Suku puuttuu kasvatukseen, onko oikein?

Hei,



Itse olen aina vähän ihmetellyt sitä, että miksi lastenkasvatus on se alue, jossa ei voida ottaa vastaan ollenkaan neuvoja muilta ihmisiltä.

Etkö sinäkin voisi ainakin kuunnella, mitä mieltä muut ovat, ja jos olet heidän kanssaan täysin eri mieltä, niin sitten antaa heidän neuvojen vaan mennä toisesta korvasta ulos.



Ehkäpä isotätisi (vai kuka se nyt olikaan, en muista) todellakin piti kasvatustapaasi liian tiukkana? Miksi pahastut niin kovasti jos hän tuo sen ilmi?



Itse olen myös vähän pehmeämpien kasvatustapojen kannattaja, ja olen myös joskus vihjannut joillekin vanhemmille, jotka vaativat 2-2,5 v. kauheasti käytöstapoja, että sen ikäinen ei vielä ymmärrä. Tämä on ymmärtääkseni myös monen kasvatusoppaan (lapsipsykologien yms) kanta.



Mutta en tässä halunnut ruveta keskustelemaan kasvatustavoista, mutta minua kiinnostaisi tietää, miksi ei saisi ikinä puuttua muiden kasvatustapoihin. Tietysti se on ärsyttävää, jos jatkuvasti joku huomauttelee tai yrittää muuttaa tapojasi.

Isovanhemmat haluavat hemmotella lapsenlapsiaan :) ja siksi varmaan sallivat asioita, mitkä ei ole sallittuja kotona. Onko jalkapallon peluusta tullut ongelma, kun kotona ei saakaan pelata sisällä? Meillä tyttö ymmärtää, että jotkut oikeudet pätevät vain mummilassa. Ne on niitä mummilan käynnin " herkkuja" :) Minusta se on ihan ok, kunhan nyt ei kyse ole turvallisuuden tai terveyden vaarantamisesta tai suuren suurista kasvatuksellisista periaatteista.



Isotätisi reaktio kuullosti minusta aika yleiseltä reaktiolta. En oikein osaa selittää, mutta jotenkin se liittyy siihen, että ko. henkilö ei ehkä halunnut, että " hänen vuokseen" ojennetaan lasta. Itsellä ollut joskus myös tilanteita, joissa reagoitu noin. Siinä sitten on vähän mälsää jutella oman lapsensa kanssa asiasta, kun toinen (kuitenkin hyvää tarkoittaen) vie puheillaan pohjaa omalta yritykseltä selittää lapselle, miksi ei ollut ok toimia niin ja niin.



Sinällään minusta on kuitenkin ihan mukavaa saada vinkkejä ja kuulla kokemuksia lastenkasvatuksesta myös sukulaisilta :)

kasvatuksesta saa mielestäni keskustella. Kuitenkin minua ärsyttää kun ei tajuta, että kasvatus on kovin lapsikohtaista, mikä tehoaa yhden kanssa, ei tehoa toisen kanssa. Myös sisaruksien välillä käytän eri konsteja lapsen luonteesta riippuen. Oma äitini ei esim ymmärrä tätä. Hänen on mahdotonta jotenkin hyväksyä että meidän keskimmäinen on kehittynyt ehkä vähän hitaammin kuin esikoinen ja kuopus.



Sitten mikä minua kismittää on se, että isovanhemmat TIETÄVÄT mikä on oikein ja tämä tietämys perustuu heidän lapsiinsa. Olen niin monet kerrat saanut kuulla vanhemmiltani, kuinka minun veljeni teki näin ja näin ja hänen kanssaan toimittiin näin, joten minunkin täytyy toimia niin omien lasteni kanssa. Siis minun lapsiin tehoaa samat konstit kuin heidän enoonsa? Ylipäätään kun olen löytänyt keinot jotka toimivat parhaiten juuri minun lasteni kanssa niin sitten joku tulee ja tietää (tapaamme muutamia kertoja vuodessa, sillon tosin pitemmän aikaa) että noin ei voi tehdä.

Meillä on samanikäinen lapsi ja vastaavia tilanteita on käyty läpi parin

yli-innokkaan sukulaisen kanssa. Omasta mielestäni kasvatukseen puuttuminen on lähinna ärsyttävää - ja kertoo myös epäluottamuksesta meitä vanhempia kohtaan (siis sellaisissa tapauksissa kuten kuvasit, joissa vanhempana hallitset tilanteen ja toimit oman lapsesi kanssa johdonmukaisesti).



