Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitkä pieneltä tuntuvat päätökset vaikuttavat elämän kulkuun yllättävän paljon?

Vierailija
15.01.2024 |

Tuli mieleen tällaiset asiat yhtenä unettomana yönä. Millaiset pieneltä tuntuvat valinnat ja päätökset voivat vaikuttaa siihen, millaisen elämän lopulta elää? Mitkä päätökset ovat kokoaan isompia?

Kerron esimerkin. Tarkoitus ei ole loukata ketään, mutta tämä on jotain minkä olen lähipiirissä huomannut.

Tunnen paljon eläinystäviä. Aika monelle meistä on nuoruuden ja aikuisuuden taitteessa tullut sellainen hetki, että on ollut oma koti, hieman rahaa ja vapaata aikaa, kun opinnot ovat jääneet taakse. Siinä on usein vähän matkusteltu ja juhlittu, mutta sitten on tullut mieleen, että aika olisi vihdoin kypsä omalle lemmikille.

Yksin asuville 25-v fiksuille aikuisille on mahdollista ottaa myös rescue-eläin, joka vaatii vähän, ja joskus paljonkin, tavallista enemmän panostusta. Niinpä moni kaveri otti rescue-koiran tai kissan, sellaisen joka ei tule toimeen muiden eläinten tai lapsien kanssa. Luovutuspapereissa on tiukasti sovittu, että eläintä ei laiteta eteenpäin ja että sitä ei lopeteta konsultoimatta luovuttavaa yhdistystä.

Niinpä sitten moni kaverini on omistanut ikävuotensa 25-35 sille, että on joka ilta klo 17 kotona eroahdistuneen koiran luona ja sitä ulkoiluttamassa. Sosiaaliset menot on suunniteltu koiran mukaan, ja jos koira on vaikka pelännyt miehiä, puolison kanssa on asuttu erillään. Muussakin tapauksessa esimerkiksi lasten saanti olisi täysin pois suljettua, koska koiran kanssa on sitouduttu elämään ilman lapsia.

En voi ihan varmaksi sanoa, onko tässä ihan täysi syy-yhteys, mutta tunnen juuri nyt useamman 35+ naisen, joka on heräillyt perheen ja puolison mahdollisuuteen ihan hiljattain, ja kaikilla on tausta pitovaikeuseläinten kanssa. Kunnioitan sitä, että aikanaan tehty lupaus pidetään eikä eläinten pistäminen eteenpäin muuttuneen elämäntilanteen takia ole enää yleisesti hyväksyttyä, mutta kyllä minusta sivusta näyttää, että se nuorena tehty yksittäinen ratkaisu on lyönyt hyvinkin ison leiman koko loppuelämään.

Kommentit (63)

Vierailija
41/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väärän naisen valinta kahden naisen väliltä. 

Vierailija
42/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaatiiko baarimiestä käyttämään kondomia 😞

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten koiran hankinta estää lasten hankinnan?

Vastaus: ei mitenkään.

Miten miesten umpisurkea taso estää perheen perustamisen?

Vastaus: totaalisesti, jos ei halua itselliseksi äidiksi.

Vierailija
44/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika surullinen ajatus, että jos ihminen pitää koirista niin jättäisi koiran ottamatta vain sen takia että koirattomana olisi paremmat mahdollisuudet saada mies. Tällainen ajattelu ei lopulta kanna pitkälle, jos tekee päätökset aina sen perusteella että mistä muut pitävät. Välttämättä sitä miestä ei löydy koirattomanakaan, ja jos löytyy niin löytyy koiria inhoava mies, joka vaikuttaa kenties loppuelämän siihen että nainen jää lopulta koirattomaksi.

Jos tykkää koirista niin kannattaa ottaa koira, ja etsiä mies joka myös pitää koirista.

Pätee muihinkin harrastuksiin ja mielenkiinnonkohteisiin.

Vierailija
45/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa vähän miehen kirjoittamalta aloitukselta, jossa yritetään syyllistää naisia etteivät nämä tee nuoresta asti jokaista päätöstään sen ehdoilla että olisivat mahdollisimman helppoja ja kelpaavia kumppaneita miehille.

Sama se, aihe on kiinnostava. Meillä on muuten sellaiset aivot, jotka helposti unohtavat, että teemme jatkuvasti valintoja. Aivot urautuvat ja saavat meidät uskomaan, ettei valinnanvaraa ole. Tähän riippuvuudetkin perustuvat. Oletetaan, että Ap valitsi tehdä avauksen, jotta hänen himoitsemansa naiset eivät ottaisi koiraa. Tämä pieni valinta johti mm. siihen, että minä, jota koko koira-kysymys ei kosketa millään tavalla, muistin jälleen pienten valintojen vaikutuksen. 

