Miten kenelläkään on varaa oikein mihinkään?
Minun bruttotuloni viime vuonna olivat n. 56000 euroa eli tuloiltani kuulun parempituloiseen neljäsosaa, ehkä jopa viidesosaan. Elän yhden hengen taloudessa. Asun elinkustannuksiltaan halvahkossa osassa Etelä-Suomea ja asuntoni on iso omistuskaksio vanhemmassa rivitalossa, jonka olen ostanut 15 vuoden laina-ajalla. Asumiskustannukset lainoineen, vastikkeineen, sähköineen, vesineen ja tietoliikennekustannuksineen ovat n. 900 euroa. Asun mukavasti ja tilavasti, mutta on tämä kaukana luksuksesta tai hienosta.
Työmatkat ajan omalla autolla työpaikan sijainnin ja vuorotyön vuoksi. Autoni kuluttaa melko paljon, mutta toisaalta ajan alle 15 000 km vuodessa. Auto on 15 vuotta vanha ja sen myyntiarvo olisi ehkä 2-3000 euroa. Harrastuksellani on vaikutusta auton malliin, muuten ajaisin uudempaa ja vähemmän kuluttavaa autoa.
Lisäksi juoksevia kuluja ovat päivittäistavarat, viihde ja säästöt ja sijoitukset. Säästöjä on alle 10 000 ja sijoituksia (siis pidemmän aikavälin säästöjä) n. 25 000. Säästöön ja sijoituksiin menee n. 500 euroa kuussa. Lyhyen aika välin säästöillä katan isompia yllättäviä menoja ja esim. matkustelun. Sijoitukset ovat eläkepäiviä varten.
Ruokakaupassa en ole niin taloudellinen kuin voisin olla, ruokakauppaan menee 4-500 euroa kuussa ja viihteeseen käytän enemmän kuin olisi pakko, mutta alle 200-300 euroa kuussa kuitenkin. Harrastuskustannukset ovat n. 50-100 euroa kuussa auton lisäksi.
Matkusteluun olen viime vuosina käyttänyt n. 3000 euroa vuodessa. Kaikki vakuutukset ovat yhteensä n. 2000 euroa vuodessa.
Minulta ei puutu mitään ja olen elmääni tyytyväinen, mutta autoni on aina parkkialueiden rupuisimmasta päästä, kämppäni kaukana ulkoporeammeista jne. Kampaajalla käyn 3 kertaa vuodessa enkä todellakaan raaski värjätä hiuksiani ripsien laitosta tai kynsistä puhumattakaan. Vaatteita ostan, kun edelliset menevät rikki tai jos hautajaiskolttu ei enää ole siisti hautajaisten eteen sattuessa. Kaiken kaikkiaan kaikki, mitä tilille tulee, sieltä myös häviää.
Miten ihmeessä muilla ihmisillä on varaa kaikkeen, mitä ympärillä jatkuvasti näkee? Niin tavaroiden kuin palveluiden, matkojen kuin asumisenkin suhteen?
Kommentit (151)
Siis haluat ulkoporeammeen, manikyyrin ja hienomman auton? Ja sitten et edes haluaisikaan, ainakaan manikyyria? Ja kaikilla muilla ihmisillä on mielestäsi nuo? Ja sulla ei oo mitään, kun kaikki menee säästöihin, sijoituksiin, viihteeseen, matkoihin jne.
Mitä ihmettä ajat takaa tällä kirjoituksella? Kuulostat hemmotellulta kakaralta, joka miettii, että kavereillakin on leluja ja joillakin joku lelu on parempikin kuin sulla, ja miten niillä voi olla, kun sullahan ne pitäis ne parhaimmat olla kaikessa ja toisaalta et sä haluiskaan niitten toisten leluja. Ja mietit, että miten on näin, miksi muilla on jotain, kun vaan sulla pitäis olla ja aina ja kaikessa ne paremmat lelut kuin muilla.
Vierailija kirjoitti:
Et elätä verorahoillasi yhtään työtöntä perhettä, verorahat eivät ole sinun. Ne ovat työnantajan maksama siivu siitä, että voivat ylipäätään toimia vakaassa yhteiskunnassa.
No nyt on kyllä täyttä kommunismia. Kyllä se keskiluokkainen nimenomaisesti omistaa ne verorahansa. Hän saa palkkaa, ei työnantaja maksa siitä mitään veroa. Kyllä se maksaa sille työntekijälleen palkan, josta se työntekijä maksaa omat yksilölliset veronsa. Hän ne maksaa, hakee niihin muutoksia ja saa joko mätkyjä tai palautuksia.
