Taas alkaa kesälomista tappelu
Kesälomittajia ei palkata. Kolme ihmistä laittanut touveensa suht samaan aikaan. 2-3 vkoa menee päällekkäin ainakin. Minunkin pitää varmaan tuurata näitä molempia. Kesälomatkin aiheuttavat pelkkää stressiä. Katsotaan nyt miten nämä sumplitaan. Esihenkilö ainakin tökerö luonteeltaan.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.
Miksi näin idiootti systeemi pitäisi olla? Ettei saisi olla lomalla samaan aikaan kuin ollut esim. viime vuonna?
Nyt kun lapset kasvaneet on ihan parasta olla töissä koko kesä. Hiljaista, rauhallista, ei kokouksia, puhelin ei söi. Sijaistan kolmea työkaveria ja arkistoin, teen toimintakertomuksen puolelta vuodelta valmiiksi jne. kaikkea sellaista mitä pystyy etukäteen talvea varten valmistelemaan.
NNuortenkestyöt päättyvät elokuun lopussa ja syyskuun alussa alkaa yliopistojen lukuvuodet. Ennen sitä mennään koko perhe (myös tyttö- ja poikaystävät tervetulleita) Eurooppaan viikon lomalle. Sen jälkeen minä ja mieheni ollaan vielä koko syyskuu lomalla. Ja jouluna kolme viikkoa ja pääsiäisenä kaksi. Molempien työpaikoilla tämä sopii hyvin, koska meidän ansiosta muut saavat kesälomansa kun haluavat ja lapsipeheelliset taas syys- ja hiihtolomansa.
Omalla työpaikalla ei tarvitse tapella kun on kiertävät lomat. Tämä systeemi aloitettiin neljä vuotta sitten ja silloin jo kaikki tiesi koska oma loma on vuonna -24 jos vielä talossa on töissä. Jos haluaa eri aikaan kuin listan mukaan, niin voi kysyä joltakin vaihtoa. Meillä lomakuukaudet touko-syyskuu. Kyse hoitoalasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.
Miksi näin idiootti systeemi pitäisi olla? Ettei saisi olla lomalla samaan aikaan kuin ollut esim. viime vuonna?
No ihan kuule vaikka tasapuolisuuden vuoksi! Ei niin, että aina samat ihmiset saa parhaimpaan aikaan lomansa.
Vierailija kirjoitti:
Öööö... yksin eläviä sinkkuja voi onneksi hyödyntää tilanteen tasaamisessa. He kun voivat pitää lomansa ihan milloin tahansa kun ei perhettä tarvitse ajatella loman ajankohtaa määriteltäessä.
Tyhmeliini, ihmisellä on perhe, vaikka ei lapsia tai kumppania olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öööö... yksin eläviä sinkkuja voi onneksi hyödyntää tilanteen tasaamisessa. He kun voivat pitää lomansa ihan milloin tahansa kun ei perhettä tarvitse ajatella loman ajankohtaa määriteltäessä.
Jep, mä voin pitää loman milloin tahansa, koska ei tarvi ajatella lapsia. En edes tiedä milloin koulujen loma-ajat ovat, eikä minua edes kiinnosta pätkän vertaa! Yleensä pidän oman lomani mieluiten kesä-heinäkuussa, vähän sen mukaan milloin on tapahtumia joissa haluan käydä.
Eikö se Orpon hallitus vienytkään teiltä kesälomia,Vasemmiston vaahtoamisesta ymmärsin,ettei lomia enää ole kellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinkut ei tuuraa päällekkäisyyksiä, eihän heillä ole lapsia.
Kärsikää vaan ihan itse porsimisistanne. Me pidetään housut jalassa niin on helppoa.
Kaunista,niin kaunista on kielenkäyttö nykySuomessa,tulee niin hyvä mieli.
