Lasten kanssa asumaan kaupunkiin vai maalle?

Minä olen sen verran laiska, että en viitsi viettää iltoja autossa istuen, joten asuinpaikka on valittu sen mukaan, että lapset pääsevät julkisilla tai omin voimin harrastuksiin. Olin itse lapsena yksinäinen, joten nautin siitäkin, että lapsilla on kaverit lähellä.

Pikkukaupunki tai sitten maaseutu ison kaupungin työssäkäyntialueella. 

Täysi rehellinen maaseutu on haasteellinen paikka lasten kasvatukseen. Jos sattuu muutama samanhenkinen perhe ympärille, se helpottaa, mutta todella paljon sattumasta kiinni. Jatkuvaan katoavista palveluista taistelemiseen saa tottua, ja lapsethan todnäk joutuvat lähtemään jopa alaikäisinä kotoa jos haluavat opiskella jotain.

Isossa kaupungissa taas perhe-elämä on tänä päivänä jo minullekin liian kuormittavaa. Valtavat ryhmäkoot, pahimmillaan pitkät matkat päiväkotiin, vaihtuva henkilökunta, korkea hintataso ja ruuhkat kaikessa. Lisäksi vielä valinnanvapaudesta tulee ahdistusta.

Pienessä kaupungissa on jokaiselle jotain, mutta arki on helppoa. Samoin isojen kaupunkien liepeiltä löytyy rauhallisia kolkkia, jossa pieni yhteisö, mutta pääsee tarvittaessa ison kaupungin palveluihin tuulettumaan.

Vierailija kirjoitti:

Maaseutupaikkakuntia on monenlaisia niin kuin kaupunkejakin. Itse asun mieluisassa kyläyhteisössä, jossa olen aikoinaan itsekin varttunut.

Monelle ratkaiseva tekijä tuntuu olevan lasten harrastukset. Meillä on kaksivuotias jolle on tulossa pikkusisarus ja täällä maaseudulla on ihan erilainen mahdollisuus oppia omatoimisuutta kaupunkiin verrattuna, jossa on tarjolla enimmäkseen ohjattuja harrastuksia. Täällä tekeminen pitää keksiä itse, koska pitää käyttää omaa mielikuvitusta. Voi oppia kädentaitoja joista on ihan oikeaa hyötyä myöhemmässä elämässä. Luontosuhdekin tulee lähemmäksi. Aikuisista ihmisistä maalla kasvaneet tunnistaa siitä että he tarttuvat toimeen eivätkä jää odottamaan ohjausta.

Mitä kädentaitoja tarkoitat? Majan rakentamista puuhun? Kaikenlaisia taitoja oppii muuallakin kuin maalla.

Juurihan Iltalehdessäkin julkaistiin tutkimus varusmiesten kunnosta. Huonokuntoisimmat tulivat Lapista ja parempikuntoisimmat Uudeltamaalta. 

Maalle. Ja maallemuutto sisälsi lapsille lupauksen mopoista, kaupungissa asuessa eivät sellaista olisi saaneet 😄

Kaupunki. Kaupungissa on enemmän vaihtoehtoja, harrastuksissa ja kaveripiirissä. Pikkupaikoissa ei välttämättä ole tarpeeksi mielekästä tekemistä, mikä voi johtaa kylillä luuhaamiseen ja päihteisiin. Pikkupaikkoihin jää pyörimään koulutusta vaille jääneet täysi-ikäiset, jotka hakeutuvat teinien seuraan. Ja jos joutuu kiusatuksi, siitä on vaikeampaa päästä eroon, kuin kaupungissa. Terveisin 4000 asukkaan kunnasta kotoisin oleva.

Mikä on lasten mielipide ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan ?

pikkukaupungistakin on lähdettava aikanaan maailmalle opiskelemaan. Entäs lähisuku, eikö heitä ole vai väliäkö heistä ?