Jos valtio määrää että tuloista x maksetaan veroa %y, en minä sitä rahaa omista missään vaiheessa. Varsinkaan, kun en edes vaikuta siihen mihin se raha käytetään.
Vierailija kirjoitti:
Ruokakauppaan käytät paljon, helppo säästää kun alkaa seuraamaan kilohintoja ja tekemään itse ruuan pariksi päiväksi kerrallaan. Eineksissä on mielettömät kilohinnat.
Auto kannattaa vaihtaa vähempi kuluttavaan vanhaan autoon ja samalla tutkia kaikki vakuutukset ja puhelinliittymät maksaako turhasta. Automatka voi olla makdollista korvata julkisilla tai pyörällä. Pyöräksi riittää joku tavallinen ei kannata lähteä ostamaan uutta ja hienoa kaupasta.
Kuten sanoin, autoa en vaihda vähemmän kuluttavaa, koska harrastukset vaativat maasturin ja uudemmat maasturit ovat itkettävän kalliita.
Eineksiä en käytä, teen ruoan itse myös töihin evääksi. Mutta tosiaan, ruokakaupassa ostan, mitä haluan, en läheskään aina halvinta. Käytän kuitenkin paljon satokauden tuotteita ja esim. juureksia. Leivon kuitenkin paljon, myös esim. työpaikan kahvipöytään kaikkien iloksi. Samoin kahvin kanssa kylässä kävijöille ja viemisiksi.
Pyörä on vanha ja sillä kesällä ajelenkin, osin myös työmatkoja. Julkiset ovat niin naurettavan kalliita, että niitä en käytä. Esim. työmatka julkisilla maksaisi 11 euroa päivässä, kun bensa kustannukset minun bensarohmullanikin jäävät alle 4 euroon päivässä. Kuukausilippu olisi 55 euroa, mutta pääsen julkisilla töihin harvemmin kuin viisi kertaa kuussa. Uuden polkupyörän itseasiassa taas saatan ostaa, jos työnantaja alkaa tarjota pyöräetua, kuten on vihjaillut. Nykyisessä pyörässäni seuraava huolto olisi jo reilusti pyörän arvoa korkeampi. Se on yli 10 vuotta vanha ja olen ajanut sillä useita tuhansia kilometrejä.
Ap
Hämmentävä aloitus. Mutta jos lähdetään siitä, että menot on osittain valintoja. Kerroit, että sinulla menee viihteeseen 200-300 euroa kuukaudessa, on vaikka ja mitä suoratoistoa jne. En tunne ketään, jolla menisi noin paljon tuollaiseen ja tunnen monesta palkkaluokasta. Yksin elävänä sinulla menee ruokaan paljon rahaa. Vakuutukset 2000 euroa? Mitä nuo pitää sisällään? Esimerkiksi meillä on autossa vain osakasko, mutta on tapaturmavakuutukset 3, pariturvahenkivakuutus, kotivakuutus, moottoripyörän vakuutus ja lisäksi vielä mökin kotivakuutus, joka on kalliimpi kuin osakkeen ja nämä vie vuodessa alle 1500 euroa. Eli nekin perheet, joissa on ulkoporeamme ja uusi auto, säästää jostain mistä sinä et. Ei käytetä välttämättä 3000 euroa matkusteluun, käytetään fiksusti rahaa ruokaan, vakuutuksiin jne. Eikä säästetä 500 euroa. Eli valitsemalla toisin (säästäminen aina fiksua) sinäkin voisit käyttää kuukausittain 500-1000 (?) euroa asumiseen, autoon jne.
Jos valtio määrää että tuloista x maksetaan veroa %y, en minä sitä rahaa omista missään vaiheessa. Varsinkaan, kun en edes vaikuta siihen mihin se raha käytetään.
Kyllä minä omistan. Minä myös vaikutan aktiivisesti siihen, että saa veroihini vähennyksiä tehtyä. Vaikutan myös siihen peritäänkö vaikka kirkollisverot päälle vai ei. En maksa myöskään veroa pelkästään palkastani vaan myös pääomatuloistani, joihin niihinkin voin ihan itse vaikuttaa. Työnantajallehan nämä asiat eivät kuulu millään tavalla. Se maksaa minulle summan X, josta minulle jää todennäköisesti eri summa käteen kuin työkaverilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokakauppaan käytät paljon, helppo säästää kun alkaa seuraamaan kilohintoja ja tekemään itse ruuan pariksi päiväksi kerrallaan. Eineksissä on mielettömät kilohinnat.