Siispä päätän NYT vihdoinkin sulkea tämän palstan tältä päivältä ja alkaa siivota. Kun siivoan nyt, voin huomenna tehdä jotain mielekkäämpää. Palstailun valitseminen tuntuu usein harmittomalta, mutta kuinka monta vuotta elämästäni olenkaan yhteensä käyttänyt täällä? Tämän halusin vaan jakaa, jos joku toinen samanlainen vaikka inspiroituisi. 

Toivotan hyviä valintoja kaikille keskustelijoille. Muistakaa kuunnella sisäistä ääntänne! Niin usein se hautautuu kaiken turhan alle. 

Vierailija
46/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hyvä muistaa että lakisääteisesti koira on edelleen esine. Kuulostaa kamalalta, mutta näin sitä käsitellään lain kirjoissa. Ja kun esine vaihtaa omistajaa, ei edellisellä omistajalla ole siihen enää mitään valtaa. Eli nämä sopimukset siitä ettei koiraa saisi antaa uuteen kotiin yms ei ole mitenkään lain edessä pitäviä. Toki kohteliasta noudattaa niitä ja ottaa yhteyttä yhdistykseen jos koiralle on etsittävä uusi koti, mutta mitään velvollisuutta ei ole. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa vähän miehen kirjoittamalta aloitukselta, jossa yritetään syyllistää naisia etteivät nämä tee nuoresta asti jokaista päätöstään sen ehdoilla että olisivat mahdollisimman helppoja ja kelpaavia kumppaneita miehille.

Sama se, aihe on kiinnostava. Meillä on muuten sellaiset aivot, jotka helposti unohtavat, että teemme jatkuvasti valintoja. Aivot urautuvat ja saavat meidät uskomaan, ettei valinnanvaraa ole. Tähän riippuvuudetkin perustuvat. Oletetaan, että Ap valitsi tehdä avauksen, jotta hänen himoitsemansa naiset eivät ottaisi koiraa. Tämä pieni valinta johti mm. siihen, että minä, jota koko koira-kysymys ei kosketa millään tavalla, muistin jälleen pienten valintojen vaikutuksen. 

Siispä päätän NYT vihdoinkin sulkea tämän palstan tältä päivältä ja alkaa siivota. Kun siivoan nyt, voin huomenna tehdä jotain mielekkää

Hienoa! Minä teen saman pienen valinnan, ja päätän myös tehdä sen tästä lähtien useammin. Hyvin kirjoitettu sinulta, kiitos.

Vierailija
48/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin viimeisellä tai ainakin viimeisellä jaetulla sijalla yliopiston pääsykokeessa niistä, jotka pääsi sisään. Tuskin olisin jaksanut lukea uudestaan, jos olisin tehnyt yhden pienen virheen enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä ketään, jolla olisi ollut ongelmia kumppanin löytämisessä lemmikkien takia. Olin sentään pitkään töissä eläinten parissa ja niissä piireissä ihmisillä on PALJON noita elukoita. Monilla suunnilleen oma eläintarha.

Ehkä tämä on AP vain sinun henkilökohtainen ongelmasi, ei mikään oikea ongelma? Sinunko takiasi koirat sai porttikiellon maikkarin studioon?

Vierailija
50/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut tavalla tai toisella haastavia koiria parikymppisestä asti, eivätkä ne ole millään lailla estäneet tai vaikeuttaneet parisuhteiden muodostamista tai ylläpitoa. Olen elänyt normaalia elämää, jossa on myös paljon muitakin asioita, kuin koirat. Kumppanini ovat olleet ihmisiä, joille koirat ovat olleet positiivinen asia, myös ne elämää merkittävästikin hankaloittavat tapaukset. Heille on ollut itsestäänselvää, että eläinten välttämättämät tarpeet menevät tarvittaessa huvitusten edelle, koska eläimet eivät pysty huolehtimaan itsestään.

Koira on vaativa lemmikki, ja sellaisen hankkiminen vaikuttaa omistajan elämään suuresti koko sen eliniän ajan. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, ettei parikymppinen ihminen osaisi tätä asiaa arvioida ja miettiä etukäteen, kuinka elämän muuttuvissa tilanteissa koiran kanssa eläminen onnistuu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pieni valinta: jätin hakematta katumuspillerin.

Ajattelin, että äh, varmat päivät,  onhan noita kumeja ennenkin mennyt puhki.

Voitte arvata, että seuraukset olivat vähän merkittävämmät! Ja sen verran isot, että lopputuloksesta kasvoi 185 senttiä aikamiestä.