Maalle. Lapsen on hyvä kasvaa niin, että on kosketuksissa luontoon. Pihalle voi mennä ja harrastukset löytyy kotinurkilta. Elämä on ihan erilaista, kuin kaupungissa. Jotkut yrittävät pitää maalla yllä kaupunkimaista elämäntapaa kuskaamalla lapsia harrastuksiin, mutta se on oma valinta ja aika typerää. Kertoo vain siitä, että vanhempi ei uskalla antaa lapsen ajatella itse ja keksiä itse sitä tekemistä - rakentaa vaikka majan tms. 

 

Nämä kaupunkien asfaltti-pihat ja valmiiksi leikityt, aikuisten suunnittelemat leikkipuistot on karmeita. Ei niitä ole tehty lasta varten. Sieltä seasta löytyy huumepiikkiä ja muuta ylimääräistä. Omassa pihassa tiedät, mitä siellä on ja ei ole. Se on turvallisempaa. 

 

Kaupunki ei ole lapsia varten. Jo pelkästään tehtaiden savun harmaannuttamat rakennusten seinät on vinkki siitä, että ilmanlaatu ei ole terveellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Maalle. Lapsen on hyvä kasvaa niin, että on kosketuksissa luontoon. Pihalle voi mennä ja harrastukset löytyy kotinurkilta. Elämä on ihan erilaista, kuin kaupungissa. Jotkut yrittävät pitää maalla yllä kaupunkimaista elämäntapaa kuskaamalla lapsia harrastuksiin, mutta se on oma valinta ja aika typerää. Kertoo vain siitä, että vanhempi ei uskalla antaa lapsen ajatella itse ja keksiä itse sitä tekemistä - rakentaa vaikka majan tms. 

 

Nämä kaupunkien asfaltti-pihat ja valmiiksi leikityt, aikuisten suunnittelemat leikkipuistot on karmeita. Ei niitä ole tehty lasta varten. Sieltä seasta löytyy huumepiikkiä ja muuta ylimääräistä. Omassa pihassa tiedät, mitä siellä on ja ei ole. Se on turvallisempaa. 

 

Kaupunki ei ole lapsia varten. Jo pelkästään tehtaiden savun harmaannuttamat rakennusten seinät on vinkki siitä, että ilmanlaatu ei ole terveellinen. 

Jos haluaa tarjota lapselle luontosuhteen, se onnistuu jokaisessa suuressa kaupungissakin, sillä Suomessa luontoa on kaikkialla. 

Tutkimusten mukaan Suomen monipuolisin luonto löytyy Suomen suurimmasta kaupungista eli Helsingistä ja se on asukkaita lähellä ja hyvien kulkuyhteysien päässä, saada luontoelämyksiä. 

Molempi parempi. Koti Kuopion keskustassa, mökki Tahkon maisemissa. Arki helppoa vanhemmille ja lapsille. Kouluun ja töihin pääsee kävellen. Vapaa-ajalla sitten Syvärille kalastamaan tai Tahkolle laskettelemaan.

Mua naurattaa tää maalaisten luontosuhde.

Veljeni jäi maalle asumaan. Lapsillaan on luontosuhde, jossa metsissä rällätään sulan aikaan mönkijällä tai mopolla ja lumien aikaan sitten moottorikelkalla. Ei ne sitä luontoa kunnioita tai muuta, se on vaan hyödyke.

Asut missä tahansa niin lasten elämä riippuu kotikasvatuksesta ja vanhemmista.

Katsoisin lähinnä, mikä paikka olisi lasten kasvun kannalta paras, eli lähellä samanikäisiä potentiaalisia kavereita (mitä enemmän, sen parempi). Lähellä päiväkotia, koulua, palveluita, mieluiten niin, että koulumatka onnistuu ilman pitkää kyytiäkin. Huumeongelmat tai muut ongelmat löytävät uhrinsa kyllä niin kaupungissa kuin maalla, jos hän on löydettävissä. Itse kasvatin poikani ilmeisesti streittariksi, vaikka kyllä kaverit polttavat, nuuskaavat ja juovat. Fiksu poika. Meille tämä n. 30t hengen kaupunki on ollut hyvä paikka kasvaa, käydä kouluja ja saada ystäviä. Pian on jo aika etsiä opiskelupaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Molempi parempi. Koti Kuopion keskustassa, mökki Tahkon maisemissa. Arki helppoa vanhemmille ja lapsille. Kouluun ja töihin pääsee kävellen. Vapaa-ajalla sitten Syvärille kalastamaan tai Tahkolle laskettelemaan.