Auto kannattaa vaihtaa vähempi kuluttavaan vanhaan autoon ja samalla tutkia kaikki vakuutukset ja puhelinliittymät maksaako turhasta. Automatka voi olla makdollista korvata julkisilla tai pyörällä. Pyöräksi riittää joku tavallinen ei kannata lähteä ostamaan uutta ja hienoa kaupasta.
Uuden polkupyörän itseasiassa taas saatan ostaa, jos työnantaja alkaa tarjota pyöräetua, kuten on vihjaillut.
Ethän sinä voi ostaa sitä, kun sinulla ei ole varaa mihinkään.
Hyvå että ap kuluttaa suomessa, minä en
Vierailija kirjoitti:
Siis haluat ulkoporeammeen, manikyyrin ja hienomman auton? Ja sitten et edes haluaisikaan, ainakaan manikyyria? Ja kaikilla muilla ihmisillä on mielestäsi nuo? Ja sulla ei oo mitään, kun kaikki menee säästöihin, sijoituksiin, viihteeseen, matkoihin jne.
Mitä ihmettä ajat takaa tällä kirjoituksella?
Minä aloitin keskustelupalstalla keskustelun, koska minä ihmettelen tätä asiaa. Tällä palstalla käy paljon ihmisiä, myös niitä, joilla on manikyyrit, uudehkot Volvot tai Audit ja ulkoporeamme. Tai joku noista. Minua kiinnostaa, miten heidän taloutensa toimii. Minkä verran he tienaavat ja miten käyttävät rahaa.
Nuorempana, kun elin opintorahalla ja osa-aikatöillä pidin itsestään selvänä, että minulla ei ollut varaa siihen tai tähän, koska olin köyhä opiskelija. Nyt olen kuitenkin jo tukevasti keskituloinen ja silti tuntuu, että ihmiset ympärilläni kuluttavat näkyvästi enemmän rahaa kuin minä. Ymmärrän kyllä, että autoni on rupuisuudestaan huolimatta sekä osto- että käyttökuluiltaan kalliimpi kuin naapurin uudempi Ford Fiesta ja jos Fiestalla pärjäisin, siihen mielelläni vaihtaisin. Ero taas esimerkiksi minua vähemmän tienaavat työkaverin muutaman vuoden ikäiseen Volvo XC60:seen on taas toisin päin ja reilusti. Työkaverini on toki parisuhteessa, mutta heillä myös asumiskulut ihan toista luokkaa, eikä työkaverini puoliso tietääkseni ole erityisen kovatuloinen. Perintöä tietysti voi olla. Koska ei ole ollenkaan kohteliasta udella ihmisten tuloja ja menoja esimerkiksi siellä työpaikan kahvihuoneessa, kyselen sen sijaan täällä anonyymilla nettipalstalla.
Minua siis kiinnostaa, miten ihmiset, joiden näkyvä kulutus on selvästi minua suurempi käyttävät rahaa. Paljon sitä tulee ja mihin se menee? Koska todella moni käyttää selkeästi minua enemmän rahaa kulutukseen ja tilastojen mukaan vain murto-osa tienaa reilusti minua enemmän, niin minua kiinnostaa, mikä minun kulutuksestani jää heiltä pois ja miten toimivat toisin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se, että on hyvätuloinen ei välttämättä tarkoita, että olisi mikään älyttömän rikas. Sinulla on kuitenkin joka kuukausi noin tuhat euroa enemmän rahaa kuin normi suomalaisella. Tämä tonni ei tule kerran, vaan joka ikinen kuukausi. Vuodessä 12 000 e ja kymmenessä vuodessa 120 0000 e. Se on oma valintasi, mihin haluat nuo rahat käyttää, oli se sitten viihteeseen tai uuteen autoon. Mutta olet oikeassa, ei noilla tuloilla Suomessa ostella mitään smaragdeja.
Kyllä tonnilla saisi smaragdin vaikka joka kuukausi.