Olin esihenkilönä n. 15 henkilön porukassa, eka kesä meni arpoessa ja huutaessa, sitten tein niin että porukka kolmeen ryhmään, kesa, heinä ja elokuu lomaa, siitä lähtien kiertävä systeemi ja jos halusi jotain vaihtaa, sai vaihtaa kun itse löysi parin kenen kanssa vaihtaa vuoroa, minä en puuttunut. Muutaman vuoden jälkeen kukaan ei olisi halunnut palata vanhaan. Jokainen tietää maailman tappiin asti koska seuraava loma. Ja on viimisen päälle tasapuolinen systeemi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan tänä vuonna syyskuun. Kun kaikkien lomat ehkä kesäkuun alussa vahvistetaan niin ehdin hyvin varaamaan lennot.
töissä varhaiskasvatuksessa
Syyskuu on oikein hyvä lomakuukausi kaikille metsästystä, kalastusta ja keräilyä harrastaville. Ja varmaan matkustaville, kun siihen aikaan voi olla halvempaa kuin ruuhkaisimpaan loma-aikaan. Eikä tarvitse tapella kenenkään kanssa.
Lämpötilan ja sään puolesta syyskuu on vuoden parasta aikaa, saisi olla syyskuu ympäri vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta oli, kun uutena työntekijänä piti tietenkin heinäkuu antaa "lapsellisille", vaikka omatkin lapset oliva alaluokilla koulussa.
Odotettelin sitten kauan, että kun heidän lapset kasvaa, niin olisi minun vuoro pitää lomaa heinäkuussa. Mutta ei, lapsenlapsia piti päästä akkojen katsomaan heinäkuuksi.
No eikös nyt ole joku esitys, että lomakausi alkaisi koulussa aikaisemmin. Mutta uskon kuitenkin, että eihän näille minulle loma heinäkuussa varmaan kelpaa sekään lomakaudeksi.
No tuo on jo omaa tyhmyyttä, kun hiljaisesti vaan hyväksyy tuon.
Onneksi loma alkaa aina marraskuussa ja kestää vappuun.
Olen aikoinaan ollut työpaikoissa, joissa oli kauhea vääntö kesälomista. Nyt jo pitkään työpaikassa, jossa vääntöä ei ole. Meillä kun jokaisella on omat duunimme ja lomalle lähtijä huolehtii ihan itse siitä, että voi jäädä lomalle. Ts ei sovi mitään palavereja lomansa ajaksi sekä ajoittaa lomansa siten, että ehtii ennen lomaansa saada asiakkaille lupaamansa hommat valmiiksi. Jos ei saa, sitten siirtää lomansa aloitusta tai tekee lomallaan ne hommat.
Jonkun tietenkin pitää olla töissä eli firmasta kaikki ei voi olla samaan aikaan lomalla. Monet - varsinkin perheelliset - pitävät lomansa mieluiten heinäkuussa. Aloittajat lomansa juhannuksesta. Mulle se on sopinut oikein hyvin. Heinäkuu on aina hiljainen kuukausi, koska kaikki asiakkaatkin ovat pääsääntöisesti silloin lomalla. Eli mitään kollegan hommiin kuuluvia akuutteja asioita tulee vain harvoin. Ja kun on etätyö, voi aurinkoisena päivänä tehdä töitä vaikka pihalla. Jos taas on helle, on ihan mukavaakin olla päivä sisällä viileässä ja vasta töiden jälkeen lähteä jonnekin. Mä aloitan lomani yleensä jo toukokuun puolella ja tulen juhannuksen jälkeen takaisin töihin. Meillä myös "päivystämisestä" eli siitä, että ottaa kollegan puolesta vastaan asiakkaiden akuutit yhteydenotot, maksetaan erillinen korvaus. Ihan riippumatta siitä, tuleeko näitä akuutteja asioita vai ei. Heinäkuussa niitä tulee erittäin harvoin, mutta ylimääräinen korvaus tulee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aikoinaan kiva kiertävä systeemi eli ensin toukokuu, seuraavana vuonna kesäkuu jne mutta sitte joku pallinaama halus Savonlinnan oopperajuhlille ja romutti koko systeemin. Nyt tapellaan ja sekin vielä ettei saa pitää samaa kuukautta kun edellisenä vuonna vaikka monilla on just se yksi suosikkikuu. Vanhaan aikaan tiesi aina missä kuussa loma tulee ja ny sellasta arvontaa että saa tietää tosi myöhään. Varaappa siinä sitten matkoja kun kaikki myyty.