Voisi myös kuvitella, että lasta hämmentää tilanne, jossa äiti/isä yrittää toimia samalla tavalla kuin yleensä mutta joku muu puuttuu tilanteeseen ja yrittää saada vanhempaa toimimaan toisin?

andina:

Hei,

Itse olen aina vähän ihmetellyt sitä, että miksi lastenkasvatus on se alue, jossa ei voida ottaa vastaan ollenkaan neuvoja muilta ihmisiltä.

Etkö sinäkin voisi ainakin kuunnella, mitä mieltä muut ovat, ja jos olet heidän kanssaan täysin eri mieltä, niin sitten antaa heidän neuvojen vaan mennä toisesta korvasta ulos.

Ehkäpä isotätisi (vai kuka se nyt olikaan, en muista) todellakin piti kasvatustapaasi liian tiukkana? Miksi pahastut niin kovasti jos hän tuo sen ilmi?

Itse olen myös vähän pehmeämpien kasvatustapojen kannattaja, ja olen myös joskus vihjannut joillekin vanhemmille, jotka vaativat 2-2,5 v. kauheasti käytöstapoja, että sen ikäinen ei vielä ymmärrä. Tämä on ymmärtääkseni myös monen kasvatusoppaan (lapsipsykologien yms) kanta.

Mutta en tässä halunnut ruveta keskustelemaan kasvatustavoista, mutta minua kiinnostaisi tietää, miksi ei saisi ikinä puuttua muiden kasvatustapoihin. Tietysti se on ärsyttävää, jos jatkuvasti joku huomauttelee tai yrittää muuttaa tapojasi.

Minua ei haittaa että joskus joku sanoo kuinka itse kasvattaa lapsensa mutta sitä en sulata että minulle tullaan sanomaan jotain. Tai no voin tietty ottaa neuvoja vastaan, eri asia kuuntelenko.

Poikani riehuminen oli riistäytynyt käsistä, paiski ovia (vaara että sormet jää oven väliin), juoksi, heitti pallon tahallaan kahvipöytään.

En ole tiukkalinjainen kasvattaja mutta joitain juttuja en hyväksy. Juuri tuo riehuminen, ovien paiskominen ja huutaminen ovat niitä. Ja minusta 2,5-3v ymmärtää jo jotain :)

Ei minusta ole mitään pahaa siinä, että muutkin sanovat mielipiteensä. Ennemminkin siinä sanomis- tai esittämistavassa on puutteita. Jos joutuu muille perustelemaan omaa käytäntöään, sen joutuu silloin itsekin miettimään kunnolla. Eikä äiti ole aina oikeassa (vaikka useimmiten olisikin).

Nimittäin varmaan on paljolti kyse siitä, minkälainen suhde esim isovanhempiin muuten on. Meillä lapset rakastavat isovanhempiaan ja se on hienoa. Kuitenkin esim mun äidillä on taipumus puuttua joka ikiseen asiaan, siis ihan arkihommiin, ja tunnen olevani hänelle tilivelvollinen kaikesta. Minulla on aina olo, että hän ei luota siihen, että pystyn hoitamaan omat asiani (vaikkakin epäilen että tekee näin tavallaan ihan huomaamattaan) ja sillon nämä kavatusjututkin menee samaan kastiin kaiken muun epäluottamuksen kanssa.

1.Oletetaan ettei 2,5v ymmärrä käytöstään. Eikö silloin juuri ole hyötyä että selittää lapselle miksi jotain ei saa tehdä? Kuinka voi oppia jos vanhemmat eivät opeta?



2.Onko olemassa yhtä oikeaa tapaa kasvattaa? Minusta on monia hyviä vaihtoehtoja. Voi kasvattaa tiukasti, lempeästi ja siltä väliltä, riippuen vanhemmista ja lapsista. Sitten on vielä monia erilaisia yksittäisiä tapoja kuinka reagoidaan esim. kun lapsi heittää pallon pöytään. Voidaan todeta että " Oho, kuinkas kävikään" , voidaan keskustella lapsen kanssa ja sanoa ettei niin saa tehdä tai tehdä jotain muuta.

Yritän vain sanoa että viime kädessä vanhemmat päättävät kuinka toimivat lastensa kanssa, valiten näistä monista hyvistä kasvatusmalleista omansa.

