Suku puuttuu kasvatukseen, onko oikein?
Poikani on 2,5v. Hän on kovin normaali uhmaikäinen, minusta tajuaa jo paljon asioita ikäisekseen. Kasvatustapani on yksinkertainen; jos ei totella niin seuraa varoituksen jälkeen jäähy. Minulla on myös tapana jutella pojalle paljon, selittää asioita, myös jos teki jotain väärin. En myöskään " pelkää" huutoa jos ei saa mitä haluaa. Kotona useimmiten homma toimii mutta kun mennään kylään sukulaisiin....
Poikani leikki isomummolassa jalkapallolla sisällä. Kotona niin ei tehdä mutta siellä se on sallittua isovanhempien mielestä. Meno oli ollut koko kyläreissun ajan aika mahdotonta mutta minä en saa isovanhempien mielestä komentaa/kieltää poikaa. Sitten heitti pallon kahvipöytään, isoa vahinkoa ei sattunut mutta olisi voinut. Hermoheikko isotäti hätääntyi ja vahingossa kaatoi poikani, poika säikähti ja alkoi itkemään. Otin pojan syliin, sanoin tiukasti että nyt jutellaan ja vein toiseen huoneeseen. En ehtinyt sanoa lapselle mitään kun isotäti tuli perässäni (silminnähden kauhuissaan) ja sanoi että ei kaksivuotias vielä ymmärrä, se oli vahinko jne. Menin lukkoon, miten ulkopuolinen tuolla tavalla tulee minulle selittämään mitä poikani ymmärtää ja kuinka saan häntä ojentaa!? Sanoin vain että kyllä ymmärtää ja itkua tuhertaen isotäti väitti edelleen ettei ymmärrä.
Tuo episodi oli vain yksi esimerkki kuinka sukulaiset sekaantuu asioihin jotka eivät heille kuulu. Itselleni ei tulisi mieleenkään neuvoa ketään kasvatusasioissa ellei erikseen apua pyydetä!
Entä mitä ajattelette tästä: Mieheni sisko on 14v ja murrosiässä. Lisäksi hän on ikäistään lapsellisempi. Hän tykkää kovasti leikkiä poikani kanssa mutta häneltä saa huonoja vaikutteita. Hän ei osaa leikkiä rauhassa vaan aina villitsee pojan, siitä seuraa levottomuuden lisäksi itkua. Ja sitten se käytös yleensäkin. Hän kiroilee jonkun verran, mm. on sanonut äitiään pa*kapääksi ja arvatkaa ottaako poika mallia. Saattaa myös läpsiä äitiään ja senkin taidon on " opettanut" pojalleni. On siis kyllä ihan peruskiltti tyttö mutta välillä...... Mitä tehdä, en voi anopillekaan asiasta puhua.
Kommentit (25)
Minä en saa komentaa lastani silloin kun mummi ja ukki on meillä kylässä. Viimeksi sain huudot kun karjaisin tenavalle toiselta puolen keittiötä, että ei saa keikuttaa tuolia. Olisi voinut lentää tuoleineen päivineen selälleen. Ja samantien sain huudot päälleni kun lapsi tietty alkoi parkuun kun säikähti karjaustani. Ja mitä olisi pitänyt tehdä, antaa potkaista pöytää vielä lujemmin, että menee pää lattiaan ja tulee ihan oikea syy itkeä. Kävellen en olis ehtinyt paikalle joten karjaisu oli ainoa keino.
Ihan sama minulle, jos ovat kasvatuksesta eri mieltä minun kans, mutta ei sitä lapsen kuullen kerrota. Ei lapsen tarvi tietää onko öiti ja mummi samaa mieltä. Meneehän se siitä ihan sekaisin ja missä on sitten luottamus äidin sanoihin kun mummi sanoo eriä.
Jos äiti ja isä vetävät tietyt rajat, on siinä minun mielestäni myös mummien ja ukkien rajat oltava. Jos autossa ei syödä tikkaria, ei sitä syödä mumminkaan kyydissä. Jos kotona ei saa paiskoa ovia, ei sitä paiskota mummilassakaan.
Mikäli suku on jostain asiasta eri mieltä, voivat he asiasta keskustella vanhempien kanssa ilman lapsen paikalla oloa. Eikä suku voi olettaa, että vanhemmat muuttavat tyyliään kasvattaa vaikka he itse muuten asiat tekisivätkin. Onhan heillä ollut mahdollisesti ne omat tenavat kasvatettavanaan ja sen jälkeen ovat " työnsä" tehneet. Vinkkejä voi antaa tarvittaessa, mutat ei niitä saa väen väkisellä vanhempien mieliin juottaa. Ja jos ei omia tenavia ole ollut kasvatettavana, sitten voi harkita antaako neuvoja ja jos antaa, pohtii mihin ne neuvot oikeasti perustuu.