Tuo kiertävä systeemi on todella syvältä, koska loma on pakko pitää esim. syyskuussa tai toukokuussa ja siinä ei mitenkään huomioida työntekijän omaa toivetta tai loma-ajan sopivuutta työntekijän elämän tilanteeseen.
Kiertävässä systeemissä tulee puolison kanssa yhteinen loma pahimmillaan vain joka viiden vuosi, jos puolison on pakko pitää loma heinäkuussa. On siis niitä työntekijöitä (esim. puolisoni), joiden yhteistyökumppanit ja asiakkaat ovat pääasiassa heinäkuussa lomalla ja siksi myös työntekijän pitää pitää lomansa suosituimpaan loma-aikaan. Harvalle parisuhteelle ja perheelle tekee hyvää lomailla yhdessä kesällä vain joka viides vuosi.
Mitä tulee tuohon mainitsemaasi lomien arvontaan, niin sehän hoituu niinkin yksinkertaisella asialla, että esimies pyytää tarpeeksi ajoissa lomatoivomukset alaisiltaan ja loma-ajat lyödään myös lukkoon ajoissa, jotta kaikki voivat tilata matkansa ajoissa ja sopia menonsa kesälle. Tietenkin suosituimmissa lomakuukausissa tulee paljon päällekkäisyyksiä, mutta tämä voidaan hoitaa esim. sopimalla tai oikeasti arpomalla tai vuorotteluperiaatteella.
Kiertävä lomalista on myös jäätävän armoton esim. yksinhuoltajalle koulujen ja päiväkotien loma-aikojen vuoksi: käytännössä vanhempi ja lapsi eivät saa tiettyinä vuosina ollenkaan yhteistä lomaa. Kuka vain voi miettiä ja ymmärtää, että miltä yksinhuoltajavanhemmasta tuntuisi viettää lomaa esim. tulevana kesänä elokuussa (kun lapsi on koulussa), vuonna 2025 syyskuussa (kun lapsi on koulussa) ja vuonna 2026 toukokuussa (kun lapsi on koulussa).
Päiväkoti-ikäiselle kesä ilman yhteistä lomaa olisi todella rankkaa. Se tarkoittaa hyppimistä ryhmästä toiseen, vaihtuvia varhaiskasvattajia ja jopa päiväkodin vaihtoa kesken kesän (kun oma päiväkoti on suljettu osan kesää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.
Miksi näin idiootti systeemi pitäisi olla? Ettei saisi olla lomalla samaan aikaan kuin ollut esim. viime vuonna?
No ihan kuule vaikka tasapuolisuuden vuoksi! Ei niin, että aina samat ihmiset saa parhaimpaan aikaan lomansa.
Kuule kun ne "parhaimmat ajat" on jokaisella erit!!1! 😂 Meillä nämä sovitaan keskenään ja näin jokainen saa lomansa milloin haluaa. Minä olen monena vuonna pitänyt kesäloman heti kesäkuun alusta alkaen ja silloin ei kukaan muu ole jäänyt lomalle, koska eivät halua. Joskus voin pitää loman myös syyskuussa. Minä en tekisi MITÄÄN heinäkuun lomalla ja onneksi sellaiseen ei kukaan pakota, kun kiertävää systeemiä ei ole.
Ja se että itse haluan pitää lomani kun haluan, vapauttaa muut pitämään lomiaan kun he haluavat. Ei heillekään olisi kivaa ja reilua joutua lomailemaan kesäkuussa tai syyskuussa, kun eivät kerran niin halua tehdä.
