Millainen olisi elämäntilanne, jolloin ymmärtäisit ihmisen itsetuhoisuuden?

Up

Ymmärtäisin ihan jokaista itsetuhoista ja itsemurhan tehnyttä ollenkaan kenenkään tilannetta sen kummemmin ulkoapäin arvioimatta. Nämä on niin syviä asioita eikä päällepäin nähtävissä tai kenenkään ulkopuolisen, edes lähimpien arvioitavissa. Eikä myöskään ole mitään mitä minun edes PITÄISI ymmärtää, ihan niin kuin itsetuhoisuus vaatisi jonkun ulkopuolisen raadin hyväksynnän että joo pekalla on meidän mielestä tarpeeks kurjaa mut pirjo on vaan itsekäs ja vois tsempata. Ei ole tarvetta ihmetellä mitään syöpiä ja niihin kuoleviakaan että mikä nyt on kelläkin se spesifi lääketieteellinen soluprosessi että osa paranee ja osa kuolee. Ulkoapäin voi ymmärtää vain että tuolla oli tilanne sellainen ettei selvinnyt ja toisella sellainen että selvisi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin ihan jokaista itsetuhoista ja itsemurhan tehnyttä ollenkaan kenenkään tilannetta sen kummemmin ulkoapäin arvioimatta. Nämä on niin syviä asioita eikä päällepäin nähtävissä tai kenenkään ulkopuolisen, edes lähimpien arvioitavissa. Eikä myöskään ole mitään mitä minun edes PITÄISI ymmärtää, ihan niin kuin itsetuhoisuus vaatisi jonkun ulkopuolisen raadin hyväksynnän että joo pekalla on meidän mielestä tarpeeks kurjaa mut pirjo on vaan itsekäs ja vois tsempata. Ei ole tarvetta ihmetellä mitään syöpiä ja niihin kuoleviakaan että mikä nyt on kelläkin se spesifi lääketieteellinen soluprosessi että osa paranee ja osa kuolee. Ulkoapäin voi ymmärtää vain että tuolla oli tilanne sellainen ettei selvinnyt ja toisella sellainen että selvisi.

 

No nyt. Luin juuri palstan yhden fiksuimman kommentin sitten aikoihin. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. 

Itsemurha ei ole sinänsä kyllä mikään ihmisen ratkaisu ja päätös luovuttaa kuin ainoastaan ehkä sellaisissa tapauksissa joissa syttyy esim sota ja ihminen tietää että kohta joutuu kidutetuksi ja murhatuksi tms ja on parempi lähteä omilla ehdoilla nopeasti ja lempeämmin. Näin niin kuin normielämässä kun puhutaan masennuspotilaista niin se on masennuksen oire, sairautta eikä mikään valinta. Jos mielenterveys menee, voi kuolla masennukseen. Se ei ole sama asia kun terveenä asian pohdiskelu ulkoapäin ns päätöksenä tai moraalisena kysymyksenä.

Viina ja huumeet loppu.

Ei minua kiinnosta jos joku on itsetuhoinen. Jokainen saa toimia niin kuin haluaa kunhan ei satuta muita.

En itsekään käsittänyt itsetuhoisuutta ennen omakohtaista kokemusta. Tätini kuoli leukemiaan nuorena aikuisena kun olin tokaluokkalainen. Tiesin jo silloin että kaikki eivät elä vanhoiksi. Masennuksen puhjettua en ollut itsetuhoinen mutta sellaiseksi ajan mittaan tulin. Välillä en vaan jaksa elää, edes lapsen takia. Ajattelen että maailma on parempi paikka ilman epäonnistunutta minua, lapsellakin parempi sijaisperheessä. Itseäni syytän kun en ole parempi tai vahvempi ihminen. 

Lapsuuden ja nuoruuden kaltoinkohtelu, epärehellinen ja ymmärtämätön puoliso jonka mielestä psykiatriset sairaudet paranevat ryhdistäytymällä, ottamalla itseä niskasta kiinni ja töitä tekemällä. Ihme maa tämä Suomi kun meitä laiskoja työikäisiä hoidetaan erikoissairaanhoidossa, hoitajia ja lääkäriä pääsee näkemään enemmän kuin kotona asuvat muistisairaat vanhukset. 

Muille samassa tilanteessa oleville: Hengittäkää edes kerran tai kaksi, yrittäkää löytää jotain kaunista läheltä, pysykää kiinni elämässä. Niin minäkin teen.

Muistan kerran ystäväni sanoneen, ettei ymmärrä itsemurhaa ja pitää asiaa itsekkäänä tekona. 

Mielestäni tuo on vain yhtä opittua fraasia, joka väheksyy sen toteuttanutta henkilöä. Ne teot hyvin harvoin ovat harkitsemattomia tai "tyhjästä" tulleita. Kyllä kaikelle mitä tässä elämässä tapahtuu on syynsä ja harvoin ihmiset itse valitsevat vaan tekoihin johtavat tapahtuneet asiat, joista ei näe ulospääsyä. 

