tilantteestani? Osoittaa peilikuvaani? Esittää perättömiä väitteitä lapsuuden perheestäni? - kun eihän näin voi käydä ihmiselle, joka on elänyt lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa ydinperheessä, jossa sai psakseen rakkautta ja välittämistä tasa-arvoisen parisuhteen muodostanvilta vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan - Ja edellleen omaan läheiset välit heidän kans.  En ole ujo, vaan ihan "normaali" eli en exovertti en introverttim vaan jotain näiden ääripäiden väliltä. En ole ylipainoin En koulukiusattu. Olenko nirso? - Tuskin sen nirsompi kuin kukaan muukaan  "normaali".

Hieman surullsita on se, että en oikein itsekään keksi tai löydä

Ymmärätkö  sinä lukemaasi?

Eri

On tämä nykyne lainaus tpa pyllysrtä! - Siis tuo edellien kommenttini sille miekkoselle, joka esitti kysymyksensä kirjoittajalle, joka toi vallan ymmärrettävästi ilmi. ettei hän tiedä syytä/ syitä miksei hän ei ole kumppania löytänyt itselleen.

Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs. Sanon sulle samaa mitä sille Tiktokin neitsyt naiselle. Irroitaudu pakkomielteestä löytää Se Oikea. Oot tasan yhtä omahyväinen kuin piikaa hakeva mieskin. Kui? Vaadit toiselta ehdotonta sitoutumista pyyteettömään rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

"Kun olit nuori, niin mikä silloin meni pieleen? Miksi muut naiset löysivät kumppanin, mutta sinä et?"

Mulla on mennyt ja menee edelleenkin pieleen sen takia, että ulkonäkö ja käytös on ristiriidassa. Olen nätti, mutta sosiaalisesti uskomattoman kömpelö autisti ja mua pidetään helposti tylynä ja ilkeänä eikä kukaan ymmärrä mun huumoria. Tinderissä saan tuhansia tykkäyksiä, mutta kukaan ei halua enää ekojen treffien jälkeen tavata uudestaan. Nuorempana tuota käytöstä suvaittiin vähän paremmin, mutta tässä iässä se on todellakin turn off.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun olit nuori, niin mikä silloin meni pieleen? Miksi muut naiset löysivät kumppanin, mutta sinä et?"

Mulla on mennyt ja menee edelleenkin pieleen sen takia, että ulkonäkö ja käytös on ristiriidassa. Olen nätti, mutta sosiaalisesti uskomattoman kömpelö autisti ja mua pidetään helposti tylynä ja ilkeänä eikä kukaan ymmärrä mun huumoria. Tinderissä saan tuhansia tykkäyksiä, mutta kukaan ei halua enää ekojen treffien jälkeen tavata uudestaan. Nuorempana tuota käytöstä suvaittiin vähän paremmin, mutta tässä iässä se on todellakin turn off.

Ap

No mikset hae toista autistia tai aspergeria kumppaniksi?

Monet löytävät rakkauden kasikymppisinä tai vanhempinakin. Nyt ylös sieltä itsesäälistä ja opettelet näkemään muutakin kuin ulkonäön (tällä viittaan siihen, kun puhut itsestäsi rumana). Älä etsi rakkautta vaan ole avoin kaikelle, mitä matkallasi tulee vastaan. 

Mä luulen että meitä on aika paljonkin, jotka ei ole koskaan kokenut molemminpuoleista rakkautta. Mä olen muutaman kerran nyt 49-vuotisen elämäni aikana ihastunut/rakastunut, mutta koskaan ne miehet ei ole olleet minusta kiinnostuneita. Minuun on myös oltu useamman kerran ihastuttu, mutta minä en ole ollut näistä miehistä kiinnostunut. 3:n kanssa tosin yritin silti parisuhdetta, mutta eihän siitä mitään tule kun ei ole mitään kemiaa eikä henkistäkään suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Viihdyn sen verran hyvin yksin, että olen todennut että en ala olemaan jonkun ihan ookoon kanssa vaan ettei tarvisi yksin olla. 

