Lue keskustelun säännöt.
Mitkä pieneltä tuntuvat päätökset vaikuttavat elämän kulkuun yllättävän paljon?
15.01.2024 |
Tuli mieleen tällaiset asiat yhtenä unettomana yönä. Millaiset pieneltä tuntuvat valinnat ja päätökset voivat vaikuttaa siihen, millaisen elämän lopulta elää? Mitkä päätökset ovat kokoaan isompia?
Kerron esimerkin. Tarkoitus ei ole loukata ketään, mutta tämä on jotain minkä olen lähipiirissä huomannut.
Tunnen paljon eläinystäviä. Aika monelle meistä on nuoruuden ja aikuisuuden taitteessa tullut sellainen hetki, että on ollut oma koti, hieman rahaa ja vapaata aikaa, kun opinnot ovat jääneet taakse. Siinä on usein vähän matkusteltu ja juhlittu, mutta sitten on tullut mieleen, että aika olisi vihdoin kypsä omalle lemmikille.
Yksin asuville 25-v fiksuille aikuisille on mahdollista ottaa myös rescue-eläin, joka vaatii vähän, ja joskus paljonkin, tavallista enemmän panostusta. Niinpä moni kaveri otti rescue-koiran tai kissan, sellaisen joka ei tule toimeen muiden eläinten tai lapsien kanssa. Luovutuspapereissa on tiukasti sovittu, että eläintä ei laiteta eteenpäin ja että sitä ei lopeteta konsultoimatta luovuttavaa yhdistystä.
Niinpä sitten moni kaverini on omistanut ikävuotensa 25-35 sille, että on joka ilta klo 17 kotona eroahdistuneen koiran luona ja sitä ulkoiluttamassa. Sosiaaliset menot on suunniteltu koiran mukaan, ja jos koira on vaikka pelännyt miehiä, puolison kanssa on asuttu erillään. Muussakin tapauksessa esimerkiksi lasten saanti olisi täysin pois suljettua, koska koiran kanssa on sitouduttu elämään ilman lapsia.
En voi ihan varmaksi sanoa, onko tässä ihan täysi syy-yhteys, mutta tunnen juuri nyt useamman 35+ naisen, joka on heräillyt perheen ja puolison mahdollisuuteen ihan hiljattain, ja kaikilla on tausta pitovaikeuseläinten kanssa. Kunnioitan sitä, että aikanaan tehty lupaus pidetään eikä eläinten pistäminen eteenpäin muuttuneen elämäntilanteen takia ole enää yleisesti hyväksyttyä, mutta kyllä minusta sivusta näyttää, että se nuorena tehty yksittäinen ratkaisu on lyönyt hyvinkin ison leiman koko loppuelämään.
Kommentit (63)
No omalla kohdalla se mihin yläasteelle menin. Jos olisin valinnut toisin, kaveripiiri olisi ollut kohtalaisen erilainen ja monet valinnat sen jälkeen varmasti paljon fiksumpia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun esimerkissäsi hiukan ihmettelen, että miten voi tulla yllätyksenä mitä lemmikin ottaminen oikeasti vaatii? Se kertoo mielestäni enemmänkin siitä, että ollaan tehty se päätös puolivillaisesti ajattelematta mitä se tarkoittaa, ei siitä että tuo päätös on oikeasti ollut jotenkin pieni.
Kaikki. Jokaisella pienellä valinnalla voi olla hyvinkin suuri merkitys.
Omalla kohdallani yksi tällainen päätös oli eräs kesätyöpaikka. Kyse piti olla vain muutamasta kuukaudesta, mutta päädyin jäämään samaan firmaan 15 vuodeksi ja tutustuinpa vielä sitä kautta nykyiseen mieheenikin.
Missä todellisuudessa rescue-koiran ottaminen on pieni valinta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kävi noin, tosin ei ole mitään rescue- tai pitovaikeuskoiria ollut vaan ihan kasvattajalta pentuna ostettuja. Otin opintojen jälkeen työelämään vakiinnuttuani koiran, kun ei biletys enää huvittanut ja tuntui että elämäntyyli olisi riittävän vakiintunut siihen. Parin vuoden päästä otin toisenkin. Olin aktiivinen harrastamaan koiraurheilulajeja ja nautin koirista valtavasti. Pari pentuettakin kasvatin.
Mutta jossain vaiheessa tajusin sen, että luultavasti koirani tulevat aiheuttamaan sen, etten saa miestä enkä lapsia. Jotain seurustelukuvioita oli, mutta miehet ei tykänneet siitä että heti töistä piti kiitää suoraan kotiin koiria ulkoiluttamaan, ja että pitkien yksinolopäivien jälkeen en todellakaan jättäisi koiria taas yksin vaikka elokuviiin tai ravintolaan menemisen ajaksi. Olin aika lailla kotiin sidottu työajan ulkopuolella. Siihen ne hommat sitten jäi. Oli vähän vauvakuumettakin, mutta ajattelin että koiria en ikinä hylkää, kun olen ne itse vastuulleni ottanut. Siinä sitten meni parikymmentä vuotta yhteensä, kun pitkäikäisiä olivat. Sitten totesinkin että lastentekoikä meni jo, ja jäin lapsettomaksi.