Onhan se itsekäs teko mutta jokaisella on oikeus sellaiseen itsekkyyteen

Kuolemaan johtava sairaus, jonka eteneminen johtaa aina ja aina vain suurempiin kärsimyksiin.

Ihan millainen tahansa, jossa ihminen ei kestä kokemaansa tuskaa.

Vakava masennus on jo perusteellinen syy. 

Als:n tai vastaava motoneuronisairauden viimeiset kuukaudet.

Vierailija kirjoitti:

Vakava masennus on jo perusteellinen syy. 

Mielestäni silloin ei ole, jos ei ole edes yrittänyt saada hoitoa ja apua.

Vierailija kirjoitti:

Ihan millainen tahansa, jossa ihminen ei kestä kokemaansa tuskaa.

Entäpä esimerkiksi tilanteessa jos vanhempi ei vaikka kestä lapsensa kuolemaa, ja päätyy lopulliseen ratkaisuun jolloin muut lapset jäävät vaille vanhempaa? Voiko tuota hyväksyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakava masennus on jo perusteellinen syy. 

Mielestäni silloin ei ole, jos ei ole edes yrittänyt saada hoitoa ja apua.

Tiedätkö millaista avun hakeminen on tässä maassa? 

Vaikka olisit yrittänyt itsemurhaa, niin voit joutua odottamaan 1,5 vuotta psykiatrin aikaa julkisella puolella. Eikä osastohoidosta puhettakaan. 

Lääkkeitä kyllä saa. 

Useimmiten itsetuhoisuus on seurausta psyykkisestä kivusta, joka ei ole ulkopuolisen arvioitavissa. Harvoin sillä on suora syy-seuraussuhde sen hetkiseen elämäntilanteeseen, vaikka toki jokin tapahtuma voi olla laukaiseva tekijä.

Koko kysymyksenasettelu osoittaa empatiakyvyn puutetta.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaan johtava sairaus, jonka eteneminen johtaa aina ja aina vain suurempiin kärsimyksiin.

Tämän vuoksi meillä ehdottomasti pitäisi olla eutanasia! On sairasta, että muutenkin syvästi kärsivä ihminen joutuu vähäisillä voimillaan vielä kokoamaan itsensä lopulliseen ratkaisuun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minä sairastan etenevästi itse, ja asia on tullut harvinaisen tutuksi jutellessa vertaisten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakava masennus on jo perusteellinen syy. 

Mielestäni silloin ei ole, jos ei ole edes yrittänyt saada hoitoa ja apua.

Oletko ihan täys pahvi vai empatiakyvytön. Ei masennukseen avun hakeminen ole mikään moraalinen velvollisuus. Ihminen voi olla liian huonossa kunnossa hakeakseen apua. Julkisen puolen apu ylipäätänsä on niin onnetonta että ihan arpapeliä mitä sieltä saa, todennäköisyydet sille että saa sitä mitä oikeasti tarvitsee on aika pienet. Yksityiset terapeutit ja lääkärit on kalliita.

Lisäksi vakavan masennuksen taustalla voi olla niin vaikeita traumoja että ensin niiden tiedostaminen ja hyväksyminen osaksi omaa tarinaa on jo prosessi sinänsä. Yksinkertaisesti mieli ei ole vielä siinä vaiheessa että voisi sanoittaa asioita esim olin insestin uhri, äitini oli narsisti, perheeni kuoli kolarissa jnejne. Ensin täytyy ihmisen itse päästä tilanteeseen jossa alkaa hahmottamaan lähtökohtiaan ja kokemuksiaan että tämä ei ollutkaan normaalia. Masentunut ei välttämättä edes tiedä olevansa masentunut vaikka ulkoapäin muut voisikin helposti nähdä toimintakyvyttömyyden. Asiat on vähän erilaisia sitten kun ne tapahtuu itselle. Kenelläkään ei ole kyllä MITÄÄN saumaa mennä länkyttämään masennuspotilaille etteivät edistä asioitaan kun ei voida tietää millaisista asioista on kyse ja onko mitenkään inhimillistä olettaa että niistä voisi lähteä reippaana avautumaan jonnekin oman pitäjän tervkeskuksen sairaanhoitajan luukulle ja siitä eteenpäin alati vaihtuvien henkilöiden vastaanotoille haloo.

Ja joskus ei vaan ehdi hakea apua, ihan niin kyin syöpäkin voi löytyä vasta viime hetkillä ja sitten ihminen kuolee eikä sekään ole mikään moraalikysymys.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se itsekäs teko mutta jokaisella on oikeus sellaiseen itsekkyyteen

En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä ja en tiedä mitä sanoisi. Tavallaan haluaisi todeta että toivottavasti tulet kokemaan vakavan masennuksen ja itsetuhoisen tilan, vaikka tietenkään en sitä toivoisi kellekään. Mutta miten sun kaltaiset voitaisiin ihan oikeasti saada ymmärtämään mitä masennus ja itsemurha tarkoittavat ja että toteamuksesi kuulostaa ihan samalta kuin että kolarissa tai keuhkokuumeeseen kuoleminen on itsekästä.