Onko joku muukin joutunut keskeyttämään opinnot, koska tuet loppuivat?
En ole varsinaisesti lopettanut vielä, mutta harkitsen sitä vakavasti. Käytin aikoinaan opintotuen ja -lainan ja valmistuin humanistiselta alalta maisteriksi. Koska ko. alalla työllisyys on huono, päätin lähteä vielä opiskelemaan työllistävämpää alaa. Pääsin sisään ja ensimmäisen vuoden tein opintoja toimeentulotuen turvin. Nyt Kela ilmoitti, että se leikkaa tt-tuesta, koska olen opiskelija. Työskentely opintojen ohessa ei onnistu, koska kurssit vaativat läsnäoloa, jota seurataan tiukasti. Ainoa vaihtoehto olisi opiskella arkipäivät ja olla töissä iltaisin sekä viikonloppuna. Mutta miesystäväni asuu toisella paikkakunnalla, joten en näkisi häntä sitten juuri ollenkaan.
Muut opiskelijat ovat täysin eri tilanteessa, koska tämä on heidän ensimmäinen tutkintonsa. Olen surullinen, koska tämä ala olisi todella sopinut mulle ja työllisyys olisi ollut varma. Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Kiitos
Nyt kun sulla loppuu rahoitus, niin loppuu myös huoli opintojen etenemisestä normaalitahdissa. (Kelaa ja lainaa vartenhan valmistumisajoista pitää pitää huoli) Riittää, että teet minimisuoritukset (yleensä 30op) vuodessa, jotta eivät heivaa sua pois listoilta. Sitten voitkin opiskella 50% ja tehdä töitä 50%. Opiskeluaika toki tuplaantuu, mutta jos sulla oli vaan vuosi jäljellä, niin ei kaksikaan vuotta niin paha ole. Sitäpaitsi osa on varmasti gradun kirjoitusta ja se tehdään suurimmaksi osaksi kotona. Eli vaikkapa kesäaikaan, jolloin olet lomalla töistä.