Seurustelu ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

Jos on lääkitys kohdillaan, niin ei sitä edes huomaa onko toisella bipo.

Nainen vai mies?

Vähän ohis koska en oo seurustellu bipon kanssa, mut mulla on bipo, mut en oo yhtään tollanen on/off, en oo myöskään pettäny mikä 2 suuntasessa on aika yleistä. Mulla on kyllä aika hyvä hoitotasapaino. Välillä on huonompia päiviä kun väsyttää ja vetäydyn ja oon alakulonen muutaman päivän. Mut sillon vähennän vähän vähän ketipinor annostani ja mieliala tasottuu. Sit taas välillä tulee hypomaniaoireita. En pysähtyis ollenkaan ja meinaan alkaa tuhlaamaan, en syö ja puhun kokoajan. Sillon pakotan itteni lepäämään vaikka väkisin päivän pari ja nostan ketipinor annosta. Yleensä seuraava päivä on jo tasasempi. 

Bipo vaan vaatii päivittäistä ittensä tarkkailua ja oireisiin reagointia ja lääkityksen muistamisen. 

Eksästä erosin ennen diagnoosia maniajakson aikana, oltiin oltu yli 10v yhdessä ja meillä oli pari lasta. Mut olin miettiny eroa jo useamman vuoden ja erottiin ilman riitoja hyvissä väleissä. Nykysen kanssa ollaan oltu vasta vuos. Se ei ihan yhtä hyvin vielä tunnista mun alkavan manian oireita, toisin kun eksä. Mut onneks tunnistan hyvin ite ja samoin esim ystävät jotka voi sit sanoa jos tuntuu, että alkaa menee liian vauhdikkaasti.

Eniten siis mun kohdalla suhteeseen vaikuttaa ne velat jotka keräsin ennen diagnoosia. Ja niitä huonoja päiviä voi olla välillä ikävä kattoo ite vierestä, vaikkei ne enää pahaks masennukseksi lääkityksen takia menekään. 

Riippuu miten se ilmenee. Minä en ainakaan jaksa enää katsoa mitään tyhjästä raivoajaa.

Olen bipo. Elämäni toisinaan vuoristorataa. Yksi pitkä suhde päättyi eroon 2014. En enää halua seurustella. Joskus joku peiton heiluttaja ok muttei vakavampaa. Olen tk- eläkkeellä muusta syystä. 

 

52v. 

Up

Olen alkuperäinen 

seurustelukumppani oli mies 

hän ei mielestään tarvinnut lääkitystä, minusta tarvitsi 

Vierailija kirjoitti:

Jos on lääkitys kohdillaan, niin ei sitä edes huomaa onko toisella bipo.

Olen osittain eri mieltä, ja lääkitystä voi joutua lisäämään. Kokemus on ystävästäni, hänellä oli miehiä omansa lisäksi. Villin lännen säännöt itselleen, vaihteli kausittain miten meni ja aviomies pulassa. 

 

Oli muitakin ongelmia, mutta nämä vaikuttivat perheeseen. Narsistisia piirteitä, vaikka osasi myös toisissa asioissa olla avarakatseinen ja jotenkin ehkä välittävä. 

Jos pystyy ottaa vastuun teoistaan, eikä esimerkiksi valehtele suhteessa, arvostan. 

 

Silloin voisin seurustella myös kaksisuuntaista sairastavan kanssa. 

 

Olen nähnyt sen, kun ystäväni mies elää kaksoiselämää. Nainen uhrautuu aina vaan enemmän ja saa murusia. 

 

Mies viettää upeimmat hetket toisten kanssa, ja tulee nuolemaan näppejään puolison luo. Valheiden sumussa. 

 

Tuntuu pahalta ystävän puolesta. 