On hyvä, että vanhempienkin auktoriteetti joskus kyseenalaistetaan, Lapsi oppii paljon siitäkin! Kyse on paljoltikin siitä, miten itse reagoit saamaasi palautteeseen. Itse olen käynyt melkoisen kriisin läpi sekä omien että miehen vanhempien kanssa, mutta yhä tullaan (jopa entistä paremmin) toimeen. Suosittelen nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan asioista suoraan. Aikaisemmin mummila oli täysi riehumispaikka lapsillemme, puhuimme asiasta moneen kertaan äitini kanssa ja pikkuhiljaa hänkin on ymmärtänyt, että saa itsekin enemmän mummiudestaan irti, kun pitää edes jotkut rajat. Enkä minä edes vaadi häntä pitämään omia rajojamme, jotka ovat huomattavasti tiukemmat. Anopin kanssa asia vielä kesken; kun hän ei saa lapsia tottelemaan heti, syy on meissä, kun emme ole kasvattaneet.... Lapsemme ovat kuitenkin heillä hoidossa ollessaan huomanneet, ettei sanomisesta seuraa mitään, eivätkä siis juurikaan heidän sanomisiaan usko (hauska huomata, että muiden lastenlasten kanssa tilanne on ihan sama!)!



2-3-vuotias kyllä ymmärtää, jos vanhemmat ovat alusta saakka lapselle paljon puhuneet ja lukeneet jne. Ja jos ei ihan heti ymmärrä, ymmärtää kyllä, kun sanot 20.kerran :-)) (siis sanot, et huuda!!!) Meillä myös käytössä " Nannynkin" keino varoitus ja jäähy ja lapset mielestäni ihan hyvin käyttäytyviä, tavallisia lapsia jotka välillä myös reihuvat ja keksivät hölmöyksiä :-))



Kärsivällisyyttä, mielestäni kasvatuksesta saa ja pitää voida puhua!

Muistan ikuisesti kun näin ensi kerran kun veljenpoika vietiin viereiseen huoneeseen juttelemaan. Poika oli silminnähden järkyttynyt ja itki+huusi+tappeli vastaan. Luulin siellä viereisessä huoneessa tapahtuvan vähintäänkin tukistamista, ehkä jopa pahempaakin. Tämä kuitenkin oli perheen tapa viedä kiukutteleva lapsi pois huutamasta vieraiden luota ja tosiaankin siellä viereisessä huoneessa sitten juttelivat, varmaan minuutin päästä sieltä aikuinen tuli pois ja lapsi sai tulla sitten kun oli rauhoittunut (=ei enää huutanut eikä kiukutellut). Olin siis ensi kerran SUPERjärkyttynyt.... itselläni ei silloin ollut lapsia edes :)



Joten: varsinkin VANHEMPIEN IHMISTEN käsitys kasvatuksesta voi poiketa kovastikin omastasi, ja isotäti kuulostaa jo iäkkäämmältä-kenties järkyttyi juuri samasta syystä kuin minä: luuli ruumiillista kuritusta olevan tulossa!



Kyllähän me kaikki toistemme kasvatustapoja arvostelemme, ja minusta on ihan hyvä niistä läheisempien sukulaisten kanssa jutellakin, erityisesti jos lapset heillä paljon vierailevat/olevat jopa hoidossa. Ei kannata ottaa itseensä missään nimessä: vanhemmat kuitenkin kasvattavat lapsensa, ja suuret suuntaviivat säilyvät vaikka joskus kasvatusnäkemysten eron takia hieman horjuvat!

kasvatuksesta pitääkin puhua, mutta joskus neuvominen on ärsyttävää. Erityisesti silloin, kun todellakin kokemukseen perustuen toimii hyväksi havaitulla tavalla. Oli jännä huomata, että oma minulle rakas ja läheinen äitini yritti tyttömme kanssa tehdä aina kaiken omalla tavallaan. Hän toi esille aina vaihtoehtoisen oman tapansa. No, annoin hänen kesälomamatkan ajan toimia tavallaa, ja kahden viikon vierailun lopulla hän kuitenkin teki kaiken meidän tavallamme. Hänen tapansa eivät olleet toimineen lapsemme kanssa.

Pointtini siis oli, että yleensä normaaleilla vanhemmilla on syynsä toimia, kuten he toimivat. vanhemmat tuntevat omat lapsensa syvimmin.