Asioista juttelu on ok, mutta ei tyyliin " minusta te teette jotenkin väärin" tai " on oikein tehdä näin ja näin" Jos kertoo miten itse on tehnyt, siitä voi " tuore" kasvattaja ottaa vinkkejä omaankin " työhönsä" , mutta pakko ei ole muuttaa tyyliään jos kerta tyyli toimii omille lapsille.
No ehkäpä on niin että minun on vain jätettävä isomummolassa ohjat muiden käsiin. Yleensä se vain tarkoittaa sitä että poika piirtää lattiaan, syö karkkia ja keksiä ennen ruokaa, paiskii ovia, rikkoo jotain, satuttaa itsensä, ei syö ruokaansa (ja isotäti 60v. konttaa pöydän alla hänen perässään lusikka kädessä). Voisi olla aika huvittavaakin ellei poika olisi vaarassa satuttaa itsensä. Mutta kun siellä ei saa kieltää lasta ettei se vain suutu..
Kotona poika käyttäytyy oikein hyvin, toki yrittää päivittäin koetella hermojani mutta kuuntelee ja uskoo kun kiellän. Samoin muissa kyläpaikoissa missä on alusta saakka saanut kasvattaa omalla tavallaan. Kai poikani on huomannut että isomummolassa äidillä ei ole mitään arvovaltaa ja saa tehdä mitä vaan.
Ymmärtäisiköhän isomummolassa mummo ja täti että teillä vanhempina on hirveän vaikea katsoa kun pojan käytöksen annetaan mennä niin pitkälle että tulee vahinkoa ja sotkua, sillä eihän se ole kivan visiitin tarkoitus. Tuohon äidin arvovallan menettämisen harmiin on varmaan turha vedota, kuulostaa siltä että sitä ei aivan siellä ymmärrettäisi ...
Itse ottaisin kyllä ohjat käsiin myös isomummolassa, niin että poika oppii sen, että vaikka muut antavat luvan käyttäytyä huonosti, niin se ei siltikään ole sallittua. Et ota kuuleviin korviisi " kyllä se nyt tän kerran saa, ja ei se mitään haittaa" - mutinoita, vaan teet asiat omalla tavallasi pojallesi selväksi. Jos ei muu auta niin takki niskaan ja kotiin jos lusikan kanssa lähdetään lattialla konttaamaan, oppivat mummot ja poika että mommy means business. :-) ja mutsi kumminkin on tässä elämässä se tylsimys ja ilonpilaaja.
Itse olen pilalle hemmoteltu mummolassa, ja pelkäsin että isomummon roolissa sama jatkuu seuraavankin polveen, mutta ehkä sitten rakkaan lapsenlapsen sana olikin laki oman lapseni suhteen, ja mutinat loppuivat lyheen ja esillä olleet karkkikipot oli laittettu seuraavalla vierailulla kaappiin, vaikka " julman miniän" (oman äitini) sana oli kuin ilmaa silloin 30 vuotta sitten. Eikä minun edes tarvinnut tapella, vaikka siihenkin olin valmistautunut. Annoin pojan vetää karkkia ja olla hyperaktiivinen ekalla visiitillä, ja itkuuhan se päättyi, ja vihjaisu että ehkä toi karkkihomma ei ole niin fiksu juttu, kun ei ole siihen tottunut kotonakaan, auttoi - ja niiden nähdä lapsen pahamieli kun itku hyperilosta tuli.
Mutta kuulostaa että teidän isomummolasa mikään vahinko ei ole tarpeeksi iso heidän muuttamaan tapojaan. Ehkä sunkin tarttee taas heittäytä lapseksi ja remuta pojan lailla ja laittaa paikka remonttiin, ja suuttua kun torutaan, ehkä ne sitten tajuaisi kuinka absurdia tollainen on. Itse ehkä päätyisin siihen " jassoo, taitaa olla kotiinlähdön aika kun ei osata käyttäytyä."
ja vissiin vaaritkin sekoavat sukkiinsa - hemmottelua, hössäystä ja neuvomista....
Meillä oli molempien sukujen eka lapsenlapsi ja on saatu olla edelläkävijöitä kaikessa, täytyy sanoa että omat ja miehen sisarukset pääsevät niin paljon helpommalla että melkein on kade...
Monella tähän ketjuun vastaneella ja ap:lla on sattunut ja tapahtunut samoja juttuja kuin meilläkin.
Koko kylä kasvattaa - kyllä, kannatan, mutta niillä kylillähän on usein yhteisiä näkemyksiä siitä mikä siinä yhteisössä on suotavaa käytöstä...