Omassa elämässä niinkin pieni valinta kuin se, että kävelin yhden kadunvälin verran pidemmän matkan vakioreitilläni, muutti koko elämäni. Jos olisin mennyt samalla kaavalla, en olisi jäänyt sen auton alle, joka kaahasi siellä kadulla, jolla en yleensä kulje.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöminen, ruokavalinnat. Ajattelet että yksi pulla, pikku juttu. No suklaata, tämän kerran voin ottaa. Nyt viiniä, ihanaa minä-aikaa. Pikaruokaa ja eineksia, on kiire ettei ehdi muuta. Pihviä ja kermaista kastiketta, ihanaa nauttia ruuasta. Näitä pikkujuttuja kun on sitten kertyy päiviin ja viikkoihin niin hankaloituuhan se painonhallinta. Sama liikunnassa mutta toisinpäin. Ei huvita lähteä kävelylle, mutta jos saat lähteä se onkin kivaa. Hissi vaikuttaa helpommalta ja nopeammalta mutta onko niin. Kun aktiivisesti valitsee portaat, portaiden nouseminen käy helposti. Pienet valinnat laihduttamisen sijaan.
En jaksa luetella, mitkä kaikki pienet valinnat ovat ohjanneet elämääni merkittävästi. Mutta yksi on vaikkapa se, että päätin bilettää sen sijaan, että olisin opiskellut pääsykokeisiin. Päädyin sitten varavaihtoehtoon ja siellä tapasin mieheni, mistä taas aukeni kokonainen uusi maailma. Olisin jossain aivan muualla, jos olisin jaksanut lukea pääsykokeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä todellisuudessa rescue-koiran ottaminen on pieni valinta?
Ei se ole pieni valinta, mutta itselleni se oli eri tavalla yllätys kuin olisin olettanut. Olin varautunut paljoon työhön koulutuksen, lenkityksen yms. kanssa, rahanmenoon eläinlääkäreille. Mikään näistä ei yllättänyt. Mutta siihen en ollut varautunut, että käytännössä koirani tulee estämään pariutumisen ja lapset. En minä 25-vuotiaana koiraa ottaessani semmoisia miettinytkään, kun ei ollut silloin mitään mielitekoa parisuhteeseen eikä lapsiin. Tiesin kyllä, että joskus voisin ehkä ainakin puolison haluta, mutta en ajatellut miten valtava este sillekin on rescue-koira. Pakko on ollut opetella hyväksymään koiran aiheuttama vanhapiikuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä todellisuudessa rescue-koiran ottaminen on pieni valinta?
Ei se ole pieni valinta, mutta itselleni se oli eri tavalla yllätys kuin olisin olettanut. Olin varautunut paljoon työhön koulutuksen, lenkityksen yms. kanssa, rahanmenoon eläinlääkäreille. Mikään näistä ei yllättänyt. Mutta siihen en ollut varautunut, että käytännössä koirani tulee estämään pariutumisen ja lapset. En minä 25-vuotiaana koiraa ottaessani semmoisia miettinytkään, kun ei ollut silloin mitään mielitekoa parisuhteeseen eikä lapsiin. Tiesin kyllä, että joskus voisin ehkä ainakin puolison haluta, mutta en ajatellut miten valtava este sillekin on rescue-koira. Pakko on ollut opetella hyväksymään koiran aiheuttama vanhapiikuus.
Kysyit otsikossa pienistä valinnoista. Miksi, jos tarkoitus oli keskustella isosta valinnasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki pienet valinnat vaikuttavat todella paljon, jos toistat pienen valinnan tarpeeksi usein. Yksi karkkipussi ei ehkä tunnu vielä missään, mutta jos päätät joka päivä syödä yhden karkkipussin niin se alkaa tuntua. Samaten yksi kuntosalikerta ei tunnu missään, mutta alkaa tuntumaan jos teet sitä tarpeeksi usein.
Valitsin kahdesta miehestä sen väärän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä todellisuudessa rescue-koiran ottaminen on pieni valinta?
Ei se ole pieni valinta, mutta itselleni se oli eri tavalla yllätys kuin olisin olettanut. Olin varautunut paljoon työhön koulutuksen, lenkityksen yms. kanssa, rahanmenoon eläinlääkäreille. Mikään näistä ei yllättänyt. Mutta siihen en ollut varautunut, että käytännössä koirani tulee estämään pariutumisen ja lapset. En minä 25-vuotiaana koiraa ottaessani semmoisia miettinytkään, kun ei ollut silloin mitään mielitekoa parisuhteeseen eikä lapsiin. Tiesin kyllä, että joskus voisin ehkä ainakin puolison haluta, mutta en ajatellut miten valtava este sillekin on rescue-koira. Pakko on ollut opetella hyväksymään koiran aiheuttama vanhapiikuus.
