Onko joku muukin joutunut keskeyttämään opinnot, koska tuet loppuivat?
En ole varsinaisesti lopettanut vielä, mutta harkitsen sitä vakavasti. Käytin aikoinaan opintotuen ja -lainan ja valmistuin humanistiselta alalta maisteriksi. Koska ko. alalla työllisyys on huono, päätin lähteä vielä opiskelemaan työllistävämpää alaa. Pääsin sisään ja ensimmäisen vuoden tein opintoja toimeentulotuen turvin. Nyt Kela ilmoitti, että se leikkaa tt-tuesta, koska olen opiskelija. Työskentely opintojen ohessa ei onnistu, koska kurssit vaativat läsnäoloa, jota seurataan tiukasti. Ainoa vaihtoehto olisi opiskella arkipäivät ja olla töissä iltaisin sekä viikonloppuna. Mutta miesystäväni asuu toisella paikkakunnalla, joten en näkisi häntä sitten juuri ollenkaan.
Muut opiskelijat ovat täysin eri tilanteessa, koska tämä on heidän ensimmäinen tutkintonsa. Olen surullinen, koska tämä ala olisi todella sopinut mulle ja työllisyys olisi ollut varma. Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Kiitos
Kommentit (101)
En nyt kyllä poikaystävän takia lopettaisi opiskelua.
Eihän sitä tiedä oletteko tulevaisuudessa edes yhdessä.
Todennäköisemmin olet onnellisempi mielekkäässä työssä kuin jätettynä ja menneisyyttä katuen.
Ei keskeyttää ole tarvinnut, mutta opinnot on sittemmin edenneet hitaasti. Töissä käyn ja opintoja teen sen mitä ehdin. Ehkä joskus vielä valmistun.
Miksi koet että saat käyttää Suomen opiskelujärjestelmää kuin ilmaista päivähoitoa?
Entäs ne jotka haluaisivat opiskella ihan ensimmäisenä opiskelupaikkana nykyistä toista opiskelupaikkaasi?
Tuossa tilanteessa ehdottomasti miestystävän tapaaminen on pririteettilistan häntäpäässä. Jos olet jo ajallisesti yli puolen välin, ehdottomasti kannattaa pusertaa loppuun opiskelu + viikonlopputyöt -kombolla.
Jos ap on vain viikonloput töissä, hän saa niistä tosi vähän rahaa?
Vierailija kirjoitti:

Elämää nähneenä (omaa ja muiden) veikkaisin, että se maisteriopintojen aikana tavattu on peak miesystävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on vain viikonloput töissä, hän saa niistä tosi vähän rahaa?
Sunnuntait töissä ja muutama arki-ilta. Lisäksi kesätyöt.
Onko parisuhde vakaa? Voisiko hynttyyt lyödä yhteen ja säästää asumismenoissa?
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin ja sillä rahoitat opiskelut niinkuin kaikki muutkin tekee!
Olisi siellä alaikäisten äänestyksessä pitänyt näille lapsukaisille kertoa, että persujen Purra leikkasi heidän opintomadollisuudet.. 👿👿👿👿👿
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen itse ilman tukia, mutta oon miettiny voisiko kandin ja maisterin välissä pitää työnhakutaukoa ja nostaa työttömyyskorvausta. En kyllä edes tiedä voiko kandin jälkeen ruveta suoraan työttömäksi vai tarviiko siinä tehdä jotain piruetteja.
Uuden tutkinnon opiskelu on kyllä vaikeaa, jos lähtötilanne on työtön. Työssä olevat pystyy helpommin opiskelemaan työn ohella. Työttömille niiden osa-aikatöiden saaminen on vaikeaa, eihän ne olis työttömiä jos ne sais töitä.
Palstalta olen oppinut, että toisen asteen tutkintoihin voi saada opintotukea, vaikka muuten olis opintotuet jo käytetty.
Ainakin muutama vuosi sitten katsottiin päätoimiseksi opiskelijaksi, jos oli koulupaikka, eikä työttömyyskorvauksia sen vuoksi maksettu.
