Onko joku muukin joutunut keskeyttämään opinnot, koska tuet loppuivat?
En ole varsinaisesti lopettanut vielä, mutta harkitsen sitä vakavasti. Käytin aikoinaan opintotuen ja -lainan ja valmistuin humanistiselta alalta maisteriksi. Koska ko. alalla työllisyys on huono, päätin lähteä vielä opiskelemaan työllistävämpää alaa. Pääsin sisään ja ensimmäisen vuoden tein opintoja toimeentulotuen turvin. Nyt Kela ilmoitti, että se leikkaa tt-tuesta, koska olen opiskelija. Työskentely opintojen ohessa ei onnistu, koska kurssit vaativat läsnäoloa, jota seurataan tiukasti. Ainoa vaihtoehto olisi opiskella arkipäivät ja olla töissä iltaisin sekä viikonloppuna. Mutta miesystäväni asuu toisella paikkakunnalla, joten en näkisi häntä sitten juuri ollenkaan.
Muut opiskelijat ovat täysin eri tilanteessa, koska tämä on heidän ensimmäinen tutkintonsa. Olen surullinen, koska tämä ala olisi todella sopinut mulle ja työllisyys olisi ollut varma. Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Kiitos
Kommentit (101)
Teet töitä iltaisin ja viikonloppuisin, koska koulutus meneen aina miesten ohi.
Enpä usko, että on mitään muuta vaihtoehtoa, kuin töiden hakeminen. Kuten aloituksessa mainitsin, kaipaisin vertaistukea. Taloudellinen tilanne ahdistaa todella paljon
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kun opintotukikuukaudet loppuu, voi opiskella toimeentulotuella.
Onko tosiaan näin? En ole ikinä kuullutkaan. Onko joku opiskellut toimeentulotuella? Sehän olisi paljon parempi kuin opintoraha eikä lainaa tarttisi ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nyt ensisijaisesti Kelalta oikeutta opiskella työttömyyskorvauksella koska entisen alasi työllisyys on huono. Tiedän lähipiiristä yhden jolle Kela myönsi tämän oikeuden kahden vuoden ajaksi eli mahdotonta se millään muotoa ei ole. Eli kipinkapin Kelaan paikan päälle.
Kela ei maksa opiskelijalle työttömyyskorvausta. Pitää olla työtön, joka hakee opiskelemaan etukäteen sovittua alaa.
Mutta toimeentulotukea maksaa.
Ap kirjoitti, että Kela leikkaa toimeentulotukea, koska hän on opiskelija.
Olin tilanteessasi. Minun piti rahoittaa itse toimeentuloni, eli kävin illat ja viikonloput hanttihommissa, jotta tienasin sen brutto 1,5k.
Ei ollut helppoa, vaan rankkaa ja stressaavaa. Viidentenä opintovuonna pääsin kuitenkin oman alan vakitöihin ja nyt 5v myöhemmin tienaan lähes triplasti mitä hanttihommissa. Kannatti siis investoida toiseen tutkintoon.
Kyllä voi opiskella toimeentulotuella, mutta pakottavat ensin nostamaan opintotuet ja opintolainat (jos niitä on jäljellä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nyt ensisijaisesti Kelalta oikeutta opiskella työttömyyskorvauksella koska entisen alasi työllisyys on huono. Tiedän lähipiiristä yhden jolle Kela myönsi tämän oikeuden kahden vuoden ajaksi eli mahdotonta se millään muotoa ei ole. Eli kipinkapin Kelaan paikan päälle.
Se ois pitäny hakee ennen aloittamista työkkäristä! Ei voi enää.
Luetun ymmärtäminen. Ap haki ennen opintojen aloitusta, ei saanut.
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko, että on mitään muuta vaihtoehtoa, kuin töiden hakeminen. Kuten aloituksessa mainitsin, kaipaisin vertaistukea. Taloudellinen tilanne ahdistaa todella paljon
Ap
Olisiko sinulla esim. vanhempia, joilta pyytää apua? Olisi hienoa, että saisit opinnot kasaan.

On vanhemmat, joilta olen usein kysynyt neuvoa, mutta he eivät ole tarjonneet taloudellista apua. Enkä sitä aio pyytää.
Ap
Mää opiskelin vanhaan aikaan jollon sossu ei antanut mitään. Kun olin suorittanut liian nopeasti opintoviikkoja eikä niitä tullut enää niin en myöskään saanut lainaa tai opintotukea. Jouduin lopettamaan ja menemään töihin. Kyrsii vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nyt ensisijaisesti Kelalta oikeutta opiskella työttömyyskorvauksella koska entisen alasi työllisyys on huono. Tiedän lähipiiristä yhden jolle Kela myönsi tämän oikeuden kahden vuoden ajaksi eli mahdotonta se millään muotoa ei ole. Eli kipinkapin Kelaan paikan päälle.