Eipä tämä minun elämääni mitenkään haittaa, pahempiakin kohtaloita on kuin se, ettei kohtaa molemminpuolista romanttista rakkautta koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun olit nuori, niin mikä silloin meni pieleen? Miksi muut naiset löysivät kumppanin, mutta sinä et?"

Mulla on mennyt ja menee edelleenkin pieleen sen takia, että ulkonäkö ja käytös on ristiriidassa. Olen nätti, mutta sosiaalisesti uskomattoman kömpelö autisti ja mua pidetään helposti tylynä ja ilkeänä eikä kukaan ymmärrä mun huumoria. Tinderissä saan tuhansia tykkäyksiä, mutta kukaan ei halua enää ekojen treffien jälkeen tavata uudestaan. Nuorempana tuota käytöstä suvaittiin vähän paremmin, mutta tässä iässä se on todellakin turn off.

Ap

 

Mulla aina ollut tätä samaa ongelmaa, joskaan mulla ei mitään virallista diagnoosia autismista tai mistään ole. Mutta olen lapsesta asti ollut sellainen sosiaalisesti kömpelö ja omituisena pidetyt, koulussa kiusattiin ja aikuisena ihmiset välttelee. Olin nuorena aika näyttävän näköinen ja minulle flirttailtiin jopa ihan arjessa, mutta kun niille paljastui millainen sulkeutunut nörtti olen, miehet lähti karkuun. Tulin siihen tulokseen, että avoin sosiaalisuus ja ekstroverttiys on naiselle paljon tärkeämpiä ominaisuuksia kuin ulkonäkö.

Kun sen rakkauden löytää oikeesti sisältään ei sitä kaipaa ulkopuolelta. Meissä kaikissa on se jo. 

Nykyään kyllä joka toinen on olevinaan autisti. Ne autismin sosiaaliset haastethan on aika samanlaisia kuin sosiaalisten tilanteiden pelkoa potevan oireet. Myös traumat aiheuttavat samankaltaisia sosiaalisia haasteita. Kyllä varmasti joillain on oikeasti autismi, mutta vähän himmaisin sen itsediagnosoinnin kanssa. Hyvä puoli sosiaalisten tilanteiden pelossa on se, että siitä voi parantua. Hyvällä terapialla oirehdinta vähenee. 

Myönnän itsekin jossain vaiheessa ajatelleeni, että ehkä mulla onkin autismi. Se oli jotenkin helpottavaa ajatella niin. Ei tarvitsisi ottaa vastuuta omasta parantumisesta, kun voisi vain ajatella, että mun aivot on erilaiset eikä niitä voi parantaa. Jonkin aikaa kieriskelin siellä, kunnes totesin, että ei, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ujoutta ja ahdistuneisuutta tämä vain on. Mutta sen havainnon jälkeen pystyin tavallaan ottamaan vastuun omasta toiminnastani ja päättämään, että ei kaikkien tarvitse olla sosiaalisesti taitavia. Saa olla hiljainen ja osaamaton small talkissa. Mutta mun pitää yrittää silti.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kyllä joka toinen on olevinaan autisti. Ne autismin sosiaaliset haastethan on aika samanlaisia kuin sosiaalisten tilanteiden pelkoa potevan oireet. Myös traumat aiheuttavat samankaltaisia sosiaalisia haasteita. Kyllä varmasti joillain on oikeasti autismi, mutta vähän himmaisin sen itsediagnosoinnin kanssa. Hyvä puoli sosiaalisten tilanteiden pelossa on se, että siitä voi parantua. Hyvällä terapialla oirehdinta vähenee. 

Myönnän itsekin jossain vaiheessa ajatelleeni, että ehkä mulla onkin autismi. Se oli jotenkin helpottavaa ajatella niin. Ei tarvitsisi ottaa vastuuta omasta parantumisesta, kun voisi vain ajatella, että mun aivot on erilaiset eikä niitä voi parantaa. Jonkin aikaa kieriskelin siellä, kunnes totesin, että ei, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ujoutta ja ahdistuneisuutta tämä vain on. Mutta sen havainnon jälkeen pystyin tavallaan ottamaan vastuun omasta toiminnastani ja päättämään, että ei kaikkien tarvitse olla sosiaalisesti  taitavia. Saa olla hiljainen ja osaamaton small talkissa. Mutta mun pitää yrittää silti.