Mutta eihän se maisteriksi opiskeleminen voi pakollistakaan olla? Jos on valmistunu kandiksi mutta ei oo vielä hakenu maisteriohjelmaan eikä oo edes varma haluaako jatkaa niitä opintoja, niin onko silloin koulupaikkaa? En siis tiedä, enkä yliopistonkaan sivuilta saanu selvää. Kyllä mä toivoisin pääseväni töihin, mutta ei mulla ole toivoakaan mistään työnhausta, jos opiskelen samalla. Siks ajattelin, että vois pitää kandin jälkeen taukoa ja keskittyä työnhakuun. Ja ehkä sit myöhemmin jatkaa opintoja työn ohella, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen itse ilman tukia, mutta oon miettiny voisiko kandin ja maisterin välissä pitää työnhakutaukoa ja nostaa työttömyyskorvausta. En kyllä edes tiedä voiko kandin jälkeen ruveta suoraan työttömäksi vai tarviiko siinä tehdä jotain piruetteja.
Uuden tutkinnon opiskelu on kyllä vaikeaa, jos lähtötilanne on työtön. Työssä olevat pystyy helpommin opiskelemaan työn ohella. Työttömille niiden osa-aikatöiden saaminen on vaikeaa, eihän ne olis työttömiä jos ne sais töitä.
Palstalta olen oppinut, että toisen asteen tutkintoihin voi saada opintotukea, vaikka muuten olis opintotuet jo käytetty.
Ainakin muutama vuosi sitten katsottiin päätoimiseksi opiskelijaksi, jos oli koulupaikka, eikä työttömyyskorvauksia sen vuoksi maksettu.
Mutta eihän se maisteriksi opiskeleminen voi
Etkö ole kesätöitäkään hakenut? Monissa kesätyöpaikoissa voi jatkaa osa-aikaisesti talvella.
Miksi täällä alapeukutetaan kysymyksille poikaystävästä? Ennen oli selvää, että seurustelevat muuttavat yhteen jossain vaiheessa, varsinkin jos enää ei olla mitään teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin ja sillä rahoitat opiskelut niinkuin kaikki muutkin tekee!
Eli sun mielestä ap:n pitäisi työskennellä käytännössä 24/7, opiskelu nimittäin käy myös työstä?
En ole tuo lainaamasi, mutta aikanaan ensimmäisen tutkinnon ohessa oli vapaat töissä. Päivät klo 8-15 lähiopetusta ja siitä suoraan töihin klo 23 asti. Kesälomat töissä. Tuolloin minulla ei ollut lapsia, joten tämä onnistui. Maisteriopinnot suoritin yksinhuoltajana täysipäiväisen työn ohessa ilman mainittavia tukiverkkoja. Enkä muistele mitään 80-lukua, vaan suoritin ensimmäisen tutkintoni noin 15 vuotta sitten ja maisteriksi valmistuin reilu vuosi sitten.
Kyse on motivaatiosta ja siitä, kuinka paljon haluaa jotakin asiaa. Jos poikaystävän kanssa hengailu estää työnteon niin sitten on elettävä sen
Omalla alalla amkissa annetaan niin paljon tehtäviä kotiin selvitettäväksi ja tehtäväksi että ei mitenkään onnistuisi tuollainen tai ainakin pilaisi opiskelut
Hienoa ap, että sinulla on vielä elämän prioriteetit oikein.
Tuntuu, että kaikilla muilla täällä tuntuu se kaikkein tärkein asia olevan raha ja status!
Tuollaiset tyypit jotka käskee painamaan töitä hullunkiilto silmissä oman jaksamisesi ja mielenterveytesi uhalla.
On ihmisiä jotka ovat ahneita, itsekeskeisiä p..ja!
Tuollaisen ihmisen puoliso en koskaan haluaisi olla. Miehesi saa olla onnellinen, että hänellä on sinunkaltaisesi ihminen elämässään. Sitä kutsutaan rakkaudeksi, josta suurin osa av-palstalaisita ei tiedä mitään.
He valitsisivat rahan oman puolisonsa sijaan sairasta! Elämä on lyhyt, se voi päättyä milloin tahansa, kenen tahansa kohdalla. Silloin on tärkeintä, että on saanut elää elämänsä sen rakkaimman/rakkaampien ihmisen kanssa ja antaa hänelle/heille eniten aikaa elämässään. Sillä hetkellä jos noin käy "itsehankittu elanto" on täysin tois arvoinen juttu!