Mun mielestä perheen sisäisiin ratkaisuihin ei tule puuttua. Kyllä, ehdottomasti kannatan sitä, että koko kylä kasvattaa. Tämä koskee kuitenkin lapsia. lapsen vanhempia ei mielestäni pidä alkaa kasvattaa, ellei nyt kyseessä ole joku selkeä epäkohta (henkinen tai fyysinen väkivalta tms.)

on välittämistä, ja koko suku onneksi teidänkin tapauksessa välittää lapsesta, eli ihan positiivinen pointti!!! Usein kasvatusmetodit eivät tule esiin tavallisilla kyläreissuilla, mutta tuollaisessa ' kriisitilanteessa' ne sitten tulevat. Jokainen sitten reagoi omalla tavallaan. Itse olen ottanut linjan, ja sanonut suoraan että saa neuvoa, sillä olisi hullua olla välittämättä vuosikausien kokemuksista ja suvun naisten opeista, mutta itse päätän että mitä teen neuvojen kanssa, sovellan ja suodatan.



Meillä oli isomummolla käydessä samanlainen tilanne: poika riehaantui ja heitteli värikynät aivan tahallaan pitkin ja poikin. Siitä sitten väännettiin kättä että ne kerätään, ja ensin kokeiltiin hyvällä ja suostuttelulla isomummon, isotädin ja tädin voimin, mutta kun jatkoi kiukuttelua, niin vein syrjään juttelemaan asiasta. Korjasi muutaman kynän, mutta sitten heitti ne taas uudestaan laitalle ja rupesi huutamaan ja itkemään kun pyysin että kerää ne ja laittaa paikalleen.

Siitähän ne " ei se nyt haittaa" ja " mennään syömään keksiä ja mehua" ehdotukset alkoivat, että raivoisa tilanne ja poika olisi rauhoittunut, mutta pidin pääni ja pyysin että muut menisivät pois tilanteesta ja jäin kahden pojan kanssa kunnes rauhoittui, lopetti kirkumisen ja itkemisen, ja sitten kerättiin vihdoin n15 min päästä ne kynät ja halattiin ja tilanne ohi ja mentiin syömään keksiä ja pullaa.



ns. konflikti äidin ja lapsen välillä aiheuttaa aina tunteita, ja siihen on niin vaikea olla reagoimatta ja kuunnella sitä rakkaan lellikkisukulaislapsen itkua, vaikkakin sen tietää olevan uhmaa ja rajojen kokeilua. Toisen kotia ja kodin sääntöjä pitää kunnioittaa, mutta mielestäni vanhempien tehtävä on sekin opettaa ja selittää, ei emännän, ellei kuri ole sitten kylä paikassa esim. vieläkin ankarampaa.



Kyllä meillä kavereiden lasten kesken on komennettu ihan ristiin, on sanottu että tässä talossa on nämä säännöt ja niiden mukaan mennään ja talon emäntä komentaa kaikki lapsia yhtälailla sovittujen sääntöjen puitteissa. Jos tulee jokin toive mistä on ollut epävarma toisen lapsen suhteen, sanotaan että kysytäänpä sinun äidiltä tätä, ja usein sitten tehty yhdessä äitien kanssa päätös esim ruoan, karkin taikka leikkien suhteen ja se koskee sitten kaikkia lapsia.



Mielestäni ihan ok että lapsi oppii kuuntelemaan myös muiden toiveita hänen käytöksensä suhteen, aina ei ole vanhemmat antamassa vinkkiä tai kuria että nyt sujuu hyvin taikka nyt menee överiksi. Voisit mielestäni keskustella asiasta seuraavan tilanteen sattuessa sukulaisten kanssa, että he myös ymmärtävät sinun näkökulman ja toiveet, se antaa myös varmuutta heille toimia lapsesi kanssa ensi kerralla. Omat sukulaiseni ovat aika selvillä kasvatusperiaatteistani ja siitä että perustapoja esim pöydässä noudatetaan, ja he tukevat sitä todella hienosti ja ystävällisesti. Ei kenelläkään ole tarvetta ottaa ohjia käsiin, kun kaikki tietävät missä mennään.