Ok. Minulla on diagnoosi. En pelkää sosiaalisia tilanteita enkä ole ujo, hiljainen tai ahdistunut. Puhun vaan liikaa, ja liian intensiivisesti muiden mielestä epätavallisista aiheista.

Tsemppiä sulle siihen sosiaalisten tilanteiden pelkoon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. En tiedä minne elämä on kadonnut huomaamatta. Olisin halunnut kokea kuinka joku todella haluaa minua. En ole kokenut mieheltä koskaan edes sellaista halua, että vietettäisi kanssani 5 min.kauempaa sängyssä puuhailemassa. Saatika, että haluaisi useammin kuin kerran viikossa.  Vanhojen lehtien selailu on ollut aina miehelle mieluisampaa, eikä olla edes ikäloppuja vaan reilu 40 vuotiaita   Itse fantasioin harva se päivä istuvani hajareisin jonkun tuntemattoman sylissä harrastamassa edes kiihkeää suutelua. 

Rikkaiden länsimaiden ongelmia osa 678

Ai köyhempien maiden ihmiset eivät voi tuntea tai kaivata rakkauden tunteita? Koetko, että olemme "rikkaissa länsimaissa" niin paljon etuoikeutetumpia, että vain meillä voi olla rakkauden kaipuuta? 

Uskoisin, että ihminen voi kaivata rakkautta, vaikka asuisi savimajassa ilman mukavuuksia ja olisi nukkumaan mennessään välillä nälkäinen.

^(Lainaus ei vissiin toimi) Okei. Tuo autismi kommentti oli ehkä tähän yleiseen ilmapiiriin, ei vain tähän ketjuun. Varsinkin näillä keskustelupalstoilla kaikkiin sosiaalisiin haasteisiin annetaan vastaukseksi autismia ja välillä joka toisella kommentoijalla on autismi. Sosiaalinen kömpelyys ei ole aina autismia, eikä edes kovin usein. Suomalaiset on tyypillisesti sosiaalisesti hyvin kömpelöitä, mutta ei me kaikki silti olla autisteja.

Kaikkiin aikuisiän autismi-diagnooseihin en myöskään usko ja ihan lääkäritkin ovat myöntäneet, että vääriä diagnooseja on paljon. Diagnosointi perustuu potilaan itsensä kokemukseen, joten testejä on helppo huijata. Eikä edes tarvitse huijata tietoisesti, mutta jos päättää, että mulla on autismi, on helppo päätellä kysymyksestä, että kumpi vastausvaihtoehdoista on se autismivaihtoehto. Ja sittenhän sitä tiedostamattaan vastaa sen vaihtoehdon ja jopa saattaa kokea, että tämäkin vaiva mulla on. Autismiliittokin on linjannut, että jos on selviytynyt aikuiseksi ilman merkittäviä vaikeuksia (esim. on opiskellut, on töissä jne), ei pitäisi hakea diagnoosia. Mutta joo, menee liikaa ohi aiheen jo.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisena sen rakkauden ajattelet? Tuo ihana rakastumisvaihe kestää pari vuotta maksimissaan ja sen jälkeen alkaa työnteko parisuhteen eteen ja kärsimys. Tulos = rakkaus kestää noin 7-10 vuotta valtaosassa normaaleja tapauksia.

Ei se niin ole. Sellainen rakkaus, johon molemmat ovat sitoutuneita, jatkuu aina vain. 

Jos molemmat tiedostaa, että haluaa ja tarvitsee sitä toista ihmistä vierelleen, ei siihen väliin pääse kukaan muu. Se vain tarkoittaa sitä, että oikeasti silloin ollaan paitsi rakastavaisia, myös parhaita ystäviä toisilleen. Vietetään laatuaikaa, vietetään haliaikaa, ja välillä on myös sitä intiimiä rakastelua. Arjen huomiointia, kumppanuutta, saman köyden vetämistä.