Juuri tätä tarkoitin. Siksi kirjoitinkin otsikkoon pieneltä tuntuvista valinnoista. Vaikka koiran omistamisen sitovuudesta puhutaan, se kuitenkin hyvin, hyvin usein mielletään sitovaksi ainoastaan samalla tasolla kuin joku muukin intensiivinen harrastus, jotka eivät kuitenkaan määrää elämän suuntaa. Koiran tai muun sosiaalisesti vaativan kotona asuvan eläimen kanssa voi kuitenkin käydä niin, että elämä pitää kokonaisuudessaan elää sen ehdoilla niin kauan kuin eläin on olemassa. Kaikkiea koiria ei voi antaa vieraalle hoitoon, ja yksin asuvana ei ole välttämättä yhtään ketään muuta huolehtimaan siitä edes joskus.
En todellakaan syyttäisi tyhmäksi sellaista parikymppistä nuorta, joka ei tule ajatelleeksi että päätös koiran ottamisesta voi johtaa siihen, että ei koskaan saa omaa perhettä. Eihän joskus 70-luvulla olisi ollut mitenkään mahdollista, että joku jää perheettömäksi siksi että pihassa sattuu yksi pystykorvakin olemaan. Nyt kuitenkin eletään toisenlaisessa maailmassa. Siksi teinkin tämän ketjun. Ap
Aika tyhmä esimerkki, kun kaikki koiran hankkineet varmasti ymmärtää että ovat hankkineet 10-15v elävän biojätekoneen jota on ulkoilutettava kolme kertaa päivässä. Itse ampuu itseään jalkaan jos varta vasten pitää hankkia elämäänsä tuollaisia maanvaivoja.
Sitä paitsi lemmikin ottaminen ei ole mikään pieni päätös vaan uusi perheenjäsen. Samoista syystä ihmiset hankkii myös lapsia, eikä niitä voi edes viedä piikille.
Se ulostatko pönttöön vai housuihin.
Onpa ihania ihmisiä kun ajattelevat koiraa noin. Nykyään on apua eroahdistukseen, mutta koira ei selviä kauaa yksin. Matkalle jos menee koiralla pitäisi olla tuttu koirarakas ihminen, eli se kai pitäisi totuttaa hieman myös kakkosihmiseen tai kolmos. Videopuhelut matkalta? Sanoisin että pelimies ehkä pilaa enemmän elää kuin söpö koira.
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihania ihmisiä kun ajattelevat koiraa noin. Nykyään on apua eroahdistukseen, mutta koira ei selviä kauaa yksin. Matkalle jos menee koiralla pitäisi olla tuttu koirarakas ihminen, eli se kai pitäisi totuttaa hieman myös kakkosihmiseen tai kolmos. Videopuhelut matkalta? Sanoisin että pelimies ehkä pilaa enemmän elää kuin söpö koira.
Tuohan on myös elämäntilannekysymys todella pitkälti. Siinä kohtaa kun on laaja tuttavapiiri ja omistaa vaikka lisäksi kesämökin, jonka pihassa koiraa pystyy pitämään vapaana ja/tai omakotitalon ja on paljon verkostoja, tuttuja ja naapureita, niin voi olla suhteellisen helppoakin löytää sellaisia kuvioita, jotka mahdollistavat itselle enemmän vapautta.
Jos tosiaan sitten on 25-vuotias joka on juuri muuttanut vieraaseen kaupunkiin ja ottaa siellä itselleen koiran, niin verkostoja ei välttämättä ole, ja ne helposti jäävät muodostumatta koska ei vaan ole sitä vapautta viettää aikaa muiden ihmisten kanssa.
Hohhoijaa. Ihan kaikki mitättömimmätkin valinnat vaikuttavat elämään sattuman tai muun kautta. Jos ylität tien 10 sekuntia aikaisemmin tai myöhemmin, kun oli tarkoitus, niin voit jäädä auton alle ja kuolla tai halvaantua.
Päätät tänään istua sohvalle ja katsella vähän telkkaria illalla töiden jälkeen. Kohta huomaat, että kymmenen vuotta elämästäsi on kulunut johonkin.
Noissa eläinasioissa pitää huomioida, että se omistaja on sille koiralle tai lemmikilleen koko maailma. Ihan turha on surkutella sitä omaa uhrattua elämäänsä tai sinun muiden elämää, jos ei sinulla omaa satu olemaan.
Kaikki pienet valinnat vaikuttavat elämäämme. Tätä kun alkaa miettiä, elämä tuntuu aika hurjaltakin. Koiran ottaminen on mielestäni jo aika iso valinta.