Ja minä voin huoletta antaa pojan vuorovaikuttaa muiden kanssa ja muiden kotona, kun dialogi pelaa, ja tiedän että he ' kasvattavat' lastani omien aatteideni puitteissa. Minusta on mukavaa että poika kuuntelee muitakin ihmisiä, ihan hyvin siskoni, isäni, äitini, tai isotädit saavat sanoa ihan nätisti, että " hei xxx, nyt on ruokahetki, pöydässä, ei tässä, eikä kotonakaan, leikitä, laitetaan lelut odottamaan ja sitten jatketaan." ja poika kuuntelee ja tottelee. Jos en itse vaikka huomaa että joku juna on salakuljetttu pöytään ;-)



Tämä vaan minun " linjaus" ja ihan hyvin toiminut ja poika solahtunut sukuun ihan hyvin, oppii tuntemaan ihmisiä paremmin kun ei ole sellaisia varomisen aiheita, kenenkään taholta. Ja kaikki hyväksyvät sen että äiti, eli minä, hoidan kiukkukohtaukset omalla tavallani jos homma menee överiksi. ovat sen nähneet että mitä teen, ja ovat myös nähneet että se toimii. Se voi myös auttaa, että he kuulevat taikka näkevät koko prosessin ainakin kerran, taikka kerrot siitä jälkeenpäin, ja selität että juuri tämä tapa toimii sinun lapseesi.

Mä taisin ymmärtää väärin ap:n pointin. Luulin, että häntä ärsytti nimenomaan se, että häne kasvatustapaansa ei hyväksytty. Ei se, että muut sukulaisetkin kasvattava lasta. kai suurin osa äideistä pitää hyvänä sitä, että omaa lasta saa hellästi ohjata ja ojentaa, samalla vanhempien kasvatusperiaatteita kunnioittaen.

Ap:n esimerkkitilanne on vain ihan järjetön; jos lapsen annetaan pelata futista sisällä, ei ole hänen vikansa jos pallo pomppaa kahvipöytään, sehän lensi sinne leikin lomassa eikä ollut tahallinen tai ilkeä teko. Lapsi alkoi itkeä, kun hänet kaadettiin ja sitten hänet kannetaan toruttavaksi...

Kyllä 2.5v ymmärtää paljon ja häntä saa ja kannattaa ojentaa, mutta em. tilanteessa ei ole mitään opetettavaa. Häntähän ei oltu kielletty pelaamasta.

Lapsen silmin nähtynä tilanne oli tämä: Hän leikki pallolla, pallo karkasi käsistä, täti kaatoi hänet ja lapsi joutui puhutteluun/arestiin.

Kyllä lasta täytyy ensin kieltää tekemästä jotain ennen kuin häntä rangaistaan tottelemattomuudesta.

Kommentoimatta sen enempää alkuperäiseen kysymykseen....

Mun mielestä lapsen kanssa juttelu toisessa huoneessa ei ole rangaistus. Itse varmaankin tuossa tilanteessa selittäisin lapselle ystävällisesti ja rauhassa, miksi palloa ei siinä tilanteessa saa heittää jne. Eli selventäisin sen, minkä lapsi itsekin jo omalla tavallaan huomasi. Kylässä tämä asia voi olla parempi selittää kahdestaan.



Tuohon venhempien ihmisten viisauteen jakokemukseen haluaisin vielä tuoda yhden näkökulman. On totta, että enemmän elämänkokemusta omaavat ovat monella tavalla viisaita. Monesti heiltä saa hyviä vinkkejä ja ajatuksia. Aina näin ei kuitenkaan ole. Kaikissa ikäryhmissä on mielestäni empaattisia, viisaita ihmisiä -myös nuorissa. Toisaalta olen tavannut myös iäkkäitä ihmisiä, joiden kanssa keskustelu on vaikeaa, koska oma ajatus on ainoa oikea, " näin on!" . Ja tämä ei siis koske vain lapsenhoitoa.



Kyllä meidänkin kahvipöydässä äitiä on kummeksuttu, kun puolivuotiaalle ei saa antaa sulanutta jäätelöä, kun ei se tuohesta ole pienenkään suu. Ennen kun tuon ikäisille jo on annettu. Tai että äiti kantaa lastaan kantoliinassa, kun sehän voi olla vaarallista, sinä äitihän voit kaatua. Asiat voi esittää monella tavalla. " Ajatella, minä olisin varmasti kantoliinan kanssa aikoinani pelännyt kaatuvani" , on eri kommentti, kuin että hui, minua pelottaa, että kaadut lasta kantaessasi. Hormoonihöyryissä jälkimmäinen on helppo tulkita epäluottamuslauseeksi. Ikään kuin äiti ei osaisi arvioida, millaiseen maastoon ja millaisella kelillä hän lähtee liinailemaan. No, tietysti täytyyhän se meidän äitienkin yrittää ymmärtää, että lapsen parastahan kaikki ajattelevat.