Onko koulutuksessasi etäopiskelu mahdollisuus, jolloin voisit muuttaa takaisin miehesi luokse? Entä voisiko sen suorittaa loppuun oppisopimuksella?
Jos ei muu auta, jää työttömäksi ja hae myöhemmin lupa opiskella tutkinto loppuun työttömyyskorvauksella. Luulisi sen olevan mahdollista koska loppuun suoritettu uusi tutkinto yleensä pitäisi ainakin parantaa työllistymistä. Nykymeno Suomessa on kyllä nykyhallituksen takia ihan päätöntä, joten voi olla että tuokin on mahdoton yhtälö! Mutta usko siihen että elämä kantaa ja kaikki menee niin kuin on tarkoitettu menevän. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi! <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen itse ilman tukia, mutta oon miettiny voisiko kandin ja maisterin välissä pitää työnhakutaukoa ja nostaa työttömyyskorvausta. En kyllä edes tiedä voiko kandin jälkeen ruveta suoraan työttömäksi vai tarviiko siinä tehdä jotain piruetteja.
Uuden tutkinnon opiskelu on kyllä vaikeaa, jos lähtötilanne on työtön. Työssä olevat pystyy helpommin opiskelemaan työn ohella. Työttömille niiden osa-aikatöiden saaminen on vaikeaa, eihän ne olis työttömiä jos ne sais töitä.
Palstalta olen oppinut, että toisen asteen tutkintoihin voi saada opintotukea, vaikka muuten olis opintotuet jo käytetty.
Ainakin muutama vuosi sitten katsottiin päätoimiseksi opiskelijaksi, jos oli koulupaikka, eikä työttömyyskorvauksia sen vuoksi maksettu.
En pysty hakemaan vielä kesätöitä. Siis ei riitä voimavarat opintojen ohella. Oon nyt vasta 1,5 vuotta opiskellu ja 119op kasassa, enkä koe ammattitaidon vielä riittävän kesätöihin eikä mun itsetuntokaan ole vielä riittävällä tasolla sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Eroat koulusta ja alat työttömäksi. Sen jälkeen sovit työkkärin kanssa omaehtoisesta opiskelusta ja menet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.
Opintojen päättämisestä pitää olla vuosi aikaa, vasta sitten voi jatkaa. Sikäli kuin saa luvan opiskella omaehtoisesti.
Joo työkkäri ilmoitti että tuet katkee jos jatkan opiskelua. Olin vuoden käynyt opiskellut merkonomiksi. Sitten kun olin lopettanut niin puoli vuotta sen jälkeen ne kysyi haluanko opiskella. Hermostuin toden teolla ja heitin kirjan sitä työkkärin virkailijaa päin ja huusin sille kaikkea mahdollista että en vitussa koskaan enää opiskele yhtään mitään. Olen ollutkin nyt 4 vuotta työtön ja kotona vaan.
Kiitos kaikille asiallisille kommentoijille!
Ap
Miksei se poikystävä tule sinun luoksesi?
Kovinkaan moni ei tiedä, mutta jos opintolaina ja tuet on menneet, niin voi hakea sossutukea ja opiskella sillä. Se on myös eri asia kuin työmarkkinatuki, sillä siihen ei vaikuta millään lailla se, että oletko päätoiminen opiskelija vai et.
En ole tuo lainaamasi, mutta aikanaan ensimmäisen tutkinnon ohessa oli vapaat töissä. Päivät klo 8-15 lähiopetusta ja siitä suoraan töihin klo 23 asti. Kesälomat töissä. Tuolloin minulla ei ollut lapsia, joten tämä onnistui. Maisteriopinnot suoritin yksinhuoltajana täysipäiväisen työn ohessa ilman mainittavia tukiverkkoja. Enkä muistele mitään 80-lukua, vaan suoritin ensimmäisen tutkintoni noin 15 vuotta sitten ja maisteriksi valmistuin reilu vuosi sitten.
Kyse on motivaatiosta ja siitä, kuinka paljon haluaa jotakin asiaa. Jos poikaystävän kanssa hengailu estää työnteon niin sitten on elettävä sen valinnan kanssa. Alapeukkuja odotellessa.