Kela ei maksa opiskelijalle työttömyyskorvausta. Pitää olla työtön, joka hakee opiskelemaan etukäteen sovittua alaa.
Mutta toimeentulotukea maksaa.
Maksaako, jos on mahdollisuus mennä töihin? Opiskelijakaan ei saa toimeentulotukea ilman erittäin hyviä perusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nyt ensisijaisesti Kelalta oikeutta opiskella työttömyyskorvauksella koska entisen alasi työllisyys on huono. Tiedän lähipiiristä yhden jolle Kela myönsi tämän oikeuden kahden vuoden ajaksi eli mahdotonta se millään muotoa ei ole. Eli kipinkapin Kelaan paikan päälle.
Se ois pitäny hakee ennen aloittamista työkkäristä! Ei voi enää.
Luetun ymmärtäminen. Ap haki ennen opintojen aloitusta, ei saanut.
Ja se tarkoittaa sitä, että työkkäri ei katsonut ap:n opiskelua työllistäväksi.
Miksi opintotuen määrässä pitää olla rajoitus? 😡 Miksei voisi olla niin että aina kun aloittaa uuden tutkinnon opiskelun, niin Kela myöntää uuden satsin sitä opintotukea?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko, että on mitään muuta vaihtoehtoa, kuin töiden hakeminen. Kuten aloituksessa mainitsin, kaipaisin vertaistukea. Taloudellinen tilanne ahdistaa todella paljon
Ap
Olisiko sinulla esim. vanhempia, joilta pyytää apua? Olisi hienoa, että saisit opinnot kasaan.
On vanhemmat, joilta olen usein kysynyt neuvoa, mutta he eivät ole tarjonneet taloudellista apua. Enkä sitä aio pyytää.
Ap
Me maksoimme tyttäremme kaikki opiskeluun, asumiseen jne. liittyvät kulut. Kyllä kannatti...se on koettu/ nähty nyt jälkeenpäin.
Kysy suoraan vanhemmiltasi, onko heillä mahdollisuutta ja halua sinua auttaa; sittenhän sekin selviää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nyt ensisijaisesti Kelalta oikeutta opiskella työttömyyskorvauksella koska entisen alasi työllisyys on huono. Tiedän lähipiiristä yhden jolle Kela myönsi tämän oikeuden kahden vuoden ajaksi eli mahdotonta se millään muotoa ei ole. Eli kipinkapin Kelaan paikan päälle.
Se ois pitäny hakee ennen aloittamista työkkäristä! Ei voi enää.
Luetun ymmärtäminen. Ap haki ennen opintojen aloitusta, ei saanut.
Ja se tarkoittaa sitä, että työkkäri ei katsonut ap:n opiskelua työllistäväksi.
Tämähän ei ole totta. Työttömyyskorvauksella opiskelu on poikkeustapaus, joka myönnetään pääasiassa ammatillisiin opintoihin, ei korkeakouluopintoihin. Se ammatillinen tutkintokin vaatii yleensä sen, ettei voi työllistyä muuten.
Ap:lla on jo koulutus, joka voi ainakin teoriassa tuoda työtä. Työkkäri on hyvin nihkeä tukemaan uutta tutkintoa.
Vaihtoehtoja: leikattu toimeentulotuki ja osa-aikatyö. Kesäksi kokopäivätyö. Yritä saada sunnuntaivuoroja.
Jos olet opiskellut jo 1,5 vuotta, ei kannata luovuttaa. Poikakaverin kanssa yhteenmuutto säästää vuokrakuluissa.
Tee töitä äläkä inise. Voit samalla tuntea ansaittua ylpeyttä siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäsi elät itse tienaamillasi rahoilla. Se tekee hyvää psyykelle ja motivoi valmistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi opintotuen määrässä pitää olla rajoitus? 😡 Miksei voisi olla niin että aina kun aloittaa uuden tutkinnon opiskelun, niin Kela myöntää uuden satsin sitä opintotukea?!
Koska moni ottaisi silloin ammattinimikkeen sarjaopiskelija.
Itse opiskelin aikanani liian hitaasti saadakseni opintotukea. Menin siis töihin ja valmistuin vielä hitaammin. Mutta valmistuin kuitenkin. Suosittelen Ap:llekin. Nostaa itsetuntoa, kun tietää tekevänsä hommat omilla eikä toisten köyhäinapurahoilla.
Synnytystalkoiden jälkeen jatkat nykyistä duuniasi ja lopetat haihattelun opiskelusta.
Mutta toimeentulotukea maksaa.