Meillä on koti Kuopiolaisessa lähiössä. Kaikkialle kävelymatka, kaupat, koulut, päiväkodit. Hyvät liikenneyhteydet. Kuitenkin oma piha pienen metsän laidassa ja esim hiihtolatuja kulkee ihan vieressä, vene rannassa kävelymatkan päässä, muitakin harrastuksia lähellä. Halutessaan pääsee viikonlopun viettoon joko umpikorpeen sähköttömiin oloihin tai okt:n mukavuuksilla varustettuun mökkiin, joten siitä luontosuhteesta en olisi huolissani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienehkössä kaupungissa kasvaneena valitsisin maaseudun. Toki riippuu paljon paikasta. Mikäli lapset menevät kuitenkin kaupunkiin kouluun, altistuvat he siellä kaupungin vaikutuksille. 

 

Tein lukiossa sellaisen havainnon, että maalla kasvaneilla oli parempi itsetunto kuin meillä, jotka olimme käyneet alemmat kouluasteet kaupungissa. Toisaalta kotikaupunkimme oli tunnettu huono-osaisuudestaan ja kurjuudestaan. Asia on varmasti erilainen jossain viriilissä pikkukaupungissa. 

Maalla kasvaneena tein kyllä itse oikeastaan aika päinvastaisen havainnon. Meillä maalla asuvilla oli enemmän vaikeuksia sopeutua yläkouluun ja lukioon ja saada uusia kavereita, kun ei oltu totuttu. Myös kyläilyt oli hankalia järjestää, kun aina piti saada kyydit jostain. 

Itse olen huomannut kun kesätyötekijöitä tarkkaillut että parhaat itsetunnot ovat kaupungeissa kasvaneilla sekä maatilojen lapsilla. Sitten erikseen ovat ne pikkukunnissa jossain omakotitalossa metsän tai pellon laidassa kasvaneet, joita vanhemmat joutuivat kuskaamaan kaikkialle kun mihinkään ei kävellen päässyt. Eli jos et ole maatilaa perustamassa missä lapset pääsisivät jo pienestä lähtien puuhamaan kaikenlaista niin kyllä kasvattaisin lapset mieluummin kaupungissa. 

Mennessäni kouluun muutimme kaupungista pienelle paikkakunnalle, enkä koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Samalla koen kuitenkin, että sain noina vuosina sosiaalisen yliannostuksen. Olen asunut nyt taas yli 10 vuotta kaupungissa, ja ei ole päivää, jolloin en yhä nauttisi muun muassa siitä, että voin olla asioilla koko päivän puhumatta kellekään muulle kuin asiakaspalvelijoille sanaakaan. Tuollainen ei tule kuuloonkaan tuolla pienellä paikkakunnalla. Omassa kodissaankaan ei voi aina olla rauhassa siellä. 

Vierailija kirjoitti:

Maaseutupaikkakuntia on monenlaisia niin kuin kaupunkejakin. Itse asun mieluisassa kyläyhteisössä, jossa olen aikoinaan itsekin varttunut.

Monelle ratkaiseva tekijä tuntuu olevan lasten harrastukset. Meillä on kaksivuotias jolle on tulossa pikkusisarus ja täällä maaseudulla on ihan erilainen mahdollisuus oppia omatoimisuutta kaupunkiin verrattuna, jossa on tarjolla enimmäkseen ohjattuja harrastuksia. Täällä tekeminen pitää keksiä itse, koska pitää käyttää omaa mielikuvitusta. Voi oppia kädentaitoja joista on ihan oikeaa hyötyä myöhemmässä elämässä. Luontosuhdekin tulee lähemmäksi. Aikuisista ihmisistä maalla kasvaneet tunnistaa siitä että he tarttuvat toimeen eivätkä jää odottamaan ohjausta.