Vierailija kirjoitti:

Sama. En tiedä minne elämä on kadonnut huomaamatta. Olisin halunnut kokea kuinka joku todella haluaa minua. En ole kokenut mieheltä koskaan edes sellaista halua, että vietettäisi kanssani 5 min.kauempaa sängyssä puuhailemassa. Saatika, että haluaisi useammin kuin kerran viikossa.  Vanhojen lehtien selailu on ollut aina miehelle mieluisampaa, eikä olla edes ikäloppuja vaan reilu 40 vuotiaita   Itse fantasioin harva se päivä istuvani hajareisin jonkun tuntemattoman sylissä harrastamassa edes kiihkeää suutelua. 

Kannattaa ihan oikeasti tavoitella tuota unelmaa, josta fantasioit, elämä on liian lyhyt siihen, että aikanaan vanhainkodissa soimaat itseäsi siitä, että elämä oli tylsää paskaa...

Vierailija kirjoitti:

^(Lainaus ei vissiin toimi) Okei. Tuo autismi kommentti oli ehkä tähän yleiseen ilmapiiriin, ei vain tähän ketjuun. Varsinkin näillä keskustelupalstoilla kaikkiin sosiaalisiin haasteisiin annetaan vastaukseksi autismia ja välillä joka toisella kommentoijalla on autismi. Sosiaalinen kömpelyys ei ole aina autismia, eikä edes kovin usein. Suomalaiset on tyypillisesti sosiaalisesti hyvin kömpelöitä, mutta ei me kaikki silti olla autisteja.

Kaikkiin aikuisiän autismi-diagnooseihin en myöskään usko ja ihan lääkäritkin ovat myöntäneet, että vääriä diagnooseja on paljon. Diagnosointi perustuu potilaan itsensä kokemukseen, joten testejä on helppo huijata. Eikä edes tarvitse huijata tietoisesti, mutta jos päättää, että mulla on autismi, on helppo päätellä kysymyksestä, että kumpi vastausvaihtoehdoista on se autismivaihtoehto. Ja sittenhän sitä tiedostamattaan vastaa sen vaihtoehdon ja jopa saattaa kokea, että tämäkin vaiva mulla on. Autismiliittokin on linjannut, että jos on selviytynyt aikuiseksi ilman merkittäviä vaikeuksia (esim. on opiskellut, on töissä jne), ei pitäisi hakea diagnoosia. Mutta joo, menee liikaa ohi aiheen jo.

Miksi kukaan edes hakeutuisi tutkimuksiin, jos mitään ongelmia ei ole elämässä ollut?

Samoin. Olen seurustellut pitkät ajat ja hyvät suhteet.Itse kyllästyin.Nyt en uskalla tavata ketään. 

Vierailija kirjoitti:

^(Lainaus ei vissiin toimi) Okei. Tuo autismi kommentti oli ehkä tähän yleiseen ilmapiiriin, ei vain tähän ketjuun. Varsinkin näillä keskustelupalstoilla kaikkiin sosiaalisiin haasteisiin annetaan vastaukseksi autismia ja välillä joka toisella kommentoijalla on autismi. Sosiaalinen kömpelyys ei ole aina autismia, eikä edes kovin usein. Suomalaiset on tyypillisesti sosiaalisesti hyvin kömpelöitä, mutta ei me kaikki silti olla autisteja.

Kaikkiin aikuisiän autismi-diagnooseihin en myöskään usko ja ihan lääkäritkin ovat myöntäneet, että vääriä diagnooseja on paljon. Diagnosointi perustuu potilaan itsensä kokemukseen, joten testejä on helppo huijata. Eikä edes tarvitse huijata tietoisesti, mutta jos päättää, että mulla on autismi, on helppo päätellä kysymyksestä, että kumpi vastausvaihtoehdoista on se autismivaihtoehto. Ja sittenhän sitä tiedostamattaan vastaa sen vaihtoehdon ja jopa saattaa kokea, että tämäkin vaiva mulla on. Autis

Missä lääkärit ovat myöntäneet tehneensä vääriä autismidiagnooseja aikuisille?