Pahimmillaan, kun kaikki äidin positiiviset-negatiiviset-neutraalit-kannustavat sanomiset/ehdotukset/mielipiteet/tekemiset/kokemukset jne. kumottiin, kierrettiin, jätettiin huomiotta, vähäteltiin, tehtiin salaa päinvastoin, NIIN:
- miehen kanssa sovittiin, että han hoitaa sanomiset
- minä puutuin touhuihin vain, jos lapsen henki oli vaarassa
- otin kylässä lehden käteen ja aloin lukea
- istuin rauhassa kahvipöydässä ja annoin muitten hösätä
- jos lapsi hakkasi piano lue soittaa niin somasti...vaihdoin kerrosta ettei tarvinnut kuunnella
Ajan myötä perse edellä puuhun kiipeäminen todettiin vaikeaksi ; P ja järki alkoi palata touhuihin.
400 g karkkipussi tuliaisena sukujuhlissa ei ollutkaan jatkossa hyvä idea. Jalkapallon pelaaminen sisällä " yhdessä" loppui lasinsirpaleisiin. Jätskin antaminen 15 min ennen ruokaa ei olutkaan hyvä idea. Karkkia matkaevääksi- pulautus autonpenkille , evästely loppui...
Nykyisin, jos sanoo ettei sejase kannata, uskovat...
Myös minun mielestäni oli väärin että isotäti kyseenalaisti sinun kasvatuksesi poikasi edessä. Mielestäni jos on jotain sanottavaa/vinkkejä, ne voi keskustella kahden kesken, ainakin jossain muualla missä lapsi.
Toisekseen, mulle ei mene päähän, miksi sinun pitäisi vetäytyä äidin-roolistasi kun menet mummulaan, edes mummun takia (eli antaa lapsen tehdä mitä mummu haluaa/sallii).. Eikö se ole kuitenkin äiti tai isä joka ensikädessä kasvattaa lastaan. Silloin kun olet itse paikalla, olet myös lapsellesi äitinä paikalla. Kohtahan seuraa sitten se, että kun lähdette kyläilemään, poika mittailee sinua entisestään.. " mites täällä homma toimii.." Voisin kuvitella että lapsi hämmentyisi. En tiedä onko tässä mitään ideaa, mutta nämä kaksi asiaa mulla nostatti karvat pystyyn ;)
Voimia ja kärsivällisyyttä!
Ps. vielä tuli tuosta isotädin reaktiosta mieleen, että siihen aikaan kun isotäti on ollut poikasi ikäinen, on se varmaan ollut karmeaa joutua vietäväksi toiseen huoneeseen.. siellä ei varmaan olla paljoakaan keskusteltu rakentavasti.. jospa siitä tuo nyyhky-reaktio.
Minun mielestäni Riannan kuvaama tapaus on todella ärsyttävää, mutta ah, niin tyypillistä sukulaisten toimintaa. Olen samaa mieltä siitä, että 2,5 vuotias ymmärtää jo paljon. tuntuu, että he ymmärtävät paljon enemmän kuin mitä me vanhemmat edes uskomme. eri asia on, kuinka paljon heiltä voi vaatia.
viime kesä mieheni äidin mökillä oli koettelemusten viikko. Itse yritin pitää päivärytmistä jotenkin kiinni (tyttö oli tuolloin 1v,10kk) eli lounas ja päikkärit ja sitä rataa, eikä anoppi eloamme helpottanut. Eli kun tuli lounaan aika (minulla oli erikseen omat ruuat tytölle) niin hänpä olikin leiponut pullaa ja se lounas sitten korvattiin pullalla. Iltapäivällä ruoka vastaavasti korvaantui letuilla yms. herkuilla. Myös päiväunille menoa aina piti ihmetellä ja kummastella, eli lievästi kyseenalaistaa. Anoppi tulkitsi että lapsi on kaikkea muuta kuin väsynyt, sehän nauraa ja juoksee. Minä taas tulkitsin että se on yliväsynyt, hepulikikatusta ja päätöntä juoksemista, joka kohta päätyy isoon itkuun. SAin siis tehdä töitä hampaat irvessä, että tyttö söisi edes joskus kunnollista ruokaa ja päätyisi ajoissa päikkäreille. Enkä pidä itseäni edes minään tiukkapipona.
Olen yrittänyt vain hyväksyä sen, että mieheni perheellä on erilaiset tavat kuin mitä meidän perheessä on ollut. Nyt nämä " kaksi maailmaa" sitten kohtaavat, kun yritetään näitä taaperoita kasvattaa. MInun mielestä anopille ja muille sukulaisille voi ystävällisesti sanoa, että tämä on meidän tapa ja näillä säännöillä meillä eletään. (se että palloa ei heitetä sisällä, on mielestä ok.) Ja sille 14-v. pitää EHDOTTOMASTI sanoa, että älä käytä tuollaista kieltä, kun meidän pikkumies sitten heti matkii perässä. Silläkin riskillä, että sukulaiset pitävät sinua hulluna tiukkapipona. Sinä kuitenkin vietät lapsesi kanssa eniten aikaa ja tunnet hänet parhaiten.