Sari Sairaanhoitaja taas vinkumassa "surkeaa" palkkaansa vaikka kuuluu top 25 % tienaaviin.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävä aloitus. Mutta jos lähdetään siitä, että menot on osittain valintoja. Kerroit, että sinulla menee viihteeseen 200-300 euroa kuukaudessa, on vaikka ja mitä suoratoistoa jne. En tunne ketään, jolla menisi noin paljon tuollaiseen ja tunnen monesta palkkaluokasta. Yksin elävänä sinulla menee ruokaan paljon rahaa. Vakuutukset 2000 euroa? Mitä nuo pitää sisällään? Esimerkiksi meillä on autossa vain osakasko, mutta on tapaturmavakuutukset 3, pariturvahenkivakuutus, kotivakuutus, moottoripyörän vakuutus ja lisäksi vielä mökin kotivakuutus, joka on kalliimpi kuin osakkeen ja nämä vie vuodessa alle 1500 euroa. Eli nekin perheet, joissa on ulkoporeamme ja uusi auto, säästää jostain mistä sinä et. Ei käytetä välttämättä 3000 euroa matkusteluun, käytetään fiksusti rahaa ruokaan, vakuutuksiin jne. Eikä säästetä 500 euroa. Eli valitsemalla toisin (säästäminen aina fiksua) sinäkin voisit käyttää kuukausittain 500-1000 (?) euroa asum
Et tunne ketään, joka tilaisi sanomalehden, kävisi jääkiekkopeleissä tai teatterissa. Oikeasti moni taitaa vain aliarvioida viihteeseen menevän rahan. Suoratoistot tietysti ovat halpoja, muu viihde sitten kalliimpaa.
Nytkö vasta huomasit, että Suomessa kaikki ovat persaukisia yhtä prosenttia lukuunottamatta. Todellakin suorullista, että tuo on 25 prosentissa korkeimmin tienaavia olevan tulotaso ja elintaso. Jos asuisit yhdysvalloissa ja olisit samassa tuloluokassa, niin tulotasosi ja elintasosi olisi huomattavasti korkeampi. Rahaa oikeasti olisi.
Aika surullsita miettiä mitä muilla on tai ei ole. Keskity vain omaan elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Nytkö vasta huomasit, että Suomessa kaikki ovat persaukisia yhtä prosenttia lukuunottamatta. Todellakin suorullista, että tuo on 25 prosentissa korkeimmin tienaavia olevan tulotaso ja elintaso. Jos asuisit yhdysvalloissa ja olisit samassa tuloluokassa, niin tulotasosi ja elintasosi olisi huomattavasti korkeampi. Rahaa oikeasti olisi.
Ongelmahan on, että vasemmisto Suomessa ei tätä ymmärrä ja puhisee jatkuvasti vain, että lisää veroja. Nytkään ei pääse rikastumaan.
Tän palstan kotiäitien mukaan kaikkien pitäisi kyetä säästämään, kun hekin siinä onnistuvat. Mies maksaa suurimman osan ja omat tulot saa säästöön poikkeuksetta oli ne sitten suuret tai pienet. Mitään ongelmaa ei ole, ei ole siis muillakaan. Tämä on ihmisten logiikka täällä.
Vierailija kirjoitti:
Aika surullsita miettiä mitä muilla on tai ei ole. Keskity vain omaan elämääsi.
Tämä nyt on naurettavin, itsekkäin, epä-älyllisin ja tylsin neuvo jonka voi antaa. Ei suinkaan ole millään muotoa hyvä idea keskittyä vain oman napanöyhdän tonkimiseen, vaan olla aktiivinen, älyllisesti utelias ja miettiä myös asioita ympärillään. Vaikka sitten suomalaisten kotitalouksien rahankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Aika surullsita miettiä mitä muilla on tai ei ole. Keskity vain omaan elämääsi.
Sama kävi mielessä. Todella materialistinen ajattelu ja katse muiden elämissä. Surullinen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä muka puuttuu? Auto on maailman huonoin sijoitus.
Ei ole, jos ostaa halvan ja siihen edulliset vakuutukset. Ja jos sen avulla saa työtä.
No tosi suuri summa menee sulla kyllä sijoitukseen. Itse tienaan noin 42000 vuodessa ja mun kk-sijoitus on 85€. Ei autolainaa, mutta asuntolaina on.
Tässä on selitys, miksi autosi on "parkkipaikan rupuisin." Se on sinun omasi, suuri osa ihmisistä käytännössä vuokraa autonsa rahoitusyhtiöiltä. Auto ostetaan rahoituksella niin, että se vaihdetaan uudempaan, kun viimeinen, iso maksuerä lähestyy. Auto ei koskaan siirry haltijansa omistukseen.