Minusta isotati teki vaarin, kun tuli perassa ja alkoi lapsen kuullen esittaa omia mielipiteitaan. Kylla mielestani saa 2-2.5 vuotiaalle kertoa, mika on vaarin ja mika oikein, ja millaista kaytosta hanelta odotat. Sen ikaisena ei kaikki valttamatta uppoa kaaliin, mutta tottahan toki voi kertoa ja jutella, mika on oikein ja mika vaarin. Kylla meillakin pallon heittely loppuisi, jos menee poydalle. Jos joku " ulkopuolinen" haluaa kertoa sinulle, etta on eri mielta, minusta asianmukaista olisi, etta vetaa sinut sivuun ja juttelee sitten sinun kanssasi kun lapsi ei ole kuuloetaisyydella. Minusta ainoa tilanne, jossa suora puuttuminen olisi perusteltua, olisi jos pelkaa lapsen olevan vaarassa (eli esimerkiksi pelkaa, etta vanhemman ylireagointi johtaa vaikka lyomiseen). Mutta eihan tassa tilanteessa ollut mitaan ylireagointia vanhemman puolesta minun mielestani.

welldone:

Ap:n esimerkkitilanne on vain ihan järjetön; jos lapsen annetaan pelata futista sisällä, ei ole hänen vikansa jos pallo pomppaa kahvipöytään, sehän lensi sinne leikin lomassa eikä ollut tahallinen tai ilkeä teko. Lapsi alkoi itkeä, kun hänet kaadettiin ja sitten hänet kannetaan toruttavaksi...

Kyllä 2.5v ymmärtää paljon ja häntä saa ja kannattaa ojentaa, mutta em. tilanteessa ei ole mitään opetettavaa. Häntähän ei oltu kielletty pelaamasta.

Kirjoitin ensimmäisen viestin epäselvästi.. Pallon heittäminen nimenomaan oli tahallinen ja ilkeä teko :) Ei siis vahinko. Sekin jäi häiritsemään että isotäti ei edes pyytänyt pojaltani anteeksi kun " kaatoi" hänet. Minä ainakin pyytäisin anteeksi vaikka vahinko olikin.

No ehkäpä on niin että minun on vain jätettävä isomummolassa ohjat muiden käsiin. Yleensä se vain tarkoittaa sitä että poika piirtää lattiaan, syö karkkia ja keksiä ennen ruokaa, paiskii ovia, rikkoo jotain, satuttaa itsensä, ei syö ruokaansa (ja isotäti 60v. konttaa pöydän alla hänen perässään lusikka kädessä). Voisi olla aika huvittavaakin ellei poika olisi vaarassa satuttaa itsensä. Mutta kun siellä ei saa kieltää lasta ettei se vain suutu..

Kotona poika käyttäytyy oikein hyvin, toki yrittää päivittäin koetella hermojani mutta kuuntelee ja uskoo kun kiellän. Samoin muissa kyläpaikoissa missä on alusta saakka saanut kasvattaa omalla tavallaan. Kai poikani on huomannut että isomummolassa äidillä ei ole mitään arvovaltaa ja saa tehdä mitä vaan.

Kasvatuksesta on hyvä ja mukavakin keskustella mutta joidenkin ihmisten kanssa se ei ole vuorovaikutteista. He vain toteavat että tapasi on väärä, minun on parempi. On vähän vaikeaa ymmärtää heidän näkökantojaan :)

Tuon ikäinen lapsi ymmärtää jo paljon. Lapselle on asetettava rajoja pienestä pitäen ja perusteltava asioita, jotta hän oppii " elämän pelisäännöt" . Meilläkään ei heitellä palloa sisällä. Me vanhemmat asetamme rajat. Pidän rajoistani kiinni, vaikka jonkun läsnäolijan mielestä olen liian tiukka. Anoppini esim. antaisi lasten tehdä mitä vain, jotta kukaan ei itke hänen luonaan/läsnä ollessaan.



Tuosta ap:n esimerkistä vain ymmärsin, että hän oli katsellut pallon heittelyä sitä kieltämättä, kunnes pallo lensi pöytään. Täti kaatoi hädissään lapsen. Lasta siitä torutaan.... Eli tämä tapahtumaketju oli hieman nurinkurinen.

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Omassa anoppilassani samantyylistä menoa. Tosin tilanne on parantunut minun läsnäollessani, koska olen niin tiukkis. Löysään karkin/makean syönnissä, mutta tavat pitää lapsillani olla myös kylässä. Tämän lienee appivanhemmat huomanneet ja noudattavat minun linjaani minun läsnäollessani. Toista on sitten kun mieheni on yksin lasten knassa siellä...