Alexander Stubb ja Jussi Halla-aho suosituimmat nuorten vaaleissa
KOKOOMUKSEN Alexander Stubb nousi niukasti voittajaksi nuorten vaaleissa, kertoo Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.
Stubb sai Allianssin järjestämissä nuorten vaaleissa 21,5 prosenttia annetuista äänistä. Toiseksi tuli perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho, joka sai 20,8 prosenttia annetuista äänistä.
Nuorten vaaleissa annettiin yli 94000 ääntä, mikä on viime vuosina järjestettyjen nuorten vaalien ennätys.
Ero kahden kärkiehdokkaan välillä oli vain hieman yli 600 ääntä. Nuorten vaaleissa ei järjestetty toista äänestyskierrosta.
Nuorten vaalit järjestettiin tammikuun alkupuolella alle 18-vuotiaille nuorille yhteensä yli 500 koulussa, oppilaitoksessa, nuorisovaltuustossa, nuorten tilassa tai nuorten harrastusryhmässä lähes 200 kunnassa.
Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä.
NUORTEN VAALIT ovat Allianssin mukaan kasvattaneet viime vuosina tasaisesti suosiotaan. Vuoden 2018 presidentinvaalien alla nuorten vaaleissa äänesti hieman yli 68000 nuorta, joten kasvua edellisistä presidentinvaaleista oli lähes 38 prosenttia. Viimeisimmissä nuorten vaaleissa, jotka järjestettiin ennen viime vuoden eduskuntavaaleja, äänensä antoi hieman yli 90000 nuorta.
Nuorten vaalit on Allianssin mukaan tärkeä demokratiakasvatuksen väline.
Nuorten vaalien ja Politiikkaviikon kaltaisilla demokratiakasvatustapahtumilla varmistetaan, että politiikkaa ja yhteiskuntaa tehdään tutuksi jo nuoresta saakka. Näin sitoutuminen demokratiaan ja erilaisiin osallistumisen keinoihin perhe- tai koulutustaustasta riippumatta vahvistuu, nuorten osallisuuden asiantuntija Silja Porkkala sanoo Allianssin tiedotteessa.
Allianssi on koordinoinut nuorten vaaleja vuodesta 1995 asti.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Asiattomaksi ilmoitettu
Hyvin tehty! Olet varmasti ylpeä itsestäsi!
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Kiinnostaisi tietää miten äänet jakautuivat kaikkien ehdokkaiden kesken. Se ei tästä selviä.
Nuoriso on oikeistolaista, hyvä näin. Eivät ole vielä käyneet aivopesulaa jota sanotaan korkeakoulutukseksi läpi, jossa muuttuu vihervasemmistolaiseksi.
Kolmanneksi nuorten vaaleissa tuli Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka sai 13,96 prosenttia annetuista äänistä. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson sai 12,19 prosenttia ja Liike Nytin ehdokas Harry Harkimo 9,52 prosenttia annetuista äänistä. SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen sai 5,73 prosenttia äänistä, valitsijayhdistyksen ehdokas Olli Rehn 4,94 prosenttia, valitsijayhdistyksen kautta pyrkivä Mika Aaltola 3,57 prosenttia ja kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah 2,34 prosenttia annetuista äänistä.
Valitettavan vähän vasemmistolais-nationalistista nuorisoa.
T: Aadolf
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Koulukiusaaja voitti ja kainalontuulettaja kakkosena. Järkyttävä tulos oli syy mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Pisa-tulokset laskevat samaa vauhtia kun Kokkareet ja Persut voittavat vaaleja... Miten ihmeessä nämä asiat korreloivat ;DDDDD
"Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä."
Siinä tulevat Kelan asiakkaat ja Purran harmit ja Keskisarjan yliopistodissaukset ja Halla-ahon kotilampaat. Respect!
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Kolmanneksi nuorten vaaleissa tuli Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka sai 13,96 prosenttia annetuista äänistä. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson sai 12,19 prosenttia ja Liike Nytin ehdokas Harry Harkimo 9,52 prosenttia annetuista äänistä. SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen sai 5,73 prosenttia äänistä, valitsijayhdistyksen ehdokas Olli Rehn 4,94 prosenttia, valitsijayhdistyksen kautta pyrkivä Mika Aaltola 3,57 prosenttia ja kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah 2,34 prosenttia annetuista äänistä.