Esim mopoa, mönkkäriä, traktoria, venettä ja autoa meidän lapset oppi ajamaan jo alakouluikäisenä, kun kaupungissa ensi kosketus näihin on vasta autokoulussa.

Maalla kasvaneena pidän (pientalo)lähiöelämää isomman kaupungin laidalla parhaana vaihtoehtona lapsille. Luonto on lähellä, mutta myös ne kaverit, koulu jne. Toki pienen, mutta vireän kaupungin taajama voisi myös olla sopiva, jos on kohtalainen matka johonkin isompaan kaupunkiin missä on toisen asteen opiskelupaikkoja. Itseä vaan ahdisti oman lapsuuden kotikaupungin ahdasmielinen ilmapiiri niin paljon, etten ole halunnut aikuisena kokeilla sellaista enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseutupaikkakuntia on monenlaisia niin kuin kaupunkejakin. Itse asun mieluisassa kyläyhteisössä, jossa olen aikoinaan itsekin varttunut.

Monelle ratkaiseva tekijä tuntuu olevan lasten harrastukset. Meillä on kaksivuotias jolle on tulossa pikkusisarus ja täällä maaseudulla on ihan erilainen mahdollisuus oppia omatoimisuutta kaupunkiin verrattuna, jossa on tarjolla enimmäkseen ohjattuja harrastuksia. Täällä tekeminen pitää keksiä itse, koska pitää käyttää omaa mielikuvitusta. Voi oppia kädentaitoja joista on ihan oikeaa hyötyä myöhemmässä elämässä. Luontosuhdekin tulee lähemmäksi. Aikuisista ihmisistä maalla kasvaneet tunnistaa siitä että he tarttuvat toimeen eivätkä jää odottamaan ohjausta.

Esim mopoa, mönkkäriä, traktoria, venettä ja autoa meidän lapset oppi ajamaan jo alakouluikäisenä, kun kaupungissa ensi kosketus näihin on vasta autokoulussa.

Meilläkin oli lapsuuden kotikylällä tuommoinen naapuri. Tykkäsi rällätä pitkin kylätietä milloin milläkin vehkeellä. 15-vuotiaana toimi juoppokuskina isälleen, kunnes äitini uhkasi soittaa poliisit jos vielä näkee ajokortittoman alaikäisen auton ratissa yleisellä tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseutupaikkakuntia on monenlaisia niin kuin kaupunkejakin. Itse asun mieluisassa kyläyhteisössä, jossa olen aikoinaan itsekin varttunut.

Monelle ratkaiseva tekijä tuntuu olevan lasten harrastukset. Meillä on kaksivuotias jolle on tulossa pikkusisarus ja täällä maaseudulla on ihan erilainen mahdollisuus oppia omatoimisuutta kaupunkiin verrattuna, jossa on tarjolla enimmäkseen ohjattuja harrastuksia. Täällä tekeminen pitää keksiä itse, koska pitää käyttää omaa mielikuvitusta. Voi oppia kädentaitoja joista on ihan oikeaa hyötyä myöhemmässä elämässä. Luontosuhdekin tulee lähemmäksi. Aikuisista ihmisistä maalla kasvaneet tunnistaa siitä että he tarttuvat toimeen eivätkä jää odottamaan ohjausta.

Esim mopoa, mönkkäriä, traktoria, venettä ja autoa meidän lapset oppi ajamaan jo alakouluikäisenä, kun kaupungissa ensi kosketus näihin on vasta autokoulussa.

Noitten ajaminen ei ole kyllä kovinkaan paljon kiinni asuinpaikasta, vaan siitä mitä vanhemmat arvostaa, harrastaa itse ja haluaa lapsilleen opettaa. No traktoreita ei tietty pahemmin ole kuin maalla, mutta noita muita vehkeitä löytyy kyllä.