Mulla oli kumppani jonka sairaudesta en edes tiennyt muutakuin pari vuotta eron jälkeen (hänen oma vanhempi sanoi asiasta ja ilmeisesti luuli että olin tiennyt että on ihan diagnosoitu tapaus). Kyseinen henkilö itse blokannut koko asian mielestään pois eikä mitään vikaa muka ole.

Alussa oli kaikki upeaa ja mahtavaa mutta kun alkoi "tasainen arki", niin alkoi keksiä ongelmia. Minä kuulemma dissosioin kokoajan ja olin se jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö. 

Isoja impulsiivisia ostoksia tehtiin vähän väliä ja osa oli täysin turhia, tai oltaisiin pärjätty sillä vanhallakin versiolla. Avioero piti ottaa koska hän ei kestänyt sitä tunnetta että on sidottuna kehenkään. No sen jälkeen meidän suhde vielä jatkui, kunnes yhtäkkiä päättikin että haluaa erota. Sen jälkeen halusi aloittaa uuden perheen suurin piirtein jokaisen kanssa joka tuli vastaan ja osoitti vähänkään kiinnostusta. Useampi kumppani yhden vuoden sisään, jonka jokaisen kanssa olisi halunnut ties mitä. Näin jälkikäteen mietittynä on täysin selvä esimerkki kaksisuuntaisesta, hän vaan osasi selittää ja perustella kaiken tekemisesnsä "järkevästi" niin eipä sitä silloin kyseenalaistanut. Ja tämä ihminen oli myös mies.   

Se on hirveetä, kun kiintyy toiseen. Vähän vähältä paljastuu, että kipu on osa elämää. Ensin rakkausviestit molemmin puolin, mahtavaa seksiä, läheistä aikaa yhdessä, hän kehuu miten olen paras.. jossain vaiheessa alkoi hyytyminen, ei vastaa, ei tapaa, ei kerro asioita. Ja välillä aina lähtee, tuleekin takaisin, yritän antaa tilaa ottaa rauhassa, mutta sinut onkin jo siirretty elämästä, uuden edestä. 

 

Voisiko joku kertoa, jos lääkitys on parantanut suhdetta? 

 

Mitä tehdä, jos suhteen sairastava osapuoli ei halua aloittaa lääkitystä? 

Älä koske viiden metrin kepilläkään bipoon.

Etsi joku joka sopii sinulle. 

Problem solved.

Miesystäväni bipoa ei edes huomaa, kun lääkitys on oikea ja kunnossa. Tilanne on ollut vakaa jo kymmenisen vuotta, sitä ennen oli lääkitystä säädeltäessä ongelmallisempaa. En usko, että haluaisin suhteessa olla, jos hän kieltäytyisi lääkkeistä. 

Exä oli bipo. Se mikä oli jotenkin shokki, oli, kun oltiin läheisiä ja hyvä olla yhdessä. Miten kylmästi hän yhtäkkiä lähti ja oli heti seuraavan kanssa. Sitten seuraava ja seuraava, kuin ei olisi kiintynyt ja nainen olisi aina korvattavissa. 

 

En aluksi voinut käsittää, miten hän voi lopettaa rakkauden ilman syytä kuin seinään. Mutta ehkä hän ei ollutkaan kiintynyt. Todella vaikutti siltä. 

 

Kaikki meni hyvin aluksi. Kuin liiankin hyvin. 

 

Kahden vkon välein saattaa yöllä tulla ihan hirveyksiä wa ppiin, ne sovitaan..mutta eipä se tilanne muutu,ennenkuin hoitoa suostuu ottamaan vastaan. Se onkin haastavaa..tällä hetkellä suhde on vähintäänkin katkolla, alkoholi astuu kuvioihin niin mitään otetta et saa toisesta. 

Hypomaniassa seksiä on yleensä paljon, joten siinä mielessä bipo-naisen kanssa on kiva seukata. Mutta miinuksena se, että samassa tilassa ei välttämättä olla kovin uskollisia, joten kannattaa pitää asiat kevyenä.