Vaikka Harkimo on wanha käpy, hän on tiktokissa yms. somessa aktiivinen. Minusta tuo on olennainen juttu mikä tästä erottuu poikkeuksena aikuisiin verrattuna.
Mitä on oikein tapahtunut haavistolle. Kun haavisto oli ensimmäistä kertaa ehdolla, niin silloin hän taisi olla nuorten ja kauniitten suosikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Pisa-tulokset laskevat samaa vauhtia kun Kokkareet ja Persut voittavat vaaleja... Miten ihmeessä nämä asiat korreloivat ;DDDDD
"Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä."
Siinä tulevat Kelan asiakkaat ja Purran harmit ja Keskisarjan yliopistodissaukset ja Halla-ahon kotilampaat. Respect!
-winner-
Sinä olet itse Kelan asiakas joten en paljon naureskelisi sinuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Koulukiusaaja voitti ja kainalontuulettaja kakkosena. Järkyttävä tulos oli syy mikä tahansa.
Läppänä äänestivät.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää miten äänet jakautuivat kaikkien ehdokkaiden kesken. Se ei tästä selviä.
Li oli neljäs.
Vierailija kirjoitti:
Kolmanneksi nuorten vaaleissa tuli Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka sai 13,96 prosenttia annetuista äänistä. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson sai 12,19 prosenttia ja Liike Nytin ehdokas Harry Harkimo 9,52 prosenttia annetuista äänistä. SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen sai 5,73 prosenttia äänistä, valitsijayhdistyksen ehdokas Olli Rehn 4,94 prosenttia, valitsijayhdistyksen kautta pyrkivä Mika Aaltola 3,57 prosenttia ja kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah 2,34 prosenttia annetuista äänistä.
4,94 % Rehnille. :-DDDDDDD Toivottavasti ne täällä hehkutetut Pohjois-Suomen papat ovat vähän enemmän aktiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Pisa-tulokset laskevat samaa vauhtia kun Kokkareet ja Persut voittavat vaaleja... Miten ihmeessä nämä asiat korreloivat ;DDDDD
"Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä."
Siinä tulevat Kelan asiakkaat ja Purran harmit ja Keskisarjan yliopistodissaukset ja Halla-ahon kotilampaat. Respect!
-winner-
Sinä olet itse Kelan asiakas joten en paljon naureskelisi sinuna.
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
ja TIRSK! ja MUAHHHHAHAHHHHHAAHAHAHAHAHAHHHAAAAAAA!
JOKAINEN ihminen Suomessa on jossain vaiheessa Kelan asiakas, ihan vaan tiedoksi.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Nuoriso on oikeistolaista, hyvä näin. Eivät ole vielä käyneet aivopesulaa jota sanotaan korkeakoulutukseksi läpi, jossa muuttuu vihervasemmistolaiseksi.
40 % on.
He eivät ole vielä toivottavasti nähnet mitä tarkoittaa, kun oikeisto ajaa lapsiperheet köyhyyteen ja maan lamaan.
Eikä äärioikeiston nousu ole vielä avautunut. Siitä on aina aiheutunut järkyttävä tuho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Pisa-tulokset laskevat samaa vauhtia kun Kokkareet ja Persut voittavat vaaleja... Miten ihmeessä nämä asiat korreloivat ;DDDDD
"Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä."
Siinä tulevat Kelan asiakkaat ja Purran harmit ja Keskisarjan yliopistodissaukset ja Halla-ahon kotilampaat. Respect!
-winner-
Sinä olet itse Kelan asiakas joten en paljon naureskelisi sinuna.
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Sinä olet muiden elätti jolle eivät työt maistu. On ihan turhaa heitellä ylimielisiä kommentteja nuorista tuolta pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Kolmanneksi nuorten vaaleissa tuli Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka sai 13,96 prosenttia annetuista äänistä. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson sai 12,19 prosenttia ja Liike Nytin ehdokas Harry Harkimo 9,52 prosenttia annetuista äänistä. SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen sai 5,73 prosenttia äänistä, valitsijayhdistyksen ehdokas Olli Rehn 4,94 prosenttia, valitsijayhdistyksen kautta pyrkivä Mika Aaltola 3,57 prosenttia ja kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah 2,34 prosenttia annetuista äänistä.
No sentään konservatiivikrstitty ei saanut suosiota!
Onko näin että somessa eniten esillä olevat ehdokkaat ovat kärjessä? Nuoret tietävät Harkimon muttei Rehniä?
Asiattomaksi ilmoitettu