Onni on työpaikka ja tiimi, jossa on nyt reilu 10 vuotta pystytty sopimaan asioista. Onni on tässä tapauksessa myös itsenäinen työnkuva ja yhteisten asioiden osalta kaikki ovat olleet aina valmiit kesällä ponnistelemaan tarvittaessa enemmän, jotta kaikki ovat saaneet lomansa haluamaansa ajankohtaan. On kurjaa, jos monella sinänsä niinkin kiva asia kun loma aikaansaa eripuraa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.
Miksi näin idiootti systeemi pitäisi olla? Ettei saisi olla lomalla samaan aikaan kuin ollut esim. viime vuonna?
No ihan kuule vaikka tasapuolisuuden vuoksi! Ei niin, että aina samat ihmiset saa parhaimpaan aikaan lomansa.
Kuule kun ne "parhaimmat ajat" on jokaisella erit!!1! 😂 Meillä nämä sovitaan keskenään ja näin jokainen saa lomansa milloin haluaa. Minä olen monena vuonna pitänyt kesäloman heti kesäkuun alusta alkaen ja silloin ei kukaan muu ole jäänyt lomalle, koska eivät halua. Joskus voin pitää loman myös syyskuussa. Minä en tek
Minä olen mieluummin töissä heinä- ja elokuun. Teen etätöitä kotona ulkona ja nautin samalla kesästä. Meillä on myös hiljaisempaa kesäkuukausina. Lähden sitten lomalle, kun alkaa taas kiirettä pitää. Syyskuu on paras lomakuukausi mulle. Nyt suunnittelen myös matkaa toukokuun alkuun, kun silloin kukat loistavat etelässä. Onneksi ei ole kiertävää systeemia ja saan näin aina haluamani kesäloman.
Meilllä lomakierto kesä-, heinä- ja elokuu. Eli jos tänä vuonna lomailet heinäkuussa niin ensi vuonna loma on elokuussa, sitä seuraavan kesäkuussa. Vaihdot sallittuja kunhan neiistä sovitaan hyvissä ajoin ja tietyt avainroolit eivät voi olla kaikki samaan aikaan poissa. Lomien siirto ei muuta rotaatiota eli jos olet kaksi vuotta peräkkäin heinäkuun lomilla (eka vuosi kierron mukaan) niin seuraavana vuonna kesäloma on kesäkuussa.
Tällä systeemillä rutina ja kitinä on tasaista mutta tappelua lomaajoista ei enää tule. Kurjuus yhdistää XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.
Miksi näin idiootti systeemi pitäisi olla? Ettei saisi olla lomalla samaan aikaan kuin ollut esim. viime vuonna?
No ihan kuule vaikka tasapuolisuuden vuoksi! Ei niin, että aina samat ihmiset saa parhaimpaan aikaan lomansa.
Tuohan on aivan älytön sääntö! Meillä on töissä henkilö, joka HALUAA lomailla jo toukokuussa. Pitäisikö hänetkin ihan vaan periaatteen vuoksi pakottaa harva se vuosi lomalle heinäkuussa?
Meillä on aina sujunut lomista sopiminen hyvin. Jokainen laittaa toiveet ja sitten katsotaan, että pitääkö jonkun joustaa. Tiedetään kuka tuuraa ketäkin, joten jo ennakkoon pystyy neuvottelemaan työkaverin kanssa ajankohdasta. Minä haluan aina aloittaa lomani juhannusviikolla ja tähän mennessä se on aina onnistunut, tuuraajani kun haluaa lomailla loppukesästä.
Merkkasin loman duunin kalenteriin ja varasin matkatkin jo kun nyt saa edullisesti. Eipä ole mitään ongelmia, mutta hoitelenkin asioita lomallakin kun kerkiän, en stressaa.
Ei sitten pitänyt puoliasi? Ei koskaan ensi kesänä loma samaan aikaan kuin viime vuonna ja tänä vuonna! Se pitäisi olla periaate jokaisessa työpaikassa ja voisi ennakoida tulevien vuosien lomia.