Vierailija
52/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika surullinen ajatus, että jos ihminen pitää koirista niin jättäisi koiran ottamatta vain sen takia että koirattomana olisi paremmat mahdollisuudet saada mies. Tällainen ajattelu ei lopulta kanna pitkälle, jos tekee päätökset aina sen perusteella että mistä muut pitävät. Välttämättä sitä miestä ei löydy koirattomanakaan, ja jos löytyy niin löytyy koiria inhoava mies, joka vaikuttaa kenties loppuelämän siihen että nainen jää lopulta koirattomaksi.

Jos tykkää koirista niin kannattaa ottaa koira, ja etsiä mies joka myös pitää koirista.

Pätee muihinkin harrastuksiin ja mielenkiinnonkohteisiin.

Enkä oikein ymmärrä mitenkään kun on tosi monta miestä jotka tykkää koirista. Se on niille vaan plussaa jos sulla on koira.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/63 |

Joo, olinkin kirjoittamassa tuohon aiemmin että "jos tekee päätöksen sen perusteella mistä olettaa muiden pitävän", mikä jäi pois mutta se on aika tärkeä pointti. Moni yrittää teeskennellä sellaista, mistä olettaa muiden pitävän. Lopulta tällä toiminnalla on moninkertainen negatiivinen vaikutus. Siinä päätyy elämään elämää josta ei aidosti pidä, ja toisekseen sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät pidä sinusta vaan luomastasi valheesta. Teeskentelemällä löytää itselleen epäsopivan kumppanin ja menettää sen, joka olisi oikeasti ollut itselle sopiva.

Ja lopulta kyse oli vain oletuksesta, kun ei uskonut että maailmassa olisi ihmistä joka pitää aidosta sinusta.

Vierailija
54/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hyvin mahdollista, että jos et olisi ottanut koiraa, niin siltikin olisit yksin. Tästä vaihtoehtoisesta elämästä katsottuna olet nykyisin paljon onnellisempi, koska sinulla on koira.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/63 |
15.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneton juttu, mieheltä joka jää koirallekin.

Vierailija
56/63 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juttu miehestä, joka oli pissailevan kissan takia sinkkuna vuosia:

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/johanna-vuoksenmaan-paris…

Vierailija
57/63 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossain Bankokokin perimmäisellä sivukujalla nykäiset palveluntarjoajaa paljaaltaan.

Vierailija
58/63 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On hyvin mahdollista, että jos et olisi ottanut koiraa, niin siltikin olisit yksin. Tästä vaihtoehtoisesta elämästä katsottuna olet nykyisin paljon onnellisempi, koska sinulla on koira.

Tuohan on tosi mahdollista. Sehän on myös tosi henkilöstä riippuvaa, että pystyykö ja jaksaako multitaskata elämässään ja jaksaako sinnikkäästi etsiä ystävyyksiä, joiden kanssa hyvin hankalasti käyttäytyvä koira ei ole ongelma. Jotkut ovat sosiaalisempia ja ratkaisukeskeisempiä kuin toiset. Vaikuttaa myös sekin, onko esim. matalapalkka-alalla jossa eläimen erilaisett vie valtaosan tuloista, mikä voi tehokkaasti viedä mahdollisuuden tehdä mitään sellaista missä voisi tutustua muihin ihmisiin. Jos resursseja on valmiiksi enemmän, elämässa on vapaampi kokeilemaan erilaisia ratkaisuja ja löytämään tapoja elää niin että voikin elää normaalimmin.

Vierailija
59/63 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. käyttää nuorena aikaa ja energiaa koulunkäyntiin ja opiskeluun sen sijaan että juoksisi miesten perässä ja hankkituisi raskaaksi

2. pitää ukon kurissa, eikä anna sen koskaan pomotella

3. valitsee miehen järjellä eikä tunteella

4. hankkii vain sen verran lapsia kuin on varaa elättää

5. jättää syömättä sen ylimääräisen pullan/konvehdin tmv.

Vierailija
60/63 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asuttiin maaseudulla. Minun lapsuudenkaveri löysi 8. luokalla poikakaverin. Hän valitsi lukion ja myöhemmin opiskelupaikan siltä pohjalta, että ei joudu olemaan eri paikoissa. Minä muutin kaupunkiin lukioon ja menin ulkomaille yliopistoon. Kaveri meni naimisiin tuon kivan pojan kanssa ja heillä on onnellinen perhe, mutta töitä on tuolta paikkakunnalta vaikea löytää.

Ollaan edelleen ystäviä. Meillä on ihan erilaiset elämät. Mietin joskus, että mitä jos minun 8. luokan poikakaveri ei olisi saanut silloin kerran minulta käämejä palamaan, olisinko minäkin vielä siellä kotipaikkakunnalla?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kahdeksan