apua ihastuksen kanssa!
Tää kuulostaa aika lasten touhulta mutta.
En ole treffaillut vuosiin joten en vaan osaa.
Olen ollut kyseiseen mieheen ihastunut ennenkin, meidän välillä on aina ollut liekkejä kun ollaan nähty, mutta sitten ei vaan olla yhteyttä pidetty.
Nyt näin tätä miestä kaksi viikkoa sitten taas sattumalta. Meillä oli aivan ihana ilta ja yö. Mies sanoi aamulla kun oli lähdössä että toivoo että nähdään pian.
Jatkettiin tälläkertaa viesteillä, mutta mies vaikuttaa viesteissä ihan erilaiselta. Vastailee tylsästi, ei aloita keskusteluja. Kaksi kertaa on vastannut kivan viestin esim että olet niin kaunis mutta muuten ei mitään kivaa.
Silloinkun nähtiin niin meidän yhteinen kaveri sanoi että mies puhuu minusta kokoajan ja että mies haluaa minut ja meistä tulisi hyvä pari ja silloin tämä mieskin myönsi sen vähän "nolona" että oli puhunut. Mutta nyt on todella ristiriitainen olo kun viesteissä on ihan eri ihminen. Mies on todella ujo ja tottunut olemaan yksin ja tämä yhteinen kaveri sanoi että sen kanssa saa tehdä työtä että tutustuu niin ajattelin että siksi on vähän tylsä mutta kun mm. pyysin miestä saunomaan niin laittoi vaan että "varmaan pitäis" muttei muuta eikä enää kuulunut miehestä mitää, tuli vähän olo että ei se edes sitten ole ihastunut muhun.
Niin auttakaa. Miten etenen? Jätänkö tän miehen käsiin nyt vai koitanko vaan tutustua vielä. Jos koitan niin miten?
Kommentit (18)
En katselisi tuollaista tyyppiä hetkeäkään. Miksi olet päästänyt hänet vällyjen väliin?
Oi voi. Uskon, että jos on kiinnostunut, vastailee aktiiivisesti viesteihin ja pyrkii hakeutumaan seuraasi. Älä suotta jää roikkumaan.
Joskus olin itsekin tuollainen, kun kuvittelin omassa päässäni että mies on liian fiksu mulle, lopetin sitten tapailun... terkkuja Ollille, olet ihana ja hyvä että asia meni niin :)
Joo. Yleensä ulkopuoliset huomaavat paremmin miten asia on kuin itse jos on kovin ihastunut. Unohdan siis koko jutun ja jatkan jälleen yksin. Ap
>> Meillä oli aivan ihana ilta ja yö... meistä tulisi hyvä pari... <<
😬
Minusta ei saisi kenellekään paria siten, että joku ensin koeajaisi minut. Mutta jos kumminkin olisin sortunut sellaiseen starttiin, mutta toinen vielä senkin jälkeen empisi suhdetta minun kanssani, niin sellaisella ei olisi kyllä mitään mahiksia jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
>> Meillä oli aivan ihana ilta ja yö... meistä tulisi hyvä pari... <<
😬
Minusta ei saisi kenellekään paria siten, että joku ensin koeajaisi minut. Mutta jos kumminkin olisin sortunut sellaiseen starttiin, mutta toinen vielä senkin jälkeen empisi suhdetta minun kanssani, niin sellaisella ei olisi kyllä mitään mahiksia jatkoon.
Siis se meidän kaveri vaan sanoi että meistä tulisi hyvä pari. Ja ollaan aiemminkin vietetty yö yhdessä enemmän hauskanpidon vuoksi joskus ja vaikka olin ihastunut silloinkin vähän niin ajattelin ettei tää mies voisi ikinä olla. Kunnes nyt tuli ilmi että mies on puhunut minusta paljon jne. Ap
Nämä aloitukset on niin nähty, joka päivä yksi ja sama henkilö näitä tänne postaa!
N 27
Unohda, ei ole oikeasti kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Nämä aloitukset on niin nähty, joka päivä yksi ja sama henkilö näitä tänne postaa!
N 27
Mikähän tässäkin oli nyt niin nähtyä? Pyysin apua, jos et voi auttaa niin tarviiko vastata ollenkaan. Ap
Ei se kovin ujo ole jos uskaltaa nussimassa käydä :D Saa mitä haluaakin ja ei jaksa vaivautua muun suhteen. Eikä ole kiinnostunut saati ihastunut, sellainen mies kyllä tekee sen selväksi varsinkin jos saa jo pillua naiselta.
Mäkin oon vähän ujo mies, kerro osoite, missä sua voi käydä painamassa hauskanpidon merkeissä.
No kysy siltä suoraan mitä haluaa. Jos onkin puhunut susta kaverillesi yrittäen tehdä mustasukkaiseksi sitä kaveria ja onkin hänestä oikeasti kiinnostunut.
mullakin oli tuollainen tapailusuhde mieheen joka välillä vaikutti että kiinnostaa mutta vastaili samantyyppisesti empien treffiehdotuksiin. Oli melko vähäeleinen muutenkin. Se suhde vaan pikkuhiljaa kuihtui pois.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kovin ujo ole jos uskaltaa nussimassa käydä :D Saa mitä haluaakin ja ei jaksa vaivautua muun suhteen. Eikä ole kiinnostunut saati ihastunut, sellainen mies kyllä tekee sen selväksi varsinkin jos saa jo pillua naiselta.
Ymmärsin jo. Kiitos vastauksista kaikille et puhuitte järkeä. Ei mun maailma tähän kaadu mut ennätti käydä jo pieni toivo että olisi löytynyt mies rinnalle. Ap
Se pitää sinua vaan varalla kun alkaa fyysiset halut taas painamaan. Siirry eteenpäin ja unohda moinen vätys.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin oon vähän ujo mies, kerro osoite, missä sua voi käydä painamassa hauskanpidon merkeissä.
Ajatteleeko ihmiset että se menee oikeasti näin että ovelta suoraan tuntemattoman kanssa sänkyyn vai tahallaanko kiusan vuoksi halutaan takertua tähän tilanteeseen? Eiköhän siinä ole tehty vaikka sun mitä ennen sitä tilannetta missä päädyttiin sänkyyn. Mm juteltu, käyty syömässä, baarissa, vietetty kavereiden kanssa aikaa. Ainakin tässä tilanteessa. Ap
Unohda koko juttu.